Lue keskustelun säännöt.
Täällä mä itken omaa yksinäisyyttäni..
29.09.2012 |
Niin siinä kävi, että lasten saannin myötä yhteydenpito ystäviin väheni ja lopulta kahvittelut ja tyttöjenillat olivat jo kaukaista historiaa.
Facebiook oli ainut väline, jonka kautta pidin yhteyttä ystäviini, kunnes tajusin, että ei ne mitään todellisia ystäviä edes oleet. Mukamas ystäviä lähemmäs sata, joista näin yhtä kahta muutamia kertoja vuoden aikana. Sai jäädä koko facebook ja ne virtuaaliystävät, joille olin vain "tykkää" nappi.
Nyt olen yksin. Kukaan ei soita, kukaan ei pyydä kahville. Kukaan ei pyydä kylään. Vietän päivät lasten kanssa, juttelen muutaman sanan naapurin kanssa ja sanon hei kaupan kassalle. Puistossa vaihdan ehkä muutaman sanan jonkun lapsen äidin kanssa hiekkakakkuleikkien tiimellyksessä. Siinä se.
Mutta parempi näin, kuin kasa virtuaaliystäviä. Ehkä löydän jostain muutaman uuden todellisen ystävän, jotka haluavat jutella kahvikupin ääressä ja kertoa päivän kuulumisia ilman hymynaamoja.
Kommentit (9)
mistä päin olet? minä olen yksinäisenä Lahdessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas olen harkinnut tekeväni lapsen, että voisi hankkia edes niitä äitiystäviä. Mulla kun ei ole ketään, paitsi se kaupan kassa.
Mutta jotenkin se pahin yksinäisyys meni ohi kun en enää yrittänyt hankkia ystäviä toisista äideistä, esim harrastuksista. Nyt olen hankkinut muutamia mukavia harrastuksia lasten kanssa ja viihdyn siellä itsekin. En odota että uusia ystäviä tulisi helpolla.
ja pidän yhteyksiä omiin kamuihin sen mikä nyt on aikataulullisesti mahdollista, en siitäkäön ota enää stressiä vaan hyväksyn sen että nyt on tää elämänvaihe ja se voi muuttua ja aikaa ystäville olla joskus enemmän. Mies on onneks mun ystävä. :)
Voit kirjoitella aurinkoa@hotmail.com
Kaupan kassat! Mitettikää, olette monen ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti. Surullista, eikö?
Mutta jotenkin se pahin yksinäisyys meni ohi kun en enää yrittänyt hankkia ystäviä toisista äideistä, esim harrastuksista. Nyt olen hankkinut muutamia mukavia harrastuksia lasten kanssa ja viihdyn siellä itsekin. En odota että uusia ystäviä tulisi helpolla.
ja pidän yhteyksiä omiin kamuihin sen mikä nyt on aikataulullisesti mahdollista, en siitäkäön ota enää stressiä vaan hyväksyn sen että nyt on tää elämänvaihe ja se voi muuttua ja aikaa ystäville olla joskus enemmän. Mies on onneks mun ystävä. :)Voit kirjoitella aurinkoa@hotmail.com
Sivusta seuraajana täytyy sanoa, että kuulostaa ihanalta, kun joku oikeasti tahtoisi tarjota ystävyyttään. Hyviä ja kivoja ihmisiä on tällä palstallakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista luettavaa. Jäin vielä miettimään oletko itse tehnyt jotain säilyttääksesi ystävyyssuhteet voimissaan äitiysloman aikana? Itse pidin todella tärkeänä, etten jää paitsi sosiaalisista tapahtumista ja raskaanakin kävin ulkoilemassa ystävien kanssa kuten ennenkin, samoin työpaikan illanvietoissa ja dinnereillä. Välit pysyivät ennallaan koko äippäloman ajan ja vieläkin kun lapsi on 2v. E ne välit ole pois koihtuneet. Näkemiskerrat ovat harvenneet, mutta ystävyyssuhteet yhtä lujia kuin ennenkin. Kun nähdään, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi eikä eroaikaa juurikan huomaa. Pointtini on, että itse täytyy nähdä myös paljon vaivaa ystävyyssuhteide ylläpitämiseen. Jos muutaman kerran kieltäytyy yhteisistä illanvietoista tai puhuu puhelimessa pelkästään lapsista niin kukapa tuollaista jaksa kerrasta toiseen...
se mitä kirjoitit, olisi hyvin voinut olla minun kirjoitukseni:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli jotenkin vaan itku herkässä eilen :( Toisinaan tulee noita päiviä, kun haluaisi jutella ystävän kanssa, joka oikeasti ja aidosti olisi läsnä.
Täytyy myöntää, että syy ystävien kaikkoamiseen on myös minussa itsessäni. Yövalvomiset, imetys ja vauva-arki noin yleensäkin väsyttivät ja ei sitä enää jaksanut kiinnostua bilettämisestä yms. Olin siis kaveripiirissäni ensimmäinen, joka sai vauvan. Toiset jatkoivat biletystä ja tyttöjeniltoja, minä en enää jaksanut saman kaavan mukaan.
Pidin toki yhteyttä ystäviini facebookin kautta ja puhelimitse, mutta vähitellen yhteydenpito vain jäi. Nyt nuo ystävät tuntuvat jo niin kaukaisilta. Elmämme niin eri elämänvaiheita. Osalla ei lapsia ja viikonloput ovat baareissa pyörimistä. Tai sitten työviikon jälkeen moni haluaa vain olla kotona ja rentoutua.
Minä taas kotiäitinä olen arjet kotona ja voisin viikonloppuisin nähdä ystäviäni, mutta heille ei käy :( Monta kertaa sain pettyä ja sitten annoin vain olla.
Mutta kai tämä on vain osa kasvamista, joka kuuluu elämään. Perheellistytään ja vanha elämä jää uuden elämän varjoon. Lapset vievät kaiken ajan ja ovat juuri sillä hetkellä se kaikkien tärkein ja rakkain.
Ehkä itse teen asioista liian vaikeita. Sekin voi olla yksi syy. Monet asiat varmasti onnistuisivat, jos vain niin haluaisin. Minusta on tainnut tulla vain arka ja vetäytyvä, kun niin pitkään olen ollut poissa sosiaalisista ympyröistä. Pitäisi löytää jälleen se rohkeus tarttua asioihin, suunnitella tulevaa ja ajatella itseään himpun verran enemmän. Vai?
-ap-
Haluatko "oikeita" ystäviä?