Esikoisen odotus ja täynnä ajatuksia..

Viikkoja jo 40 ja vauva voi syntyä siis ihan koska tahansa... Koko raskaus on ollut vähän sellaista eipäs-juupas. Silti aina jos on ollut huolta lapsesta (esim. ei ole liikkunut), olen ollut aivan kauhuissani... Eli eiköhän tässä ihan terveillä vesillä olla.



En silti koe mitään yletöntä onnea. Ehkä se tulee, kun lapsi on sylissä.

Me tehtiin esikoista pitkään, ja plussatestin tehtyäni iski ajoittain kauhu. Haluanko tätä nyt oikeasti, pärjäänkö. Niin kävi, vaikka ennen raskautumista olin ollut niin perin varma ja itkenyt monet kerrat negatiivisia kiertoja toinen toisensa perään.



Sama tunne on välähdellyt muissakin raskauksissa. Nyt odottelen kolmatta rv 14+4 ja ajoittain tälläkin kertaa on tullut epäröintiä. Jaksanko todella, miten pärjään kolmen kanssa, olisiko kaksi lasta kuitenkin ollut parempi määrä. Mutta sitten jonain päivänä näen kaapin perukoilla toisten lasteni vanhoja vauvanvaatteita, ja sydän täyttyy onnesta. :)

se olisi epänormaalia, että olisi pelkästään onnellinen koko ajan, vaikka on noin isosta asiasta kyse. Useinhan raskausaika menee niin, että jokainen uusi, konkreettinen todiste siitä että vauva on tosiaan olemassa herättää jonkinlaisen kriisin ja epäröinnin. Kyllä se siitä. :) Onnea vauvasta!