Pian 6kk ikäinen täysimetetty vauva, idiootti äiti poltti just tupakan

Ja se maistu hyvältä! :(



Lopetin tupakoinnin sillä samalla sekunnilla kun testissä luki "raskaana". Olen ollut siitä asti polttamatta, mutta viime aikoina se tupakka on kummitellut mielessä etenkin iltaisin kun vauva on nukahtanut.. Ja tänään sitten sorruin. Paska äiti.



Hoidan lasta pääosin yksin, sitkeästi olen imettänyt vaikka vain toisesta rinnasta lapsi suostuu syömään (tätä on jatkunut melkein neljä kuukautta) toisesta rinnasta saan lypsettyä kyllä vähän, mutta minimaalisen verran.. Mutta siis lapsi elää yhden rinnan maidon varassa, on kyllä kasvanut hyvin. Kiinteitä ollaan vasta maisteltu, kerran päivässä saa sosetta noin ruokalusikallisen-pari ruokalusikallista ja illalla ihan vähän puuroa. Heräilee öisin 3 tunnin välein ja voin sanoa että olen todella uuvuksissa. Tämä väsymys alkaa vaikuttaa muutoinkin nukkumiseeni, sillä nykyisin en saa enää edes iltaisin välillä unta ollenkaan, pyörin sängyssä välillä tuntejakin vaikka tuntuu että olen kuoleman väsynyt. Öisin kun vauva herää syömään tai ähisemään tutin perään, en saa enää unta ja valvon taas sen pari tuntia. Vauva on varsin ihana, enkä väsymystäni häneen pura, tietenkään. On helppo, iloinen ja nauravainen ja itkee vain harvoin. Kuitenkin olisi ihana jos joku aamulla sanoisi vain että "jää sinä vielä hetkeksi nukkumaan, minä hoidan vauvan".



Olemme lapsen isän kanssa siis naimisissa. Hän osallistuu lapsenhoitoon tasan sen verran että päivisin joskus pitää seuraa/sylissä sen verran että saan imuroitua tai tiskattua. Vaipanvaihdot voi laskea yhden käden sormilla ja nukuttaminenkin on minun vastuulla. Kodinhoito on myös täysin siis mun vastuulla ja ruoanlaitto. Kodinhoidon hoidan kuitenkin yleensä niinä aikoina kun vauva nukkuu päiväunia. Mies vammautui raskausaikani alussa navasta alaspäin ja on edelleen masentunut, tietysti kuka vaan olis tuossa tilanteessa. Tilanne on jo mennyt niin ankeaksi liitossamme, että emme edes nuku samassa huoneessa ja keskustelemme vain harvoin. Tiettyyn rajaan asti sitä jaksaa piristää toista, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa kun sillä ei ole yhtään mitään vaikutusta mihinkään. Seksiä tai muutakaan hellyyttä/läheisyyttä meillä ei ole ollut enää ollenkaan vammautumisen jälkeen. Toisinaan on päiviä kun hän yrittää vaikkapa siivota, saa pestyä pyykkiä koneellisen tai tehtyä ruokaa joku ilta. Niinä kertoina oikeasti musta tuntuu ihanalle että edes joku taakka on pois mun harteilta ja mies on saanut jotain muutakin aikaiseksi kuin nukkunut koko päivän/katsonut telkkaria.



Erota en halua, sillä lapsella on oikeus isään enkä halua että kukaan ajattelee kuinka itsekäs olen ollut kun jätin mieheni tällaisessa tilanteessa. Ehkä tämä joskus helpottaa ja todella toivon niin, lupasimmehan rakastaa toisiamme "niin myötä- ja vastoinkäymisissä".



Olen todella kiinni lapsessani, en ole ollut hänestä vielä kertaakaan erossa. Yritän olla maailman paras äiti lapselleni (kuten tietysti kaikki äidit) ja suukottelen ja kerron sata kertaa päivässä kuinka paljon häntä rakastan. Yritän olla pirteänä ja iloisena ettei lapseni tarvitse elää lapsuuttaan alakuloisen ja väsyneen äidin kanssa. Nautin joka hetkestä lapseni seurassa, mutta en voi kieltää etteikö tämä olisi raskasta.. Ja siitä on huono omatunto, koska halusimme lasta niin kovasti ja yritimme pari vuotta ennenkuin tärppäsi!

En vaan tiedä miten helpottaisin näitä öitä ja saisin lapsen nukkumaan pidempiä pätkiä.



Ja nyt kerroin koko elämäntarinani kun piti vain siitä tupakasta kirjoittaa :) Tekis mieli vaan lopettaa koko imetys ja polttaa heti samantien askillinen.

En kaipaa ilkeilyjä, tiedän että tein väärin ja ei se tupakka tuo onnea. Oli vaan ihana purkaa tämä kaikki jonnekkin.