turvaverkottomia

Omat vanhempani asuvat 200km päässä ja miehen vanhemmat auttavat nykyään vain miehen siskon lapsen hoidossa. Tekee aika surulliseksi tämä epäreilu tilanne, ettei meidän lapsille liikene aikaa edes kahta tuntia.

Sukulaiset satojen kilometrien päässä.



Olisi kiva joskus vaikka antaa koululaisen kokea, miltä tuntuu nukkua muualla kuin vanhempansa.

Muutin miehen perässä Suomeen toisesta maasta, mutta mies jätti kuukauden päästä. Vauva oli kuitenkin jo tulossa ja päätin pitää sen. Tässä sitä on elelty jo vuosia täysin turvaverkottomana yksinhuoltajana. Mulla ei tosiaan ole ketään tuttuja Suomessa, ei sukua, ei ystäviä, ei edes hyvänpäiväntuttuja.



Ei tämä nyt oikeastaan kovin raskasta ole kun on ollut onni ja olen ollut terve. Mutta joskus pelottaa kovin että jos sairastun niin miten lapsen käy. Näin terveenä jaksan kyllä hyvin yhden lapsen hoidon ja työn ilman mitään hoitopaikkojakin.

sukulaisista tai ystävistä. Kaikki asuvat niin kaukana. Saamme turvamme yhteiskunnan palveluista ja ammtti-ihmisiltä.

omiin väkivaltaisiin juoppovanhempiin välit poikki ollut jo 10v, ei voi käydä edes kylässä kun isä käy päälle. Appivanhemmat hyysää vain tyttärensä perhettä ja on sanoneet tämän ihan suoraan. Eli ovat sanoneet pojalleen että auttavat vain tyttären perhettä ja pojan (miniän) pitää pyytää apu muualta.



Sisaruksia on vain yksi, etäinen miehen sisko, asuu kaukana, ja mun jotain etäisiä tätejä jossain 450km päässä. Meillä ei ole siis KETÄÄN.



Mutta pärjäähän sitä kun on pakko, ja asian surkuttelu vain pahentaa omaa oloa. Olin minäkin alkuvaiheessa monen pienen lapsen kanssa kateellinen ja katkera naapureille ja tutuille joilla joka päivä monta sukulaista auttamassa. Meillä ei kukaan ole auttanut koskaan, edes minuuttiakaan.



Meillä asiaa helpotti se tieto että näin on (siis jo silloin tiedettiin asian laita kun lapsia suunniteltiin). Okei, appivanhempien ehdottomuus toki tuli yllärinä, aina ovat siis hengailleet vain miehen siskon kanssa eivätkä ole pitäneet yhteyttä mieheen, mutta ajattelin että heitä olisi silti edes vähän lapsenlapset kiinnostanut. Siinä olin siis väärässä ja apua ei ole tullut niinä parina kertana kun ollaan viimeisenä keinona sieltä pyydetty. Mutta siis tämä on myös valintakysymys: jos tietää, että tukiverkkoa ei ole, ja tekee lapsia silti, niin ei voi eikä pidä silloin valittaa.



Olemme siis tilanteen kanssa sinut. Yökylään emme saa lapsia ikinä koskaan, eli meillä ei ole siis seitsemään vuoteen ollut kertaakaan lapsivapaata eikä tule olemaan seuraavaan 15 vuoteenkaan (pienin on vauva nyt). Mutta toistan se, että tämä oli tiedossa, tämä oli valinta, ei siis valitusoikeutta.



Se on totta että varmasti tämä on paljon paljon raskaampaa kuin sellaisella joka saa apua, mutta mitä nopeammin hyväksyy sen että elämässä kortit ei mene ikinä tasan, niin sitä nopeammin mielipahan ja harmituksen unohtaa.



Tsemppiä ap, sinä ja perheesi pärjäätte kyllä!

minulla on monta lasta ja nimenomaan EN VALITA koska tiesin että olen ja tulen olemaan tukiverkoton. Annoin tekstissäni OHJEITA ASIAN KÄSITTELYYN, se ei ole valittamista.



Onko ÄO:si normaali?



t. nro 6

sitten tietenkin tämän logiikan mukaan jos ne tukiverkot yhtäkkiä häviävät (esim kuolevat) niin lapset pitää sitten ottaa huostaan, kun tukiverkottomasta ei ole tietenkään vanhemmaksi.



ookke, aina oppii uutta tältä palstalta.