Vaaditko lastasi olemaan kiltti?

Kiellän kiukuttelun myös itseltäni. Tunteita saa olla, niitä sitten opitaan ilmaisemaan iän myötä yhä rakentavammin. Kiukutteluun ei mennä mukaan eikä sille anneta periksi. Kikuttelu on hedelmätöntä, turhaa.



Lapseni miellyttävät kyllä minua, mutta en halua, että heidän pääasiallinen pyrkimyksensä on yrittää miellyttää minua. Eikä todellakaan olekaan.

pyrkii miellyttämään vanhempiaan, se on sisään rakennettua. Samoin on sisäänrakennettua rajojen testaaminen, joka voi ilmetä mm. kiukuttelemalla.

Kiellän kiukuttelun vaikkapa kirkossa häissä tai hautajaisissa, kun hän on kotona väsyneenä en sitä kiellä. Tunteet pitää saada näyttää, mutta ei kuitenkaan milloin tahansa ja missä tahansa.

En toivo lapsen miellyttävän minua, toivon, että hän kasvaa fiksuksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi, joka uskaltaa tehdä omat valintansa niin, että saa elää omannäköisensä hyvän elämän.

Onkohan meidän pojassa sitten jotain vialla kun ei ole koskaan pyrkinyt miellyttämään vaan päinvastoin? On tosi voimakastahtoinen lapsi, joka ei epäröi näyttää tunteitaan ja ajatuksiaan. On aina ollut vähän sellainen "vastarannan kiiski".

Ei sen puoleen, että pitäisin asiaa huonona. On hienoa, että lapsi uskaltaa näyttää tunteensa. En halua "mielistelevää" lasta vaan sellaisen, joka uskaltaa olla oma itsensä, tietyin tilannerajoituksin tietenkin (ei ole soveliasta esim. juhlissa aletaan kiukutella tms.).

-joku aikaisempi vastaaja-

Ihan pieneltä on turhaa lähteä kiukuttelua kieltämään, mutta voi osoittaa siihen sopivan paikan - esim. häissä poistutaan kirkosta, jos alkaa kiukuttaa.



Isommalta vaadin tunteiden osoittamista muutoin kuin kiukuttelemalla. Iän mukaisesti.



Suurempi juttu minusta on se, kuinka koulussa opetetaan tottelevaisuutta, ohjeiden mukaan toimimista, jne. Arvostan korkealle kriittistä ajattelua, kyseenalaistamista ja asioiden perustelua. Koulujärjestelmä ei tähän anna juuri aikaa tai mahdollisuuksia ja ymmärrän opettajia, mutta en voi olla yhtä mieltä opettajan kanssa, kun tämä tukahduttaa lapseni uteliaisuutta sekä halua ja motivaatiota oppia. Kannustan siis lastani kyseenalaistamaan (rakentavasti) vaikka tiedän, että se on koulun normeja ja toiveita vastaan. Paha minä.

Suomen kielestä! Siitä tulee mieleen, että pitää totella kyytiin pyytäjiäkin tai muita pahoja ihmisiä!



Kyllähän lapsen on opittava tottelemaan vanhempiaan ja muita auktoritetteja kuten opea mutta hyvällä kotikasvatuksella lapsi oppii kyllä tietyt rajat!



Hyviä vastauksia täällä!

ja niihin kuuluu se miten eri tilnateissä käyttäydytään. Myös se että omia tunteitaan voi säädellä, joka asiasta ei tarvitse eikä kuuluu saada raivokohtausta.



Meillä tämä ei ole ongelma, lapsi on "peruskiltti", tottelvainen ja osaa käyttäytyä kun pitää.



Kotona voi taas ola minkälainen apina ja hermostua ja huutaa ja raivota jos siltä tuntuu... välillä kun on väsynyt/nälkäinen/turhautunut tms. niin saattaa kiukutella. Saa kiukutella mutta rajansa kaikella. Ei kukaan, ei edes äiti jaksa kuunnella puolen tunnin kohtausta jostain typerästä asiasta. Silloin puutun ja käsekn lopettamaan ja olemaan kunnolla



Saa siis purkaa tunteitaan mutta jollakin lailla hallitusti. Tähän ei kuuluu purkaukset yleisillä paikoilla, kylässä tai muussa tapahtumassa jossa on muita ihmisiä.



Silloin pitää osata käyttäytyä kunnolla ja osaakin. itse en opeta kyseenalaistamaan esim. opettajaa vaan käsken tekemään niinkuin opettaja sanoo. Ei siitä mitään tule jos luokassa 20 oppilasta kyseenalaistaa opettajan toiminnan.



Ei tule siitäkään mitään jos aikuisena kyseenlaistaa pomolle töissä päin naamaa jatkuvasti miksi pitää tehdä jotain.



Silti opetan että omilla aivoilla pitää ajatella eikä mennä porukan mukana jos huomaa että tehdään tyhmyyksiä. Mutta kyllä jonkunlainen kunnoitus autoriteetteja kohtaan pitää olla, elämästä tulee muuten hankalaa jos tuntuu ettei "typeriä" yhteiskunnan sääntöjä tarvitse noudattaa.



Kyllä se lapsi oppii kyseenalaistamaan itsekkin asioita, ainakin niitä joissa tuntee että joku tekee väärin tai itse tekee väärin. Sen opin olen taas pyrkinyt antamaan vahvistamalla hänen moraaliaan, puhumalla mikä on oikein ja mikä väärin, mitä ihmisille saa tehdä ja mitä ei.

Ja lapsi minua miellyttämässä on ihan järjetön ajatus.

Ihan pieneltä on turhaa lähteä kiukuttelua kieltämään, mutta voi osoittaa siihen sopivan paikan - esim. häissä poistutaan kirkosta, jos alkaa kiukuttaa. Isommalta vaadin tunteiden osoittamista muutoin kuin kiukuttelemalla. Iän mukaisesti. Suurempi juttu minusta on se, kuinka koulussa opetetaan tottelevaisuutta, ohjeiden mukaan toimimista, jne. Arvostan korkealle kriittistä ajattelua, kyseenalaistamista ja asioiden perustelua. Koulujärjestelmä ei tähän anna juuri aikaa tai mahdollisuuksia ja ymmärrän opettajia, mutta en voi olla yhtä mieltä opettajan kanssa, kun tämä tukahduttaa lapseni uteliaisuutta sekä halua ja motivaatiota oppia. Kannustan siis lastani kyseenalaistamaan (rakentavasti) vaikka tiedän, että se on koulun normeja ja toiveita vastaan. Paha minä.

Luepas nyt vaikka koulusi/kaupunkisi luokka-asteiden arvosteluperusteet ja mieti sitten, mitä kirjoitat. Sviddu näitä "radikaaleja", olette hiukan myöhässä näiden juttujen kanssa.

vaan yrittää saada karjumalla / jäähyllä / tms itkun ja kiukuttelun loppumaan.



Luulen, että tämä johtuu miehen itsensä saamasta puutteellisestä hoivasta lapsuudessa alkoholistivanhempien kanssa. Ei ole valmiuksia vastaanottaa, "säilöä" ja sanoittaa lapsen tunteita, kun itse lapsuudessa saatu rakkaus on ollut ehdollista ja satunnaista.



En minäkään isoille lapsille salli julkisella paikalla kiukuttelua, eli ohjaan lapsia pikku hiljaa tunnesäätelyyn ja tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan yhteiskunnassa hyväksyttävällä tavalla.

No nyt täällä mammat vastaa hurskastellen, että eijei, kyllä meidän nicojemina saa kiukutella, kun on uhmaikä ja harmittaa, me sitten keskustelemme sen jälkeen ja halataan ja pusitaan. Mutta juu, en kiellä kiukuttelua, en vaadi kiltteyttä.



Todellisuudessa sitten. Olen asunut erittäin pienellä paikkakunnalla, jossa lapset vaan eivät koskaan missään julkisella paikalla kiukutelleet, ei ollut kohtukais kaupan karkkihyllyn edessä eikä itkeviä lapsia: mä en jaksa.



Vanhemat eivät koskaan komentaneet, väsyneet, hermostuneet. Aina oli keskusteleva tilanne, ja lapsen pahantuulisuus lähinnä suupielet alaspäin, ja hillitty "en halua", "haluan". Ei kovaäänisyyttä, ei itkua.

Ja kyseessä siis ihan kaiken ikäiset lapset, aina vaippaikäiestä kouluikäiseen.



Joten kyllähän siinä oli kokonaisen pitäjän yhteisöllinen kulttuurikasvatus, kiltteyden vaatimus.



Me emme ymmärtäneet tätä. Meillä lapset veti kiukkunsa kaupassakin, kadulle heittäytyen.



Meistä tehtiin näiden vuosien aikana yhteensä neljä lastensuojeluilmoitusta. KYLLÄ!

Yhden teki silloin ystäväni :) nimettömänä. Tiedän sen siitä, että siitä puuttui väittämä väkivallasta ja loppukaneetissa todettiin että toivotaan äidille apua ja tukea kasvatukseen.



Kolmen muun ilmoituksen mukaan olen väkivaltainen lapsiani kohtaan, hakkaan, pahoinpitelen, nakkelen seinille, kohtelen erittäin huonosti.



Nämä siksi, että en vaatinut lapsiltani kiltteyttä, uhmaikäinen alle 2 v sai vetää uhmakohtauksensa julkisellakin paikalla. En lässyttänyt kiukuttelevalle, että "kultarakas nicojemina, äidillä on nyt paha mieli, rakas minä ymmärrän että nyt on paha mieli kun et saa sitä tai tätä mutta mehän keskustelimme tästä kotona ..." ja plaaplaa. Vaan a) komensin olemaan hiljaa b) annoin karjua ja työnsin autoon, turvaistuimeen ja kotiin. Mutta ärsytys tilanteesta näkyi ulospäin. (ja kotona minun kuviteltiin sitten hakkaavan lasta).



Joten kyllä: vaadin lapseltani kiltteyttä. En jaksa sitä, että dramaattinen kovaääninen tenava kirkuu ja huutaa ja parkuu putkeen puoli tuntia siksi, että hänen täytyy syödä tai siivota lelunsa tai jotain aivan samantasoista arkista vastaavaa. Aina en edes tiedä mistä alkaa kirkumaan, tulee vain eteen ja alkaa huutamaan. Ilmeisesti ei saa jonkin lelupurkin kantta auki ja sen sijaan että pyytäisi, alkaa huutamaan harmistuksensa suorana ulvontana.

Sanon, että suu kiinni, lasken kolmen tai viiteen ja suu on kiinni. Lapsi on tuo samainen aikoinaan uhmakohtauksen saanut, nyt jo 5 vuotias, joten puhetaidot pitäisi olla. On vaan tälläinen dramaattisempi tapaus, kaikki on suurta ja kaikkeen reagoidaan voimallisesti. Minulle ok, ei se minua haittaa, samanalinen olen itsekin. Mutta milläs minä lastensuojelutädeille todistan, etten hakkaa, vaikka lapsi kirkuu suoraa huutoa.

Tai jos on joku huoneen siivous meneillään, tai aikoinaan ekaluokkalaisen (nyt jo isompi) läksyjen kiukuttelukohtaus, minkä takia lapsi huutaa suoraa huutoa, ja minä hermostun ja korotan ääneni, se kuulostaa ulospäin, että meillä on väkivaltatilanne menossa, ja mites siinä sossutädeille kerrot, että mistä on oikeasti kyse. Eivät uskoneet viimeksikään, kävivät koulua ja neuvolaa myöten kaikki viranomaislausnnot läpi, että olisiko missään havaintoa lapsissa olleista mustelmista tms. ja olihan sen koululaisen käytös ns.vääränlaista; arka, hiljainen, ujo, kiltti, rahallinen jne kodin ulkopuolella, kotona sitten ei.



Joten kyllä, vaadin kiltteyttä.

Kiitos teidän kaikkien välittävien valehtelijoiden. En halua enää lastens.ilmoituksia enkä etenkään sitä selvitystä, väittämä väkivallasta ON erittäin loukkaava.

Silloin pitää osata käyttäytyä kunnolla ja osaakin. itse en opeta kyseenalaistamaan esim. opettajaa vaan käsken tekemään niinkuin opettaja sanoo. Ei siitä mitään tule jos luokassa 20 oppilasta kyseenalaistaa opettajan toiminnan.

Ei tule siitäkään mitään jos aikuisena kyseenlaistaa pomolle töissä päin naamaa jatkuvasti miksi pitää tehdä jotain.

Silti opetan että omilla aivoilla pitää ajatella eikä mennä porukan mukana jos huomaa että tehdään tyhmyyksiä. Mutta kyllä jonkunlainen kunnoitus autoriteetteja kohtaan pitää olla, elämästä tulee muuten hankalaa jos tuntuu ettei "typeriä" yhteiskunnan sääntöjä tarvitse noudattaa.

En tarkoittanut, että opetan lastani kyseenalaistamaan opettajan toimintaa. Mutta opetan kyseenalaistamaan asioita ja suhtautumaan kriittisesti erilaisiin (subjektiivisiin) totuuksiin.

Minusta koulussa painotetaan liiaksi sitä, että kaikki saadaan toimimaan yhteisen mallin mukaan, samalla tavalla, rutiinit kunnossa, tarvikkeet mukana, jne. Tämä kaikki on tärkeää ja tarpeellista, mutta kaipaisin siihen rinnalle opettajaltakin, että hän herättelisi oppilaita ajattelemaan, miettimään, pohtimaan.

Lasteni kohdalla olen huomannut, että opettajalle riittää vallan hyvin, kun oppilaat oppivat että punarinta munii x munaa ja tekee sen maaliskuussa. Siis opetellaan faktoja, koska aika koulussa kuluu siihen peruskauraan, että onko kynä mukana vai ei. Minusta opettajan pitäisi pystyä organisoimaan aikansa ja toimintansa luokassa siten, että vapaalle ja luovalle ajattelulle sekä ongelmanratkaisulle löytyisi aikaa. Että niitäkin kehitettäisiin, eikä vain sitä sääntöjen noudattamista ja faktojen tuntemista.

Kenenkään tarvitse kyseenalaistaa kaikkea. Ei siitä tulisikaan mitään. Mutta mielestäni on tarpeen, että kaikkia 20 oppilasta opetetaan ja tuetaan myös tässä kriittisen ajattelun jalossa taidossa. Kaikille se ei ole luontaista, mutta joillekin on. On mielestäni epäreilua, että koulujärjestelmä suosii niitä, joiden luontaiset kyvyt liittyvät esim. ohjeiden mukaan toimimiseen.

Kriitikkoja ja kyseenalaistajia tarvitaan, muuten mikään ei kehity. Näitä taitoja oppii harjoittelemalla ja mitä pikemmin, sen parempi. Oma kokemukseni on, että kyseenalaistajia ja kehittäjiä on työelämässä liian vähän, ei liikaa. Pelko siitä, että työelämä menee hankalaksi, kun aina ollaan kyseenalaistamassa on turha. Sen sijaan paikalleen jämähtäminen ja vanhan mallin mukaan (kun aina näin on tehty) on ihan oikea riski aika monella työpaikalla. Jos jollain on taipumusta kyseenalaistamiseen, rakentavasti tietenkin, niin tuettakoon sitä!

vai onko kenties välistä poistettu joku viesti? Ap:han kysyi aloituksessaan kysymyksen, ei sanonut, että hänen mielestään lapsen pitäisi olla kiltti.

Ihan pieneltä on turhaa lähteä kiukuttelua kieltämään, mutta voi osoittaa siihen sopivan paikan - esim. häissä poistutaan kirkosta, jos alkaa kiukuttaa. Isommalta vaadin tunteiden osoittamista muutoin kuin kiukuttelemalla. Iän mukaisesti. Suurempi juttu minusta on se, kuinka koulussa opetetaan tottelevaisuutta, ohjeiden mukaan toimimista, jne. Arvostan korkealle kriittistä ajattelua, kyseenalaistamista ja asioiden perustelua. Koulujärjestelmä ei tähän anna juuri aikaa tai mahdollisuuksia ja ymmärrän opettajia, mutta en voi olla yhtä mieltä opettajan kanssa, kun tämä tukahduttaa lapseni uteliaisuutta sekä halua ja motivaatiota oppia. Kannustan siis lastani kyseenalaistamaan (rakentavasti) vaikka tiedän, että se on koulun normeja ja toiveita vastaan. Paha minä.

Luepas nyt vaikka koulusi/kaupunkisi luokka-asteiden arvosteluperusteet ja mieti sitten, mitä kirjoitat. Sviddu näitä "radikaaleja", olette hiukan myöhässä näiden juttujen kanssa.

Silloin pitää osata käyttäytyä kunnolla ja osaakin. itse en opeta kyseenalaistamaan esim. opettajaa vaan käsken tekemään niinkuin opettaja sanoo. Ei siitä mitään tule jos luokassa 20 oppilasta kyseenalaistaa opettajan toiminnan.

Ei tule siitäkään mitään jos aikuisena kyseenlaistaa pomolle töissä päin naamaa jatkuvasti miksi pitää tehdä jotain.

Silti opetan että omilla aivoilla pitää ajatella eikä mennä porukan mukana jos huomaa että tehdään tyhmyyksiä. Mutta kyllä jonkunlainen kunnoitus autoriteetteja kohtaan pitää olla, elämästä tulee muuten hankalaa jos tuntuu ettei "typeriä" yhteiskunnan sääntöjä tarvitse noudattaa.

En tarkoittanut, että opetan lastani kyseenalaistamaan opettajan toimintaa. Mutta opetan kyseenalaistamaan asioita ja suhtautumaan kriittisesti erilaisiin (subjektiivisiin) totuuksiin.

Minusta koulussa painotetaan liiaksi sitä, että kaikki saadaan toimimaan yhteisen mallin mukaan, samalla tavalla, rutiinit kunnossa, tarvikkeet mukana, jne. Tämä kaikki on tärkeää ja tarpeellista, mutta kaipaisin siihen rinnalle opettajaltakin, että hän herättelisi oppilaita ajattelemaan, miettimään, pohtimaan.

Lasteni kohdalla olen huomannut, että opettajalle riittää vallan hyvin, kun oppilaat oppivat että punarinta munii x munaa ja tekee sen maaliskuussa. Siis opetellaan faktoja, koska aika koulussa kuluu siihen peruskauraan, että onko kynä mukana vai ei. Minusta opettajan pitäisi pystyä organisoimaan aikansa ja toimintansa luokassa siten, että vapaalle ja luovalle ajattelulle sekä ongelmanratkaisulle löytyisi aikaa. Että niitäkin kehitettäisiin, eikä vain sitä sääntöjen noudattamista ja faktojen tuntemista.

Kenenkään tarvitse kyseenalaistaa kaikkea. Ei siitä tulisikaan mitään. Mutta mielestäni on tarpeen, että kaikkia 20 oppilasta opetetaan ja tuetaan myös tässä kriittisen ajattelun jalossa taidossa. Kaikille se ei ole luontaista, mutta joillekin on. On mielestäni epäreilua, että koulujärjestelmä suosii niitä, joiden luontaiset kyvyt liittyvät esim. ohjeiden mukaan toimimiseen.

Kriitikkoja ja kyseenalaistajia tarvitaan, muuten mikään ei kehity. Näitä taitoja oppii harjoittelemalla ja mitä pikemmin, sen parempi. Oma kokemukseni on, että kyseenalaistajia ja kehittäjiä on työelämässä liian vähän, ei liikaa. Pelko siitä, että työelämä menee hankalaksi, kun aina ollaan kyseenalaistamassa on turha. Sen sijaan paikalleen jämähtäminen ja vanhan mallin mukaan (kun aina näin on tehty) on ihan oikea riski aika monella työpaikalla. Jos jollain on taipumusta kyseenalaistamiseen, rakentavasti tietenkin, niin tuettakoon sitä!

mutta vaadin asiallista käytöstä.



Tunteet saa näyttää, mutta niiden kanssa ei tarvitse mennä niin överiksi että se satuttaa muita.

että on normaalia käytöstä olla ns. kiltti. Se on eri asia kuin vanhemman miellyttäminen. ''



Taidat olla sellainen, jonka mielestä kiitos on perseennuolemista. :D Kaltaisesi wt-perheet kyllä pääsevät ansaitsemiinsa asemiin aikuisina, siellä ei tosin edes tarvita käytöstapoja (varastotyö, tarjoilija, siivooja..).

Kiellän kiukuttelun ja yritän laannuttaa sen.

Tottakai toivoisin että lapseni miellyttää minua,

ihan niinkuin kuka tahansa elämäni ihminen.

Mielistely on sitten toinen asia, en toivo lähelleni mielisteleviä ihmisiä.

Kiltti on hyvä sana, en ymmärrä tätä nykyajan vouhotusta, että jokatoinen sana olisi korvattava jollain muulla. Kiltti-sana kuulostaa kauniilta, sen merkitys on positiivinen ja se on helppo lausua.