Mun lapset ei edes ymmärrä, mitä sana äiti tarkoittaa...

...hassua lukea kirjoituksia, jossa äiti-lapsi-suhde biologistetaan. Että lapsi "tarvitsee" äitiään.



"Meidän äiti" häipyi lasten elämästä pitkäksi aikaa heti pienimmän lapsen synnyttyä. Ei ollut lasten kanssa ja nykyisinkin aika vähän.



Käytännön elämän koe siis. Mitä äitiydestä jää jäljelle, jos vuorovaikutus lapseen puuttuu?



Oikeastaan ei yhtään mitään. Minun lapseni eivät edes tajua, että mikä se äiti on?



Esimerkki: ekaluokkalaiseni kävi naapurin tytön tykönä ekaa kertaa kylässä. Kun hain takaisin, niin alkoi autossa kyselemään. Että miksi meillä ei ole naista kotona?



Tiedustelin, että miksi moista kyselet? No, kun siellä kamun kotona oli isi ja siten oli NAINEN. Kyselin, että mitä se nainen siellä teki? No, laittoi ruokaa ja katteli TV.tä.



Edelleen kyselin lapselta, että mihin me tämmöistä naista tarvitsisimme? Tyttö mietti pitkään ja sanoi, sitten, että "ei tiedä".



Merkille pantavaa oli, että lapsi ei käyttänyt tässä yhteydessä sanaa "äiti", eikä selvästikään ymmärtänyt, että tämä nainen oli äiti.



Yritin kyllä sitten selittää lapselle, että tämä nainen on se,joka on kaverin synnyttänyt jne.



Oikeasti lapsi tarvitsee vain jonkun, joka häntä rakastavasti huolehtii. On aivan sama, kuka tämä ihminen on. Ja lapsi "leimautuu" siihen vanhempaan, joka hänestä huolehtii=siitä tulee "lohtusyli". Meidän tapauksessa paikalla oli vain isä, joten isistä tuli lohtusyli.



Esim. aivan vasta eräs yhteinen ystävä lasten äidin kanssa totesi, että mun kanssa lapset käyttäytyvät normaalisti. Ja että äidin kanssa taas riitelevät kovasti.



Fredilaisittain sanoen: lapsen ekat kolme vuotta on ne tärkeimmät ja mitään äitiä ei enää ole, jos menee missaamaan nämät ekat lapsen elinvuodet...