Lue keskustelun säännöt.
Kovin hepposin perustein psykiatrit tarttuvat
19.09.2012 |
ihmismielen "ongelmakohtiin". Itselläni oli kesällä työpaikkakiusaamisesta johtuvaa mielialan alavireyttä, itkuisuutta ja ahdistuneisuutta.
Lääkäri ei missään kohdassa suostunut antamaan ahdistukseen bentsodiatsebiinia, vaan aloitti hoitoni raskaansarjan neurolepteillä. Lääkitys ei sopinut vaivoihin yhtään ja aloin voida hunommin. Lääkäri siis psykiatri tulkitsi tämän niin, että lääkitystä täytyy lisätä. Kesän aikana hän nosti Seroqeul annokseni 1g + Ketipinor 200mg vielä päälle. Tässä vaiheessa olin oikeasti hullu, ajatukseni eivät pysyneet koossa, minä ajattelin ja puhuin sekavia, päivät meni nukkuen (tämä nukkumisen lääkäri kertoi olevan masennusta) määräsi lisää lääkkeitä mm neuroleptejä, kahta eri masennuslääkettä.
Onneksi en koskaan suostunut ottamaan kuin kuin tuon Seroguelin.. elokuun lopussa olin jo niin huonossa kunnossa, että ajaduin kiireellisenä kuntamme psykiatriseen sairaalaan toivottomana tapauksena. Siellä viisas lääkäri näki sen valtavan AHDISTUKSEN johon sain opamox 7,5mg ja tilanteeni lähti aukeamaan. Olin saanut elämäni takaisin... nyt viikon aikana olen itse laskenut Seroquel 1g annokseen 200mg ja Ketipinor menee annoksella 25-50mg, vierotusoireiden lievittämiseksi minulla menee aamuisin opamox 7,5mg. Unta on turha yrittää ilman unilääkettä.
Minulla in terve järki päässä, en ole sairauden tunnoton, minulla ei ole vauhtivaihe tms päällä. Olen asiasta muutaman terveydenhuollon ihmisen kanssa keskustellut ja kaikki ovat sanoneet, että lääkäri on vain oikeasti yrittänyt auttaa. Ihmettelen itse, että mikä muotilääke tämä Seroquel + Kepitinor tuppaa olemaan? Niitähän ei saisi aloittaa ilman erittäin painavaa syytä. Noita lääkkeitä kun määrätään jopa unottomuuden hoitoon.
Minun on turha mitään kannetta tai huomautusta nostella tapahtuneesta, koska olen saanut hullun paperit ja aina psykiatriassa voidaan vedota mielialoini tms.
Minullehan suunnitellaan pitkää sairauslomaa, kuntoutustukea ja eläkettä 44 vuotiaalle.
Toisaalta onhan kotona olo ihan leppoisaa, mutta suht tervejärkisenä sitä kaipaa elämäänsä sisältöä =)
Minä kävin helvetin esikartanossa, onneksi minulla on ihanat sukulaiset, jotka uskoivat minuun ja mahdollisuuksini. Ilman tukiverkkoa olisi varmasti jäänyt kroonikkona pyörimään psykiatrisiin sairaaloihin.
Kommentit (24)
diagnoosi oli keskivaikea masennus, eikä missään vaiheessa minulla ollut mitään psykoosin oireita, eikä lääkärikään ollut sitä mieltä. Silti noita eri neurolepteja määrättiin masennuslääkkeiden lisäksi "tehoa antamaan ja ahdistusta poistamaan".
Sivuvaikutukset olivat ihan hirveät, ahdistus ei mennyt mihinkään, mutta jos sängystä ei lääkkeen takia jaksa nousta kuin pariksi tunniksi vuorokaudessa, niin eipä ahdistustaankaan jaksa paljon miettiä. Tuntui kuin olisi koko ajan ollut sumussa, eikä ollut puhettakaan että olisi vaikka lukenut tenttikirjoja tai edes käynyt kävelyllä, kun tuntui siltä, että minusta näkyi päällepäinkin, miten lääketokkurassa olin.
Lopulta päätin lopettaa lääkkeet itse, parissa päivässä alkoi olo kirkastua ja selkeytyä, ja vaikka masennus oli ihan samassa pisteessä kuin alun perinkin, niin ainakin osasi arvostaa sitä toimintakykyä, jonka oli saanut takaisin. Ja tästä jonkin ajan päästä päätin, että jos en tästä pysty omin avuin selviämään, niin eivät mielialalääkkeetkään sivuvaikutuksineen tule sen enempää auttamaan.
Joillekinhan nuo kai sopivat, koska tiedän ihmisiä, joilla on tuollainen lääkitys ja jotka pystyvät käymään töissä, ajamaan autoa jne, joita en itse todellakaan olisi siinä tokkurassa voinut kuvitella. Mutta itse olisin edelleen siellä sängyn pohjalla, jos en olisi päättänyt lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulle määrättiin lääkekombo mirtazapin, rivatril + fluanxol, joista viimeinen on psykoosilääke jolla aivan valtavasti sivuvaikutuksia.
Kaamea aine. Veljeni sai sitä keskivaikeaan masennukseen joka ei reagoinut SSRI-hoitoon. Sivuvaikutuksena hänelle tuli muistihäiriöitä ja pakkoliikkeitä, joissa esim. pää nyki tai kieli tuli vastoin tahtoa säännöllisesti ulos suusta. Eli käyttäytyi sen jälkeen kuin klassinen "hullu", vaikka ennen oli vain masentunut. Vähän paha hoitaa töitä liike-elämässä kun on kuolaava ja kielellä lipova mielipuoli. Onneksi hänellä meni oireet ohi kun lopetti lääkkeen, mutta netissä on ihmisillä kokemuksia että tuollaiset on voineet jäädä pysyviksikin joskus harvoin!
Samalla menetelmällä minäkin. Ainoa vaan että mulla on ihan selvästi jokin todella iso trauma vielä selvittämättä, koska tietyt tilanteet laukaisee aina psykosomaattisia oireita siinä määrin, että niitä ei voi ohittaa. Tai jos ohittaa, niin sitten reaktio pukkaa esiin muualta. Työ on siis vielä kesken, mutta tuo on periaate. Olen jo saavuttanut sen tilanteen että jos pysyn erossa noista laukaisevista tekijöistä, voin oikein hyvin. Lähtötilanne oli se, että elin pelossa 24/7 ja luulin että se on "normaalia elämä", ja että muut ovat hirveän paljon parempia ihmisiä kun kestävät sitä noin reippaasti. Eihän mulla muunlaisesta elämästä ollut kokemustakaan.