Ketään sellaista linjoilla, jolla olisi taustalla useita keskenmenoja ja onnistuneita raskauksia?

minulla on ollut 6 keskenmenoa. mutta myöskin 3 lasta.



ensin yksi keskenmeno, sitten lapsi. sitten 4 keskenmenoa ja lapsi. sitten jälleen yksi keskenmeno, jonka jälkeen vannottiin ettei meille ikinä enää lapsia, kun pää ei kestä jatkuvia keskenmenoja. vannomisen päälle yllätyslapsi.



tutkimuksissa käytiin, mutta mitään vikaa ei mistään löydetty. rankkaa se oli.. suosittelen lämpimästi kyllä hakemaan vaikka keskusteluapua. minä en sitä hakenut ja näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisasta.



kannattaa varautua että uudessa yrityksessä nuo keskenmenoa, pelot ja henkinen väsymys nostaa päätään. ja varmasti tulee myös parisuhteeseen läpi.



Voimia raskautumiseen ja turvallista odotusta. se hyvä puoli tuossa on, että jos pääset riskiviikkojen ohi ja sulla on jo yksi kokemus onnistuneesta raskaudesta, voit ajatella että se voi onnistuakin. ja se onnistuu. joillakin on vaan huonompi säkä kuin toisilla noiden keskenmenojen suhteen.

Uskomatonta, miten oletkin jaksanut yrittää, vaikka keskenmenoja on ollut peräti kuusi!



Olenkin ajatellut, että etsisin keskusteluapua, mutta en tiedä mistä sitä kannattaisi etsiä. Jos olen puhunut asiasta jollekin, saan lohdutukseksi aina samat fraasit: "sinä olet vielä niin nuori, sinulla on aikaa", "siinä oli varmasti jotain vikaa", "jotkut saa 10 km ja silti ovat saaneet terveen vauvan". Ja sitten suorastaan legendaarinen "mäkin sain yhden keskenmenon ja sen jälkeen saatiinkin neljä lasta".



Tulen helposti raskaaksi, mutta se ei lohduta ollenkaan, koska muutamassa viikossa saatankin olla jo lähtötilanteessa. Positiivinen raskaustesti ei aiheuta minussa hurraa-huutoja, vaan se on ensimmäinen oire keskenmenosta. Kylläpä tässä on tullutkin kyyniseksi ja katkeraksi vuosien varrella. Toisaalta olen ajatellut, että tyytyisin yksilapsiseen perheeseen. Harmittaa esikoisen puolesta, jos hän ei koskaan saakaan pikkusisarusta.



ap

ihan samanlaisia mietteitä minullakin oli. raskaustestin jälkeen ei tiennyt itkeäkö vai ei..



ja läheisetkin lopulta muuttuivat ihan mykiksi, kun eivät enää keksineet mitään sanottavaa monen keskenmenon jälkeen. minulle joskus yksi hoitaja sanoi kun keskenmenoa sairaalassa hoidettiin, että elä sure, onhan sulla jo yksi lapsi. siis nukutuksen jälkeen unenpöpperöisenä itkin. jos itsellä on vaikeaa niin ilmeisen vaikeaa läheistenkin tai ammattilaistenkaan sitä asiaa käsitellä.



varmaan ihan normaalilta psykologilta voisi saada apua. tai jos teillä on vielä kontakti lapsettomuuspoliin (tai missä olittekaan tutkimuksissa) sitä kautta voisi saada lähetteen psykologille. mulla ainakin nuo keskenmenot jätti jälkensä raskauksiin siten että olin aina tosi huolissani tuleeko mitään- varsinkin kun en vielä liikkeitä tuntenut. onneksi oli tosi symppis neuvolan täti ja sain kuunnella sydänääniä kun alkoi ahdistaa.

Olenkin miettinyt ovatko ajatukseni normaaleja :) Kai meitäkin on enemmänkin olemassa, mutta esimerkiksi netistä on vaikea löytää vertaistukea. Tuntuu, että vain sellaisille on vertaistukea, jotka käyvät lapsettomuushoidoissa eivätkä tule ollenkaan raskaaksi. Eipä muuten olen tavaton "sinä sentäs tulet raskaaksi"-kommentti. Niinkuin sillä olisi mitään merkitystä. Keskenmenoihin ei ole olemassa mitään lääkettä toisin kuin "oikeaan lapsettomuuteen".



Meillä ei ole enää hoitosuhdetta mihinkään, joten pitäisi varmaan neuvolan kautta yrittää etsiä keskusteluapua. Tosin tämäkin lyhyt nettikeskustelu helpotti oloa :)



ap

Ensimmäinen keskenmeno tuli niin, etten tiennyt edes olevani raskaana. Raskautta ei tuolloin edes yritetty, mutta en muun sairauden takia juuri silloin voinut käyttää hormonaalista ehkäisyä.



Viiden vuoden kuluttua tuosta sain toivotun lapsen, eikä mieleenikään tullut, että jokin olisi voinut mennä pieleen. Seuraava raskaus päättyi keskenmenoon vko 13. Se oli totaalinen järkytys.



Tulin muutaman kk jälkeen uudelleen raskaaksi, taas keskenmeno vko 9. Katastrofi.



Seuraavaa raskautta lääkäri neuvoi odottamaan puoli vuotta ainakin, että kohtu ehtii parantua kunnolla. Tulinkin raskaaksi, mutta olin todella huonossa kunnossa koko ajan. Supisteli, verenvuotoa, migreeni, pahimpana kaikesta kivut vatsassa, jotka lääkäri sanoi johtuvan kohdun venymisestä ja kaavinnoista aiheutuneista arvista. Liitoskivut olivat myös hirveät. Pahimmillaan en pystynyt kävelemään kuin parikymmentä metriä kerrallaan.



Pahin kaikesta oli jatkuva pelko lapsen puolesta. Olin aivan varma, että tästä ei tule mitään. Ja jos tulee, lapsi on vammainen. Tuo 9, melkein 10 kk oli yhtä pelkoa. Supisteluista huolimatta lapsi oli yliaikainen, mutta terve.



Sain parin vuoden kuluttua vielä tuon kolmannen lapsen. En ollut niin kipeä, mutta supistusten estolääkkeitä söin silloinkin kuukausikaupalla. ja pelkäsin. en yhtä paljon, mutta kuitenkin.



Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Nuo "sinä saat vielä monta lasta, kun olet nuori" -jutut eivät kyllä lohduttaneet, kun oli juuri menettänyt "vauvan", jonka tulevaisuuden oli ehtinyt haaveilla valmiiksi vaikka kuinka pitkälle.

sen jälkeen kaksi lasta ja nyt odotan kolmatta viikolla 16. Ymmärrän todella hyvin että asia painaa. Toisaalta itse koen jo noista keskenmenoista ja lapsettomuusvuosista saaneeni myös sellaista ääretöntä kiitollisuutta lapsiani kohtaan, jota en olisi voinut kokea muuten.

joka toinen raskaus keskenmeno, joka toinen onnistunut raskaus.



Eli sain v. 2004 esikoiseni, sen jälkeen keskenmeno, sitten taas vauva, sitten keskenmeno jne.



Olen nyt kahdeksatta kertaa raskaana. Meillä on neljä lasta ja takana kolme keskenmenoa. Odotan nyt perheeseemme viidettä lasta aivan loppusuoralla. Tämäkin diagnosoitiin alussa tuulimunaksi tai keskeytyneeksi keskenmenoksi, mutta sitten viimeisessä ultrassa ennen lääkkeellistä kohduntyhjennystä näkyikin alkio ja syke.



Keskenmenojemme syytä ei ole koskaan tutkittu, koska eivät ole perättäisiä. Tosin tuskin mitään syytä olisi löytynytkään. Näinkin omituisella kaavalla keskenmenoja voi siis tulla.



Keskenmenot ovat tulleet rv 6, yhdessä keskenmenossa tarvittiin lääkkeet kohdun tyhjenemiseksi. Muulloin luonto on "hoitanut" asian. Minäkin tulen aika herkästi raskaaksi, mutta ei xse tee asiaa sen helpommaksi. Eikä lähipiirissä ole yhtään tuttua, jolla olisi enempää kuin yksi keskenmeno takana. Pettymys useaan kertaan tässä puuhassa on raastavaa, sitä miettii mikä omassa elimistössä on vikana ja tuntee välillä aikamoista itseinhoa. Ja pelkää aina uuden raskauden alettua, meneekö taas kesken. Mutta kun ei halua antaa periksikään, koska muuten ei ole edes mahdollisuutta lapseen.



Monikaan ei osaa tukea asiassa, koska ei ymmärrä miltä tuntuu. Yksittäisiä keskenmenoja sen sijaan tuntuu olleen tosi monella.



Voimia jatkoon, uskon Sinun saavan vielä ennen pitkää toisenkin lapsen. Tiedän, se yrittäminen ja pelkääminen on rankkaa.

yahoon groupseissa toistuvat keskenmenot-ryhmä. en tiedä onko enää toiminnassa.



neuvola on muuten varmaan hyvä paikka aloittaa jos miettii että saattaa käydä yritys/raskaus liian raskaaksi henkisesti.



onnea yritykseen. toivottavasti sun ei tartte enää yhtään keskenmenoa kokea!

Kai tässä varovaisesti uskaltaa toivoa. Esikoista odottaessani pelkäsin alusta loppuun. Pelko ei loppunut synnytykseen, vaan kesti useita kuukausia sen jälkeenkin. En voinut uskoa, että lapsi voisi olla terve. Nyt esikoinen on sen verran iso, että uskallan jo huokaista helpotuksesta. Lapsi on touhukas leikki-ikäinen eikä mistään kehityshäiriöistä ole tietoakaan. Eiköhän ne vakavimmat olisi jo huomattu.



Kiitos teille! Lohdullista kuulla, että monien keskenmenojen jälkeenkin on mahdollista saada useampi lapsi.

4 tervettä lasta, tosin ennenaikaisina syntyneitä

Tuo neljä keskenmenoa varmasti painaa mieltä. Onneksi jaksoitte yrittää sen viidennen kerran! Itselläni on takana kolme keskenmenoa, kaikki ennen rv 12 ja kaikki onneksi tyhjentyneet itsestään: eka opiskeluajoilta, jolloin ei vielä edes yritetty lasta. Toinen keskenmeno tuli yli vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen. Siitä on nyt jo melkein viisi vuotta ja aina muistan laskettuna päivänä, että nyt olisi "Matin" niin-ja-niin monennet synttärit - eli vaikka viikkoja onkin vasta vähän, niin kyllä se lapsi on silti toivottu ja tosiaan sitä elämää mietitty jo hyvinkin pitkälle. Seuraavasta raskaudesta sain terveen lapsen. Kolmas keskenmeno onkin mielenkiintoinen: tiesin olevani raskaana, kun rv 10 alkoi verenvuoto. Menin ultraan kuulemaan ne uutiset, jotka jo tiesinkin. Yllätys oli melkoinen, kun lääkäri kertoi, että sikiöitä on kaksi ja toisella näkyy syke. Olisi kuulemma ihan tuurista kiinni, että pysyykö kiinni. Tämä toinen on nyt reilu vuoden ikäinen terve taapero.

Pelko ei loppunut synnytykseen, vaan kesti useita kuukausia sen jälkeenkin.

Kun olin toivonut lasta vuosia ja saanut niitä keskenmenoja ja raskautuminenkin oli selkeästi hankalaa, pelkäsin koko raskauden ja vielä pitkään lapsen syntymän jälkeen. Näin unia, joissa kaikki olikin keskenmenoa, vaikka olinkin synnyttänyt.

Yhdessä unessa kävelin lapsuudenkotini pihassa, satoi räntää. Sitten tajusin, ettei se olekaan räntää vaan liivinsuojuksia. Potkiskelin niitä, ja ymmärsin saaneeni taas keskenmenon. Että jälkenä lapsesta oli vain raskausarvet. Heräsin omaan itkuuni.

8

Minulla vähän eri tilanne, koska esikoisen sain "ongelmitta", mutta siihen väliin tuli sitten useita keskenmenoja, kunnes lopulta onnistunut raskaus ja kuopus, ja nyt on lapsiluku täynnä, eli ei tarvitse enää miettiä tätä, ja tiedän että tarinalla oli minun kannaltani onnellinen loppu.



Mutta annan kuitenkin neuvon, tai kerron millaisella ajatuksella itse pärjäsin tuon kanssa, kun jouduin miettimään monta kertaa ja vakavasti, että kestänkö enää enempää keskenmenoja, pitääkö lakata yrittämästä... Sillä totta on tuo mitä sanot, positiivinen raskaustesti muuttuu vain keskenmenon ensimmäiseksi merkiksi!



Minä ajattelin sitten niin, että minun naisen-elämäni on tällaista. Tällainen on minun elämänkaareni, etten tiedä miten monta keskenmenoa siihen kuuluu ja miten monta lasta tulen saamaan.



En pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan, joten elän vain tätä elämääni ja jos raskauksia on alkaakseen, ne saavat tulla, ja jos ne menevät kesken, itken niihin liittyvät iktut. Ja katson kuinka käy.



Käytännössä tämä siis tarkoitti että ehkäisy jätettiin aina pois, vaikka jo "tiesi" mitä siitä todennäköisesti seuraa: kierrossa tai kahdessa raskaaksi ja sitten parin kuukauden päästä keskenmeno.



Alkava raskaus tuntui katkeransuloiselta, aika dramaattiseltakin: "taas tätä! miten paljon tätä ristiä minulle voikaa tulla kannettavaksi...". Ei se koskaan pelkästään negatiivinen tuntemus ollut, aina oli läsnä myös se pieni mahdollisuus, unelma ja toivo että josko tällä kertaa. Suhtauduin kuitenkin tosiaan jo etukäteen surullisesti. Enimmäkseen.



Siitä huolimatta oli aina erityisen merkityksellistä tehdä se positiivinen testi ja elää ne muutamat viikot tai pari kuukautta tietäen että kannan raskasta salaisuutta. Jälkikäteen pidän niitäkin raskauksia todella tärkeänä osana historiaani, perheemme historiaa.

Itselläni oli vain yksi km, jonka jälkeen kaksi lasta. Siltikin molempia raskauksia varjosti pelko. Varsinkin esikoisen kohdalla vielä synnytyksen jälkeen oletin kuin herääväni unesta, että lasta ei olekaan tai se otetaan meiltä pois. Melkein pelkäsin kiintyä lapseen. Meillä ennen keskenmenoa oli kaksi vuotta lapsettomuutta; itse kävin tutkimuksissa, mutta mies kieltäytyi :( Sen jälkeen tuo keskenmeno tuntui kohtuuttomalta.



Meillä on suvussa ollut useammalla keskenmenoja. Mm. äidilläni sekä hänen siskoillaan kaikilla. Omilla siskoillani ei ole ollut, tosin toinen ei ole vielä lapsia hankkimassakaan.



Tsemppiä odotukseen!

oli ensin kaksi onnistunutta raskautta, eikä tietoakaan ongelmista.. Sitten tuli kaksi keskenmenoa, joiden jälkeen tehtiin suppeat testit. Todettiin tukostaipumus, joka MAHDOLLISESTI aiheutti keskenmenot.



Aloitin hepariini - pistoshoidot, kun tulin jälleen raskaaksi ja tuloksena terve lapsi, kolmonen. Aloin ajatella, että mitä jos vielä yksi, tai vaikka useampi, ehkä se onnistuisi. Tuloksena olikin kolme uutta keskenmenoa hepariinista huolimatta.



Nyt tilanne siis mielestäni tavallaan toivoton. Silti hirveä halu (ja katkeruus..) saada lapsi jäi :(



Positiivista ap sinun tilanteessasi mielestäni on se, että keskenmenojen JÄLKEEN sinulle syntyi lapsi. On varmaan vähintäänkin todennäköistä, että pystyt vielä lapsen/lapsia saamaan; kenties jopa liudan ja helpostikin. Itselläni keskenmenot olivat valitettavasti vielä suht myöhäisiä, ns keskeytyneitä, "kohtukuolemia". Joka kerta mietin, että miksei voinut mennä kesken jo aiemmin, vaan näin pitkälle täytyi "elätellä toivoa"..



Ymmärrän kuitenkin täysin pelkosi mahdollisen uuden raskauden suhteen! Tsemppiä sinne.

nro 15 osasi hyvin kuvailla omiakin ajatuksiani. Sitä vaan antoi raskauden alkaa (itsellänikin suht helppoa se raskautuminen) ja sitten se positiivinen testi oli samalla kertaa ilon ja kauhun asia.



Tiesi jo ryhtyessään, mitä tuleman ehkä pitää, itki ne itkut kun pahin kävi toteen ja elämä jatkui.



Itselläni on myös voimakas ristiriitainen tunne, syyllisyys tai joku siitä, että meillähän on jo kolme ihanaa lasta (isoilla ikäeroilla toki keskenmenoista johtuen). Moni onkin sitä km:n jälkeen sanonut, että johan teillä on kolme lasta, eikö pitäisi olla tyytyväinen siihen..