Mitä te teette kahdestaan miehenne kanssa?
Kommentit (11)
kokkaillaan, soitetaan ja tehdään biisejä. Ulkona käydään erilaisissa tapahtumissa, urheilemassa, kylässä.
käydään kävelyllä/lenkillä. Kotona kumpikin omalla koneella surffaa. Yhdessä katsotaan ehkä elokuvia.
Käydään joskus ostoksilla. Käydään silloin tällöin syömässä ja joskus harvoin baarissakin.
ei oikein mitään, koska meillä on 1-vuotias lapsi. Ollaan käyty pari kertaa pyöräilemässä tai hiihtämässä kaksistaan,e i juuri muuta.
sängyllä ja jutellaan, tehdään ruokaa, käydään kävelyllä, saunotaan, käydään yhdessä kaupassa, syödään ulkona.
Joo, ja käydään konserteissa ja rempataan.
Siinäpä se.
Tuokin on vähän niin ja näin, että voiko sitä laskea, kun mennään eri aikoihin nukkumaan.
Mitään muuta ei tehdä kahdestaan ikinä.
Pienellä järjestelyllä olemme kahdestaa mökillä yön yli, tai teatterissa vaikka Tampereella. Kohta miehelläni on työmatka Tukholmaan, ja lähden seuralaiseksi.
Kaikkea pientä kivaa, joskus aika arkistakin. Nyt on jo helpompaa, kun lapset ovat vähän isompia.
kahviloissa, ravintoloissa, joskus oluella, pelaamassa sulkapalloa, katotaan paljon leffoja, kokkaillaan, leivotaan ja muutenkin nautitaan ruokamaailmasta ihan aterioista naposteltaviin (tyyli laidasta laitaan juustoja ja viiniä tai ihan vaan sipsejä ja karkkia, kaikki käy), katotaan vaan telkkaria, joskus jossain matkusteltukin (enemmän kotimaan kaupunkeihin tutustumista kuin ulkomailla toistaiseksi), tehdään ristikoita (omiamme, mutta kysellään apua toisiltamme usein :D), pelataan korttia tai muita hölmöjä pelejä, kisaillaan lehtien tietovisoilla hahaha, kuunnellaan paljon musiikkia, kesäisin puistoilua ja rannalla käyntiä paljon, käydään uimahallissa...
no tämmösiä tuli nyt mieleen. ihan perusjuttuja siis. yhteistä aikaa verottaa miehen vuorotyö, mutta toisaalta se on osaltaan hyväkin asia. ei jumiuduta vain kyhjöttämään yhdessä vain kaksin, kun alusta asti (hullaantumisvaihe) on ollut väkipakolla omaa aikaa. kaverit ei oo jääny jne. ja oma aika yksin kotona tekee oikein hyvää itselle ja suhteelle.
me käymme noin kerran vuodessa elokuvissa tai ravintolassa syömässä. Kahdestaan kotona emme ole olleet nyt 20 vuoteen.