Kerättäiskös hyviä käytännön vinkkejä, joita kaikki ei ehkä tiedä, mutta pitäisi tietää..?
Tarkoitan asioita, joihin jonkun alan ammattilainen työssään usein kohtaa, ja ehkä toivoisi että maallikotkin tajuaisivat mistä on kyse. Tai muuten vain johonkin asiaan vähän enemmän paneutunut ihminen on hoksannut, ja toivoisi että muutkin huomaisivat asian. Joku yksinkertainen asia, josta saattaisi olla usealle ihmiselle hyötyä, ja jonka voisi helposti toteuttaa jos vaan tietäisi/viitsisi/muistaisi/tulisi ajatelleeksi.
Kyse voi olla jostakin asiasta joka kaikkien jo pitäisi tietää (mutta selvästikään kaikki eivät silti tiedä), tai sellaisesta jota juuri kukaan ei tiedä, mutta ehkä olisi hyvä tietää.
Ajattelin, että paitsi että olisi mielenkiintoista kuulla eri ammattilaisten mielipiteitä, voisi tällainen listaus oikeastikin olla avuksi.
Mulle tulee mieleen kaksi asiaa, liittyen siivoukseen ja hampaisiin :D. Kumpikaan ei ole ihan niin hyviä vinkkejä, mitä toivoisin että AV:n ammattilaisilta löytyy, mutta aloitan nyt aloittamisen vuoksi tällaisilla...
1) Harkitse tarkkaan ennen kuin hankit karvalankamattoja, jos et ole tosi ahkera siivoaja. Etenkin jos sinulla on lemmikkejä tai lapsia. Karvalankamatot on hankala puhdistaa ja vaikka ne alkuun on ihania, niistä tulee nopeasti haisevia, pölyisiä ja lätsähtäneitä. Vain jos jaksat imuroida, tuulettaa ja pestä niitä usein, ja pidät muutenkin huushollin (ja lapset ja koirat) järjestyksessä ettei likaa ja pölyä pääse kertymään mihinkään, niistä voi olla iloa pidempään.
2) Älä pese hampaita heti ruokailun jälkeen, happohyökkäys pehmentää kiillettä ja harjaaminen vahingoittaa silloin hammasta.
Keksikää parempia!
Kommentit (136)
On otollista saada kontakti taudinaiheuttajabakteereihin ja -viiruksiin ruoansulatuselimistön kautta. Ruoansulatus tuhoaa suurimman osan taudinaiheuttajien rakenteista, mutta sen verran jää, että vastustuskyky kehittyy paremmaksi. Älkää silti siirtäkö uusia bakteereja tietentahtoen nenäänne kaivamalla sitä kotinne ulkopuolella, ellette sitten pese käsiänne ennen ja jälkeen nenänkaivuuta. Taudinaiheuttajia asettuu kyllä nenäänne, kun joku lähellänne aivastaa.
Peppua ei kannata kaivaa ollenkaan. Rään syönti auttaa ehkäisemään hengitystieinfektioita eli taudinaiheuttjien täytyy kuulua nenän luonnollisiin bakteereihin. Räänsyöminen auttaa eniten juuri flunssien torjunnassa.
Treenaa _niitä kohtia , joita et osaa_.
Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei ole. Useinhan kappale aloitetaan kerta toisensa jälkeen alusta asti, vaikka siellä olisi vain muutama tahti epäselvää.
Pureudu mielummin eka läpimenon jälkeen vaikeisiin kohtiin. Juoksutusten kohdalla aloita vaikeankohdan viimeisestä nuotista ja toista kohtaa lisäämällä lopusta alkuun päin edelliset nuotit yksi kerrallaan.
On otollista saada kontakti taudinaiheuttajabakteereihin ja -viiruksiin ruoansulatuselimistön kautta. Ruoansulatus tuhoaa suurimman osan taudinaiheuttajien rakenteista, mutta sen verran jää, että vastustuskyky kehittyy paremmaksi. Älkää silti siirtäkö uusia bakteereja tietentahtoen nenäänne kaivamalla sitä kotinne ulkopuolella, ellette sitten pese käsiänne ennen ja jälkeen nenänkaivuuta. Taudinaiheuttajia asettuu kyllä nenäänne, kun joku lähellänne aivastaa. Peppua ei kannata kaivaa ollenkaan. Rään syönti auttaa ehkäisemään hengitystieinfektioita eli taudinaiheuttjien täytyy kuulua nenän luonnollisiin bakteereihin. Räänsyöminen auttaa eniten juuri flunssien torjunnassa.
Mä olen ihmetellyt miksi mulla on ällöttävä tapa syödä räkää, mutta tämähän sen selittää.
Sairastan muuten tosi harvoin....
kurkusta saa nopeasti siivuja leikattua leivän päälle fiskarsin perusjuustohöylällä kajalkynä
On paljon kätevämpi porkkanan kuorimessa kuin esim kuorimaveitsi. Kokeilkaa vaikka!
Hintalappujen tarrajämät kiiltäväpintaisista kirjankansista saa irti rasvapitoisella käsivoiteella tai perusvoiteella. Kun tarra on irti, rasvan voi poistaa pyyhkäisemällä alkoholilla. Tepsii muihinkin koviin pintoihin, esim. cd-koteloihin ja muovirasioihin. Mattapintaiseen kirjankanteen en suosittele kokeilemaan!
On otollista saada kontakti taudinaiheuttajabakteereihin ja -viiruksiin ruoansulatuselimistön kautta. Ruoansulatus tuhoaa suurimman osan taudinaiheuttajien rakenteista, mutta sen verran jää, että vastustuskyky kehittyy paremmaksi. Älkää silti siirtäkö uusia bakteereja tietentahtoen nenäänne kaivamalla sitä kotinne ulkopuolella, ellette sitten pese käsiänne ennen ja jälkeen nenänkaivuuta. Taudinaiheuttajia asettuu kyllä nenäänne, kun joku lähellänne aivastaa.
Peppua ei kannata kaivaa ollenkaan. Rään syönti auttaa ehkäisemään hengitystieinfektioita eli taudinaiheuttjien täytyy kuulua nenän luonnollisiin bakteereihin. Räänsyöminen auttaa eniten juuri flunssien torjunnassa.
En kyllä ala syödä räkää, vaan sairastan mieluummin tunnollisesti kaikki flunssat. Mutta ehkä tästlähin suhtaudun suvaitsevaisemmin niihin, joilla tämä ällöttävä tapa on.
Nykykoneet käyttävät usein säälittävän vähän vettä.
Laita pyykit märkänä koneeseen, ja lisää vettä pesuvaiheessa.
Minkähän takia vettä pitäisi lisätä?
Varsinkin jos kylmää tai haaleaa vettä lisäät, niin pesuvesikin jää vastaavasti hieman tarkoitettua viileämmäksi.
Jos keität perunoita tai mitä tahansa muuta (paitsi kananmunia), kiehauta tarvittava vesi vedenkeittimellä. On paljon nopeampaa näin. Samalla kun laitat vedenkeittimen päälle, laita kattilan pohjalle sentti vettä ja levy päälle, jotta kattila ehtii lämmetä.
Hintalappujen tarrajämät kiiltäväpintaisista kirjankansista saa irti rasvapitoisella käsivoiteella tai perusvoiteella. Kun tarra on irti, rasvan voi poistaa pyyhkäisemällä alkoholilla. Tepsii muihinkin koviin pintoihin, esim. cd-koteloihin ja muovirasioihin. Mattapintaiseen kirjankanteen en suosittele kokeilemaan!
Minulla nuo lähtevät kun kostuttaa vedellä (esim. märällä rätillä vähän pyyhkäisee/hinkkaa) ja sitten nirhaa ne irti hetken päästä.
Tietokoneet eivät hidastu vanhentuessaan.
Sen sijaan haittaohjelmia ja viruksia niihin kyllä kerääntyy, joista osa hidastaa koneen käyttöä erittäin paljon. Samoin turhia prosesseja enemmän tai vähemmän hyödyllisten ohjelmien asennuksista viemään CPU-aikaa ja varaamaan keskusmuistia (kun tuppaavat usein käynnistymään automaattisesti käyttöjärjestelmän mukana tai asentava aina päälläolevan päivitys-prosessin koneelle).
Eli hae vaikkapa Spybot tai Malwarebytes Antimalware tai Ad-aware ja poista ylimääräiset haittaohjelmat silloin tällöin. Virusskannerillakin kannattaa joskus skannailla jos jotain vakavampaa arvelee koneella voivan olla. Windowsin Ohjauspaneelissa puolestaan on "Lisää/Poista sovelluksia" tai "Ohjelmat" kohta versiosta riippuen, josta voi poistella ylimääräisiä ohjelmia, jos tietää jonkin niistä hidastavan konetta (Tehtävänhallista näkee prosessien varaaman muistin ja sen hetkisen CPU-käytön, jos tahtoo tarkemmin kohdentaa poisto-operaation).
Digibokseissa on harmittavan usein surkeat ja parissa vuodessa hajoilevat kondensaattorit (pikkusormenpään kokoisia lieriöitä sisällä olevissa piirilevyissä), jotka eivät kuitenkaan maksa kuin muutamia kymmeniä senttejä tai paria euroa kappale. Usein digiboksi on mahdollista korjata vaihtamalla nämä erittäin edulliset osaset (joista vieläpä lähes aina näkee ulospäin, että osa on hajalla, möhnät valuvat niistä pihalle tai "katto" pullistelee uhkaavasti).
Tosin tuohon tarvitsee kolvaustaitoja, joita yläasteellakin harjoitellaan. Kierrätyskeskuksissa yms. paikoissa voi kysellä parilla kympillä korjausta, jos ei satu tuttavapiirissä olemaan kolvauksen saloja tuntevaa heppua (oikeaan korjausliikkeeseen ei kannata lähteä sadan euron laskun pelossa). Kolvikaan ei maksa kuin kympin verran jos meinaa parit digiboksit kolvailla, itsekin voit yrittää.
Sama kondensaattorihässäkkä pätee myös esim. näyttöihin, telkkareihin, tietokoneiden virtalähteisiin/emolevyihin, ja varmaan suurimpaan osaan nyrkkiä suurempaan elektroniikkaan.
Mikäli joku perheestänne tahtoo pelata tietokoneella, niin oikea tapa toimia ei ole hankkia mitä tahansa romua Gigantista tai Anttilasta tai oikeastaan mistään muustakaan vastaavasta lafkasta. Käteen jää vain kallis kasa paskaa, jolla harvemmin toimivat uusimmat pelit erinomaisesti. Bonuksena jäähdytysratkaisut on usein tehty halvimman kautta ja osat lahoilevat kuumuuteen ennen aikojaan. Keskusmuistia saatte helposti liikaa mainostoimiston vaatimuksesta ja näytönohjain on täyttä roskaa (vaikka se on about tärkein osa koko koneessa pelejä ajatellen).
Oikeampi tapa toimia on ostaa kone ihka oikeasta tietokoneliikkeestä, tosin niistäkin suurin osa nyhtää sikamaista hintaa. (SilentRig ja Jimm's PC Store välillä ihan edullisia, suosikaa vaikka niitä). Kaikkein edullisinta on kuitenkin kysellä osalistaus asiaan vihkiytyneeltä nettifoorumilta (esim. Murobbs) ja tilata itselle ja budjetille parhaiten sopiva kone tilaustyönä kyseisiltä putiikeilta. (Tämä olettaen, että ette aio tilata jokaista osaa erikseen useista eri kaupoista ja kasata värkkiä itse. Erittäin helppoa sekin tosin on, eikä tarvitse ruuvimeisseliä ihmeempää työkalua, tuntia enempää aikaa tai 75 suurempaa ÄO:tä).
P.S. Läppäriä ei kannata pelikoneeksi ostaa, maksaa aivan tolkuttomasti suhteessa pöytäkoneeseen. (Sama tosin pätee myös ei-pelikoneisiin, läppärit aina hintavia).
"Yksi Kerros" tarkoittaa yhtä Kerroshampurilaista.
"Yksi Kerrosateria" tarkoittaa yhtä Kerrosateriaa.
Kerro minkä aterian otat ja mitä sen kanssa juot. Vasta sitten dippi tai seuraava ateria tai erikoisuudet.
Eli:
"Hei, yksi kerrosateria Zero Colalla, harmpurilainen mielellään ilman sipulia ja kylkeen chilidippi."
Ei se myyjä vänkää sulta turhaan niitä kysymyksiä juomista ja muista, jos kassa vaatii syötettäväksi ensin vaikka nyt esim sen ateriaan kuuluvan juoman, niin valikosta ei pääse lisäämään dippejä tai muita aterioita tai erikoiduuksia ennen kuin kakistat vastauksen suustasi.
Lisää kermaan hyppysellinen suolaa ennen vaahdotusta niin rakenne tulee kestävämmäksi, ei siis lässähdä.
Viemärin voi puhdistaa kaatamalla sinne ensin ruokasoodaa ja päälle etikkaa, seos vaahtoaa ja puhdistaa putket. Lopuksi huuhtelu kuumalla vedellä.
Sipuli ei itketä kun käyttää terävää veistä.
Lasten rattaissa kannattaa pitää varrellista harjaa jolla putsaa pahimmat hiekat tai lumet vaatteista jo puistossa, ennen kun kärrytellään kotiin.
Makaronilaatikosta tulee huomattavasti maukkaampaa korkeassa pyöreäpohjaisessa ( maljamaisessa) vuoassa, kun laakeassa matalammassa vuoassa tai lasagnevuoassa.
Pohjaan palaneet jämät irtoaa kattilasta kostealla sokeripalalla.
Jos vetoketju aukeaa väärästä päästä, kokeile auttaisiko vetimen naputtaminen tiukemmaksi vasaralla.
Mikäli halutte toimisto-työpaikoillanne helpottaa työkuormaa, niin kuvailkaa toimenkuvanne käytännön hommat mahdollisimman tarkasti jollekulle, joka osaa ohjelmoida. Hän kyllä kertonee, jos ei ihan avuton ole, että voiko työtaakkaanne helpottaa edullisesti vaiko ei.
Mikäli esimerkiksi siirrätte jatkuvasti tietoa paikasta toiseen kahden eri ohjelman välillä, niin tietäkää, että sen voi erittäin helposti automatisoida kohtuullisen yksinkertaisella ohjelmalla (esim. tunnin tai parin päivän työpanostus ohjelmointiin). Eikä haittaa, vaikka teksti olisi alunperin kuvana eikä tekstinä, OCR-ohjelmistolla senkin voi muuttaa tietokoneen ymmärtämään muotoon. Myös skannatuista A4-papereista saadaan teksti OCR:n kautta tietokoneen ymmärtämään formaattiin.
Ohjelmallisesti on mahdollista lukea informaatiota ruudulta (esim. lukea siinä näkyvää tekstiä, katsoa mitä ohjelmia on auki ja missä, analysoida kuvia jne). Samoin ohjelmallisesti on mahdollista käyttää näppäimistöä ja hiirtä, joten tiedon syöttäminen esim. kaavakkeisiin onnistuu helposti automaattisesti.
Itse olen tehnyt esimerkiksi ohjelmia, jotka tekstitiedoston osoitelistausten perusteella käyttävät Reittioppaan hakutoimintoa muutaman sata kertaa erittäin nopeaan tahtiin ja keräävät siinä ohessa talteen eri osoitteiden väliset kävelymatkat. Samoin verkkokauppojen ostoskorit on ohjelmallisesti helppo täyttää haluamillaan tavaroilla, jos tavaroista on lista tietokoneella (jos esim. joutuisi usein ostelemaan erittäin isot pinot toimistotarvikkeita verkkokaupasta, ja aikaa kuluisi "hae tuote" - "lisää ostoskoriin" rumbaan turhaan).
Samoin työtehtäviä, jotka äkkisältään vaikuttavat mahdottomilta automatisoida, on pienellä ajattelutavan muutoksella kuitenkin kohtuullisen helppoa muokata automatisoinnin piiriin soveltuviksi. Esimerkiksi sairauspoissaolojen hoitaminen; ei siinäkään hommassa oikeasti tarvitsisi ihmisen päivystää puhelimen ääressä vastaanottamassa sairaustapauksia ja valitsemassa listalta sijaista jolle soittaa ja pyytää paikalle. Koko järjestelmän voisi hyvin ohjelmoida yhteen ainoaan kännykkään, jonne tekstiviestillä (tai soittamalla ja valitsemalla numeroita painamalla sairaaksi ilmoittautumisensa) ilmoitettaisiin sairastumiset, jonka jälkeen puhelin lähettäisi yksitellen tekstiviestikyselyitä sijaisille (joista ajantasainen lista tietenkin puhelimen muistissa) ja huolehtisi sijaisen löytymisestä ilman ihmisten jatkuvaa työpanosta.
Nää on tosi huonoja :(
Täytyy olla tosi pässi jos tästä löysi jotain uutta tietoa.
Suomessa kaikki on kalliimpaa. Oikeasti kalliimpaa. Esimerkiksi D-vitamiinit maksavat apteekissa helposti 10-kertaa sen mitä ulkomailta. Tietokoneen osia, DVD-levyjä, ladattavia paristoja, toimistotarvikkeita saa ulkomailta välillä reilusti edullisemmin. About kaikkea saa. Jos rahan säästäminen kiinnostaa, niin tilatkaa mahdollisimman paljon ulkomailta.
EU:n sisältä jos tilaatte tavaraa verkosta, niin tulleja ei mene. ALV-erotuksen voi joutua maksamaan, jos putiikki myy Suomeen yli jonkin tietyn rajan vuodessa (yli 10 000 € oli jossain välissä tämä raja).
USA:sta ja muualta EU:n ulkopuolelta tilattaessa ei vaivalla ansaittuja rahojanne kaivata alle 45,50 euron lähetyksistä, kun ALV on 23% (nousee ensi vuonna 24%). Joissain tuotteissa tosin ALV on Suomessa pienempi, joten enemmän pystyy tilaamaan kerralla joutumatta maksamaan ylimääräistä.
Otat sen saksanpähkinän sisuksen (joka näyttää aivoilta). Ja hierot sitä naarmuun. Se sisus on niin pehmeää, että se murentuu ihan pieneksi. Kuitenkin kun muruja siirtää seuraavaan narmuun niin riittää yllättävän moneen paikkaan yksikin pähkinä. Öljy tarttuu myös käsiin, joten lopuksi voi hieroa vaan käsillä.