Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita jotka inhoavat yliopisto-opiskelua?
17.09.2012 |
Kaikki aina sanovat että on niin mahtavaa, upeaa ja elämän parasta aikaa. Vaan kun ei ole! Miten ihmeessä selvisitte siitä?
Kommentit (19)
sillä eihän koulussa juuri muusta puhuta. Sinulla varmaan oli jo elämää ja työkokemusta taustalla, joten tilanne vähän eri?
SE oli vaan pakkovaihe joka piti suorittaa. Tein sen niin nopeasti kuin mahdollista, 3 vuodessa maisteriksi. Näin ehkä siksi että aloitin opinnot vasta päälle kolmikymppisenä joten mikänä opiskelijaelämän viettäminen ja biletys ei enää kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus varmasti tuntuu raskaalta. Itsekin välillä tuskailin paljon pänttäämisen ja tenttiruljanssin kanssa.
Mutta huomasin kuin huomasinkin jälkeenpäin, että kyllä opiskeluvuodet todellakin sitä elämän parasta aikaa olivat, uuden oppimista, uusia ystäviä, uutta elämää.
Ainoa negatiivinen asia (näin jälkeenpäin) oli taloudellinen kituuttaminen, mutta eipä se elämä hirveän paljon leveämpää sitten opinto- ja asuntolainoja maksellessa ollut. Aika aikaansa kutakin!
Yliopistoissa on sellaistakin väkeä, joka haluaa oppia, joten voisitte tehdä tilaa heille.
Minä koen että kaikki tuo oheistoiminta on liki pakollista sillä eihän koulussa juuri muusta puhuta. Sinulla varmaan oli jo elämää ja työkokemusta taustalla, joten tilanne vähän eri?
SE oli vaan pakkovaihe joka piti suorittaa. Tein sen niin nopeasti kuin mahdollista, 3 vuodessa maisteriksi. Näin ehkä siksi että aloitin opinnot vasta päälle kolmikymppisenä joten mikänä opiskelijaelämän viettäminen ja biletys ei enää kiinnostanut.
puhunut. Jos joskus harvoin pakotettiin ryhmätyöhön niin sitten oli pakko sen puitteissa puhua, mutta aina kun mahdollista, tein ryhmiksetkin yksin. Useimmat luennoitsijat antoivat niin tehdä kun vetosin siihen että on kaksi lasta ja hankala aikatauluttaa tapaamisia toisten kanssa.
Joo olihan sitä tullut tehtaan liukuhihnalla istuttua monta vuotta lukion jälkeen ja 2 lasta tehtyä eli siinä mielessä elämänkokemusta oli. Opiskellusta alasta sen sijaan ei minkäänlaista kokemusta ennestään.
itse opiskelin laiskanpuoleisesti ja pidin siitä vapaudesta, mitä yliopisto-opiskelijalla on. Olin tosin ehtinyt olla jo useita vuosia työelämässä ennen kuin lähdin jatkamaan opintoja, joten ehkä siksi osasin arvostaa sitä, että sai itse päättää milloin ja mitä opiskeli.
Mutta nyt kun se on ohi niin en kaipaa hetkeäkään, sellainen teoreettinen opiskelu on ihan p***stä, mielellään toki muuten opin uusia asioita, mutta VAIN sellaisia, jotka kiinnostaa tai joista on oikeasti hyötyä esim. työssäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisiko amiksessa opiskelu mieluisampaa?
Yksittäin ovat kivoja, mutta joukossa "tyhmyys" tiivistyy. Pelkän opiskelun saisi sujumaan mutta kun vieraassa kaupungissa on pakko yrittää vähän tutustuakin toisiin. Ei hyvä...
Joka hetki myös mietin kuinka sukupolveni hikoili näissä tenteissä 15 vuotta sitten ja minä vasta nyt. Tuntuu hävettävälle kokea stressiä opiskelusta aikuisena. Nuorelle se on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopistoissa on sellaistakin väkeä, joka haluaa oppia, joten voisitte tehdä tilaa heille.
Kas kun kukaan ei saisi minun "opinto-oikeuttani" mitenkään maagisesti vaan sisään tulee pääsykokeen kautta aina suht sama määrä opiskelijoita, oli minulla opinto-oikeus tai ei.
Yksittäin ovat kivoja, mutta joukossa "tyhmyys" tiivistyy. Pelkän opiskelun saisi sujumaan mutta kun vieraassa kaupungissa on pakko yrittää vähän tutustuakin toisiin. Ei hyvä...
Joka hetki myös mietin kuinka sukupolveni hikoili näissä tenteissä 15 vuotta sitten ja minä vasta nyt. Tuntuu hävettävälle kokea stressiä opiskelusta aikuisena. Nuorelle se on ok.
Olen 30-vuotias opiskelija, eikä tunnu missään opiskella nuorten seassa. Välillä yliopiston käytävillä kuulee niin tyhmää tyhjäpää-blondi-läppää, että oikein joutuu miettimään missä on, mutta opiskelu itsessään on kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksittäin ovat kivoja, mutta joukossa "tyhmyys" tiivistyy. Pelkän opiskelun saisi sujumaan mutta kun vieraassa kaupungissa on pakko yrittää vähän tutustuakin toisiin. Ei hyvä...
Minäkin opiskelin vieraassa kaupungissa enkä tuntenut mitään pakkoa tutustua niihin nuoriin. Olin aika yksinäinen toki opiskeluajan mutta hyvin sen kestää kun keskittyy nopeasti läpi vedettäviin opintoihin. Ja sitten töihin muutinkin taas ihan eri paikkakunnalle.
Inhosin sitä niin paljon, että lähdin pois. Opiskelin kääntämistä, ja kääntäminen on työnä mahtavaa, mutta kun olin käynyt kaikki mahdolliset vähänkään käytännön kurssit aiheesta, jäi jäljelle se kaikki ahistava eli käännöstieteen kurssit ja tutkielmien kirjoittamiset. Ei kiinnostanut yhtään, kun eipä se tutkinto juuri vaikuta työnsaantiin tai palkkaankaan alalla...
Ja mä itse asiassa vaihdoin ensin amikseen ihan toiselle alalle. Nyt on työt ja jatko-opinnot olleet sitä alaa, mutta kyllä kääntäminenkin tällä erikoisalalla kiinnostaa sivutöinä, kunhan tän hetken AMK-opinnot on ohi.
Yliopistossa eniten ahdisti se "akateeminen vapaus", eli ketään muuta ei kiinnostanut sun opinnot, eikä minkäänlaista ohjausta ollut tarjolla missään asiassa. Silti kurssien suoritusjärjestys oli tosi tarkka, osanottajamäärä rajoitettua, ilmottautumis- ja suoritusajat joustamattomia jne. Esseiden kirjoittaminen oli turhan liibalaaban vääntämistä itsestäänselvyyksistä. Opiskelijakaverit joko biletti ja eli sitä stereotyyppistä yliopistoelämää, tai sitten ne oli supersuorittajia, jotka teki 80 opintoviikkoa vuodessa. (Joo, jäi traumoja :D)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On olemassa amanuenssit, assistentit, opintopsykologit, uraneuvojat ym., joille voi ihan rohkeasti vaan mennä juttelemaan tai laittaa postia. Kyllä ne ohjaa sut sitten eteenpäin, jolleivät itse osaa auttaa.
On olemassa amanuenssit, assistentit, opintopsykologit, uraneuvojat ym., joille voi ihan rohkeasti vaan mennä juttelemaan tai laittaa postia. Kyllä ne ohjaa sut sitten eteenpäin, jolleivät itse osaa auttaa.
Mä koitin sillon aikanaan, mutta taisin siinä elämänvaiheessa olla vielä liian arka, enkä osannut mitään vaatia. Tutorit vaan kohautteli olkiaan ja sanoi, että kyllä se parin vuoden sisään selkenee. Oman laitoksen opettajat ja amanuenssi lähinnä toljotti kummasti, kun koitin kysellä, että mitäs tässä ois järkevintä tehdä ja missä järjestyksessä. Toivottavasti tilanne on nykyään eri. Tai tiedotettaisiin paremmin, mistä sitä ohjausta mahtaisi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On olemassa amanuenssit, assistentit, opintopsykologit, uraneuvojat ym., joille voi ihan rohkeasti vaan mennä juttelemaan tai laittaa postia. Kyllä ne ohjaa sut sitten eteenpäin, jolleivät itse osaa auttaa.
kun jokaisen on pakko tehdä ne opintosuunnitelmat ja hyväksyttää opinto-ohjaajalla. Ja useimmissa oppiaineissa on nykyisin niin että annetaan aika suoraan lukujärjestykset perusopintojen ajaksi että ekana vuonna nämä kurssit, toisena nämä jne.
pitää olla koko ajan porukkaa ympärillä jonka kanssa työstää lukemaansa. Se on ainoa tapa saada "palautetta". Lisäksi ilmapiiri tuntuu syyllistävän jos ei elä kokonaisvaltaista opiskelijaelämää.
Yksittäin ovat kivoja, mutta joukossa "tyhmyys" tiivistyy. Pelkän opiskelun saisi sujumaan mutta kun vieraassa kaupungissa on pakko yrittää vähän tutustuakin toisiin. Ei hyvä...
Minäkin opiskelin vieraassa kaupungissa enkä tuntenut mitään pakkoa tutustua niihin nuoriin. Olin aika yksinäinen toki opiskeluajan mutta hyvin sen kestää kun keskittyy nopeasti läpi vedettäviin opintoihin. Ja sitten töihin muutinkin taas ihan eri paikkakunnalle.
On olemassa amanuenssit, assistentit, opintopsykologit, uraneuvojat ym., joille voi ihan rohkeasti vaan mennä juttelemaan tai laittaa postia. Kyllä ne ohjaa sut sitten eteenpäin, jolleivät itse osaa auttaa.
Mä koitin sillon aikanaan, mutta taisin siinä elämänvaiheessa olla vielä liian arka, enkä osannut mitään vaatia. Tutorit vaan kohautteli olkiaan ja sanoi, että kyllä se parin vuoden sisään selkenee. Oman laitoksen opettajat ja amanuenssi lähinnä toljotti kummasti, kun koitin kysellä, että mitäs tässä ois järkevintä tehdä ja missä järjestyksessä. Toivottavasti tilanne on nykyään eri. Tai tiedotettaisiin paremmin, mistä sitä ohjausta mahtaisi saada.
Ne vihkii lähinnä bilettämisen saloihin. Harmi, ettet saanut henkilökunnalta apua. :(
kun jokaisen on pakko tehdä ne opintosuunnitelmat ja hyväksyttää opinto-ohjaajalla. Ja useimmissa oppiaineissa on nykyisin niin että annetaan aika suoraan lukujärjestykset perusopintojen ajaksi että ekana vuonna nämä kurssit, toisena nämä jne.
Riippuu TODELLA paljon alasta, laitoksesta ja yliopistosta. Meillä hopsit on tehty netissä, mitään keskustelua opinnoista ja niiden etenemisestä ei ole tuossa yhteydessä käyty. Apua en muuten saanut hakemallakaan, henkilökunta on liian kiireistä "koitahan itse pähkäillä" on yleinen vastaus. Opintopsykologia ei meillä edes ole vaikka iso yliopisto.
Meillä opiskelijat ovat vain henkilökunnan tiellä. Ja tuutorit? Mun tuutor on oppinut lukemaan sinä vuonna kun mä menin lukioon, että eipä ole paljon iloa. Tuntee kyllä baarit hyvin...
On olemassa amanuenssit, assistentit, opintopsykologit, uraneuvojat ym., joille voi ihan rohkeasti vaan mennä juttelemaan tai laittaa postia. Kyllä ne ohjaa sut sitten eteenpäin, jolleivät itse osaa auttaa.
Mä koitin sillon aikanaan, mutta taisin siinä elämänvaiheessa olla vielä liian arka, enkä osannut mitään vaatia. Tutorit vaan kohautteli olkiaan ja sanoi, että kyllä se parin vuoden sisään selkenee. Oman laitoksen opettajat ja amanuenssi lähinnä toljotti kummasti, kun koitin kysellä, että mitäs tässä ois järkevintä tehdä ja missä järjestyksessä. Toivottavasti tilanne on nykyään eri. Tai tiedotettaisiin paremmin, mistä sitä ohjausta mahtaisi saada.
Alue: Aihe vapaa
SE oli vaan pakkovaihe joka piti suorittaa. Tein sen niin nopeasti kuin mahdollista, 3 vuodessa maisteriksi. Näin ehkä siksi että aloitin opinnot vasta päälle kolmikymppisenä joten mikänä opiskelijaelämän viettäminen ja biletys ei enää kiinnostanut.