Mitä teillä syödään kun kaapissa ei ole "mitään"?
Kun pitää äkkiä saada ruokaa pöytään ja kauppaan ei ehdi, meillä syödään pinaattikeittoa. Pakastepinaattia, uht-maitoa ja kananmunia on lähes aina kotona.
Kommentit (258)
Kaurapuuroa, mannapuuroa tai paistettuja munia ja paahtoleipää. Näihin löytyy aina aineksia, vaikka kaapissa muuten olisikin ”ei mitään”.
Lisäksi mulla on aina säilykevarasto, jossa on säilykelihaa ja tonnikalaa. Munakastakin pystyisi siis tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Olen syömishäiriöinen ja joudun jatkuvasti käymään kaupassa. Edes kuivamuona ei säily. Joten tämä tilanne, jossa ei kaapeissa ole yksinkertaisesti mitään, on arkipäivää. Kuulostaa järkyttävältä ja sitä se on. Tälläistä on syömishäiriöisen arki. Mitään ei voi ostaa, kuin samalle päivälle. Ehkä voita ja maitoa. Maitokin menee kuin vettä vaan. En ole silti (vielä) ylipainoinen.
Minä sekoitan Nutrilett pirtelöihin leseitä, ei niitä huvikseen syö, pitävät kuitenkin pahimman nälän loitolla.
Tokmannilta tilatessa 6 laatikkoa joissa 25 pussia kussakin maksoi noin satasen.
25 kg pitäisi vähintään tiputtaa, älä päästä tilannetta tällaiseksi.
Porkkana ja kaali on halpaa, kurkku maksaa vähän enemmän mutta pidän siitä.
Tee ei lihota, kokeile erilaisia sekoituksia.
Pakkasessa on aina jotain - ruokaa, marjoja, munsterjuustoa, leipää, hedelmäpalojakin usein, joku lihapala.
Kaapissa aina erilaisia jauhoja, sokeria, mausteita, erilaista riisiä, kaurahiutaleita, makaronia, tomaattimurskaa jne
Jääkaapissa yleensä aina munia ja maitoa, voita, sipulia
Noista saisi jo herkkuaterian tehtyä. Munsterjuustosta ja sipulista tekisin Flammkuchenin (alku)ruuaksi ja marjapiirakan jälkiruuaksi.
Tai sämpylöitä voin kanssa, focacciaa, munakasta, hedelmäsmoothieta, pastaa tomaattikastikkeella, tomaattirisottoa, riisipuuroa
Ei ole vielä tullut hetkeä ettei jotain olisi saanut tehtyä
Jauhelihaa ja makaronia on aina, joten kaapit tyhjinä-päivinä tehdään jauhismakaronisotkua. Sen kaveriksi näkkäriä, jos leipäkin on loppu.
Onneksi tällainen tilanne saattaa tulla vain, jos koko perhe on kipeä, tai ollaan oltu reissussa ja tullaan myöhään kotiin.
Ei ole tilannetta, etteikö kaapissa olisi "mitään". Meillä on iso kuiva-ainekaappi ja ruokasuunnittelu pelaa, kun käydään vaan kerran viikossa kaupassa.
Jos nyt tulisi tilanne, että kaupassa käynti jostain syystä viivästyisi, niin varmaan tilattaisiin ruokaa.
Puurohiutaleita on lähes aina niin niitä..äsken kaivelin kaappeja kun en pääse kauppaan kun lapsi kipeä niin löysin riisiä ja tonnikalaa ja pakasteesta vihanneksia eli niistä jonkin sortin risotto väännettiin lounaaksi😊Yritän pitää kaapit niin että aina ois jotain kuivamuonaa mistä kehitellä jos tulee jotain tämmöistä ettei heti kauppaan kerkeä😊
Kantarellikeittoa, sieniä pakkasessa, sipulia löytyy ja nesteeseen koskenlaskijaa, sitäkin on aina.
Kuiva-ainekaapissa löytyvät ainekset riisipuuroon tai mannapuuroon. Aina on myös hilloa jääkaapissa mannapuuron päälle. Jääkaapissa lähes aina paprikaa, perunoita ja porkkanoita sekä kananmunia, maitoa ja juustoa.
Jos maitoakaan ei ole niin
- tonnikala -makaroni- hemapa tai here)- sipuli salaattia (tonnikalasalaatti)
- tomaattipyrettä ja spagettia ja tonnikalaa ja tavallista juustoa raastettuna päälle
- spagettia ja tomaattimurskaa ja sipulia ja tavallista juustoa raastettuna päälle
- ohrariisi ja porkkana-paprika-sipuli paahdettuna paistinpannulla
- jääkaapin juureksista kasvissosekeitto
- banaanilettuja (munia ja banaani), lapset ei pidä munakkaasta
- lämpimiä voileipiä (leipää, tonnikalaa, sipulia, ananasta, juustoa)
- purkkihernekeitto
Todennäköisesti tänään on 'kaapissa ei ole ruokaa' - päivä: Eilinen kasvissosekeitto ja lisäksi tonnikalasalaatti.
leivotaan itse sämpylöitä ja sekaan porkkanaraastetta jos on tai juustoa tai valkosipulia, mitä löytyy
pakastemarjoista vispipuuroa
tai uunipuuroa
puurosta voi tehdä sämpylöitä tai pirtelöitä
Tiedän perheen, jolla on matkaa 80 km asuinpaikkakuntansa keskustaan. (Jokin pienempi kauppa löytyy kuitenkin lähempää.) Heillä jos kellä on varmuusvarastot. Alakerrassa erilliset pakastimet ja kuiva-ainevarastot.
Käyvät kuitenkin varmaan kerran viikossa kaupassa, vaikka riittääisi varmaan kerran kuukauteenkin (sattumalta heillä on maitotila eli maito ei pääse loppumaan, jos 'lehmänmaito' kelpaa.)
Paistettuja kananmunia (tykkään kovasti näistä!) tai pannukakkua. Munakasrulla.
Silloin meillä on nettireseptipäivä.
Googlataan siis ainekset jotka löytyy kaapista + resepti (yleensä englanniksi). Tulee kokeiltua uusia reseptejä joista jokunen jää vakikäyttöön.
Jos muuten löytyy pakastepinaattia, sipulia ja juustoa, niin niistä saa aivan ihanaa "pinaattipaistosta". Kuullota sipuli pannulla öljyssä tai voissa, lisää jäinen pakastepinaatti ja kun pinaatti on pehmentynyt, paloittele juustoa pinaatin päälle. Sekaan suolaa/aromisuolaa/liemikuution murusia ja mustaapippuria. Kun juusto on sulanut, annostele lastalla lautasille.
Pinaattikeitto on myös nopea ja helppo tehdä itse (voita, jauhoa, maitoa ja pinaattia).
Hirvenlihaa jossain muodossa, yleensä pihveinä koska ne on nopeita. Joskus naurettiin kun se "kaapeissa ei ole mitään" ruoka oli hirvenlihapihvit, rosmariiniperunat ja itse tehty maustevoi. Oli ehkä jotain porkkanaakin siihen kylkeen.. Lihaa on pakastimessa aina, useimmiten myös jotain pakastekasviksia, perunoitakin yleensä jokunen löytyy jääkaapista kun säilyvät niin hyvin. Munakas on myös tyypillinen mutta se vaatii että on edes jotain tuoretta jääkaapissa, maitoa/kermaa jne. Pärjättäis hyvin monta päivää jos ei päästäis kauppaan jostain syystä, kuiva-ainekaapissa on aina säilykkeitä ja jotain eineksiä ja iso pakastin täynnä lihaa ja marjoja.
Nuoruuden tyhmäilyistä viisastuneena meillä ei ole koskaan enää tilannetta, ettei ruokaa olisi. Jotkut ainekset voi loppua tilapäisesti, lähinnä tuoretavara, mutta kotivarassa on aina purkkilihaa, purkkihernaria, purkkilihapullia, muita säilykkeitä, pastaa, riisiä, puuroaineksia, perunaa, öljyä, voita, mausteita, jauhoja, suolaa, sokeria, näkkäriä. Pakastimessa rehuja ja lihaa, lihalientä, marjoja, voita. Kyllä noista ainakin kuukauden ajan syö.
Joku pasta tai risotto. Yleensä kaapin pohjalta löytyy riisiä, pastaa, kuivattuja sieniä tai pakkasesta jotain. Samoin öljyä ja mausteita on aina.
Jos jääkaapissa ei oo mitään niin todennäköisesti pöydällä on munapaketti. Munakasta siis. Jos on mitään vihanneksenjämiä, juustoa tai eilistä ruokaa, sekaan vaan.
Haetaan lähikuppilasta pikaruokaa.
Jauhoja löytyy aina kaapista, joten leipoisimme leipää. Tällainen tilanne ei ole edes mahdollinen. Kaikilla on aina edes jotain kaapissa. Jos ei ole, budjettia laatimaan!