Mitätöin tytärtäni 7v tänään ja tein sen mitä vannoin, etten koskaan tee..

Huomenna koulukuvaus ja haluamansa mekon hiha hieman repsottaa ja aloin ompelemaan (hänen pyynnöstään tietenkin :) ) sitä, lempimekko nääs. Sitten tytär otti ompeleen käsistäni ja sanoi, että hän ompelee sen (lempilangan valitsi). Ja minä törppö kommentoin, että et sä osaa ommella!!! Ja meni pari minuuttia, niin lanka lopussa ja hiha ommeltu (pieleen ja ihan vinksinvonksin). Mutta ommeltu oli! Tytär naurahtaa, äiti osasimpahan vaikka sä sanoit etten mä osaa!!!



Ja tein kuten äitini joskus: minä: haluan hakea radiokuroon äiti: et sä voi, ei sulla ole lauluääntä.



Nyt toivon, ettei tästä jää ikuista arpea sopukkaan :/ kehuin kyllä valtavasti tytärtä että en mä tiennytkään, että sä osaat noin hienosti ommella! Hienoa! Haluaa parannella huomisen koulukuvauksen jälkeen työtään, kun en raaski lähtä purkamaan sitä sutturaa...



Että näin, täydellistä äitiä musta ei saa tekemälläkään. Vaikka sen jo tiesinkin.