Lue keskustelun säännöt.
Mikä mulla on?
07.10.2012 |
Rakastan miestäni, siis ihan varmasti rakastan. Mutta nyt suunnittelemme eroa jatkuvista riidoista johtuen. Mies lähettelee mulle viesteinä anteeksi pyyntöjä, vannoo rakastavansa jne. Mä jotenkin "kylmetän" itseni. Toimin ja puuhailen lasten kanssa. En voi sanoa ikävöiväni, tai ikävöin vain hetkittäin. Toki eroaminen pelottaa, ahdistaa.. Mutta en saa sanottua miehelle että rakastan. Enkä saa sanottua että "tuu takas". Ajelehdin vain virrassa ja annan asioiden mennä eteenpäin..ja korkeintaan usutan miestä häipymään.
Mietin millon musta tuli tämmönen, kylmä? vai mitä tämä on. En osaa edes itkeä. Ainut välillä valtaa ottava tunne on ahdistus ja joskus paniikki kun tajuan että mies on oikeasti lähdössä.
Oon kyllä kokenut elämässäni kovia. Ex mies teki yhtä aikaa lapsen minun ja toisen naisen kanssa jne ja paljon muuta josta olen todella kärsinyt. ehkä tuo kaikki rikkoi minut jotenkin:( Voiko minusta enää tulla aito, lämmin ihminen joka osaa itkeä?Vai olenko loppuelämäni tällainen jääkalikka.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärtämään ajatuspolkujasi ja tekemään tietoisia ratkaisuja eri suuntaan, kun tulet omaan ongelmakohtaasi. Olen käynyt sellaisen läpi, mutta en pääse persoonallisuudestani kokonaan koskaaneroon.
Tunnistan kyllä missä alan mennä pieleen, se auttaa.
Nyt tuossa tilanteessa anna yksinkertaisen neuvon: anna periksi miehesi anteeksipyynnölle. Pehmene, mene syliin, sano ääneen että kyllä tästä selvitään. Antaudu halittavaksi, suukota takaisin. Saat itse siitä hyvää mieltä ja se kannustaa miestäsi edelleen ja hyvän kierre lisääntyy.
Et kosta kylmettymiselä ja kovettumisella kuin itsellsi.
ymmärtämään ajatuspolkujasi ja tekemään tietoisia ratkaisuja eri suuntaan, kun tulet omaan ongelmakohtaasi. Olen käynyt sellaisen läpi, mutta en pääse persoonallisuudestani kokonaan koskaaneroon. Tunnistan kyllä missä alan mennä pieleen, se auttaa. Nyt tuossa tilanteessa anna yksinkertaisen neuvon: anna periksi miehesi anteeksipyynnölle. Pehmene, mene syliin, sano ääneen että kyllä tästä selvitään. Antaudu halittavaksi, suukota takaisin. Saat itse siitä hyvää mieltä ja se kannustaa miestäsi edelleen ja hyvän kierre lisääntyy. Et kosta kylmettymiselä ja kovettumisella kuin itsellsi.
Tuli itku kun luin vastauksesi lopun . Ja nyt sille ei tule loppua..
Jos heittämällä osuin noinkin oikeaan, niin sitten tosiaan annan vahvasti sen neuvon, että anna anteeksi sille miehellsi tehdyt virheet. Et te sillä itseäsi tyhmäksi, vaan armahdat itseäsi katkeruudelta ja kyynistymiseltä.
Voihan olla, että elämä tuo lisää pettymyksiä hänenkin kanssaan, mutta otat ne sitten aia kerrallaan. Anna tälle hetkelle tilaisuus korjata kaikki ja nauti lohduttumisesta.
Osuit todellakin varmasti oikeaan. Oon yrittänyt olla tässä viileä ja pärjäävä, mutta kun luin tekstisi niin joku lukko naksahti auki sisuksissa. Ja tuli vedenpaisumus:D Aijon hakea enemmän tietoa läheisriippuvuudesta...ja tutkia omaa toimintaani sitä kautta. Joku minussakin mättää, ei se mies oo ainut "syyllinen".
ja sellaisena versiona, että ajat ihmiset pois luotasi ennen kuin he ehtivät hylätä sinut.