Oliko joskus niin, että pienten yritysten ei tarvinnut järjestää työterveyshuoltoa?
JOtenkin kovasti muistelen niin, mutta kaikkien lukemieni lähteiden mukaan työnantajalla on AINA velvollisuus järjestää terveyshuolto vakkareille.
Kommentit (6)
Yliopistolla vuosikaudet määräaikasia soppareita putkeen. Ei mitään etuja. Oikeus palkalliseen sairauslomaan saatiin sentään tapeltua.
Onko laki muuttunut? Nythän ilmeisesti kaikkien työnantajien on lain mukaan järjestettävä työterv.huolto. Mutta muistelen, että koulussa tai lukiossa olisi opetettu, että pienten firmojen ei tarvitse. Olenkohan nähnyt unta?
Työterveyshuollon voi järjestää vaikka kunnan terveyskeskukseen.
Työterveyshuolto ei tarkoita työntekijän terveydenhuollon järjestämistä, vaan lain määräämä minimi tarkoittaa muistini mukaan suunnilleen sitä että vakituisille työntekijöille on työhöntulotarkastus ja työperäisten sairauksien hoito. Olen itse tehnyt suuren kaupungin määräaikaisia virkoja tauotta puolitoista vuotta, enkä saa mitään terveydenhoitoa työnantajalta, en edes silloin kun edellytetään lääkärintodistusta.
"Työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi."
Mutta mitään sairaanhoitopalveluita (esim. sitä työpaikkalääkäriä) tms. ei tarvitse järjestää.
Niin työterveyshuoltoa ei tarvitse järjestää.
Ja se lain edellyttämä työterveyshuoltomon ihan jotain muuta kuin tuo yritysten järjestämä, vapaaehtoinen sairaanhoito
Pienten yritysten vakkareista en tiedä, mutta kunnan epävakkareille, vaikkakin kahdentoista vuoden työsuhteen jälkeen, ei työterveyshuoltoa saatika sitten mitään kuntatyöntekijän etuja (alea teatterilipuista, TyKy-seteleitä, mahdollisuutta vuokrata kaupungin mökkejä jne.)ole kuviteltavissakaan.