Miten toimisit, jos rakastuisit avioliiton aikana toiseen mieheen?

Näin on käynytkin, mutta meillä on liikaa hävittävää joten silmitöntä ihastumista pidemmälle asiaa ei kannattanut viedä. Hankalaksi asian tekimse, että tämä ihastuksen kohde oli ihastunut minuun ja kerroimme nämä tunteet toisillemme. Pari vuotta oli yhtä piinaa, en saanut häntä mielestäni, laihdutin jotta olisin mahdollisimman hyvännäköinen hänen silmissään, haaveilin yhteisestä tulevaisuudesta jne... Mutta sitten se helpotti. Nyt lähinnä naurattaa koko ajatus, miksi olinkaan tuohon joskus palavasti rakastunut. Onneksi koskaan ei mitään tapahtunut, tajusin aina kuitenkin pitää perheen ja ihanan aviomieheni ykkösenä.

oman elämän tilanteesta muutenkin ja vastapuolen mielipiteestä. Olisin valmis pettämään tällä hetkellä jos ihastukseni vastaisi tuntemuksiini. Näin ei vain ole ja tyydyn haaveilemaan.

Toisaalta se ettei ihastuisi muihin, olisi jotenkin luonnotonta. Olen ollut todella ihastunut, en ehkä nyt kuitenkaan rakastunut muihin. Nautin tunteest ja haaveista ja ohihan ne menee. Olen lähes 20 vuodess oppinut että mieheni on mulle paras mies ja ainoa maailmn mies joka on lasteni isä. En voi riskeerata tätä suhdetta syrjähypyllä eikä ole onneksi ollut tarpeenkaan. Jos jostain liitossamme on vajetta, kerron sen miehelleni enkä etsi siihen lääkettä muilta.



Pitkän suhteen tuoma vahva rakkaus ja kumppanuus, toisinaan uudelleen "rakastuminen" hakkaavat mennen tullen uuteen ihmiseen ihastumisen kutkuttavuuden.

ihastunut enkä tiedä mitä tehdä :(



Tuskin kuitenkaan teen mitään sillä meillä on lapsia enkä halua tuhota perhettämme. Avioliitostani sen sijaan saattaisin olla valmis luopumaan - jos kyseessä olisi siis lapseton avioliitto.



Menin nuorena naimisiin ja tuntuu, että olen muuttunut aika paljon vuosien varrella - ja haluan eri asioita kuin suhteen alkuaikoina. Kun taas mies, no, hän ei muuttaisi mitään...

Haluaisin ehkä odottaa että lapset olisivat vähän isompia, mutta luultavasti lähtisin rakkauden perään heti kun uskaltaisin.

Eka rakastuminen (tai voimakas ihastuminen) kesti kymmenen vuotta, toinen muutaman vuoden. Muita pienempiä ihastumisia on myös ollut tässä vuosien varrella. Odotan vain, että tunne menee ohi. Minulla on hyvä avioliitto ja pieniä lapsia, ei olisi mitään järkeä lähteä pilaamaan sitä.

jolloin tunne menee ohi. Ihastus laittoi minut aikoinaan jopa laihduttamaan, halusin näyttää hyvältä hänen mielestään. 2 vuotta ja tunne meni ohi.

Täytyy nyt antaa miehinen näkökulma asiaan, eli puolisoni on rakastunut toiseen mieheen. Olemme vielä yhdessä, mutta matkalla kohti asumuseroa ja sitä kautta (todennäköisesti) avioeroon. Yhteinen lapsi on, joka on molemmille se tärkein asia maailmassa. Se että puoliso rakastui toiseen johtuu varmaan monen asian summasta, mutta kyllä suurin ongelma on yhteinen menneisyys, ne kaikki asiat ongelmat mistä olisi joskus pitänyt puhua kunnolla, se jäi tekemättä. Suhteesta ei puutu rakkautta tai seksiä (joskin viime aikoina seksiä ei ole ollut), mutta tämä ei aina riitä. Ero on joskus varmasti paras vaihtoehto, mutta ennen sitä päätöstä pitää puhua asiat selviksi, jottei katkeruus vaan jatku mahdolisissa uusissa suhteissa ja välit ex-puolisoon säilyy järkevällä tasolla. On olemassa monenlaista rakkautta, sitä uutta tulista mahtavaa jonka takia housut tippuu jalasta ja sitten sitä pitkä kestoista kaiken kestävää, ja myös ns. Ylläpitävää rakkautta joka on olemassa ilman kummempia keinoja, se ei lopu, muttei kyllä anna mitään suuria tunteita.



Tarpeeksi epäselvä vastine tähän ketjuun :)



Ei muuta kuin avointa keskustelua, sillä asiat selviää.

3v kesti... mut oma perhe ykkönen,en harkinnut jättäväni miestäni,ja oon helpottunut et sain päätettyä tuon suhteen.

oman elämän tilanteesta muutenkin ja vastapuolen mielipiteestä. Olisin valmis pettämään tällä hetkellä jos ihastukseni vastaisi tuntemuksiini. Näin ei vain ole ja tyydyn haaveilemaan.

Eroa jos haluat naida muita. Niin tekee selkärangan omaava ihminen

Haluaisin ehkä odottaa että lapset olisivat vähän isompia, mutta luultavasti lähtisin rakkauden perään heti kun uskaltaisin.

Mitä sitten kun rakastut taas uudestaan? Jätätkö taas miehen (siis tuon uuden)? Entäs sitten? Eläimet juoksee tunteiden mukaan.

omaan suhteeseeni ja sitä kautta parantaisin liittoani. Näin olen vuosikymmenien aikana toiminutkin ja välttynyt erolta.

Molemminpuolinen ihastuminen töissä, jossa ensin puoli vuotta vain flirttailtiin ja kumpikin yritti olla coolisti vaikka koko toimisto näki miten ihastuneita oltiin. Sitten lopulta myönnettiin ihastuminen, viikko sen jälkeen suudeltiin ekan kerran ja siitä aukesi kaikki portit ja pidäkkeet katosi sen sileän tien ja kumpikin myönsi olevansa umpirakastunut. Suhde kesti vajaan vuoden, jonka loputtua välteltiin toisiamme toinen vuosi ja nyt ollaan jotenkin rennommin taas, mutta en enää tajua miksi siihen edes ihastuin.



No joo, mutta tuosta seurasi se, että tajusin että en taida rakastaa aviomiestäni tarpeeksi, enkä koskaan ollut tuntenut häntä kohtaan sellaista intohimoa kuin tuota työkaveria kohtaan ja ero siitä tuli.

Toisaalta se ettei ihastuisi muihin, olisi jotenkin luonnotonta. Olen ollut todella ihastunut, en ehkä nyt kuitenkaan rakastunut muihin. Nautin tunteest ja haaveista ja ohihan ne menee. Olen lähes 20 vuodess oppinut että mieheni on mulle paras mies ja ainoa maailmn mies joka on lasteni isä. En voi riskeerata tätä suhdetta syrjähypyllä eikä ole onneksi ollut tarpeenkaan. Jos jostain liitossamme on vajetta, kerron sen miehelleni enkä etsi siihen lääkettä muilta.

Pitkän suhteen tuoma vahva rakkaus ja kumppanuus, toisinaan uudelleen "rakastuminen" hakkaavat mennen tullen uuteen ihmiseen ihastumisen kutkuttavuuden.

Pitkää kumppanuttaa, ystävyyttä, rakkaus ja perhe ovat korvaamattomia. Tuollainen "rakastuminen" on pelkkä kemiallis/biologinen reaktio. Kun se menee ohi niin mitä sitten? Entä kun se tulee uudestaan mutta kohteena on taas uusi? Melkein yhtä tyhmää kuin se että nai kaikkia keitä tekee mieli.

mutta ihminen saattaa muuttua elämänsä mittaan tosi paljon. Minä esimerkiksi olen aika erilainen ihminen nyt kuin mitä olin vaikka 10 vuotta sitten. Onneksi mulla ei ole koskaan ollut sellaista tavallaan siis harhaa, että mulla olisi hallinnassani "koko elämä" ja mun kaikki valintani olisivat kuin joku kova peruskallio. Kyllä mä pidän arvossa annettuja lupauksia ja velvoitteita todella pitkälle, mutta elämä on monimutkainen.

ja omassa perheessä oli todella kiireistä. Kolme alle nelivuotiasta lasta, mies painoi pitkää päivää elättääkseen viisihenkistä perhettä ja minä ahdistuin kotona olemisesta.



No kas kummaa sattui naapurin mies jäämään silloin isyyslomalle ja jäikin vielä vanhempainvapaalle ja oli kotona, kunnes lapsi täytti 3v. No mehän tapailimme tietenkin päivittäin ja uskouduimme arimmistakin asioista. Kun naapurinmies kaipasi omaa aikaa, otin niiden lapsen meille hoitoon. Ja toisinpäin.



Käytiin yhteisillä retkillä ja muskareissa ja vauvajumpissa. Käytin varmaan tunnin iltaisin pohtiessa mahdollisimman seksikkäitä ja tyylikkäitä vaatteita seuraavalle päivälle.



Mies ei koskaan myöntänyt ihastustaan, mutta sen näki jo otsallaankin. Tunne ei laantunut, mutta järki tuli kuvioihin, kun lapset kasvoivat. Aloin panostaa omaan parisuhteeseeni ja samoin naapurikin. Mies meni töihin, emmekä olleet enää päivittäin yhteyksissä. Nyt enää ehkä kerran viikossa Facebookissa tai rappukäytävässä jutellaan jotain. Arkiseksi on keskustelu mennyt.



Salaa vielä haaveilen siitä, että oltaisiin ihan kahden. Not gonna happen. Olen edelleen kotiäiti, nykyään seitsemän lapsen äiti. Ja mies etenee urallaan, eipä ole enää tällaiselle mammalle aikaa. Hyvä niin.

Aina pitää olla rakastunut/ihastunut/innostunut! :)

siitähän sitä hurjaa kihelmöintiä tulee ja saa uutta potkua moneen asiaan.



Onneksi on ennen naimisiin menoa tullut kokeiltua sen verran monta miestä, että osaa suhteellistaa asioita. Eli tietää että toisesta voi haaveissaan tehdä vaikka millaisen oriin mutta todellisuus on hyvin usein toista. Ihastumisen ja haaveilemisen paras puoli on se, että siinä voi laittaa toisen unelmissaan tekemään ihan mitä vaan.



Oma avioliitto on kuitenkin parasta mitä maailmasta löytyy, ja useammankin parisuhteen kokeneena on myös realismia siitä että yhtä hyvää tuskin ihan helposti löytyy.



Niinpä, kun ihastuu, humpan juoni menee näin: kuumottaa ja kihelmöi kun ihatus on lähellä, kiihottuu ja villiintyy omista unelmistaan ja sitten menee kotiin jossa aviomiehen kanssa saa sitten purkaa koko latauksen :)



Ruoho ei oikeasti ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella, sen väri riippuu ihan siitä mistä kulmasta valo osuu ja mistä kulmasta itse sitä ruohoa katsot.

siis ovatko ihmiset kaikki toistensa kopioita? Todellako? Eivät minusta, eivät todellakaan. Erot ovat mittavia. Mutta turha näistä on vääntää, koska jokainen tietää omalta kohdaltaan parhaiten. Ei ihastumisia tapahdu, jos oma suhde antaa tunnetasolla tarpeeksi, näin mä sen näen. Ja jos taas tapahtuu, niin se tapahtuu sitten ihan syystä, eikä siinä välttämättä tarvitse alkaa syytellä ketään.

jolloin tunne menee ohi. Ihastus laittoi minut aikoinaan jopa laihduttamaan, halusin näyttää hyvältä hänen mielestään. 2 vuotta ja tunne meni ohi.