Pettäjämieheni
Mieheni petti aiemmin tosi pitkään saman naisen kanssa. Asiaa ei koskaan ainakaan minun puolestani käsitelty loppuun enkä missään vaiheessa ole luottanut häneen tai kuvitellut, ettei enää pettäisi; ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Nyt vaan pitkään aikaan ei ole ollut mitään todisteita ja mies on ollut jonkun verran avoimempi (esim. ei enää pidä puhelinta äänettömällä tai piilottele sitä).
Nyt äsken näin, että hänelle oli tullut viesti tältä naiselta: oon töissä, soita ysin jälkeen. Mies siis on nyt lääkärissä, mutta iPhonen iMessage näkyi myös hänen Macbookillaan jota satuin juuri käyttämään kun viesti tuli.
Minun tulkintani on, että mies on soittanut naiselle ja tämä on vastannut näin koska ei kerinnyt vastaamaan. Heillä on ennenkin ollut näin, että nainen ei saa soittaa juuri siksi että vaimo saa tietää. Ja yhdeksän aikaan illalla mies on usein pois kotoa harrastuksessa. Eli melko selvä tapaus.
Mitenkähän tässä toimisi? Olen vähän kuin odottanutkin tätä jotta saisin varmuuden. Nyt on kyllä huono aika erota kun toinen lapsemme syntyy noin kuukauden päästä, mutta parempi kai myöhemmin kuin ei milloinkaan. Pärjään kyllä lasten kanssa, toivottavasti ainakin. Ajattelin odottaa, onko miehellä mitään "tunnustettavaa" ja jos ei, niin laitan avioeron vireille. Sovimme joskus aikaisemmin, että jos haen eroa niin mies muuttaa pois; hän ei muka halunnut erota ja tällä tavoin ojensi vastuun eropäätöksestä minulle. Silloin vielä epäröin, mutta tiesin että jos tällainen selkeä kiinnijääminen taas tapahtuu niin päätös on sitten siinä.
Oletteko samaa mieltä? Mies on mahdollisuutensa saanut ja käyttänyt, eikä selvästikään aio olla uskollinen.
Kommentit (29)
Pettämisen jälkeen parisuhdeterapia on melkeinpä ainoa tie rakentaa uutta entistä parempaa suhdetta.
Jos sinulla ei olisi lapsia, kehottaisin eroamaan. Mutta. Mieti vielä, miten yksin olet lapsen kanssa. Käräytä mies ja sano ja katso miten hän reagoi. Menkää terapiaan. Älä tee hätiköityä päätöstä. Jos mies ei ole halukas tekemään töitä suhteen eteen, sanot hyvästi.
En ole samaa mieltä. Miksi vaadit uskollisuutta tässä vaiheessa, kun olet jo kerran tehnyt valintasi ja päättänyt elää pettävät miehen kanssa?!
Jos miehesi nyt jättäisi sinut, hän olisi sika. Mutta sinä tekisit itsenäisen valinnan, niinkö?!

Miksi minä haluaisin mennä terapiaan miehen kanssa, jolla ei selvästikään ole aikomuksia olla uskollinen. Olen todennut moneen kertaan, että meillä on ihan eri käsitykset uskollisuusesta. Esimerkiksi miehelle on ollut todella vaikea käsittää, ettei hän voi olla ystäviä naisen kanssa, kun ensin on ollut seksisuhde. Hänelle on tärkeämpää, ettei jää kiinni, eikä se, että muuttaisi toimintaansa. En halua olla sellaisen ihmisen kanssa, joten miksi menisin terapiaan. Eikä mieskään ole ollut erityisen innostunut terapiasta silloin joskus kun minä olisin sinne voinut haluta.
Ap
En ole samaa mieltä. Miksi vaadit uskollisuutta tässä vaiheessa, kun olet jo kerran tehnyt valintasi ja päättänyt elää pettävät miehen kanssa?!
Jos miehesi nyt jättäisi sinut, hän olisi sika. Mutta sinä tekisit itsenäisen valinnan, niinkö?!
Taidat olla vähän vajaa. En ole vaatinut uskollisuutta vaan todennut miehelle, että voisi sanoa suoraan jos aikoo jatkaa samaa. Mies on lupaillut ja vakuutellut ja selitellyt, ja väittänyt että haluaa olla minun ja lasten kanssa. En ole enää pitkään aikaan häntä uskonut, ja siksi olen vain kärsivällisesti odottanut, että hän taas jää kiinni. Olen jopa välillä anellut häntä eroamaan ja muuttamaan pois, jotta voisin jatkaa elämääni, mutta hän ei ole suostunut eroamaan. Mieheni ON sika, siitä ei ole mitään epäilystä.
Terapiaan vaan nehän hoitaa kaikkien...Voi, jeesus, tätä mammalahkon parisuhdeneuvoja.
tee ensin ne kaikki lapset, joita haluat ja vasta sitten.
Ja sinä olet hänen kanssaa päättänyt elää ja tehdä lapsen, taidat olla vähän vajaa, etkä mitenkään vähääkään.
Et voi tilanteesta syyttää yksin miestäsi, parisuhde on aina kahden kauppa ja yhden osapuolen syyttämisen sijaan olisi syytä tarkastella olisiko kummassakin vikaa.
Et ole suhteessa yhtää sen parempi ihminen, kuin miehesikään. Teit todella ruman tempun lapsillesi.
tee ensin ne kaikki lapset, joita haluat ja vasta sitten.
Siksi halusin tämän toisenkin lapsen, koska halusin vähintään kaksi, ja mielellään pienellä ikäerolla ja saman isän kanssa. Minulla ei ole mitään aikomuksia perustaa uusioperhettä.
Nyt en kyllä pysty ottamaan kantaa siihen, haluaisinko vielä kolmannen kun toinenkaan ei ole vielä syntynyt. Kuitenkaan en voisi kuvitella kärsiväni tämän pettäjän kanssa vielä vuosikausia vaikka haluaisinkin ehkä lisää lapsia.
Ap
Ja sinä olet hänen kanssaa päättänyt elää ja tehdä lapsen, taidat olla vähän vajaa, etkä mitenkään vähääkään.
Et voi tilanteesta syyttää yksin miestäsi, parisuhde on aina kahden kauppa ja yhden osapuolen syyttämisen sijaan olisi syytä tarkastella olisiko kummassakin vikaa.
Et ole suhteessa yhtää sen parempi ihminen, kuin miehesikään. Teit todella ruman tempun lapsillesi.
En ole kertaakaan väittänyt olevani parempi ihminen. Mies aloitti pettämisen, kun odotin ensimmäistämme, joten silloin oli vähän niinkuin liian myöhäistä erota, ja yritin kaikkeni jotta avioliitto saataisiin kuntoon. Siitä on nyt yli kaksi vuotta ja sinä aikana olen toivoni menettänyt, ei ole enää jäljellä minkäänlaista luottamusta tai uskoa tulevaisuuteen. Minä haluan erota tuosta pettäjästä. En ansaitse tällaista liittoa enää hetkeäkään, eivätkä ansaitse lapsemmekaan. Jos joku on sitä mieltä, että olen tehnyt väärin esikoista kohtaan tai että toista lasta ei olisi pitänyt tehdä ollenkaan niin siinähän ovat mielipiteineen. Minä kyllä tiesin tasan tarkkaan että molemmat haluamme tämän toisen lapsen, esikoisesta päätettäessä en vielä tiennyt että mieheni on pohjimmiltaan sika. Olisinpa tiennyt silloin.
Ap
Älä anna miehesi käyttää sinua tahdottomana nössykkänä, jonka selän takana voi tehdä mitä vain. Lapsetkin vaistoavat sen ennen pitkään, että toisella vanhemmista (tai molemmilla) on todella paha olla. Paras ratkaisu on ero mutta yhteishuoltajuus jolloin lapsilla säilyvät kuitenkin molemmat vanhemmat.
Sinä ansaitset parempaa, ap!
Olet sairas!!!!!! Olemme hyviä ystäviä miehesi kanssa,ei sen enempää! Hän teke niin paljon töitä,armota sitä!!! Jumalauta sinun vaihdevuodet!
Et kiusaa enää!!!!!!!!
Olet sairas!!!!!! Olemme hyviä ystäviä miehesi kanssa,ei sen enempää! Hän teke niin paljon töitä,armota sitä!!! Jumalauta sinun vaihdevuodet!
Et kiusaa enää!!!!!!!!
Hanki lääketystä itsellesi!!!
Ja sinä olet hänen kanssaa päättänyt elää ja tehdä lapsen, taidat olla vähän vajaa, etkä mitenkään vähääkään.
Et voi tilanteesta syyttää yksin miestäsi, parisuhde on aina kahden kauppa ja yhden osapuolen syyttämisen sijaan olisi syytä tarkastella olisiko kummassakin vikaa.
Et ole suhteessa yhtää sen parempi ihminen, kuin miehesikään. Teit todella ruman tempun lapsillesi.
Höpö höpö!
Pettäjä valitsee oman tiensä ihan riippumatta siitä, mitä petetty tekee. Tiedän ihmisiä, jotka ovat käytännössä lakanneet olemasta yksilöitä yrittäessään mielyttää miestään ja pitääkseen perheen ehjänä. Ja silti mies petti!
Pettäjä valitsee itse polkunsa. Hän voisi - ollessaan tyytymätön liittoonsa - yrittää ratkaista ongelmat, vaatia pariterapiaa, kertoa puolisolleen muutoksista, joita haluaisi jne. Hän voisi myös itse erota. Sen sijaan hän valitsee sen, että rikkoo luottamuksen eli parisuhteen perustan ja hajottaa näin ihan itse sen perheensä ja lastensa kodin. Vika on siis aina sen, joka säheltää selän takana. Poikkeuksena perheväkivallan uhrit. Tosin siinäkin tilanteen voi hoitaa toisin kuin pettämällä enkä ihan vastuuttomiksi näitäkään pettäjiä julistaisi.
Ap, miehesi on toimillaan hajottanut perheenne ja rikkonut lapsiltanne ehjän kodin. Hän olisi voinut toimia toisin, monella tapaa. Sen sijaan hän valitsi tuon tien. Sinun tehtäväsi on varmistaa, että hän ei hajota myös sinua. Pidä huoli itsestäsi ja tajua, että teidän avioliittonne hajosi miehen takia, ei sinun. Jos mies koki sinut ongelmaksi tai olisi halunnut enemmän seksiä/vähemmän seksiä, keskusteluja/ei-keskusteluja jne. hän olisi voinut tehdä asialle jotain. Hän valitsi sen sijaan tuon.
Et voi pitää perhettä ehjänä, vaikka haluaisitkin. Et enää luota mieheen, hän menee omia menojaan ja tuo kaikki on pois lapsiltanne. Jos valitset sen, että elät pettäjän kanssa, murennat oman itseluottamuksesi ja lapsesi saavat äidin, jolla ei ole uskoa omaan itseensä ja joka on vain varjo oikeasta ihmisestä.
Toivon, että ymmärrät oman arvosi etkä anna miehen polkea sinua jalkoihinsa. Niin pettäjät aina yrittävät tehdä.
Tsemppiä.
Olet sairas!!!!!! Olemme hyviä ystäviä miehesi kanssa,ei sen enempää! Hän teke niin paljon töitä,armota sitä!!! Jumalauta sinun vaihdevuodet!
Et kiusaa enää!!!!!!!!
Hanki lääketystä itsellesi!!!
Ehkä olen ilkeä, mutta jos tietoisesti tekee lapsen jo kerran pettäneen kanssa, silloin perää itseään ja lapsiaan. AP. ei ole syytön vaan laskelmoiva.
Mutta lapsen tekeminen suhteeseen, jossa on selvimättömiä asioita, vain siksi, että haluaa kaksi lasta on lasten pettämistä.
Tiedät varmaan mitä tarkoitan.. Jos mies on edes jotenkin mukava, niin ei se vaihtamallakaan useinkaan parane, ja elämä ei helpotu. Usko vain
Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, toteuta se. Tsemppiä! Ei tarvitse jäädä pettäjän kanssa suhteeseen, jos ei mitään aikeita parantaa tapojaan.
Hyvää syntymäpäivää. Eikö niin? Kaduttaako paskan jauhaminen ap? Kaikki varmasti hyvin?