Gallup: pilaako lapset elämän? ov

Lapsista saa valtavasti iloa - vaikkakin niitä rankkojakin aikoja on.

Minä olin tuonne kolmikymppiseksi asti vakuuttunut etten halua lapsia (kaksi kuienkin tehtiin), en ikimaailmassa palaisi siihen aikaan ennen lapsia. Vaikka paljon on muuttunut ja joistakin asioista piti hetkeksi luopua niin niin paljon sisältöä ja rakkautta noiden mukana tuli etten koskaan vaihtaisi takaisin. Nyt ovat jo kouluikäisiä ja välillä murehdin sitä että kohta muuttavat pois pesästä.

Mies sanoo, että lasten hankkimisen jälkeen meillä ei enää olisi vapaa-aikaa, rahaa, parisuhdetta, yöunia eikä mielenterveyttä.

Eihän kaikki välttämättä ikinä ole valmiita.

Toki kahdenkeskistä vapaa-aikaa on vähemmän kuin mitä nyt on, mutta en minä ajattelisi että varsinaisesti vapaa-aikaa on vähemmän kun on lapsia. Saman verran sitä töistä saa pois olla kuin aiemminkin. En ajattele tietenkään lapsia minään kakkostyönä, jos ajattelisin, sitten ei sitä vapaa-aikaakaan olisi.

Rahaahan lapset kuluttaa kyllä. Ei se lapsilisä oikein mitään kata, mutta harvapa kai rahan vuoksi lapset jättää tekemättä?

Parisuhde vaatii huoltoa ja vaalimista olipa minkälainen elämäntilanne tahansa. Pikkulapsiaika testaa parisuhdetta ihan uudella tavalla, jos se on heikoilla kantimilla, se ei välttämättä kestäkään.

Yöunista pitää ainakin joksikin aikaa joustaa. Kukaan lapsi ei valvo monta vuotta öitään.

Se, joka mielenterveytensä lasten vuoksi menettää, olisi menettänyt sen joka tapauksessa joskus.

neljän lapsen äiti vastailee

sopii meille, ehkä myös teille?

Juuri tänään ajattelin, että onneksi minulla on edes nuo lapset, kun kaikki muu tuntuu menevän päin persettä.



Välillä on rankkaa, mutta kyllä lapset antavat PALJON enemmän, kuin ottavat.



Ja minä olen vielä nuori äiti, enkä mikään hurahtanut "mummoäiti", joka elää vain ja ainoastaan lapsilleen.

suositella tuota yhtä lasta. Jonka myös lupaat sit miehellesikin, ettet ala mankumaan kaveria esikoiselle.



Mulla on kaks lasta ja ihmettelen kuinka tästä elämästä selviää hengissä - ei muuten selviäkään :)



Kaipaan lapsetonta aikaa.

Mies pelkää varmaan eniten sitä vapaa-ajan menettämistä, meillä kun on paljon harrastuksia ja vietetään paljon aikaa ystäviemme kanssa...

Mutta onko se sitten väärin lasta kohtaan, jos hänelle ei tehdä sisaruksia? Eräs ystäväni on vanhempiensa ainut lapsi ja hän on siitä vielä aikuisenakin todella katkera.



t. ap

Mutta mieti, onko sinulla takuuvarmasti ilman lasta vapaa-aikaa, rahaa, parisuhdetta, yöunia ja mielenterveyttä eli takaako lapsettomuus kaiken tuon? Vai onko niin, että miehesti ei oikeasti halua sitoutua sinuun ja yhteiseen tulevaisuuteen vaan jonain päivänä sanoo, että ilman sinua minulla on asiat paremmin. Nythän teillä on asiat hyvin, koska ei ole lasta, jonain päivänä se ulkopuolinen syyllinen olet sinä.

enemmän vapaa-aikaa, kun mulla on kaksi lasta. Ollut aina, ihan kun ovat olleet taaperoitakin. Leikkivät yhdessä paljon.

Meillä on vain 1 lapsi ja se sopii meille. Kerran kun hoitaa ne yövalvomiset ja muut niin nyt voi oikeasti nauttia perheestä ja lapsesta.



Vauvaaikaa en takaisin kaipaa, se oli rankkaa, onneksi oli parisuhde kunnossa. Hetkellisesti koko elämä oli hyrsky myrskyn mutta vaihtaisinko takaisin lapsettomaan elämääni... en missään nimessä.



Lapsi tuo mukanaan niin paljon uusia tunteita, kuten sen että tajuaa ettei koskaa aiemmin ollut rakastunut kehenkään niin paljon ja pyyteettömästi. Rakkaus omaan lapseen on jotain käsittämätöntä.



Ihanaa myös kun uudestaan saa ihmetellä maailmaa, katsoa sitä lapsen silmin ja kyseenalaistaa kaikki.



Unet, rahat ja spontaanin seksin ne kyllä vie :) Mutta tilalle saa jotain niin tärkeää ettei sitä edes voi selittää.

Tai ei ehkä pilannut, mutta olisi takuulla ollut yksi suurimmista vastoinkäymisistä ikinä. Lapset eivät pilaa kenenkään elämää, eri asia sitten sovitteko te toisillenne, jos arvot tässä suhteessa eroavat kovasti toisistaan.

meille ei tule sisarusta lapselle, tämä 1 riittää oikein hyvin



Ja tiedätkö, kaikki ne joilla on ollut sisaruksia olisi toivoneen lapsena että olisi saanut olla yksin ja kaikki ne jotka oli ainokaisia toivoisi että olisi ollut sisaruksia.



Minulla sisaruksia oli 3 ja aikuisiällä olen yhden kanssa joskus tekemisissä. Olisin ollut ehkä onnellisempi yksin.



Muista ettei ole mikään automaatio että sisärukset ovat toistensa parhaat kaverit ja leikkivät kiltitsti keskenään, yleensä se ei ole kuin tappelua ja riitaa.

Saat olla jatkuvasti erotuomarina.



Meidän ainokaisella on ainakin niin paljon ystäviä että leikkiseuraa ei puutu. Ja tulee vähemmän riitaakin kun ne ovat kavereita eikä sisaruksia.

Tietysti jos oma aika on ainoa mitä elämältä kaipaa, niin sitten voidaan jo puhua pilaamisestakin.



Lasten myötä elämä muuttuu perhekeskeiseksi. Kaikki aikuisten menot pitää suunnitella etukäteen - ei voi enää mennä ja tulla miten haluaa. Lapsen tarpeet pitää asettaa omien edelle: jos lapsi itkee yöllä, itkuun pitää vastata vaikka itseä kuinka nukuttaisi. Toisaalta vanhempien pitää huolehtia omasta jaksamisestaan. Harrastuksia, hauskanpitoa ym. voi ja pitää siis olla, mutta ne eivät onnistu samalla lailla spontaanisti ja itsekeskeisesti kuin ennen.



Se mitä lapsilta saa, on useimmille suoranainen elämän tarkoitus: suurin koskaan koettu rakkaus ja elämän jatkuminen jälkikasvussa. Lisäksi lapsista saa paljon iloa ja sisältöä elämään. Itse en voisi kuvitellakaan vapaaehtoista lapsettomuutta. Lisäksi kannattaa muistaa, että lapset kasvavat: jossain vaiheessa elämää tulee taas sekin aika, kun mennään ja tullaan niinkuin huvittaa.

Jos ennakkoasenne on tuollainen, vaikuttaa siltä ettei ole valmis vanhemmaksi. Ainakaan vielä. Ehkei koskaan. Elämä muuttuu lapsen jälkeen väistämättä. Joidenkin mielestä valtavasti, joidenkin mielestä vain hiukan. Meillä on viisi lasta, kaikkia noita ap:n mainitsemia asioita meillä on edelleen, ja lisäksi viisinkertaisesti enemmän rakkautta.

mutta eivät pilaa sitä vaan tuovat todellisen sisällön ja tarkoituksen.



Lapset tosiaan vievät kaiken ajan, rahan, hermot jne. Miehesi on sinänsä oikeassa. Mutta vastaavasti se kaikki onni, tunteet ja elämän jatkumo, minkä lapset tuovat, ei ole mitattavissa näillä samoilla mittareilla. En antaisi lapsia pois, vaikka välillä olen heihin hyvinkin kyllästynyt eikä mulla enää ole ns. omaa elämää (saati kahdenkeskeistä puolison kanssa), sillä kaikki muu tuntuu niin toisarvoiselta ja turhalta!

elämän jatkuvan aivan samanlaisena kuin ennen lapsia, niin silloin niitä ei ehkä kannata hankkia. Itselleni ekan lapsen aiheuttama elämänmuutos oli tosi kova paikka, vaikka lapsi olikin enemmän kuin toivottu. Nyt lapsia on kaksi, enkä ikinä vaihtaisi tätä lapsettomien aikojen itsekkääseen vapauteen, vaikka omaa aikaa välillä kaipaisikin nykyistä enemmän.



Noita kakkia miehesi mainitsemia asioita meillä ainakin on, mutta varsinkin sitä vapaa-aikaa paljon pienemmissä määrin. Suuri osa on kuitenkin ihan omista valinnoista ja priorisoinnista kiinni. Minä ainakin nykyisin vietän mieluummin aikaa lasten kanssa kuin ramppaan joka ilta jossain harrastuksessa, vaikka se olisikin mahdollista.

kaikki ne jotka oli ainokaisia toivoisi että olisi ollut sisaruksia.

En mä ainakaan ikinä toivonut. Ensimmäisen kerran ajattelin että ois ollut kiva jos olis ollut sisarus, oli päälle nelikymppisenä kun isä ja isoäiti kuoli, äidille piti löytää hoitopaikka ym. vastoinkäymistä tuli, aika rankkaa oli hoitaa yksin kaikki noihin liittyvät jutut.

Muuten olen ollut aina erittäin tyytyväinen ainokaisuuteeni.

Ja ei niitä lapsiakaan mikään pakko ole hommata, ihanaa on elämä ilman niitäkin.

kyllähän se vähän pilalle menee. Itse olin hullujen huoneella ennen kuin lapsi täytti 3v ja lapsi oli helppo vauva. Reagoin vauvaan ihan erilailla kun luulin. Musta tuli leijonaemo. Meillä kaikki meni vaiston varassa. Vauva esim. opetti äidin vessatamaan itseään. Kaikki vauvan ehdoilla. Vauva nukkui tosi hyvin yöt ja nukkuu vielä 4vuotiaanakin.



Mutta kaipaan yksinäisyyttä. Parisuhde on ihan repaleina, mulla on suhde. Muutuin täysin psykoosin jälkeen. Miehen kanssa riidellään ja sanotaan asioita joita ei voi perua ja jotka loukkaavat.



En tiedä mitä iloa tuosta lapsesta on ollut? Läheisyyttä ja naurua saan lapsesta. Harrastetaan ja jutellaan. Mulla on tosi paljon ystäviä ja heillä lapsia myös joten onneksi saadaan tukea ja lapselle kavereita.



Joka arkiaamu kun revin huutavaa lasta sängystä ja hän potkii vastaan niin mietin miks halusin tätä...? se on vaan biologia joka laittaa haluun lapsia.

kun on kolme lasta ikähatarilla 10-3.

Kun oli vaan yksi ja kaksi ja pienempiä oli helpompaa, mutta toisaalta alkavat olla toisesta päästä yhä itsenäisempiä. Joten helpmpaan suuntaan mennään. Aika tyjää tosiaan olis ilman ja tosiaan kun se ilman olo tarkoittaa sitten ihan loppuelämää.