Onko kukaan kärsinyt työelämässä siitä, että on hyvännäköinen?

Ei kauneudella saa itselleen hallaa aieutettua, se johtuu jostain muusta jos kauneudestaan muka kärsii. Jos on kaunis ja aidosti ammattitaitoinen, on kauneudesta vain hyötyä uralla. Alalla kuin alalla. Se vain vaatii aitoa osaamista ja sitä, että osaa myös esiintyä uskottavasti.



Näin olen todennut :)



Myös nykytutkimus puhuu sen puolesta, että hyvä ulkonäkö vaikuttaa uraan positiivisesti. Joka muuta väittää, on ilmeisesti hieman heikompi työssään ja vierittää syyn ulkonäölleen.

Eli kun ei vielä tunneta, niin voi tuollainen tilanne olla totta. Yleensä kun ihmiset opppii tuntemaan niin käsitys muuttuu.

Olen mies. Naispomo flirttailee ja pukeutuu kauniisti, ilmiselvästi vain minua kiusatakseni.

ja siihen plussaa vielä se että olen kurvikas, pienikokoinen ja hyvin naisellisen näköinen. Ei ollut varsinkaan nuorempana ollenkaan helppo tulla vakavasti otetuksi erittäin miesvaltaisella alalla asiantuntijana. Esimiehetkin yrittivät työntää minulle pelkkiä "poikia avustavia" tehtäviä, käyttää sihteerinä jne vaikka olen ihan pätevä ja osaava DI. Joskus työkaverit kutsuivat minua tiimin maskotiksi tms.



Kyllä vieläkin vähän pelottaisi vaihtaa työpaikkaa sen takia, että tässä talossa jossa olen ollut jo 12 vuotta, olen saanut vakiinnutettua asemani niin että saan oikeita vaativia suunnittelutehtäviä. Uudessa paikassa alkaisi luultavasti alusta ja saisin lähteä pisteestä jossa joutuisin vakuuttamaan kaikille, että nainenkin pärjää näissä hommissa, vieläpä tämän näköinen nainen.

pukeutumistyylin kautta, jos saa. Siihen voi helposti itse vaikuttaa.

pukeutumistyylin kautta, jos saa. Siihen voi helposti itse vaikuttaa.

Esim. itse en ole työelämässä koskaan pukeutunut bimbomaisesti vaan päinvastoin hyvinkin muodollisesti ja niin etten vahingossakaan korosta naiseuttani, joka on alalla pieni händikäppi. Tummansinisiä housupukuja, valkoisia kauluspaitoja jne. Mutta onnistun niissäkin näyttämään isoine tisseineni, kapeine vyötäröineni ja kihartuvine kullanvaaleine hiuksineni jotenkin supernaiselliselta.

t. 5

pukeutumistyylin kautta, jos saa. Siihen voi helposti itse vaikuttaa.

Lähimmät työtoverit ja ne, joiden kanssa olen tehnyt muuten töitä yhdessä eivät pidä blondina, mutta yllätyksekseni olen kuullut itsestäni sellaisia huhuja, että en tee mitään muuta kun vikittelen miehiä työpaikalla. Muutama vuosi sitten minulle selvisi tämä, ja olin silloin todella pettynyt ja vihainen, koska olen aina ollut tiimini paras työntekijä. Eli pelkän ulkonäön ja kuulopuheiden perusteella minua on parjattu sellaisten ihmisten toimesta, jotka minua eivät edes tunne.



Enää en murehdi asiaa niin usein, mutta edelleen olen katkera tietyille tahoille, ja tilaisuuden tullen aion kostaa.

Jos jollain ei ole huonoja kokemuksia ja sen perusteella väittää, että vika on tyhmyydessä, jos on kärsinyt kauneudesta, omaa itse harvinaisen rajoittuneen ajattelukyvyn. Tuollaisten "koska minulla meni näin, se on ainoa totuus" -juttujen luulisi ihmisillä jäävän normaalin psyyken kehityskaaren mukana lapsuusaikaan. Työpaikkoja on suomessakin.. hmm, jonkin verran, ja monessa tapahtuu jatkuvasti kiusaamista eri muodoissaan. Jokainen pomo on erilainen ja kauniit ihmisetkin ovat erilaisia - muutenkin kuin kyvykkyyden puolesta. Uskon kyllä, että kovaääninen jyrä ei helposti joudu kaltoinkohdelluksi, mutta jopa niinkin voi joskus käydä. Tai sitten kauneus ei ole mitenkään poikkeuksellista, jos ei kohtaa kateellisia kanssasisaria.



Minä sain nuorempana erään työpaikkani ainoan naisen kimppuuni alusta asti. Hän oli kasvotusten ystävällinen, mutta puhui paskaa selän takana pomoille asettaen taitoni ja persoonani kyseenalaiseen valoon. Tuo nainen savusti myös erään toisen hyvännäköisen naisen toisiin tehtäviin luoden valheellista kuvaa, ettei tämä selviä tehtävistään. Ihan perinteistä narsistin tekemää kiusantekoa.



Uskon myös esim. menettäneeni yhden työpaikan punastelevan miesrekrytoijan vuoksi.