Saatiin kutsu lapsettomiin häihin marraskuulle. Ihanaa, lapsenvahti pyydetty
Meikki ja kampausaika tilattu, vielä pitää löytää juhlava puku! Ihanat juhlat tiedossa aikuisten kesken eikä minua harmita yhtään vaikka lapset jää kotiin.
Kommentit (16)
näitä lastenvihaajien juhlien järjestämisiä.
jotenkin tyhmää pönöttää siellä vaimona, kun tarjolla olisi jonkunkin verran tuoretta ja antoisaa lihaa. Mies voisi jäädä lasten kanssa kotiin ja mamma lähteä häihin vimpan päälle tällättynä.
Ihania juhlia teille. Kyllä on välillä kivaa juhlia ihan aikuisten keskenkin. Enkä vihaa lapsia.
Mutta kohtahan tämä keskustelu menee vänkäämiseksi, ellei ole jo mennyt. :-)
näitä lastenvihaajien juhlien järjestämisiä.
Kaksi omaakin löytyy, silti pidin aikanaan ihanat lapsettomat häät ja samanlaiset pitäisin vieläkin jos olisi tilaisuus! :)
Ei kiljuntaa ja ravaamista kirkossa, ei rähmäkäpäliä noutopöydässä, ei myöskään nakkeja, lihapullia ja ranskalaisia.
Lisäksi juhlittiin aamuyhän, ei väsyneiden lasten kiukuttelua tai aikaisin poistuvia perheitä. Paikkakin oli sokkeloinen ja portaikkoinen mutta romanttinen. Eli kun ei ollut lapsia, ei yksikään niistä myöskään taittanut niskojaan kompastuessaan portaissa.
Kaikilla hyvä mieli! :)
aion kuitenkin viedä lapset sinne... :)
muuten en pääse juhliin, en edes kysy lupaa
ja silti varasin meikin ja kampaajan, juhlapuku on jo ostettu. Miehen kanssa osaamme ottaa vapaaillan arjesta myös ilman muiden ihmisten häitä.
Kokeile joskus, ei siihen yhdessäoloon mitään isoja syitä tarvita, ravintolasta voi varata pöydän, vaikka ei ole häitä. Ja hyvän illallisen jälkeen voi palata kotiin tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että morsiamen mielestä joku pikkujuttu pilasi kaiken.
voipi olla ettei lapsille oo istumapaikkaa jos on paikat merkattu :) ja kai vihkipari on tarkoituksella jättänyt lapset kutsumatta....
tökeröä viedä lapset häihin tietäen että nimenomaan kutsu ei lapsia koskenut...ja muutenkin kun ruokapuoli ja istumapaikat on tietylle määrälle vieraita, oletatko että joku muu antaa sinun lapsillesi omat istumapaikkansa?

kun on varmaan käynyt niin ettei sinun pikku maailmannapaasi olekaan 110% huomioitu joka paikassa. Ajattele eikös olekin kummallista että jollekin morsiamelle se sinun ihana sinappikoneesi ei olekaan se päivän kohokohta! Huh Huh...
Ihania juhlia ap:lle ja on hienoa ettei kaikki perheen äidit vedä hernettä nokkaansa toisten ihmisten toiveista omien häidensä kulusta.
Kateeksi käy. Olisi kyllä kiva päästä kahdestaan juhlimaan vähän hienommin ja ehkä romanttisesti.
Ketä ne tummissa puvuissa hikoilevat pökkelöt kiinnostaa? Naisporukalla tulis paljon kivammat juhlat ja ruokakin vois olla jotain kevyttä jota vois mättää koko illan.
Ketä ne tummissa puvuissa hikoilevat pökkelöt kiinnostaa? Naisporukalla tulis paljon kivammat juhlat ja ruokakin vois olla jotain kevyttä jota vois mättää koko illan.
Mene sinne vittu
Kateeksi käy. Olisi kyllä kiva päästä kahdestaan juhlimaan vähän hienommin ja ehkä romanttisesti.
mahdollisuudelta viettää kiva ilta miehenkin kans. Häissä on kuitenkin aina niin ihana tunnelma. Eli ei kaikkia perheellisiä todellakaan harmita saada tuollaisia kutusja. Olisihan meillä ollut myös mahdollisuus kieltäytyä kutsusta kohteliaasti.
-Ap
aion kuitenkin viedä lapset sinne... :)
muuten en pääse juhliin, en edes kysy lupaa
voipi olla ettei lapsille oo istumapaikkaa jos on paikat merkattu :) ja kai vihkipari on tarkoituksella jättänyt lapset kutsumatta....
tökeröä viedä lapset häihin tietäen että nimenomaan kutsu ei lapsia koskenut...ja muutenkin kun ruokapuoli ja istumapaikat on tietylle määrälle vieraita, oletatko että joku muu antaa sinun lapsillesi omat istumapaikkansa?
ja silti varasin meikin ja kampaajan, juhlapuku on jo ostettu. Miehen kanssa osaamme ottaa vapaaillan arjesta myös ilman muiden ihmisten häitä. Kokeile joskus, ei siihen yhdessäoloon mitään isoja syitä tarvita, ravintolasta voi varata pöydän, vaikka ei ole häitä. Ja hyvän illallisen jälkeen voi palata kotiin tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että morsiamen mielestä joku pikkujuttu pilasi kaiken.
kun on varmaan käynyt niin ettei sinun pikku maailmannapaasi olekaan 110% huomioitu joka paikassa. Ajattele eikös olekin kummallista että jollekin morsiamelle se sinun ihana sinappikoneesi ei olekaan se päivän kohokohta! Huh Huh... Ihania juhlia ap:lle ja on hienoa ettei kaikki perheen äidit vedä hernettä nokkaansa toisten ihmisten toiveista omien häidensä kulusta.
Emme me tarvitse jonkun toisen häitä voidaksemme pukeutua hienosti, syödäksemme hyvin ja nauttiaksemme kivasta illasta. Kamalaa olisi sellainen elämä, jossa joku kutsu lapsettomiin häihin/hautajaisiin/eläkkeellelähtöjuhliin olisi niin hurja irtiotto arjesta, että ei ole pysyä housuissaan.
Minusta lapsettomissa häissä kamalinta ovat ne parit, jotka ovat "vihdoinkin kahden" eli näkevät vain toisensa. Häät eivät ole parisuhteenhoitojuhla, parisuhdetta voi hoitaa muulloinkin.
näitä lastenvihaajien juhlien järjestämisiä.