Lue keskustelun säännöt.
Luulin olevani ystäväni hyvä ystävä
18.09.2012 |
Olin sitten hänen 40v juhlissaan ja vieraita oli about 50 (joista tietty suuri osa avecceja). Ystäväni esitteli heidät kaikki ja kertoi mistä tuntee jne ja ylisti yhtä jos toista parhaaksi ystäväkseen ja todella tärkeäksi ihmiseksi elämässään ymym.
Minusta taisi mainita vain etunimen...
Ei nykyään nähdä kovin usein, mutta olen ajatellut sen johtuvat molempien perhetilanteesta. Mutta, jos tää ystävä tarvii jotain missä voin häntä auttaa, niin silloin kyllä tulee hänen puheistaan olo, että olen hänen paras ystävänsä. Vaan taitaa olla jotain ihme omaeduntavoittelua sittenkin.
Kommentit (3)
mut kun tää "paras ystäväni" ystävystyi ja rakastui toiseen naiseen, niin sen jälkeen ei olekaan näkynyt. Kuitenkin sanoo, ettei halua menettää minua ystävänään. Mut mitä se sellainen ystävyys on, jos koskaan ei ole aikaa tavata tai ei edes soita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näinhän se menee. Tai ainakin mä uskon, etten läheinen ystävä ole ollut kellekään, vaikka itse aikoinani olen jotakuta pitänyt läheisenä.
Tietysti joillekin se ystävyys on suoraan verrannollista siihen, kuinka usein näkee, tai paljonko on yhteyksissä.
Onneksi mulla ei ole yhtään kaveria, niin ei tarvitse tuntea enää näitä tunteita, kun se kaverina pitämä löytääkin uusia ystäviä, ja itse valuu siellä asteikossa alaspäin joka kerta.
Tosin joskus facebookissa se sisarusten toistensa ylistys onnistuu joskus jotenkin kalahtamaan.
Vaikka tietysti ei kai siinä ole mitään järkeä, kaipa ne saa toisiaan kehua, eikä mulla ole syytä ottaa nokkiini.
Jonkin sortin narsisteja.