Miksi äidit ovat usein niitä, jotka avioeron jälkeen alkavat

Itse olen eronnut. Lapsilta juuri kuulin, että ex oli tyytyväinen, kun päässyt minusta eroon. Eikä aio ottaa tilalle uutta naista jäkättämään.

Minusta hän ei olisi halunnut erota. Meni 10 kk, ennen kuin edes allekirjoitti eropaperit. Olin tuon ajan asunut lasten kanssa jo muualla.

ja olen itse asiassa jälkikäteen usein nostanut hattua äidilleni, kun ei koskaan ole mustamaalannut isäämme meille lapsille. Ei toki isäkään äitiämme vaan itse asiassa enempikin kehunut. Mutta miksi nostan äitini asiassa "jalustalle" on, että hänellä olisi ollut aihetta mustamaalaukseen, sillä isäni käyttäytyi aggressiivisesti äitiäni kohtaan (enempiä tässä yksityiskohtia läpikäymättä) ja me sisarusten kanssa "pakotimme" hänet eroamaan.

mutta näin äitipuolen näkökulmasta:



Mies ei KOSKAAN ole sanonut pahaa sanaa äidistä lapsille. Ei, vaikka moni muu olisi saattanut - ero oli hyvin riitaisa, eksä teki kaikkensa hankaloittaakseen lasten tapaamisia, eksä oli jossain kohtaa jopa väkivaltainen lapsia kohtaan. Mies pysytteli ja pysyttelee lasten nähden puolueettomana. Minun nähdäkseni hän oikeasti on koko ajan ajatellut lasten parasta eikä vain hoe sitä tyhjänä lauseena.



Lasten äiti taas on mustamaalannut lapsille erityisesti minua ja myös miestä. Omien sanojensa mukaan hän on "kertonut lapsille vain totuuden" eli että iskä ei enää halua teidän kanssa olla jne. En edes halua tietää, mitä kaikkea hän on minusta sanonut. Hänen ei tarvitse minusta pitää, en sitä odota enkä kaipaa, mutta mielestäni lapsille ei pitäisi mennä selittämään juttuja "siitä ämmästä". Eksä on aika temperamenttinen ja paha suustaan, mutta se paha olo pitäisi osata purkaa muualle kuin lapsiin. Lapset kuitenkin ovat minunkin kanssani säännöllisesti tekemisissä, eikä heidän oloaan helpota yhtään se, että äiti haukkuu heille kuitenkin oletettavasti tärkeää ihmistä.



Jos joskus eroamme miehen kanssa, toivon osaavani hoitaa homman tyylikkäämmin kuin tämä eksä.

Isä oli sairaalloisen mustasukkainen ja käytti lapsia pelinappuloina äidin kyttäämisessä. Meidän piti raportoida isälle kaikki mitä äiti oli tehnyt ja kenen kanssa jutellut. Avioliitosta jääneistä traumoistaan äiti ei koskaan kyennyt tutustumaan avioeronsa jälkeen kehenkään mutta vainoharhainen isä jatkoi hullutuksiaan kuolemaansa asti. Oli ihan kamalaa kun oma isä huoritteli ja haukkui humalassa äitiä. Sellaisen kanssa sitten jouduttiin viettämään viikonloppuja.



Nykyisin olen itse lapseton sinkku ja joskus satunnaisesti tapaillut eronneita miehiä. Harvassa ovat ne jotka eivät jo ensitreffeillä ala haukkua exiään vuolain sanoin ja mustamaalaisi exäänsä uudelle kumppanille. Eräskin isä kertoi kysyvänsä JOKA kerran lapseltaan kun häntä tapaa että "Kumpi on kivempi, isi vai äiti?" ja ylpeili sillä että lapsi vastaa AINA että "Isi!" Niin, mitähän vaihtoehtoja tuo mies lapselleen jättää...

- Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

terapiassa koska olen joutunut kasvamaan alkoholisti-renttuisän lapsena. Tiedätkö millaista on yrittää lapsen maailmasta käsin keskustella juopuneelle, tiedätkö kuinka pelottavalta krapulainen, vihainen isä lapsen silmin näyttää?! Arvaa onko mukavaa kun juoppo ei muista mitään lupauksiaan eikä ole hetkeäkään turvallinen vanhempi!!

Minä toimin nykyään vertaistukena toisille alkoholistivanhempien varjossa kasvaneille ja todella toivoisin että joskus sinun kaltaisesi ihminen järjettömän lässytyksen sijasta tutustuisi meidän kaltaisiimme ihmisiin ja kokemuksiimme!! Harva tuntee olevansa tasapainoinen tai kunnioittavansa alkoholisti-renttuisän "muistoa"! Rajansa miesaktivismillakin, oikeesti. V*ttu että oikein sapettaa kaltaisesi pumpulimaailmassa elävät tyypit!!!!!

- Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

terapiassa koska olen joutunut kasvamaan alkoholisti-renttuisän lapsena. Tiedätkö millaista on yrittää lapsen maailmasta käsin keskustella juopuneelle, tiedätkö kuinka pelottavalta krapulainen, vihainen isä lapsen silmin näyttää?! Arvaa onko mukavaa kun juoppo ei muista mitään lupauksiaan eikä ole hetkeäkään turvallinen vanhempi!!

Minä toimin nykyään vertaistukena toisille alkoholistivanhempien varjossa kasvaneille ja todella toivoisin että joskus sinun kaltaisesi ihminen järjettömän lässytyksen sijasta tutustuisi meidän kaltaisiimme ihmisiin ja kokemuksiimme!! Harva tuntee olevansa tasapainoinen tai kunnioittavansa alkoholisti-renttuisän "muistoa"! Rajansa miesaktivismillakin, oikeesti. V*ttu että oikein sapettaa kaltaisesi pumpulimaailmassa elävät tyypit!!!!!

Äiti oli vakavasti sairas. Että mistään mustamaalauksen uhrista mun kohdalla ei ole kyse, vaan ihan vaan siitä että totisesti tiedän miltä tuntuu kasvaa juopon lapsena ja ottaa KASVATUSVASTUU OMASTA ISÄSTÄÄN.

Aloin kertoa lapsille vasta teini-iässä vähitellen eron syitä, sitä ennen isä oli kiusannut lapsia tapaamattomuudella ja petetyillä lupauksilla 10 vuotta ja puhunut minusta pahaa. Poika oli 19v kun kerroin että liitto oli ollut väkivaltainen, sitä ennen en uskonut että hän kestäisi tuon asian.

Alkoholista ja katoamisista puhuin jo aiemmin.

Muistin kuitenkin koko ajan kertoa että lapset olivat tosi rakkaita isälle pienenä ja onneksi meillä on suloisia valokuvia jossa isä touhuaa lasten kanssa. Jälkiähän tuosta toki jäi mutta kummallakaan ei ole pahoja traumoja kuten ei minullakaan.

se, että äiti paasasi, kuinka meillä on hyvä isä, vaikka isä oli täys paska ja väkivaltainen alkoholisti.

Olisi ollut ihana kun äiti olisi suoraan sanonut, että isä on juoppo paska. Me lapsetkin olisimme uskaltaneet sanoa ja tunnustaa, että pelkäsimme isäämme.

Ap. ongelmasi on vain se, että yleensä aina ja kaikkialla syyt pannaan äidin syyksi ja äitiä syyllistetään. Niin freudilaista. Aivan sama, mitä se äiti tekee niin se on äidin syy.

Iät ja ajat on mietitty, että autismi, homous, mielisairaus yms. johtuu huonosta äitisuhteesta.

joskus olen kyllästynyt siihen, että isät saa tehdä mitä haluaa (vrt anoppi keskusteluissa, appea ei kukaan hauku kun se ei hoida lapsenlapsia ja hyysää miniää yms. mutta anoppia miniät haukkuu aina) ja äitejä aina haukutaan.

- Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

terapiassa koska olen joutunut kasvamaan alkoholisti-renttuisän lapsena. Tiedätkö millaista on yrittää lapsen maailmasta käsin keskustella juopuneelle, tiedätkö kuinka pelottavalta krapulainen, vihainen isä lapsen silmin näyttää?! Arvaa onko mukavaa kun juoppo ei muista mitään lupauksiaan eikä ole hetkeäkään turvallinen vanhempi!! Minä toimin nykyään vertaistukena toisille alkoholistivanhempien varjossa kasvaneille ja todella toivoisin että joskus sinun kaltaisesi ihminen järjettömän lässytyksen sijasta tutustuisi meidän kaltaisiimme ihmisiin ja kokemuksiimme!! Harva tuntee olevansa tasapainoinen tai kunnioittavansa alkoholisti-renttuisän "muistoa"! Rajansa miesaktivismillakin, oikeesti. V*ttu että oikein sapettaa kaltaisesi pumpulimaailmassa elävät tyypit!!!!!

on olleet kaikki aikamoisia siltojen polttajia. Exät haukutaan maanrakoon ja tapaamissopimuksia ja lasten tapaamisia vältellään viimeiseen asti. Parilla tyypillä taisi olla lähestymiskieltokin siitä päätellen että häiriköivät kahvilatreffien jälkeen viikkokausia ihmisiä joita deittailivat ja jotka eivät enää lähteneet uusille treffeille :D



Näkökulma tähän asiaan on juuri sellainen millaiseksi sen itsehaluaa vääntää. Yleistykset on se AV:n "juttu".

se, että äiti paasasi, kuinka meillä on hyvä isä, vaikka isä oli täys paska ja väkivaltainen alkoholisti.

Olisi ollut ihana kun äiti olisi suoraan sanonut, että isä on juoppo paska. Me lapsetkin olisimme uskaltaneet sanoa ja tunnustaa, että pelkäsimme isäämme.

Ap. ongelmasi on vain se, että yleensä aina ja kaikkialla syyt pannaan äidin syyksi ja äitiä syyllistetään. Niin freudilaista. Aivan sama, mitä se äiti tekee niin se on äidin syy.

Iät ja ajat on mietitty, että autismi, homous, mielisairaus yms. johtuu huonosta äitisuhteesta.

joskus olen kyllästynyt siihen, että isät saa tehdä mitä haluaa (vrt anoppi keskusteluissa, appea ei kukaan hauku kun se ei hoida lapsenlapsia ja hyysää miniää yms. mutta anoppia miniät haukkuu aina) ja äitejä aina haukutaan.

- Vaikka isä olisikin alkoholisti-renttu, on hän silti lapsen isä ja sitä suhdetta tulisi kunnioittaa.

terapiassa koska olen joutunut kasvamaan alkoholisti-renttuisän lapsena. Tiedätkö millaista on yrittää lapsen maailmasta käsin keskustella juopuneelle, tiedätkö kuinka pelottavalta krapulainen, vihainen isä lapsen silmin näyttää?! Arvaa onko mukavaa kun juoppo ei muista mitään lupauksiaan eikä ole hetkeäkään turvallinen vanhempi!! Minä toimin nykyään vertaistukena toisille alkoholistivanhempien varjossa kasvaneille ja todella toivoisin että joskus sinun kaltaisesi ihminen järjettömän lässytyksen sijasta tutustuisi meidän kaltaisiimme ihmisiin ja kokemuksiimme!! Harva tuntee olevansa tasapainoinen tai kunnioittavansa alkoholisti-renttuisän "muistoa"! Rajansa miesaktivismillakin, oikeesti. V*ttu että oikein sapettaa kaltaisesi pumpulimaailmassa elävät tyypit!!!!!

miehiä saada syyntakeettomiksi. Jos kerran kaikki miesten ongelmat maailmassa johtuvat vain siitä että ÄIDIT on kasvattaneet heidät väärin, niin miehillä todellakin on täysi koskemattomuus kaikkien arvostelujen suhteen.

Itse erosin kun opettajamieheni (tuolloin 48-vuotias) jäi kiinni alaikäiseen (kuukautta vaille 16-vuotias) sekaantumisesta. Shokkivaiheen jälkeen elämä jatkui ja eron jälkeen hän on tavannut lapsiaan normaalisti.

Kukaan lähisuvusta eikä edes ystävistäni tiedä mitä tapahtui, miehelläni on edelleenkin hyvän tyypin maine ja erosta on syytetty ainoastaan minua. Asiasta on liian vaikeaa puhua enkä halua siitä julkista kohua.

Jos olisin katkera niin olisin halutessani voinut tehdä muutamalla julkilausutulla lauseella miehen koko maineesta selvää. Olisiko kukaan mies vastaavasti kyennyt pitämään tällaisen salaisuuden ex-vaimoaan suojellakseen? Mietippä ap sitä. Lapset eivät koskaan tule tietämään isänsä mieltymyksistä ellei tämä itse niistä vartavasten puhu.

niin yksi näkökulma nykyaikana on kyllä se että äidit raatavat 24/7 lastensa hyväksi; käyvät työssä, yrittävät olla läsnä, hoitaa kodin, lastenhoidon, vielä jotenkuten itsensä. Ja sitten saapuu mies joka on panostanut koko viikon itseensä ja uraansa, nappaa lapset päiväksi pariksi mukavaan yhdessäoloon, vie pizzalle, ehkä leffaan tms lapsen iästä riippuen. Samaan aikaan äiti todnäk yrittää saada pyykkivuoren pienenmään, painuu kuntosalille hoitamaan kuntoaan ja ehkä hetken sitten voi hengähtääkin (tavalla mihin budjetti antaa myöten, esim. näin syksyllä siis kotona kirjaa lukien kun on syys-ja talvivaatteet, harrastusmaksut yms). Mutta isää siis ei kovinkaan usein arjen huolet ja kaiken keskeneräisyys tai lasten kiukuttelut paina. Silloin on helppo hymyillä leppoisasti ja rauhallisesti, mistään hermostumatta. Kun pinna alkaa vähän kiristyä, lapset onkin jo aika palauttaa likaisen vaatekassin kanssa ja sanoa heippa, olkaas nyt kilttejä äidille. Isällä on varaa olla sädekehä päänsä päällä kun lasten arki ei todellakaan vie hänen voimiaan. En ihmettele yhtään vaikka äitiä v****tais ja paljon. Mutta usein äidit peittää senkin ja sen hetkellisen oman ajan turvin kerää pikapikaa voimansa ja purkaa kertyneet sotkut.

joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa tai väärää, koska kanssaan oltiin vain pari päivää kuukaudessa.



Äidin kanssa oltiin se muu aika ja äiti yritti pärjätä lasten kanssa taloudellisesti, vaikka isä jätti elarit maksamatta. Uskoakseni on aika vaikeaa olla sanomatta pahaa sanaa exästä, jos lapsilla ei ole ruokaa ja vaatteita, koska mies ei taaskaan ole maksanut elatusmaksuja. Isillä ei tuollaisia ongelmia ollut, riitti, että muutamana päivänä kuukaudessa oli kiva.



Eli eron jälkeen yleensä se äiti joutuu pyörittämään arjen, isän ei sellaiseen tarvitse alistua. Ja lapsi muistaa isästä vain kivat asiat, koska on tämän kanssa niin kovin vähän, ettei huomaa isän purkavan omaa pettymystään kiusaamalla exäänsä paljon tyylikkäämmin.

joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa tai väärää, koska kanssaan oltiin vain pari päivää kuukaudessa.

Äidin kanssa oltiin se muu aika ja äiti yritti pärjätä lasten kanssa taloudellisesti, vaikka isä jätti elarit maksamatta. Uskoakseni on aika vaikeaa olla sanomatta pahaa sanaa exästä, jos lapsilla ei ole ruokaa ja vaatteita, koska mies ei taaskaan ole maksanut elatusmaksuja. Isillä ei tuollaisia ongelmia ollut, riitti, että muutamana päivänä kuukaudessa oli kiva.

Eli eron jälkeen yleensä se äiti joutuu pyörittämään arjen, isän ei sellaiseen tarvitse alistua. Ja lapsi muistaa isästä vain kivat asiat, koska on tämän kanssa niin kovin vähän, ettei huomaa isän purkavan omaa pettymystään kiusaamalla exäänsä paljon tyylikkäämmin.

aikaa tehdä rahaa; se turva jatkuu vielä eläkkeelläkin ja lapsia on sitten varaa viedä sinne sun tänne. äiti tosiaan yleensä repii joka euron ja sekunnin yhteiseksi hyväksi. ja usein äiti vielä asuu isommassa asunnossa lasten tähden. Nostan hattua kaikille vanhemmille jotka huolehtii sen arjen jatkuvan juoksutuksen yksin ja jaksa vielä olla mukana tunteella, ajatuksella, lapsiinsa joka päivä keskittyen. Ja onhan siitä myös hieno palkinto; kyllä tuntuu hyvältä kun lapset tuo hyviä numeroita koulusta, menestyy harrastuksessa, ovat iloisia, hyviä ystäviä jne ja tiedät että suuri osa siitä on sen ansiota että SINÄ olet jaksanut, jaksanut ja jaksanut... Ja on todella hienoa jos jaksat sitten vielä nielaista senkin kuinka kiva se juhlaisi on ja kuinka idiootti rajoja laittava, puhtaat, kivat vaatteet, vitamiinit ja läksyt huolehtiva äiti on. Olen myös huomannut että miesten hahmotuskyky arjen vaatimusten suhteen katoaa ihan viimeistään avioerossa. Jos mies kerran hoitaa jonkun lapsen asian hän on heti omissa silmissään ja ilmeisesti myös av.mammojen- mahtava, osallistuva aktiivinen isä. Hänen kotityönsä lasten eteen kestävät viikossa ehkä 4 minuuttia, äidin tunteja joka päivä.

ja vanhempani erosivat minun ollessa teini-ikäinen. Äiti meidät pääasiassa lapsena hoiti, mutta ei minulle ole kuitenkaan jäänyt sellaista kuvaa, että isä olisi jäänyt ulkopuoliseksi perheessämme, vaan osallistui jollain muulla tavalla perheen hoitoon ja asioiden/lasten hoitoon. Sosiaalityöntekijät kielsivät vanhempia haukkumasta toisiaan meille lapsille. Isän kohdalla tämä pitikin, mutta äidin kohdalla ei. Vielä 15 vuoden jälkeenkin äiti jaksaa haukkua isää ja keksiä kaikkia huonoja asioita isästä, esim. pettämisiä, jotka ei pidä edes paikkansa. Äitini on todella katkera isälleni avioerosta ja isän uudesta elämästä eikä varmasti katkeruus muuksi muutu. Samalla kun äiti haukkuu isää meille, saa hän jauhettua paskaa myös isän uudesta puolisosta. Tämä on meistä lapsista todella rankkaa, koska välit isään ovat hyvät ja hyvinä ne halutaan pitääkin. Eikä auta, että sanoo äidille, että lopettaa tuon haukkumisen. Hänen mielestä hänellä on siihen oikeus eikä hän kuulemma ole koskaan sellaista lupausta sossuntäteille tehnyt ettei meille lapsille isää saa haukkua.



Ja nyt kun elän itsekin uusperheessä, niin valitettavasti on tullut huomattua, että mieheni lapsen äiti mustamaalaa minua lapselle.

Eli taitaa olla tuo katkeruus naisten vaiva, joka etenkin erotilanteissa nousee esiin.

Jatkampa vielä, että meidän äidin toimesta myös ne useat käräjöinnit on käyty. Milloin elatuksesta, milloin huoltajuudesta, milloin tapaamisista.. Sen olen oppinut, että näin en toivottavasti itse käyttäydy eron sattuessa omalle kohdalle.

Eron jälkeen pääasiallinen lasten elatus- ja huoltovastuu jää äidille (miehen porskuttaessa eteenpäin). Joidenkin ihmisten on sitten vaikea saada asioita niin käsitellyksi, että hyväksyy tilanteen ja pääsee itse eteenpäin. Ja toki niin sanottu elämän jatkaminen (vaikka uuden parisuhteen rakentaminen) on huomattavasti vaativampaa, jos on useamman lapsen lähihuoltaja, kuin jos on etäisä/-äiti.

Olin silloin 10- vuotias. Jouduin selviämään pitkälti itse koska olin jo niin iso. Siitä tuli turvattomuutta.



Minulle molemmat vanhemmat haukkui toisiaan mutta opin isompana ettei vanhempieni juttuihin voi uskoa. Usein he unohtivat mitä kännissä olivat puhuneet ja lupailleet.



Minä en kyllä liputa sen puolesta että ryyppäävää ihmistä kuuluu kenenkään kunnioittaa. Päinvastoin!

Vanhemmuuteen se ei kuulu mitenkään ja monessa käänteessä tekee huonoakin että aikuinen juo.



Minä muistuttaisin että syy miksi äidit (useammin) haukkuu on lapsen isää on se että naiset on monesti tunteellisempia ja he loukkaantuu ja tuntevat tarvetta purkaa tunteitaan miehiä useammin ja se lapsi on väärä kohde tähän.



Toinen lisämuistutus on että naisen luona lapsi saattaa useammin asua. Tämä tarkoittaa että lapsi ja äiti elää arkea yhdessä ja väkisin kommunikoi enemmän kuin isä ja lapsi. Toki poikkeuksia löytyy ja hyvä niin mutta meidänkin perheessä oli tämä valitettava muoto että lapsi asuu äidin luona ja käy pikavisiitillä isän luona muutamana yönä.

Kun miettii että puhuuko isä tänä aikana sitten siitä erosta ja äidistä lapselle on iso vaikutus tähän toisen haukkumiseen: isä ei tälläisenä viikonloppuna lähde juomaan kun lapsi tulee ja ne haukkumiset jää omaan mahaan eikä päädy lapsen korviin.

Oma isäni joi vaikka olin hänen luonaan ja sain kuulla äitini haukkumista silloin.



Alkoholilla oli siis suuri merkitys siinä että avataanko suu ja siinä eletäänkö arkea yhdessä missä muodossa ja tahtooko isä hyvitellä poissaoloaan ja lelliä lasta kenties.

Vanhemmat etosi, kun olin neljä, eli en muista ydinperheaikaa. Äiti ei ikinä haukkunut isääni, tosin ei iänikäön koskaan äitiäni, mutta äitini sukulaisia kyllä. Ja varsinkin kännipäissään. Oli jotenkin siinä käsityksessä, että ero oli äitini sukulaisten syytä. He puhuivat äidin ympäri, vaikka isä itse oli vaimonhakkaaja-alkoholisti. Näin tätä tosi rankkaa puolta lapsena isän ja tämän uuden naisystävän luona. Olivat vuosia yhdessä ja eläminen oli jatkuvaa dokaamista ja väkivaltaa. Silloinkin kun me veljeni kanssa olimme heillä. Naisystävällä oli tytär, joka asui heidän luonaan aina. Raukkaparka. Eniten ehkä ihmetytti, miksi äiti päösti meidät sinne alkoholin ja väkivallan keskelle! Eihän sitä toki aina ollut, enkä muista varsinaisesti pelänneeni.



Vasta aikuisena olen ymmärtänyt minkälainen mulkku isäni oli ja äitini on kertonut, kun olen kysynyt. Hän oli hyvi hurmaava halutessaan, mutta varsinainen piru jos sille päälle sattui. Ei ollut kuitenkaan väkivaltainen meitä lapsia kohtaan, vaikka hyvin hallitseva olikin. Veljeni pelkäsi isäämne hulluna ja on itsekin ajautunut alkoholin uhriksi. Onneksi ei kuitenkaan ole väkivaltainen, koska hänelläkin on lapsia ja perhe. Henkistä väkivaltaa taitaa kuitenkin käyttää vaimoaan kohtaan.



Olen itsekin eronnut. Ensimmäinen mieheni oli hyvin isäni kaltainen, tosin ei väkivaltainen, eikä juuri alkoholisoitunutkaan. Käytti kyllä henkistä väkivaltaa ja oli muuten ihan mahdoton. Syytti myös erosta minun sukulaisia, mutta myös minua. Kuten kaikesta eron jälkeen. Sanoi lapsille, että hänen rahahuolensa oli minun syytäni, eikä antanut lasten soittaa minulle, kun olivat siellä. Tyttö soitti salaa omasta huoneesta ja kuiski puhelimeen. Tyttö oli ekaluokkalainen! Onneksi tätä kesti alle vuoden ja tilanne rauhoittui kyllä. Sittemmin isä on kutakuinkin hävinnyt kuvioista. Soittaa nyt jo teini-ikäisille lapsille harvakseltaan ja näkee pikaisesti muutaman kerran vuodessa. Ikinä en ole isää lapsille haukkunut, päinvastoin yrittänyt keksiä selityksiä isän ohareille. Nykyisin en sitä enää tee, lapset on tajunneet asian todellisen laidan ihan itse. Ja tajuavat vielä paremmin myöhemmin.

ja vanhempani erosivat minun ollessa teini-ikäinen. Äiti meidät pääasiassa lapsena hoiti, mutta ei minulle ole kuitenkaan jäänyt sellaista kuvaa, että isä olisi jäänyt ulkopuoliseksi perheessämme, vaan osallistui jollain muulla tavalla perheen hoitoon ja asioiden/lasten hoitoon. Sosiaalityöntekijät kielsivät vanhempia haukkumasta toisiaan meille lapsille. Isän kohdalla tämä pitikin, mutta äidin kohdalla ei. Vielä 15 vuoden jälkeenkin äiti jaksaa haukkua isää ja keksiä kaikkia huonoja asioita isästä, esim. pettämisiä, jotka ei pidä edes paikkansa. Äitini on todella katkera isälleni avioerosta ja isän uudesta elämästä eikä varmasti katkeruus muuksi muutu. Samalla kun äiti haukkuu isää meille, saa hän jauhettua paskaa myös isän uudesta puolisosta. Tämä on meistä lapsista todella rankkaa, koska välit isään ovat hyvät ja hyvinä ne halutaan pitääkin. Eikä auta, että sanoo äidille, että lopettaa tuon haukkumisen. Hänen mielestä hänellä on siihen oikeus eikä hän kuulemma ole koskaan sellaista lupausta sossuntäteille tehnyt ettei meille lapsille isää saa haukkua.

Ja nyt kun elän itsekin uusperheessä, niin valitettavasti on tullut huomattua, että mieheni lapsen äiti mustamaalaa minua lapselle.

Eli taitaa olla tuo katkeruus naisten vaiva, joka etenkin erotilanteissa nousee esiin.

Vanhempieni avioerosta on kulunut myös 15 vuotta, ja äitini vieläkin puhuu asiasta, kuin se olisi tapahtunut "eilen" (ts. muutama vuosi sitten). minä ja veljeni olimme 10- ja 12- vuotiaita eron sattuessa. Klassinen tarina, isälläni oli työpaikkaromanssi. Eron jälkeen äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isän ja hänen uuden puolisonsa meidän lasten silmissä. Hän jankutti KAIKILLE (lastenvalvojalle, tutuille, sukulaisille, ystäville..) kuinka asiat isämme kanssa eivät suju, kuinka hän ei maksa elareita (jotka kyllä maksoi!) kuinka tapaamiset eivät suju, eikä hän millään tavalla osallistu lastensa elämään.. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Äiti itse sabotoi tapaamisiamme, ja asetti isällemme kaikkia älyttömiä ehtoja, mitä vastaan hän saisi meitä nähdä. Esim. Isä ei saanut soittaa suoraan meille (??), vaan kaikki piti tapahtua äidin kautta. Emme saaneet mennä isälle, jos hänen uusi naisystävänsä oli siellä.. Noin vuoden kuluttua erosta isäni ja tämä nainen muuttivat yhteen, jolloin äitini jopa vaati, ettemme saa olla yötä (?) isällämme (koska tämä nainen luonnollisesti on siellä). Näitä älyttömiä ja mielivaltaisia määräyksiä oli siis loputtomasti. Äitini myös jatkuvasti muistutti, kuinka tämä uusi nainen oli hajottanut perheemme, kuinka hän kohtelee meitä lapsia huonosti ja haukkuu häntä (äitiämme)-> mielenkiintoista sinänsä, emmehän lähes koskaan viettäneet aikaa tämän naisen kanssaan. Myöskin tuo "se nainen hajotti perheemme" on niin legendaarinen propagandalausahdus.

Äiti siis valitteli, kuinka tapaamiset eivät suju, mutta itsehän hän aiheutti tuon tilanteen. Mitä vanhemmiksi tulimme, sitä enemmän luonnollisesti päätimme "omista" asioistamme. Asiat sujuivat isän luona aina hyvin, mutta AINA äidin luokse palattuamme alkoi hirveä kuulustelu. Kaikki, mitä isän luona oli tapahtunut, jok'ikinen keskustelukin, piti toistaa SANASTA SANAAN äidille.. Sitten äiti päivitteli, kuinka olimme aina isältä tullessa "niin ahdistuneen oloisia". Ihmekös tuo, jos joka kerta kotona odottaa parin tunnin kuulustelu! Jos joku asia jäi kertomatta ja se tuli myöhemmin esille jossain toisessa yhteydessä.. Auta armias sitä huutoa! Kun isä ja tämä nainen menivät kihloihin (taisin olla tuolloin 14 vuotias) ja he kertoivat asiasta meille ollessamme isällä viikonlopun, onnittelin heitä. (Kuten normaalit ihmiset tekevät!) Maanantaina veljeni meni edeltä äidin luokse, kun minulla oli koulua. Äiti oli "kuulustellut" häntä yksin, ja tämä kihlaus oli tullut esille, ja äiti oli kysynyt veljeltäni, miten reagoimme (?) uutiseen. No onnittelemalla. Kun itse saavuin kotiin enkä heti itse kertonut äidille, että onnittelin isää ja tätä naista, tuli kolme viikkoa kotiarestia! Siis siitä, että ONNITTELIN heitä.

Ymmärrän, että äiti oli katkera isän uudesta elämästä ja siitä kuinka helpolla tämä pääsi. Äitihän pyöritti arkea; mutta siinäkin ärsyttää se, että asioiden ei olisi tarvinnut olla niin hankalia! Isäni olisi ollut valmis viikko ja viikko- järjestelyyn, tai vaikka niinkin joustavaan, että me lapset olisimme saaneet itse päättää, kuinka pitkiä aikoja vietämme kummankin vanhemman luona. isä asui siis vain 20 kilometrin päässä samassa kaupungissa kanssamme. Välini äitiin ovat periaatteessa hyvät nykyään, mutta jos vahingossakaan mainitsen tästä menneisyydestä (yleensä silloin, kun äiti on taas kerran haukkunut isäni jollekin ystävälleen), äiti joko raivostuu minulle silmittömästi ja katkaisee välit moneksi kuukaudeksi, tai alkaa itkeä ja haukkuu, kuinka kiittämätön olen. Kun yritän siis ASIALLISESTI ja puolueettomasti keskustella tästä. Eihän isäni ollut mikään pyhimys, mutta eniten harmittaa tuo, kun äiti ei suostu näkemään itsessään ja omassa toiminnassaan mitään väärää. En myöskään haluaisi hänen tuhlaavan elämäänsä kaikenlaiseen katkeruuteen (->ei varmasti ole normaalia vielä 15 vuoden jälkeenkin paasata erosta noin katkerasti?). En vain saa häntä millään ymmärtämään tätä.

Aivan liian usein kuulen samankaltaisia tarinoita lasten käyttämisestä toista vanhempaa vastaan. Tuon pompottelun ja pelinappulana olemisen sisäistää usein vasta vanhemmalla iällä. 10-vuotias, saatikka nuorempi lapsi, ei aina itse osaa suhtautua asioihin objektiivisesti. Varsinkin, jos äiti kokoajan haukkuu isää lapsille. Vaikka isä olisikin tehnyt p'skan tempun äidille, ei sitä tarvitse lapsille kostaa.. :( Itselläni on pieni poika, ja olen tehnyt kaikkeni, jotta hänellä olisi hyvät välit kaikkiin isovanhempiinsa. Lapsellani on siis neljä "mummolaa", koska myös mieheni vanhemmat ovat eronneet ja molemmat uusissa naimisissa. Äitini on silminnähden tyytymätön tähän, (hän selvästi haluaisi, ettei poikani ja isäni vaimon välille rakentuisi minkäänlaista suhdetta!) mutta lapsi on minun, ja onneksi hän on sen ymmärtänyt, eikä sentään pojalleni hauku isääni (mitä pelkäsin kun tajusin, ettei äitini ehkä koskaan pääse "yli" erosta). Tuo vanhempieni ero ja sitä seurannut pelinappulana oleminen nousi vuosien jälkeen uudestaan mieleeni, kun itse tulin äidiksi. Vasta silloin rupesin tuntemaan suoranaista VIHAA äitiäni kohtaan noiden asioiden vuoksi. Itse en ikinä voisi tehdä lapselleni samaa, mikäli minä ja mieheni eroaisimme.

ja vanhempani erosivat minun ollessa teini-ikäinen. Äiti meidät pääasiassa lapsena hoiti, mutta ei minulle ole kuitenkaan jäänyt sellaista kuvaa, että isä olisi jäänyt ulkopuoliseksi perheessämme, vaan osallistui jollain muulla tavalla perheen hoitoon ja asioiden/lasten hoitoon. Sosiaalityöntekijät kielsivät vanhempia haukkumasta toisiaan meille lapsille. Isän kohdalla tämä pitikin, mutta äidin kohdalla ei. Vielä 15 vuoden jälkeenkin äiti jaksaa haukkua isää ja keksiä kaikkia huonoja asioita isästä, esim. pettämisiä, jotka ei pidä edes paikkansa. Äitini on todella katkera isälleni avioerosta ja isän uudesta elämästä eikä varmasti katkeruus muuksi muutu. Samalla kun äiti haukkuu isää meille, saa hän jauhettua paskaa myös isän uudesta puolisosta. Tämä on meistä lapsista todella rankkaa, koska välit isään ovat hyvät ja hyvinä ne halutaan pitääkin. Eikä auta, että sanoo äidille, että lopettaa tuon haukkumisen. Hänen mielestä hänellä on siihen oikeus eikä hän kuulemma ole koskaan sellaista lupausta sossuntäteille tehnyt ettei meille lapsille isää saa haukkua.

Ja nyt kun elän itsekin uusperheessä, niin valitettavasti on tullut huomattua, että mieheni lapsen äiti mustamaalaa minua lapselle.

Eli taitaa olla tuo katkeruus naisten vaiva, joka etenkin erotilanteissa nousee esiin.

Vanhempieni avioerosta on kulunut myös 15 vuotta, ja äitini vieläkin puhuu asiasta, kuin se olisi tapahtunut "eilen" (ts. muutama vuosi sitten). minä ja veljeni olimme 10- ja 12- vuotiaita eron sattuessa. Klassinen tarina, isälläni oli työpaikkaromanssi. Eron jälkeen äitini teki kaikkensa mustamaalatakseen isän ja hänen uuden puolisonsa meidän lasten silmissä. Hän jankutti KAIKILLE (lastenvalvojalle, tutuille, sukulaisille, ystäville..) kuinka asiat isämme kanssa eivät suju, kuinka hän ei maksa elareita (jotka kyllä maksoi!) kuinka tapaamiset eivät suju, eikä hän millään tavalla osallistu lastensa elämään.. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Äiti itse sabotoi tapaamisiamme, ja asetti isällemme kaikkia älyttömiä ehtoja, mitä vastaan hän saisi meitä nähdä. Esim. Isä ei saanut soittaa suoraan meille (??), vaan kaikki piti tapahtua äidin kautta. Emme saaneet mennä isälle, jos hänen uusi naisystävänsä oli siellä.. Noin vuoden kuluttua erosta isäni ja tämä nainen muuttivat yhteen, jolloin äitini jopa vaati, ettemme saa olla yötä (?) isällämme (koska tämä nainen luonnollisesti on siellä). Näitä älyttömiä ja mielivaltaisia määräyksiä oli siis loputtomasti. Äitini myös jatkuvasti muistutti, kuinka tämä uusi nainen oli hajottanut perheemme, kuinka hän kohtelee meitä lapsia huonosti ja haukkuu häntä (äitiämme)-> mielenkiintoista sinänsä, emmehän lähes koskaan viettäneet aikaa tämän naisen kanssaan. Myöskin tuo "se nainen hajotti perheemme" on niin legendaarinen propagandalausahdus.

Äiti siis valitteli, kuinka tapaamiset eivät suju, mutta itsehän hän aiheutti tuon tilanteen. Mitä vanhemmiksi tulimme, sitä enemmän luonnollisesti päätimme "omista" asioistamme. Asiat sujuivat isän luona aina hyvin, mutta AINA äidin luokse palattuamme alkoi hirveä kuulustelu. Kaikki, mitä isän luona oli tapahtunut, jok'ikinen keskustelukin, piti toistaa SANASTA SANAAN äidille.. Sitten äiti päivitteli, kuinka olimme aina isältä tullessa "niin ahdistuneen oloisia". Ihmekös tuo, jos joka kerta kotona odottaa parin tunnin kuulustelu! Jos joku asia jäi kertomatta ja se tuli myöhemmin esille jossain toisessa yhteydessä.. Auta armias sitä huutoa! Kun isä ja tämä nainen menivät kihloihin (taisin olla tuolloin 14 vuotias) ja he kertoivat asiasta meille ollessamme isällä viikonlopun, onnittelin heitä. (Kuten normaalit ihmiset tekevät!) Maanantaina veljeni meni edeltä äidin luokse, kun minulla oli koulua. Äiti oli "kuulustellut" häntä yksin, ja tämä kihlaus oli tullut esille, ja äiti oli kysynyt veljeltäni, miten reagoimme (?) uutiseen. No onnittelemalla. Kun itse saavuin kotiin enkä heti itse kertonut äidille, että onnittelin isää ja tätä naista, tuli kolme viikkoa kotiarestia! Siis siitä, että ONNITTELIN heitä.

Ymmärrän, että äiti oli katkera isän uudesta elämästä ja siitä kuinka helpolla tämä pääsi. Äitihän pyöritti arkea; mutta siinäkin ärsyttää se, että asioiden ei olisi tarvinnut olla niin hankalia! Isäni olisi ollut valmis viikko ja viikko- järjestelyyn, tai vaikka niinkin joustavaan, että me lapset olisimme saaneet itse päättää, kuinka pitkiä aikoja vietämme kummankin vanhemman luona. isä asui siis vain 20 kilometrin päässä samassa kaupungissa kanssamme. Välini äitiin ovat periaatteessa hyvät nykyään, mutta jos vahingossakaan mainitsen tästä menneisyydestä (yleensä silloin, kun äiti on taas kerran haukkunut isäni jollekin ystävälleen), äiti joko raivostuu minulle silmittömästi ja katkaisee välit moneksi kuukaudeksi, tai alkaa itkeä ja haukkuu, kuinka kiittämätön olen. Kun yritän siis ASIALLISESTI ja puolueettomasti keskustella tästä. Eihän isäni ollut mikään pyhimys, mutta eniten harmittaa tuo, kun äiti ei suostu näkemään itsessään ja omassa toiminnassaan mitään väärää. En myöskään haluaisi hänen tuhlaavan elämäänsä kaikenlaiseen katkeruuteen (->ei varmasti ole normaalia vielä 15 vuoden jälkeenkin paasata erosta noin katkerasti?). En vain saa häntä millään ymmärtämään tätä.

Aivan liian usein kuulen samankaltaisia tarinoita lasten käyttämisestä toista vanhempaa vastaan. Tuon pompottelun ja pelinappulana olemisen sisäistää usein vasta vanhemmalla iällä. 10-vuotias, saatikka nuorempi lapsi, ei aina itse osaa suhtautua asioihin objektiivisesti. Varsinkin, jos äiti kokoajan haukkuu isää lapsille. Vaikka isä olisikin tehnyt p'skan tempun äidille, ei sitä tarvitse lapsille kostaa.. :( Itselläni on pieni poika, ja olen tehnyt kaikkeni, jotta hänellä olisi hyvät välit kaikkiin isovanhempiinsa. Lapsellani on siis neljä "mummolaa", koska myös mieheni vanhemmat ovat eronneet ja molemmat uusissa naimisissa. Äitini on silminnähden tyytymätön tähän, (hän selvästi haluaisi, ettei poikani ja isäni vaimon välille rakentuisi minkäänlaista suhdetta!) mutta lapsi on minun, ja onneksi hän on sen ymmärtänyt, eikä sentään pojalleni hauku isääni (mitä pelkäsin kun tajusin, ettei äitini ehkä koskaan pääse "yli" erosta). Tuo vanhempieni ero ja sitä seurannut pelinappulana oleminen nousi vuosien jälkeen uudestaan mieleeni, kun itse tulin äidiksi. Vasta silloin rupesin tuntemaan suoranaista VIHAA äitiäni kohtaan noiden asioiden vuoksi. Itse en ikinä voisi tehdä lapselleni samaa, mikäli minä ja mieheni eroaisimme.

Ei kyllä normaalia ole tuommoinen käytös :( Mielestäni on suoranainen ihme, että olet pysynyt väleissä tuollaisen ihmisen kanssa! Itseltäni ei noin suurta empatiakykyä löytyisi.

Omasta erostani on viisi vuotta, lapset nyt teini-ikäisiä. Väleissä ollaan eksän ja eksän nyksän kanssa. Kumpikaan osapuoli ei ole kokenut tarvetta mustamaalata toista lapsille, ikinä. Siksi tuo kuulostaakin todella järkyttävältä.