Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea lapsuus - oma vanhemmuus
18.10.2012 |
Elin lapsuuteni ja nuoruuteni henkisen väkivallan uhrina - kiitos äitini. Se jätti pysyvät jäljet sisälleni. Pääsin kuitenkin melko piankin psykoterapian (2 v) jälkeen jaloilleni ja eroon masennuksesta. Olen sen jälkeen elänyt onnellisena kaikesta hyvästä mitä minulla elämässäni on. Vanhat asiat nousevat vain ajoittain mieleen, joskin silloin toki tulee suru ja ahdistus myös. Mutta siitä en päässe koskaan eroon.
Haluaisin mieheni kanssa kokeilla saada lapsi, mutta kovasti mietin pystynkö itse varmasti olemaan riittävän hyvä äiti. Tiedän todella mitä en tekisi ja paljon mitä varmasti tekisin, mutta mistä tiedän riittääkö se? Kuitenkin tutkittu tosiasia on, että usein toimintamallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, vaikkei niin haluaisi. Ja minä en halua kenellekään sitä mitä itse jouduin kokemaan! Mieluummin sitten itse lapseton ja kärsin senkin, kuin siirtäisin kärsimystä muulla tavoin eteenpäin. Mutta mielessä väijyy, josko sittenkin osaisin olla itse hyvä...
Onko täällä joku, jolla on ollut vaikeita asioita lapsuudessaan mutta silti pystynyt muuttamaan omalla kohdallaan pahan kierrettä? Tai onko joku vastaavista huolista johtuen päätynyt lapsettomuuden kannalle? Kaikenlaisia kokemuksia ja ajatuksia kaipaisin. Kiitos!
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
On meitä muitakin, jotka ovat siihen pystyneet. Tärkeintä, että itse tiedostat tuon asian. Mun omat vanhempani ovat juoppoja narsisteja, jotka tekivät lapsuudestani ja nuoruudestani täyden helvetin. Lukemattomat kerrat olen saanut kuunnella ja katsella ryyppyjuhlia. Olen nähnyt kun äitiä riepotellaan tukasta pitkin olohuonetta. Isäni on todella väkivaltainen humalassa ollessaan. Kun äidin pahoinpitely loppui, tuli äiti ja kosti meille lapsille nuo pahoinpitelyt.
Lukemattomat kerrat mua on läpsitty, revitty tukasta, paukuteltu luunappeja ja remmikin viuhui. Tietääkseni en ole ollut sen tuhmempi lapsi kuin muutkaan. Pienestäkin rikkeestä rangaistiin fyysisellä väkivallalla. Henkinen väkivalta oli myös aina läsnä. Mua on aina vähätelty ja mitätöity.
Kun saimme esikoisemme, soittelivat vanhempani ympärikännissä jopa synnytysvuodeosastolle. Äitini tuli jopa kännissä ristiäisiin...pilasivat siis kaikki kauniit muistot esikoisemme syntymästä ja varsinkin ristiäisistä. Mua näin jälkeenpäin ihan vituttaa katsella ristiäisistä otettuja valokuvia, koska äitini telläsi itsensä melkein joka kuvaan, omi vauvaa ja yritti päällepäsmäröidä koko juhlia ylipäätään. Silloin meillä oli välit jäissä useamman kuukauden. Jumalauta että mä raivostuin. Välillä tässä oltiin taas väleissä ja nykyisin meillä on kaksi lasta.
Välit menivät lopullisesti siinä, kun vanhempani alkoivat mitätöimään mua ja mun miestäni meidän omille lapsillemme, päällepäsmäröivät meidän lasten kasvatusta ja koko meidän elämää ylipäätään. Kaikkeen olisi pitänyt pyytää heiltä lupa, jopa puutarhaakaan ei olisi saanut laittaa kuin heidän mielensä mukaan. Mieheni kiristeli kerran jos toisenkin leukaperiään...Nyt kun välit on lopullisesti katki vanhempiini, niin elämämme on huomattavasti helpompaa. Mun ei tarvitse olla aina pahoilla mielin heidän vuokseen. Tosin ne kusipäät ovat visusti sitä mieltä, että kaikki syy on minun. Mä olen hullu ja vittumainen ihminen, tyhjästä kuulemma kiukkuilen ja heille mieltäni osoitan. Eikä mun lapsuuskaan kuulemma ole kamala ollut, aina olen kuulemma vaan parasta saanut...just! Onko tuo sitten tyypillistä alkoholistien itsekkyyttä, narsismia vai mitä? No mulle ihan sama! Tiedän tasan tarkkaan, että vika ei ole minun, vilkaiskoot vaan peiliin.
Joka tapauksessa kertaakaan en ole lapsiamme fyysisesti rankaissut, en myöskään mitätöi ja vähättele heitä. Koskaan emme mieheni kanssa esiinny humalassa lasten läsnäollessa. Itse olen jopa täysi absolutisti nykyisin. Luojan kiitos, että anoppi ja appi ovat järkeviä ihmisiä. Lapsillamme on mummi ja ukki ja läheisiä ovatkin meille.