Mies ei halua mun pään sisälle

Ei miehesi ole sun terapeuttisi. Jos kuitenkin halaa ja tarjoaa läheisyyttä silloin kun sitä tarvitset niin miksi et olisi tyytyväinen? Jos sulla on oikeasti jotain masennusta tai ahdistusta niin hakeudu jollekin ammattilaiselle niin saat purkaa pahaa oloasi ilman että se kuormittaa miestäsi. Ei mies ole palkaton roskapönttö, johon kaiken maailman paska pään sisältä kaadetaan.

Kuka on sanonut että miehen pitää olla mun kaatopaikka?

Mun mielestä avioliitossa nyt olisi hyvä jakaa sekä ilot ja surut YHDESSÄ ilman että siitä tulee kummallekaan mikään roskapönttö-fiilis.

Mä en ole masentunut enkä sairas, välillä nyt muuten asiat painaa ja olisi mukava jakaa ne sen oman miehen kanssa jonka kanssa jaan elämäni muutenkin!

Ja kyllä mä ainakin haluan olla mieheni tukena kun sillä on vaikeaa.

Oon paljon miettinyt, voiko yksi ihminen olla toiselle kaikkea: ystävä, paras ystävä, rakastaja, rakastettu, elämäntoveri, sielunkumppani, "terapeutti" (en nyt tarkoita oikeaa terapeuttia vaan sellaista ihmistä, jolle voi avautua syvimmistä ja kipeimmistä asioista) jne. Ja varsinkin kaikissa elämän vaiheissa, vuosikymmeniä.



Jotkut mun ystävistä on sitä mieltä, että nuo tarpeet on helpompaa jakaa useammalle ihmiselle. Että riittää esim., kun oma puoliso on rakastettu elämäntoveri ja rakastaja, ystäväkin ehkä, mutta joku toinen voi sitten olla paras ystävä, sielunkumppani ja "terapeutti". Tämä käytännössä sitten on sitä, ettei puolison kanssa puida syvyyksiä eikä sielunkumppanista tule elämänkumppania. Ei siis täydellisiä suhteita, mutta toisaalta olennaiset tarpeet eivät myöskään ole yhden ihmisen varassa.



Jos omassa ihannesuhteessa puolison pitäisi kuitenkin olla kaikkea, sitten se on todellinen ongelma: yrittääkö muuttaa puolisoa, vaihtaa puolisoa vai opetella tyytymään vallitseviin olosuhteisiin. Itseään on kuitenkin vaikeinta muuttaa, luulen.

Mulle ilmaus pään sisälle menemisestä on aika heavy, en itse todella halua kenenkään pään sisälle enkä ketään oman pääni sisälle. Minusta ilmauksesi jo lataa aika paljon odotuksia kumppaniasi kohtaan.



Millaisia ne asiat sitten ovat, mihin haluaisit tukea mieheltäsi? Siis tarkoitatko, että kun kerrot, että sulla on ollut rankka työpäivä ja hirveä kiire ja pomo puhutteli, niin miehesi antaa ymmärtää, ettei häntä kiinnosta? Vai onko niin, että kun aloitat, että sulla on paha mieli kun paidasta tippui nappi niin miehesi antaa ymmärtää, ettei sua kiinnosta?



Avaa vähän, millaista se sun paha mieles ja sen ilmaiseminen on!

Ehkä otsikko oli liian "iso".



Eräs tilanne oli taannoin kun lapselle sattui tapaturma. Hoidin lasta sairaalassa ja sit kotona jonkin aikaa. Skarppasin niin kauan kunnes lapsi oli ok ja sit yhtenä iltana purskahdin itkuun väsymyksestä ja tietysti siitä kaikesta huolesta jne jota tilanne aiheutti. Mies ihmetteli mun itkua ja kun kerroin tilanteesta niin tokaisi vain että mitä mä enää itken ,että kaikkihan on hyvin nyt.

No joo,mutta mulla oli vielä tilanne purkamatta koska piti pitää tilanne hallinnassa lapsen vuoksi. Itkin siis yksikseni ja huokasin helpotuksesta että lapsella kaikki hyvin ja mennään eteenpäin. Ei tukea mieheltä. Lapselle mies toki sanoi miten iloinen on siitä että kaikki on kunnossa.

Toinen tilanne oli jossa itse jouduin tilanteeseen jossa säikähdin todella pahoin ja olisi voinut käydä todella huonosti. Kotiin mennessäni itkin tilanteen jälkeen helpotusta ym..niin mies kysyi mitä mä vollotan? Kerroin ja mies vaan siihen että no ai jaa,eihän tässä mitään hätää ole sitten.

Tässäkin tilanteessa olisi riittänyt esim muutama sana siitä että onneksi olen kunnossa jne..Mutta ei.



Hirveän vaikea pukea sanoiksi tätä.

että kumppaniltaan haluaa myös sitä tukea ja ymmärrystä silloin välillä kun sitä tarvitsee. Siis lämpöä ja empaattista suhtautumista, oma-aloitteisesti. Sepä ei vaan todellakaan ole kovin helppoa kaikille miehille, ne on vissiin tehty sikäli erilailla. Ei toi varmaan mitään harvinaista ole, on omaakin kokemusta... Ja jos rakastaa, niin miksei muka haluaisi toisen "pään sisälle"??? Sitähän just silloin haluaakin, tai niin mä ainakin koen sen. Mutta siis toki sen verran kuin mitä on sinne tervetullut, omat rajansa ja tilansa kuitenkin kaikilla.

on se mikä pitää liiton kasassa. Tuollainen jättää vääjäämättä kylmäksi ja etäiseksi, eikä se kestä pitkään.



nimim. eroamassa samasta syystä.

...juurikin tätä varten.



Mies ei ymmärrä, etten tarvitse mitään ratkaisuja, ihan riittää että saisi nojata toisen olkaan, itkeäkin.



Ei, se menee paniikkiin (joten ymmärrän tuonkin, että sulkee käsittämättömän parkumisen kokonaan pois mielestään) ja yrittää keksiä, miten tilanteen saisi ratkeamaan.



Kun ei sitä tarvitse ratkaista, ei ole mitään kikka kolmosta. Suru pitää surra, ja mulla on oikeus surra vaikka sitä vauvapeittoa, jonka se perhana otti öljyrätiksi. En minä ollut vihainen, mutta tosi surullinen olin. Koska se tekstiilitilkku merkitsi minulle paljon.



Itse tiedän, että tunnetiloja tulee. Kestän kyllä satunnaisen alakulon, kaipuun ja luopumisen. Vaikka kaikki onkin ns. hyvin. Sitä vaan sattuu syntyneen naiseksi, ja kokevan näitä olotiloja naisellisesti.

Ehkä otsikko oli liian "iso".

Eräs tilanne oli taannoin kun lapselle sattui tapaturma. Hoidin lasta sairaalassa ja sit kotona jonkin aikaa. Skarppasin niin kauan kunnes lapsi oli ok ja sit yhtenä iltana purskahdin itkuun väsymyksestä ja tietysti siitä kaikesta huolesta jne jota tilanne aiheutti. Mies ihmetteli mun itkua ja kun kerroin tilanteesta niin tokaisi vain että mitä mä enää itken ,että kaikkihan on hyvin nyt.

No joo,mutta mulla oli vielä tilanne purkamatta koska piti pitää tilanne hallinnassa lapsen vuoksi. Itkin siis yksikseni ja huokasin helpotuksesta että lapsella kaikki hyvin ja mennään eteenpäin. Ei tukea mieheltä. Lapselle mies toki sanoi miten iloinen on siitä että kaikki on kunnossa.

Toinen tilanne oli jossa itse jouduin tilanteeseen jossa säikähdin todella pahoin ja olisi voinut käydä todella huonosti. Kotiin mennessäni itkin tilanteen jälkeen helpotusta ym..niin mies kysyi mitä mä vollotan? Kerroin ja mies vaan siihen että no ai jaa,eihän tässä mitään hätää ole sitten.

Tässäkin tilanteessa olisi riittänyt esim muutama sana siitä että onneksi olen kunnossa jne..Mutta ei.

Hirveän vaikea pukea sanoiksi tätä.

Ei ne muutama sanoa "onneksi olet kunnossa" oikeasti olisi sun tilannetta mitenkään auttaneet. Ihan turhaan teet ongelman siitä ettet niitä saanut, tai muuta vastaavaa sanallista "tukea" vastaavissa tilanteissa. Itke sinä vaan itkusi kun itkettää, äläkä odota mitään tukia. Sitten itku menee ohi ja elämä jatkuu.

Itse olen samanlainen kuin sun miehesi monella tapaa. Mulla se johtuu siitä, että ITSE en haluaisi mitään tukea tuollaisessa tilanteessa vaan että minut jätetään rauhaan, kokemaan omat tunteeni läpi rauhassa ilmaisen teennäisenoloista ja väistämättä ulkopuoliseksi jäävää symppausta. Siksi oletan että toinenkin haluaa itkeä ja kokea vaikeat tunteensa rauhassa ja annan hänelle tilaa. Toinen erilainen voisi kokea sen sellaiseksi että olen kylmä ja en välitä, vaikka minusta suurinta välittämistä on tilan antaminen.

"Itke sinä vaan itkusi kun itkettää, äläkä odota mitään tukia. Sitten itku menee ohi ja elämä jatkuu."



No kai se nyt jatkuu, mutta kyse on jopa elämänlaadusta laajemmin. Kun tietää että joku todella oikeasti välittää ja tahtoo olla vierellä juuri niillä heikoillakin hetkillä, niin sillä on ihan valtava arvo. Ja mä ainakin toimin vähän siten, että jos ei halua mieleni sisältöä niin voinee jättää vartalonikin sitten rauhaan. No ei ihan mustavalkoisesti noin, mutta jos ei tunnetasolla kohtaa ei kohtaa kovin kummoisesti muutenkaan.

...juurikin tätä varten.

Mies ei ymmärrä, etten tarvitse mitään ratkaisuja, ihan riittää että saisi nojata toisen olkaan, itkeäkin.

Ei, se menee paniikkiin (joten ymmärrän tuonkin, että sulkee käsittämättömän parkumisen kokonaan pois mielestään) ja yrittää keksiä, miten tilanteen saisi ratkeamaan.

Kun ei sitä tarvitse ratkaista, ei ole mitään kikka kolmosta. Suru pitää surra, ja mulla on oikeus surra vaikka sitä vauvapeittoa, jonka se perhana otti öljyrätiksi. En minä ollut vihainen, mutta tosi surullinen olin. Koska se tekstiilitilkku merkitsi minulle paljon.

Itse tiedän, että tunnetiloja tulee. Kestän kyllä satunnaisen alakulon, kaipuun ja luopumisen. Vaikka kaikki onkin ns. hyvin. Sitä vaan sattuu syntyneen naiseksi, ja kokevan näitä olotiloja naisellisesti.

Miten sulla voi olla ongelma mihin et halua ratkaisua?

Miten jostain syystä juuri naiset ovat niitä jotka valittavat aina että mies ei tue. Miehet eivät koskaan valita tuen puutteesta. Vai onko niin että miehet ei kehitä ongelmia joka asiasta?

Tuollainen itkeminen ja valittaminen ei ole tervettä. Normaalilla terveellä ihmisellä ei yleensä ole kuin 1-2 kertaa vuodessa kun hänellä on vaikea päivä. Josa ihmisellä on joka kuukausi joku ongelma niin ihmisen elämänhallinta ja tunteiden hallinta on pahasti pielessä.

Oletko huomannut että joillakin ihmisillä ei ole juuri koskaan ongelmia. Vaikka heillä on vastoinkäymisiä niin he jatkavat elämäänsä. Eivät itke eivätkä jää murehtimaan joka asiaa. Sitten on niitä joilla on koko ajan joku ongelma. Sellaisia ihmisiä ei jaksa kukaan.

Jos ihminen tarvitsee psykologista apua niin sitä varten on ammattilaiset. KENENKÄÄN ihmisen ei tarvitse kuunnella koko ajan ongelmia eikä kuunnella aikuisen ihmisen valittamista

"Itke sinä vaan itkusi kun itkettää, äläkä odota mitään tukia. Sitten itku menee ohi ja elämä jatkuu."

No kai se nyt jatkuu, mutta kyse on jopa elämänlaadusta laajemmin. Kun tietää että joku todella oikeasti välittää ja tahtoo olla vierellä juuri niillä heikoillakin hetkillä, niin sillä on ihan valtava arvo. Ja mä ainakin toimin vähän siten, että jos ei halua mieleni sisältöä niin voinee jättää vartalonikin sitten rauhaan. No ei ihan mustavalkoisesti noin, mutta jos ei tunnetasolla kohtaa ei kohtaa kovin kummoisesti muutenkaan.

Miten usein sä sitten tarvitset tukea? Ellei sulla ole kuollut ystävää tai sukulaista tai ole sairastunut vakavasti niin mikä on ongelma?

Vuorovaikutteisuus ja ajatusten jakaminen on se mikä pitää liiton kasassa. Tuollainen jättää vääjäämättä kylmäksi ja etäiseksi, eikä se kestä pitkään.

Ei ole mitään syytä olla suhteessa, jos ei oikeasti halua jakaa elämää rakkaan ihmisen kanssa, vaan pelkästään kuorii päältä ne hetket kun on kivaa. MInusta ap:n mies kuulostaa siltä, ettei rakasta. Itselläni oli joskus juuri tuollainen ap:n kuvaama seurustelukumppani. Pitemmän päälle osoittautui, että hän on ylipäätään hukassa itsensä ja tunne-elämänsä kanssa. Aviomieheni on täysin erilainen; me todella elämme yhdessä.

Ei se ole oikeaa eikä tervettä elämää, että pitää yrittää elää jotain ihme kevytversiota elämästä.

Ei muuten pidä lainkaan paikkaansa, että se joka tarvitsee tukea olisi aina nainen. Minulta ainakin on useampikin mies halunnut tukea, juuri tämäkin mainittu kevytsuhteilija oli itse kipeästi tuen tarpeessa. Ihmeesti kelpasi, vaikka tukea ei saisi haluta, hmm......

"Itke sinä vaan itkusi kun itkettää, äläkä odota mitään tukia. Sitten itku menee ohi ja elämä jatkuu."

No kai se nyt jatkuu, mutta kyse on jopa elämänlaadusta laajemmin. Kun tietää että joku todella oikeasti välittää ja tahtoo olla vierellä juuri niillä heikoillakin hetkillä, niin sillä on ihan valtava arvo. Ja mä ainakin toimin vähän siten, että jos ei halua mieleni sisältöä niin voinee jättää vartalonikin sitten rauhaan. No ei ihan mustavalkoisesti noin, mutta jos ei tunnetasolla kohtaa ei kohtaa kovin kummoisesti muutenkaan.

jos se toinen siinä samassa taloudessa asuu ja yhdessä arjessa eletään ja toimitaan ja petissäkin puuhataan, niin eiköhän se että toinen välittää ja tahtoo olla vierellä pitäisi olla selvää ilman sitäkin että kun toinen joskus itkee niin sitten tullaan sanomaan jotain pohjimmiltaan aika tyhjiä sanoja lohdutukseksi.

Sitä voi rakastaa ja voi jopa ymmärtää toista varsin hyvinkin tunnepohjaisesti, mutta tehdä niin että silloin kun toisella on isompi tunnekuohu, antaa hänelle rauhaa ja tilaa, koska tietää että se menee ohi. Ja jos ap ei ole vielä aiheesta miehelle puhunut niin kannattaa puhua nyt, voi nimittäin olla ettei se mies edes ymmärrä että haluat tukea ja että minkälaista tukea haluat. Miehillä kun usein on aika yleistä tällainen reagointi kuin minullakin, että tilapäiset "heikkouden" hetket halutaan ignoroitavan, niin että niille annetaan tilaa eikä tungeta iholle lohduttamaan, ja sitten jatketaan taas elämää kun heikkouden hetki on ohi.

[i Sitä voi rakastaa ja voi jopa ymmärtää toista varsin hyvinkin tunnepohjaisesti, mutta tehdä niin että silloin kun toisella on isompi tunnekuohu, antaa hänelle rauhaa ja tilaa, koska tietää että se menee ohi. Ja jos ap ei ole vielä aiheesta miehelle puhunut niin kannattaa puhua nyt, voi nimittäin olla ettei se mies edes ymmärrä että haluat tukea ja että minkälaista tukea haluat. Miehillä kun usein on aika yleistä tällainen reagointi kuin minullakin, että tilapäiset "heikkouden" hetket halutaan ignoroitavan, niin että niille annetaan tilaa eikä tungeta iholle lohduttamaan, ja sitten jatketaan taas elämää kun heikkouden hetki on ohi.

[/quote]

Muuten, tunteiden kohtaaminen, niiden jakaminen toisen kanssa ja itku eivät ole heikkoutta.

että suuseksissä mättää.



Mutta olikin ihan tavallinen porokolari välillä skitson naisen ja ei-telepaatti miehen välillä.



8+.