Konkreettisesti - miten siitä mustasukkaisuudesta pääsee eroon?

Kokeile mindfulness-tekniikkaa: ole tietoinen ajatuksistasi, tarkkaile itseäsi. Kun huomaat alkavasi ajatella mustasukkaisesti, tartu kiinni ajatuksesta ja häädä se pois. Älä suostu alistumaan ikäville ajatuksille.



Hyväksy tunteesi mutta älä anna niille valtaa. Huomioi tilasi ja ajatuksesi, sano itsellesi että nyt minusta tuntuu tältä, olen mustasukkainen, mutta en päästä sitä ylitsevuotamaan. Annan hetken olla ja kohta se on ohi.



Opettele rauhoittamaan mustasukkaiset ajatuksesi, äläkä ainakaan päästä niitä suustasi ulos ennenkuin olet harkinnut niitä hyvin tarkkaan.

Itse en ole mitenkään erityisen mustasukkaista sorttia, ehkä koska mies ei ole antanut erityisemmin syytä. On erittäin huomioonottava ja kiltti mies, jonka menoja en epäile. En tietenkään voi varmaksi sanoa ettei koskaan pettäisi/olisi pettänyt, mutta olen päättänyt luottaa, koska niin on kaikkein helpoin itseni olla. =) Ja jos jotain kävisi, niin se käsiteltäisiin sitten. En halua/suostu pelkäämään sitä etukäteen.



Mutta kaikesta tyyneydestäni huolimatta aina joku pieni kaiherrus käväisee, kun mies ilmoittaa tulevasta menostaan. Tuo tunne hipaisee vähän sitä, mitä kuvailit. Sydän hakkaa hetken, kurkkua kuristaa... En tiedä miksi, enkä ole tästä miehelle sanonut. Se on vaan joku oma reaktio, joka tulee ja menee ohi melkein saman tien, mutta voin kuvitella miten kuristavaa on, jos se jäisi päälle.



Ehkä olen jotenkin kateellinen sille ajalle, minkä joku muu saa mieheni seurassa viettää, ehkä harmittaa että hän haluaa viettää aikaansa jonkun muun kuin minun, IHANAN vaimonsa kanssa... =D Kyseessä on joku hyvin primitiivinen reaktio.



En ole tästä koskaan miehelle puhunut, koska en todellakaan halua rasittaa häntä jauhamalla jostain epäselvästä tunteesta, joka menee ohi sekunneissa. En halua, että hän kokisi mun kyttäävän tai vaativan että kaikki aika vietettäisiin kahdestaan... Ja onhan mullakin menoni, hyvänen aika, eli en todellakaan kuvittele edes sellaista.



Mies käy kyllä aika harvoin missään, mutta kun lähtee, niin varmistan, että mulla on sille yksinäiselle koti-illalle jotain mukavaa tekemistä, jotain, mikä poikkeaa tavallisesta arki-illasta. Se voi olla joku kiva elokuva jota säästelen digiboxissa tuota varten, jotain hyvää ruokaa, ehkä viinipullo, ehkä sauna pitkän kaavan mukaan... Tai sitten kutsun kotiini ystäviä, käyn jossain ulkona tai jotain. Kuitenkin, ettei käy edes mielessä kärvistellä sitten illalla, että "tulis jo". Kun menee, niin saa olla ihan rauhassa, enkä harrasta perään soitteluita!



Toiseksi tiedän myös sen, että jos mies haluaisi mua pettää, niin en mä voisi tehdä yhtään mitään sitä etukäteen estääkseni. Mun vaatimukset miehen jäämisestä kotiin ei merkitse mitään, koska mies voisi tehdä sen koska vaan, missä vaan. Mutta kun annan miehen aina hyvillä mielin lähteä, niin hyvillä mielin se aina palaa kotiinkin. =) Ja kokemuksesta tiedän, miten ihanalta tuntuu, kun toinen luottaa. Sitä haluaa tehdä kaikkensa ollakseen sen arvoinen, kun taas jos toinen epäilisi, niin voisi tulla vähän sellainen arvoton olo, että mitä merkitystä on olla uskollinen, kun toinen epäilee kuitenkin...



Etkö luota mieheesi? Onko jotain tapahtunut? Yritä selvittää itsellesi, mistä tuo tunne johtuu. Jos haluat luottaa mieheesi ja tuo tunne on vaan sun oma juttusi, niin voit koittaa puhua siitä miehelle - mutta mieluiten tietysti ei silloin, kun toinen on tekemässä jotain lähtöä, vaan etukäteen. Mutta jos se on mitenkään kestettävissä, niin mä nielisin sen tunteen enkä rasittaisi sillä liiaksi toista, koska tuskin se mitään konkreettista asian eteen voi tehdä.

Hankkiudu yksin vaikka jonnekin mökille ja ryve mustasukkaisuudessa pohjia myöten ajatellen että tunne on peräisin jostain lapsuuden hylkäyskokemuksesta eikä voi vahingoittaa sua. Keskityt vaan tuntemaan tunnetta, et yhtään mieti järjellä miestäsi tai onko mustasukkaisuuteen syytä vai ei, se on epäoleellista. Oleellista on ottaa hirveä tunne ja katsella sitä joka puolelta, katsella itseä kokemassa tunnetta ja kärsimässä kuin eläin. Usein tällaisesta prosessista seuraa -jos uskaltaa antaa itsensä käydä se läpi ja on valmis vastaanottamaan tuskan - oivalluksen hetki, ehkä muistojen aktivoituminen, lopuksi puhdistava itku. Jos prosessi onnistuu, helpotus entiseen tilanteeseen voi olla huomattava.

Varmaan kannattaa hankkiutua ihan ammattiauttajan pakeille, jos et saa tunteita kuriin. Pitäisi varmaan selvittää miksi olet niin epävarma itsestäsi.

Varmaan kirjastosta löytyy jotain itsehoito-oppaitakin. Ja jos väkivaltaa on kuvioissa niin sen käsittelemiseen on ainakin omalla paikkakunnalla myös ryhmiä joissa noita asioita mietitään. Turvakotien kautta voisi saada vinkkejä noista ryhmistä.

minä olen 33 vuotias äiti ja olen myös taistellut mustasukkasuuden kanssa monta vuotta. monta suhdetta on nuorempana kaatunut mustasukkaisuuden vuoksi ja nyt olen päättänyt että teen jotain tälle asialle ja tätä suhdetta ei mustasukkaisuus kaada. vielä kun vaan tietäs että mitä tehdä?

[quote author="Vierailija" time="31.10.2012 klo 13:57"]Olin nuorena tosi mustasukkainen (tai no nuori olen vieläkin, mutta vielä nuorempana). Kasvoin siitä vain yksinkertaisesti ulos. Itsetuntoni on kasvanut ja arvostan nykyään itseäni. En pelkää petetyksi tulemista, koska ajattelen että olen arvokas, ja ainut joka siinä menettäisi jotain on mies. Tai sitten meitä vain ei olisi tarkoitettu yhteen ja minun on parempi olla yksin/löydän joskus onnellisemman suhteen. En ole korvaamaton, mutta hiton hyvä kuitenkin ja jos joku ei sitä huomaa/osaa arvostaa niin en voi auttaa asiassa.


Enkä nyt väitä etteikö petetyksi tuleminen minua satuttaisi, ehkä. Ei se siitä kuitenkaan murehtimalla parane niinkuin asiat yleensäkään ei.
[/quote]

Mullekin on käynyt näin.. Koskisi, mutta selviäisin... En halua kuitenkaan etukäteen murehtia ja pilata nykyhetkeäkin.

Muita vinkkejä, miten eroon mustasukkaisuudesta?

Tässä ketjussa kyllä paljon hyviä vinkkejä, nostan jos muilla uudenvuodenlupauksena kehittää itseään ja olla onnellisempi :) Itsellä pieni vainu siitä, että mies voisi selkäni takana jotain puuhailla mutta olen nyt päättänyt, että jos näin on, niin hänen häviönsä ja jos ilman nuuskimista en saa asioita tietää, en sille voi minkään. On hänelläkin tavallaan perusoikeus yksityisyyteen, vaikka selkäni takana pahojansa puuhailisikin. Luotan vain siihen, että paha saa aina palkkansa ja totuus tulee aina esiin ennemmin tai myöhemmin. En voita sillä mitään että epäilen, epäilys voi aina olla myöskin omien tunteideni luoma harhakuva vaikka se kuinka voimakkaalla tavalla oikealta tuntuisikin. 

Olen ollut pahemminkin, mutta olen suht mustasukkaista sorttia.

Keinona päästää irti. Mieheen ei saa takertua, vaan koko ajan muistuttaa, että rakkaus antaa toiselle täyden vapauden. Toista ei voi kahlita, minä en omista häntä, päästän irti. Jos mies on minulle oikea mies, niin pidän kämmeneni avonaisena ja perhonen istuu kädelläni vapaaehtoisesti. En voin sulkea kättäni.

Sitten muistutan, että murehtiminen ei auta yhtään. Vaikka kuinka murehdin, en voi estää asioita tapahtumasta.

Kolmas asia on luottaminen. Luotsn paitsi mieheen, niin luotan, että elämä kantaa, ja kaikki lopulta kääntyy parhain päin.