Ongelmallinen TET harjoittelija
Toimin ensimmäistä kertaa TET-harjoittelijan ohjaajana, minulla on ongelma.
Omista TET-vuosistani on hyvin pitkä aika enkä muista saaneeni muuta palautetta kuin suullisesti, että hyvin meni. Nykyisin TET-ajasta täytyy täyttää lomake, jossa kerrotaan miten homma sujui.
Miten toimisitte tilanteessa, jossa TET-harjoittelija on ilmeisesti ujo, mutta tietyissä tilanteissa kuitenkin omaa aktiivisuutta.
Ongelmallisessa tilanteessa hän kysyy apua (lue: ilmestyy huoneeni ovelle kysyvän näköisenä).
Normaaleissa käytännön tilanteissa hän ei osoita kovin hyviä käytöstapoja. Hän ei esim. tervehdi töihin tullessa /lähtiessä edes kertoakseen että on tulossa /lähdössä. Isänsä, joka siis on työkaverini, käy huikkaamassa aina missä vaiheessa hommissa mennään, ja itse olen käynyt pari kertaa päivässä kyselemässä perään.
Olen lisäksi löytänyt koululaisen torkkumasta työpisteeltään vähän ennen lounasta, jolloin antoi selitykseksi sen, että "on vähän jo nälkä". Minä häkellyin vastauksesta, enkä saanut siinä tilanteessa sanotuksi yhtään mitään...
Itsellä ei ole kokemusta teini-ikäisistä joten onko ne kaikki tollaisia "lahnoja".
Minkälaista palautetta antaisitte tältä pohjalta?
Tekisi mieli suullisesti kertoa, että hyviin käytöstapoihin kuuluu tervehtiä aamulla ja kertoa poistuvansa iltapäivällä. Ja että työpaikalla ei nukuta.
Kirjallisessa palautteessa arvoseluasteikko on tyydyttävä, hyvä ja erinomainen.
Kyse on toimistotyöstä.
Kommentit (69)
tai onko sinulla teinejä kotona ?
OSA on aivan käsittämättömän UJOJA, ujolle tervehtiminenkin on vaikeaa... ei välttämättä epäkohteliaisuutta vaan sitä että ei vaan uskalla tervehtiä aikuisia. Ihan oikeasti. Kuulostaa että täällä ei yhdelläkään taas ole teiniä kotona tai ei tunne niitä.
Aikamoiset sosiaaliset fobiat saa kyllä olla, etteikö normaali teini saisi sanottua "huomenta" ja "mä lähden nyt, moikka". Ujo sitä ja ujo tätä- pah! Smalltalkkia ei tarvitse osata, mutta pitäähän koulussakin osata tervehtiä, pitää esitelmiä jne. eli ihan turhaa annatte teinien teitä vedättää, jos oikeasti uskotte tuohon "ujouteen" ja sen vuoksi siedätte mitä vaan.
Voihan se aikuisen tervehtiminen jne. aluksi hirvittää, mutta sitten sitä opetellaan ahkerasti. Teini tarvitsee vanhempiensa tukea näissäkin asioissa.
otetaan nuori töihin ja sitten jätetään oman onnensa nojaan ja oletetaan että osaa tehdä kaiken ja osaa tulla pyytämään apua jne. Haloo, nuori on ensimmäisessä työpaikassaan ja tarvitsee opastusta ja ohjausta koko ajan.
Osa nuorista on niin ujoja, egttei uskalla tulla sanomaan ettei esim. ole tekemistä.. jos istut itse koko aamupäivän mitään tekemättä niin sulleko ei tule väsy ?
Voi luoja mitä porukkaa taas.
Aina kun minä otan TET:sen esittelen ensin talon ja kerron työpaikasta ja tuotteista. Sitten annan sellaisia tehtäviä, joita TET:nen osaa ja jossa pystyn itse KOKO ajan katsomaan, että homma toimii. Tietenkin nuori otetaan mukaan kahvitunneille ja syömään ja kohdellaan hyvin..
Tietenkin voit sanoa nuorelle, että työpaikalla tervehditään ja hyvästellään ainakin lähimmät työkaverit.
Työpisteen äärellä nukkuminen on törkeää, joten siitäkin tulee huomauttaa. Olipa lapsen kotitausta miten surkea tahansa.
Sisarpuoleni oli viikon työharjoittelussa firmassa, jossa työskentelin. Hänellä oli selkeät työohjeet, mutta hän ei noudattanut niitä lainkaan. Hän tuli tuntia ennen minua töihin ja istui täysin liikkumatta huoneeni nurkassa olevassa tuolissa. Hänelle ei tullut mieleenkään tarttua niihin töihin, joita hän oli tehnyt edellispäivänä. Vaikka aiheesta oli keskusteltu useita kertoja. Onnetonta käytöstä.
Eli ap se laiminlyö velvollisuuksian.
Mie raukka 15v luulin että meni hyvin,. olin eläinliikkeessä töissä. siivosin ja hyllytin ja tein kovasti työtä, ihan eka työni ikinä.
Mutta olin perhanan ujo tapaus joten odotin aina et milloin kösky käy uuteen hommaan. ei tästä tetin aikana tullu moitetta.
tet päättyi keskusteluun ja ton lapun täyttöön, jossa työnohjaaja toteaa et olin epäsosiaalinen, laiska ja oma-aloitteeton :(
en ymmärrä miksei tosta voinu sanoa tetin aikana... oli kiva mennä kouluu huonon todisstuksen kanssa,muut oli saanu kaikki kiitettävää ja mä tyydyttävän... suretti ku oli luullu tehneensä ihan hyvvää työtä.
tosin onneks oon silti ny 6 vuiot myöhemmi iha hyvä työelämässä, ku on tajuttu ohjaa alussa hyvinn ja aina tulee palautetta, kehittyy.
Elä tee tettiläiselles niin julmaa teppua ettet anna palautteen avula ajoissa mahista parantaa suoritusta.
tulee vähän semmoinen mielikuva, ettet ole itsekään tervehtinyt tätä nuorta. Mulkoilet hiljaa ja odotat että sanooko se jotain, kun ei sano niin alkaa silmien pyörittely että ei tommonen vetelys osaa ees tervehtiä! Jos itse tervehdit ja sanot heipat iloisesti, niin vastaa varmasti takasin.
Tulee mieleen, kun olin itse ekaa kertaa harjoittelussa, ja muut työntekijät heittivät minut keskelle vaativaa tilannetta. oletin tietenkin että joku tulee avuksi ohjaamaan, mutta sen sijaan porukka seisoi oven suussa supisemassa ja naureskelemassa että ei tuo typerä harjoittelija osaa mitään. Yritä siinä sitten olla motivoitunut ja oma-aloitteinen muiden pilkan kohteena.
"Saitpa typerää ja onnetonta palautetta surkeilta vanhemmilta ja kasvattajilta." Onnetonta käytöstä on tämäkin otsikko.
En ele edes vanhempi, mutta olen sitä mieltä, että kaikki sosiaaliset tilanteet ovat kahden kauppoja ja aikuisten tulisi kyetä ohjaamaan nuoria parempiin tapoihin.
Eihän tässä tapauksessa edes aikuinen saanut suutaan auki ja huomautettua nukkumisesta, onnetonta käytöstä, eikö sinustakin?!
Minulle oltiin onneksi kotona opetettu alkeellisimmat käyttäytymistavat työelämässä, ennekuin menin ensimmäiseen TET-harjoitteluun.
Eli tervehtiminen sujui (vaikka moni työntekijä vain kyräili eikä usein saanut itse tervehdittyä) Osasin käydä kysymässä lisäduunia, kun edellinen loppui jne.
Mutta en ihmettele, jos vähänkin ujo nuori ei tervehdi, kun häntäkään ei tervehditä. En myöskään ymmärrä, että nuorelta, joka on mahdollisesti ensimmäistä kertaa työssä, oletetaan hänen osaavan kaikki etiketit ja säännöt. Varsinkaan, jos kotona ei ole saanut siihen apua. Mielestäni ohjaajan pitäisi tehdä sävelet selväksi heti ensimmäisenä päivänä ja muistutella koko TET-harjoittelun ajan, jos teini ei omaksu taitoja. Sen pohjalta voi sitten tehdä sitä arvioita, oliko harjoittelija laiska ja aloitekyvytön, osasiko toimia annettujen ohjeiden mukaan jne.
Aika saamattomalta vaikuttaa siis myös ap. Mutta kaikki eivät tietenkään osaa ajatella asioita teinin kannalta, vain ainoastaan omasta näkökulmasta.
P.s. Itse torkahdin kesäTÖISSÄ konttorituoliin, kun hiljaisuuden takia ei ollut ollut töitä moneen tuntiin ja lattiatkin olin pyykhinyt ja pessyt moneen kertaan sinä päivänä. Onneksi työympäristö oli mukava ja pomo vain naureskeli. Olihan se noloa ja pyytelin kovasti anteeksi, mutta ymmärrystä herui ja sain seuraavanakin kesänä töitä samasta firmasta.
Tehtävä EI kuulu työpaikan TET-ohjaajalle.
30, pata kattilaa soimaa? Omassa otsikossasi lukee "haista(kaa) vittu!" :DD
Olet oikeassa. Lapsen VANHEMPIEN ja OPETTAJIEN pitäisi ohjata tätä käyttäytymään asiallisesti.Tehtävä EI kuulu työpaikan TET-ohjaajalle.
Lasten ohjaaminen hyviin tapoihin KUULUU KAIKILLE AIKUISILLE! Se on lapsen ja aikuisen ero, aikuisuuteen kuuluu vastuunkanto.
Lukijan silmässähän niin lukee, hyvä veli!
30, pata kattilaa soimaa? Omassa otsikossasi lukee "haista(kaa) vittu!" :DD
Lukijallakin on vastuunsa omista tulkinnoistaan, eli HV= hyvä vastaja.
HV on tunnettua nettislangia eikä sillä ole muuta merkistystä (varsinkaan kera huutomerkin) kuin "haista(kaa) vittu". Koska viesti itsessään oli negatiivissävytteinen, ihan turha saivarrella että josko se HV tarkottaisikin jotain muuta...kun ei se tarkoittanut.
näitä kenen mielestä on ok, että 15 wee ei tervehdi tms. Jos nuori on TeT:ssä hän tietää tulevansa arvioiduksi. Hänellä on mahdollisuus tsempata.
Ja ujous ei ole samaa kuin olla epäkohtelias tai nukkua jopa työaikana!!! Älkää nyt curlatko siellä!
99 % on tuollaisia lahnoja. Ei osata tervehtiä, lusmutaan miten paljon ehditään jne. Jos tettiläinen ei tervehdi, niin ekana päivänä sanon, meillä tervehditään työkavereita, sanotaan aamullla huomenta tai iltapäivällä heit, kun lähdetään pois.
Jos ei tästä ole tajunnut, laitan tyydyttävä. Muistaakseni siellä arvioitiin työntehtävien tekoa ja käytöstä & huolellisuutta erikseen.
Myöhästymisistä sakotin myös ja huomautuin samantien.
En ikipäivänä ottaisi työkaverin/pomon lasta tettiin. Sanoisin että koen että se häiritsee jos joutuu antamaan ikävämpää palautetta.
Hyvät nuoret erottuivat joukosta kun olivat normaaleja, reippaita ihmisiä. Niitä otettiin sitten kesätöihinkin.
kun huomaa puutteen. Eihän tettiläinen voi edes korjata asiaa toiminnassaan, jos siitä annetaan palautetta vasta työharjoittelun loputtua. :)
Sinä istut huoneessasi odottamassa, että teini tulee ovelle ja tervehtii selkääsi? Vai menet teinin työtilaan ja moikkaat hyvän huomenen, mutta hän ei sano mitään?
Jos haluat, että teini ilmoittautuu joka aamu, niin luonnollisesti olet sen hänelle kertonut "aamulla kun tulet, käyt ihan ensimmäiseksi luonani, niin katsotaan päivän työt". Ja kun se teini saapuu, niin sinä moikkaat ensimmäisenä, koska olet vanhempi.