Minulla on aivan ihana anoppi joka pitää minusta

ja aina ollut hyvät välit häneen, tai niin olen luullut. Nyt minulle iski tajuntaan, että olen elänyt vaaleanpunaisessa kuplassa, joka poksahti kuin purkkapallo kuultuani mitä paskaa anoppi on jauhanut selän takana kaikki nämä vuodet. En osaa olla edes vihainen, päällimmäisinä tunteita epäusko, suru ja pettymys. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en vain käsitä kuinka hän on esittänyt kilttiä ja ihanaa, antanut ymmärtää että pitää minusta ja ajattelee minun olevan hyvä puoliso hänen pojalleen, ja sitten puukottaa selkään, juoruilee ja haukkuu selkäni takana.



Olisi helpompi suhtautua, jos minulla oli alun alkaeenkin ollut ongelmia anopin kanssa, mutta kun välit ovat olleet aina hyvät ja nyt kuulen hänen arvostelleen minua jopa omalle äidilleni.

Toivon vain ettei mieheni ole kuin äitinsä ja salannut itsessään moista piirrettä ja kaksinaamaisuutta kaikki nämä vuodet, sitä en kestäisi..