Raskaana?
Aloin epäillä raskautta, kun oli koko ajan pahoinvointia useimmiten aamuisin, joskus saattoi jatkua pitkin päivää. Muita oireita on tullut jälkeenpäin:
- maha on turvonnut, tuntuu kovalta ja raskaalta/painavalta varsinkin alavatsasta, polttelee milloin mistäkin kohtaa, usein alavatsasta, toisella puolen vatsaa (yleensä vasen puoli) tuntuu polttavia vihlauksia
- tiheentynyt pissallakäymistarve
- eilen illalla lämmön nousu yli 37'c (norm. 36.4 tjsp)
- mielialavaihtelut ja itkuherkkyys, itken sekä iloisista että "surullisista" asioista herkemmin.
- kuvotus, oksetus, yleinen pahoinvointi ja tuntuu ettei jaksa edes seistä aina vaan pakko päästä istumaan. Aamupala varsinkin menee huonosti alas ja yhtenä päivänä lounaan jälkeen tosi lähellä etten lähtenyt oksentamaan.
- hikoilu
- lisääntynyt valkovuoto
- yhtäkkiä tullut flunssan ja kuumeen tunne, räkä vuotaa vähän väliä ja nenä tukossa.
- aivastuttaa useasti varsinkin iltaisin.
HUOM! oon tehnyt kaksi raskaustestiä, molemmat negatiivisia, mutta mitä jos se ei vaan näy vielä, jos raskaus ei ole tarpeeksi pitkällä?
- ovulaatio tapahtu suurinpiirtein kolme viikkoo sitten, ja juuri 'niinä päivinä' harrastin seksiä. menkat kuitenkin tuli, tosin huomattavasti normaalia niukemmat ja epämääräsenä tuhruvuotona joka kesti n. 2-4 päivää. (yleensä normaalit menkat jopa 7-8pvää)
nyt jotain apuja, ohjeistuksia! stressaankohan ihan turhaan vai onko silti mahdollista vaikka testitulos riitelee vastaan?
Kommentit (12)
Ja melkeimpä kuulostaakin siltä :) Nyt vaan testailet mutta rauhotut myös. Oisko toivottu raskaus? Mä tiesin yhdynnästä seuraavana päivänä että tärppäs :D Siis oikeesti alkoi oireet vahvana heti mutta mulla olikin hirmusen korkeet hormoonilukemat verikokeessa eli sulla voi olla vähemmän joten ei vielä näy. Mulla oli siis ovulaatiotesti.
että älä välitä töykeistä vastauksista mäkin silloin sain niitä. Ihan tosi mitä järkee ilmottaa että "joo en tiiä ei oo kristallipalloo"? Jättäkää vastaamatta! Tää on muutenki herkkä asia ja toiselle hyvinki tärkeä.
Aloin epäillä raskautta, kun oli koko ajan pahoinvointia useimmiten aamuisin, joskus saattoi jatkua pitkin päivää. Muita oireita on tullut jälkeenpäin:
- maha on turvonnut, tuntuu kovalta ja raskaalta/painavalta varsinkin alavatsasta, polttelee milloin mistäkin kohtaa, usein alavatsasta, toisella puolen vatsaa (yleensä vasen puoli) tuntuu polttavia vihlauksia
- tiheentynyt pissallakäymistarve
- eilen illalla lämmön nousu yli 37'c (norm. 36.4 tjsp)
- mielialavaihtelut ja itkuherkkyys, itken sekä iloisista että "surullisista" asioista herkemmin.
- kuvotus, oksetus, yleinen pahoinvointi ja tuntuu ettei jaksa edes seistä aina vaan pakko päästä istumaan. Aamupala varsinkin menee huonosti alas ja yhtenä päivänä lounaan jälkeen tosi lähellä etten lähtenyt oksentamaan.
- hikoilu
- lisääntynyt valkovuoto
- yhtäkkiä tullut flunssan ja kuumeen tunne, räkä vuotaa vähän väliä ja nenä tukossa.
- aivastuttaa useasti varsinkin iltaisin.HUOM! oon tehnyt kaksi raskaustestiä, molemmat negatiivisia, mutta mitä jos se ei vaan näy vielä, jos raskaus ei ole tarpeeksi pitkällä?
- ovulaatio tapahtu suurinpiirtein kolme viikkoo sitten, ja juuri 'niinä päivinä' harrastin seksiä. menkat kuitenkin tuli, tosin huomattavasti normaalia niukemmat ja epämääräsenä tuhruvuotona joka kesti n. 2-4 päivää. (yleensä normaalit menkat jopa 7-8pvää)nyt jotain apuja, ohjeistuksia! stressaankohan ihan turhaan vai onko silti mahdollista vaikka testitulos riitelee vastaan?
että älä välitä töykeistä vastauksista mäkin silloin sain niitä. Ihan tosi mitä järkee ilmottaa että "joo en tiiä ei oo kristallipalloo"? Jättäkää vastaamatta! Tää on muutenki herkkä asia ja toiselle hyvinki tärkeä.
Jos jokainen AV-mamma kävisi jokaisesta epäilyttävästä tuntemuksesta perustamassa tänne otsikon "olenko raskaana", täällä ei olisi yhtään mitään muuta olisikaan. Jos oikeasti kiinnostaa mahdollinen raskaus itseään niin miksi ei ota oikeasti asiata selvää. Minua ainakin ärsyttää, kun ihmiset tulevat nettiin latomaan oireitaan ja pyytävät muita arvailemaan raskautta. Vain lääkäri tai raksaustesti antavat oikean tuloksen. Minä haluan av-palstalla ainakin pulista ja jarnata muista turhista asioista. Tämä menee kategoriaan "yhyy, teinini ei ole vieläkään tullut kotiin, osaisitteko kertoa missä hän on..."

Kyllä tässä nyt ehti pieni paniikki tulla ja helposti spekuloiva ihminen oon muutenkin niin stressaan erittäin helpolla. :)
Lähinnä halusin tietää mielipiteitä ja omia kokemuksia, mitä hittoa tässä kukaan tarvii niitä "mitä tänne kirjottelet tälläsiä" kommentteja. Kirjotan mitä haluan ja asiallisimmat ihmiset toivottavasti myös antavat apunsa niin kuin kuuluukin, en tee nimittäin mitään noilla "turhilla" kommenteilla. :)
Niin mä vähän mietinkin että jos seuraavia menkkoja ei rupee kuulumaan niin teen testin silloin. Ihmetyttää vaan kummasti kun mulla ei tollasia mahakipuja ja äkkinäisiä kuumeennousuja yleensä esiinny. ;o
raskaus ei olisi suunniteltu mutta maailman onnellisin ja ihanin asia! todellakin pitäisin, olen aina lapsen halunnut, tosin olisin kyllä odottanut vielä pari vuotta. :)
Tuskinpa vaihdevuosista kyse on. :) niitä harvemmin esiintyy tämän ikäsillä.
sattumalta huomasin että eräällä toisella foorumilla on monella ollut aivastelua myös. ;o :)
Aivan sama, mitä oireita tunnet tai luulet tuntevasi. Ne eivät kerro mitään muuta kuin että olet hysteerinen. Tee testi vielä vaikkapa viikon tai kahden päästä. Jos uskot olevasi raskaana vaikka testi edelleen negatiivinen, käy lääkärissä vielä tarkistamassa.
Ihan järjetöntä tuo spekulointisi. Ei ihme, että on kaikennäköisiä tuntemuksia ja "oireita" kun mietit tuota asiaa hysteerisenä.
Toivottavasti lopputulos on se, mitä toivot. :)