Mikä tekee työssäkäynnistä lapsiperheen äidillä niin raskasta?

jos minulla olisi työpäivät klo 8-14 niin taatusti jaksaisin touhuta lasten kanssa illalla mutta ikäväkseni teen vuorotyötä. iltavuoro loppuu klo 22 ja aamuvuoro alkaa klo 7 ja kun työmatkoihin menee tunti niin käyn kotona vaan suurinpiirtein pyörähtämässä sängyssä. ja sitten kun olen aamuvuoron jälkeen kotona klo 16 niin olen aivan poikki ja ilta menee suurinpiirtein siihen että yritän selviytyä nukkumaanmenoaikaan asti hereillä. lasten kanssa en jaksa tehdä mitään erityisempää, sylissä pidän ja kirjoja luen mutta siinäpä se...



luojan kiitos mieheni on tällä hetkellä kotona lasten kanssa ja tekee pääsääntöisesti kaikki kotityöt. mutta kauhulla odotan sitä kun hän menee töihin ja alkaa lasten päiväkotiin raahaamiset ja haut tuohon päälle :(

Molemmilla lapsilla omat " hankaluutensa" arkielämässä, joihin pitäisi paneutua enemmän. Mies ei pysty osallistumaan lasten kuljetuksiin pitkän työmatkansa ja aikojen puolesta. Univelkaa on valvottavan kuopuksen takia niin paljon, että nukahdan joka kerta, jos iltapäivälle sattuu koulutus ;-( En osaa enää nukkua, työterveydessä ei väsymystä ymmärretty, rauhoittavaa lääkettä otan joskus, mutta en uskalla ottaa usein, koska työni on vaativaa ja joudun heräämään aamuvuoroon klo 5 ja ajamaan autoa.

Päivätyötä olen etsinyt, se helpottaisi arjen kaaosta, helpottaisi myös omaa nukkumista. Eipä ole löytynyt.



Terveisin 33v sairaanhoitaja, joka ei tiedä selviääkö hengissä 40v syntymäpäiville ;-(

Töissä on niin hektistä ettei syömäänkän meinaa ehtiä, kotona on kamala kiire, ei yhtään omaa aikaa... Missä te nyt olette ? Missä kirjoittelette ? Siellä työpaikalla, jossa on niin kamala kiire ? Vai kotona, jossa ei ole lainkaan omaa aikaa ? Vai lasketaanko AV:lla hengailu välttämättömiin kotitöihin vai kuuluuko se työtehtäviin jollakin työpaikalla ? Teitä jumalattoman kiireisiä työssäkäyviä äitejä ennätti jo niin moni vastaamaan, että alkoi hieman ihmetyttää....

Minulla on vuorotyö ja meillä on kolme lasta.Miehellä myös reissupäiviä joskus.Yhteistä aikaa on todella vähän! Siksi koen helpommaksi olla nyt äitiyslomalla ja sitten jään hoitovapaalle.Perheellä on yhteistä aikaa ja nyt pystyn/raaskin harrastaa jotain!

lounaaksi sämpylän ja teetä (sämpy+ompput+tee 10 minuutissa=ruokatunti)katson päätteeltä jotain muuta kuin työasioita käväsen täällä avllä tai tsekkaan uutissivuja.

Ja aika ei riitä omiin harrastuksiin eikä muutoinkaan itselle.

Olisikohan ollut järkevämpää tuollaisen ihmisen olla hankimatta lapsia,niin saa harrastaa ja antaa itselleen laatuaikaa.

* miehellä 8-16 työ + tietysti työmatkat

*itselläni haastava työ, jonka kuormitusta voin kuitenkin itse säädellä. Lisäksi tykkään työstäni tosi paljon, välillä se menee harrastuksesta

*Työpäivänä ovat inhimillisiä lopetan viim. 16.15

*Lapsella hyvä ja rauhallinen hoitopaikka, joten on hyväntuulinen kotiin tullessaan

*Viikolla emme laita ruokaa vaan syömme lämmitettyjä annoksia pakastimesta

*Viikolla ei käydä kaupassa, kerran viikossa riittää

*Harrastukset ovat lähellä, joten kulkemiseen ei mene aikaa

*Mies hoitaa isoa osaa kotirutiineista,ilmeisen mielellään ja itsenäisesti

*Lapsi helpossa iässä

*Mekin jäämme aina suoraan hoidosta tulon jälkeen ulos hetkeksi



Meillä hyvä elämänvaihe, ja jotta emme itse lisää kuormitusta, seuraavaa lasta toivomme vasta, kun esikoinen on vähän vanhempi.



Raskaan vauva-ajan jälkeen tämä vaihe on yhtä juhlaa.



Ap

Minusta on mukava tulla kotiin töiden jälkeen ja kotitöitäkin on hauska tehdä kun on koko päivän tehnyt jotain muuta! Eikä niitä kotihommia nyt niin paljon ole: pyykkiä en edes pese joka päivä, siivoamista on PALJON VÄHEMMÄN kuin silloin kun lapset olivat kotona. Ainut on ruoanlaitto, mutta kyllä siitäkin selviää jos etukäteen suunnittelee vähän mitä laittaa.



Ruokakaupassa emme todellakaan käy joka päivä, vaan kerran, kaksi kertaa viikossa. Yleensä myöhään illalla tai sitten mies käy ennen kuin tulee kotiin töistään.



Kotona ollessa oli mielestäni paljon rankempaa!

Meilla kaksi pientä lasta, mies konsultti (eli työaika toisinaan 24h/vuorokausi) ja minä päivätöissä (8-15). Haen lapset hoidosta, käyn kaupassa ja hoidan iltatoimet, nukuttamisen (yms.), mutta en ole koskaan kokenut olevani väsynyt. Niin ja kun lapset nukkuvat ja mies on tullut kotiin on meillä omaa aikaa...

Töissä on jumalaton kiire ja paniikki aamusta iltaan. Olen raskaana ja muutenkin väsynyt, sitten vielä hirveä projektideadlinestressi päälle. Iltapäivällä viiden aikaan lapsi päiväkodista, kauppareissu, ruuanlaittoa. Mies iltaopiskelee. Lapsi on pahimmassa uhmaiässä + kaipaa jatkuvaa viihdyttämistä, joten siinä se ilta meneekin tapellessa ja legotorneja rakennellessa. Lapsi ei myöskään nuku, joten omaa/ yhteistä aikaa miehen kanssa illalla voi alkaa viettämään yhdentoista maissa. Tosin silloin olen jo ihan tolkku pois, koska aamuherätys on puoli seitsemän ja lapsi herättää edelleen öisin ainakin kaksi kertaa, joskus useamminkin.



Ja kiitos kysymästä, kirjoitan tätä töissä, työnantajan ajalla, koska olen niin KYPSÄ, etten enää jaksa välittää, enkä yrittää, enkä vain pysty tekemään töitä 110% niin kuin kuulemma pitäisi.



Kiva kuulla, että jollain muulla ei ole ongelmia.

Olen jo alistunut siihen että tehokas en jaksa olla, ja vuorokauden ainoa hetki hengähtää on tämä. Kohta hyppään taas siihen asiakirjaan joka saa hiukseni pystyyn.



Lähden kotiin viime tingassa ja haen lapsen. Olen ostanut ja laittanut ruokaa pakastimeen arki-illoiksi. Jäämme ensin ulos ja syömme sitten lämmitetyn aterian. Hoidan pyykit ja tiskit jne. ja leikimme ennen nukkumaan menoa. Aikaa on säälittävän vähän yhdessä verrattuna kotiäitiaikoihini.



Nukahdan yhtaikaa lapsen kanssa että voin herätä aamukuudelta. Syön itse ja siistiydyn ennen kuin herätän lapsen ja lähdemme hoitoon.



Mies tekee vain ylitöitä, ja kotona haluaa katsoa vain telkkaa. En voi harrastaa kun ei mummoja lähellä. Pitkä matka joka paikkaan.

Kaverini sai vauvan aikanaan, valitti raskausajan, lapsi syntyi, valitti vauvaiän, lapsi kasvoi -ystäväni valitti.. Meni töihin ja valitti..

Puhui mulle miten sitten joskus tiedän miten rankkaa hänellä onkaan kun saan oman lapsen..



Sain oman lapsen ja olihan se rankkaa mutten valitellut, oli siinä puolensakin olla raskaana. Lapsi syntyi ja on ollut varmaan helppo kun arki on ollut helppoa! Nyt noita vaippaikäsiä on kaksi ja arki sujuu vieläkin -nyt joku vois ajatella että mulla on kaks ihanaa pellavapäätä, mutta ystäväni on ehtinyt jo vertaamaan lapsiamme ja esikoiseni on paha vipeltäjä -hänen lapsensa ei ole koskaan ollut kiinnostunut kukkasista ja muusta kielletystä! Kysymys kuuluu; miten hänen elämä on ollu raskasta jos ei ole edes kiellettyihin tavaroihin koskenut?? =)



Ja tiedäm, mulla on KUITENKIN lapset nuoria, niin mitäs mää rankkuudesta tiedän! Siihen joku äiti aina vetoaa.. Niinkuin ystäväni ja tässä sitä odotetaan, kai mää joskus väsyn, viimestään kun palaan töihin, koska kaikki jankuttaa miten vaikeaa kun on raskaana, kun on vauva, kun vauva kasvaa kiukuttelijaksi.. Tai sitten mulla on helppoja lapsia! Lastenkasvatushan on 247 vastuuta ja omassa asenteessa ei ole ikinä mitään vialla. =))

VOIMAVAROISTA.Riippuu ihan ihmisestä ja olosuhteista miten jaksaa.

Jokainen kestää sitä stressiä erilailla ja vielä erilaista stressiä.

Jollekulle on ylivoimaisen stressaavaa työssä ja kotona on paremmin,toiselle taas kotona olo on ylivoimaisen stressaavaa ja työssä paremmin.Että mitä sitä sen kummemmin tässä vatvomaan tätä asiaa.

Kun jokaisella yksilöllä on erilaiset voimavarat.Ja jokainen ei ole syntynyt niin kultalusikka suussa kuin tämän keskustelun aloittaja.Tarkoitan tällä siis sitä että kuten tässä on näistä kommenteista huomannut niin monella on olosuhteet huomommin,ettei kaikilla ole sitä ihanne tilannetta kotona ja töissä että niin jaksaakin helpommin.

Siis vielä kerran ei siis ole mikään asennekysymys vaan voimavarat ja olosuhteet.

Minäkin uuvuin täysin työssä sairaanhoitajana. Nykyisin teen töitä yhden sukulaisen toimistossa. Työaika 8-15, ei stressiä. Tämä työ on yhtä juhlaa edelliseen verrattuna. Sairaanhoitajan työ vuodeosastolla on ihan p...sta: raskasta, likaista, kiireistä. En tunne yhtään kollegaa joka olisi tyytyväinen työssään vuodeosastolta. Ja se palkka siitä raatamisesta....

Lapsi aon 4 ja olen vuorotyössä. Yökötän kahden yön öitä peräkkäin ja niiden jälkeen saattaa olla 1 vapaa. Myös iltavuorosta olen kotona klo 22 ja aamulla lähden klo 6.

Univelkaa on aika rutkasti ajoittain.

Mies tekee 6 päiväistä viikkoa.

Saattaa työvuorojen takia mennä pari päivää, että en näe lapsia hereillä. Se kai tässä rankinta on.



Selviytymiskeinoja on ne, että teen aamuvuoron jälkeen seuraavan päivän ruoat valmiiksi, pidän yllä perussiisteyttä ja ummistan silmät lopuilta, mies hoitaa osuutensa kiitettävästi. Lopuista ajattelen, että aika aikaansa kutakin, kohtahan tämä helpottaa.



Raskainta kai minusta on vittumaiset työkaverit. Muuten fyysisesti raskaassa hoitotyössä olisi mielekästä olla, mutta henkinen ilmapiiri on todella huono. Se rasittaa eniten.

Vierailija:

Siis vielä kerran ei siis ole mikään asennekysymys vaan voimavarat ja olosuhteet.

Jos jotain itse olen oppinut äitiyden myötä niin sen, miten " veitsen terällä" lapsiperheessä helposti eletään. Kaikki voi mennä kivasti, jos ei ole mitään erityisiä ongelmia, mutta jostain aikaisemmin (lapsettomassa elämässä) suht pienestä jutusta voi lähteä negatiivinen kierre, joka suistaa koko perheen jatkuvaan ylirasitukseen. Näitä voi olla esim. stressaava tilanne töissä, jonkun perheenjäsenen sairaus, toisen vanhemman iltatyö/ opiskelu, pikkuvauvan koliikki, taaperon paha uhmaikä, lasten uniongelmat, tukiverkoston puute...

Eli siis minusta on hullun hommaa alkaa etsiä vikaa ihmisten ASENTEISTA, jos toiset valittavat väsymystä. Mikä ihmeen pakko sitä sitäpaitsi on puurtaa hampaat irvessä ja valittamatta, jos vain yksinkertaisesti voimavarat eivät riitä.

Eli jos lapset ovat paljon sairaina, työt kasautuvat töissä ja sairastelun jälkeen täytyy purkaa sumaa venyttämällä päivää töissä. Silloin taas kärsivät kotihommat. Oma muksu onneksi ollut melkoisen terve, eli omalla kohdalle näin ei ole käynyt. Kotityöt jaetaan ja muutenkin lasketaan rimaa siisteyden ja harrastusten suhteen. Kyllä työ-koti-yhtälöstä saa tosi haastavan, mutta useimmiten se on ihan omasta vaatimustasosta kiinni.

Olemme miehen kanssa eri puolilla kaupunkia töissä. Kun asunto ostettiin, kummankin työmatka oli vielä lyhyempi. Sitten minun määräaikainen pestini päättyi ja miehen työpaikan osti toinen firma. Raskasta on juokseminen työ- ja hoitopaikan väliä. Koko ajan on kiire jonnekin: ensin töihin ja sitten töistä pois. Aamulla pitää nousta tosi aikaisin, jotta ehtii ajoissa töihin, jotta ehtii sieltä ajoissa hakemaan lasta. Työpaikkoja ei kasva puissa, joten vaihtaakaan ei voi. Kummankin työpaikan lähellä ovat asunnot niin kalliita ettei muuttaakaan voi ja sitten olisi toisella vielä nykyistäkin pidempi matka.



Sairasteltu on koko perhe aivan kauheasti. Lapsi kantaa kaikki pöpöt päiväkodista kotiin. Iltaisin lasta ei saa nukkumaan, kun nukkuu päiväkodissa päiväunet, joten omaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei juurikaan jää ja unenpuute on huutava. Väsymyksen seurauksena ovat rytmihäiriöt, joiden takia olen parhaillaan sairaslomalla.

meillä on ainakin pakko pestä pyykkiä, käydä kaupassa, laittaa ruokaa, tehdä kotitöitä ja kuljettaa lapsia harrastuksiin JOKA ikinen päivä. Mistään noista asioista ei voi luistaa. Mikä sitten arkeani helpottaisi? SE, että saisi joskus nukkua kunnolla, olisi aikaa omalle harrastukselle, olisi miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa edes joskus, ja olisi joku, jolta saisi lastenhoitoapua edes hätätapauksessa. Vielä, jos mieheni voisi jättää ilta-ja viikonlopputyöt ja itse voisin olla kotona, jo vain helpottaisi.

Meillä mies on yrittäjä, tulee vasta illalla kotiin.