Kun joissain duunariammateissa tienaa hyvin, niin eikö se kuitenkin mene niin
että hyvä raksa/putki/sähkömies tienaa hyvin, mutta rivimiehet ei niinkään.
Mun on ainakin vaikea uskoa, että kun amikseen pääsee vitosen keskiarvolla, niin muutaman vuoden päästä ne kaikki nostaa 5000e kk-palkkaa.
Vai selittäkää mulle mitä olen ymmärtänyt väärin?
Kommentit (25)
Opettajalta kuultua: noin kolmannes ottaa koulun tosissaan => tulee niitä 5000 euron kuukausiansioita aikanaan, kolmannes on täysin tumpeloita, ei edes yritystä => työttömyyskortistoon ja kolmannes siltä väliltä => tavalliseksi duunariksi tavallisella palkalla, ehkä pätkätyöläisenä pitkään.
Tämä ei ole mikään tieteellinen tutkimus, mutta omassa lähipiirissä pätee aika hyvin.
amikseen opiskelemaan vaikka mitä ja luullaan että kohta alkaa onnenpäiät kun saa hyvää liksaa. Valitettavasti vain osa ammattimiehistä osaa ammattinsa.Ennen kun oli kisällijärjestelä niin et saanut papereit ennen kun osastit ommasi. Nyt saat amiksesta päättötodistuksen siksi että opet tahtoo susta eroon
Joten amistutkinnon alalla on paljon väliä.
Opettajalta kuultua: noin kolmannes ottaa koulun tosissaan => tulee niitä 5000 euron kuukausiansioita aikanaan, kolmannes on täysin tumpeloita, ei edes yritystä => työttömyyskortistoon ja kolmannes siltä väliltä => tavalliseksi duunariksi tavallisella palkalla, ehkä pätkätyöläisenä pitkään.
Tämä ei ole mikään tieteellinen tutkimus, mutta omassa lähipiirissä pätee aika hyvin.
SAnotaan että yksi neljästä. Ja loput tienaa siltä väliltä ja ovat kortistossa ja töissä ja kortistossa ja töissä ja kortistossa ja töissä.
Sitten tästä loppusakista aina syrjäytyy jokunen kappale ennenpitkään. Onhan se epävarma tulevaisuuden näkymä stressaavaa.
Periaatteessa jokainen voisi onnistua, mutta kokoomus ei salli sellaista.
Kun on töitä niin tienaa hyvin ja sitten välillä taas istutaan kotona eikä tienata mitään.
kuorma-autokuskin hommissa n.3000e kuussa, mutta tässä on hyvin paljon ylityötunteja mukana!
Jos tekisi vain normaalit tunnit niin tienaisi ehkä jotain 2200e tienoilla.
Eli ei ainakaan kaikki miesvaltaiset alat ui rahassa.
että hyvä raksa/putki/sähkömies tienaa hyvin, mutta rivimiehet ei niinkään.
Mun on ainakin vaikea uskoa, että kun amikseen pääsee vitosen keskiarvolla, niin muutaman vuoden päästä ne kaikki nostaa 5000e kk-palkkaa.
Vai selittäkää mulle mitä olen ymmärtänyt väärin?
merkitystä siinä vaiheessa, kun on valmis ammattitaitoinen työntekijä, silloin palkka on tehtävänimikkeestä kiinni eikä siitä millaisella todistuksella on amikseen mennyt, alakohtaista on tietenkin eikä lähärit pääse millään 5000 euron kk-tuloihin, hyvä kampaaja voi päästä ja putkimiehet ja sähkömiehet etenkin ulkomaiden komennuskeikoilla pääsee helposti jopa yli sen
kuorma-autokuskin hommissa n.3000e kuussa, mutta tässä on hyvin paljon ylityötunteja mukana! Jos tekisi vain normaalit tunnit niin tienaisi ehkä jotain 2200e tienoilla. Eli ei ainakaan kaikki miesvaltaiset alat ui rahassa.
Noin se juurikin menee.Urakkapalkoilla ja reissutöillä ja erikoisosaamisella ja jatkuvilla ylitöillä voi tienata hyvinkin,mutta ei todellakaan joku rivihitsari hanki mitään 5000e kuussa.
Työolosuhteetkin voi olla ties minkälaiset ja lomautuksia on paljon.

työskentelee telakoilla rakentamassa luksuspaatteja ja tienaa n. 70 000 euroa vuodessa
Oikeastiko jotkut uskovat että työnantajat maksavat reilusti yli tessin? Ei näkynyt noita hurjia palkkoja rakentajan kyselyssä johon vastasi nimettömänä 1500 rakentajaa. Rakennusalalla on tuntipalkat 15-16 euron korvilla ja nekin palkat ovat sieltä palkkaryhmien korkeimmasta päästä. Viimeisen päälle ammattimies voi saada himpun paremman diilin. Nämä tyypit on yleensä senioriosastoa. Jos sitä rahaa tulee se tulee ylitöillä ja urakkapalkalla. Joillain voi olla yksi urakkahomma vuodessa, jotkut taas eivät muuta teekään, mutta tämäkin ansio tasoittuu, koska monessa tapauksessa töitä ei tehdä läpi vuoden.
tunnen yhden 25-v naisen joka on luokkahitsari (ilmeisesti jotain erikoista)
työskentelee telakoilla rakentamassa luksuspaatteja ja tienaa n. 70 000 euroa vuodessa
Tuohon vuosiansioon täytyy telakkahitsaajankin tehdä vähän pirusti viikonlopputöitä ilman mitään vapaapäiviä välissä, ja kuitenkin on aina muutaman vuoden välein lomautettuna.
Homma menee niin, että ensin pitää olla hyvä ammattilainen, jotta pääsee vakihommiin johonkin firmaan. Tämän firman kautta sitten saattaa olla mahdollisuus päästä komennukselle Suomessa tai ulkomailla, mutta ei sinne koko porukkaa lähetetä eikä varsinkaan niitä tumpelompia. Komennushommista maksetaan kyllä hyvin, päivärahoineen tili on tuplasti sen (hitsaajalla esim. 3000 kuussa käteen), mitä normaalisti (telakkahitsaajalla 1600 kuussa käteen), mutta ei sinne komennukselle siis niin vain mennä.
Mun on ainakin vaikea uskoa, että kun amikseen pääsee vitosen keskiarvolla, niin muutaman vuoden päästä ne kaikki nostaa 5000e kk-palkkaa.
Vai selittäkää mulle mitä olen ymmärtänyt väärin?
väärin että oletat että KAIKILLA on vitosen keskiarvo. Ainakaan omassa kotikaupungissani ei vitosen keskiarvolla mennä amikseen, vaan joka vuosi jää paljon nuoria rannalle, ainakin 20-30, jotka eivät saa opiskelupaikkaa koska on tosiaan se vitosen keskiarvo.
Olet ehkä myös jättänyt ajattelematta sen, että miehisillä aloilla tienaa hyvin. Raksahommat on urakkapalkkaa, ja varsinkin jos perustaa oman firman, saa ostettua firman nimiin autoja, taloja jne omaisuutta, saa kaikki lääkärikäynnit työterveydenhuolon piiriin edullisemmin jne. En usko, että ihan viittä tonnia tienaavat, mutta lähemmäs kolme tonnia aivan varmasti jo parikymppisenä.
tunnen yhden 25-v naisen joka on luokkahitsari (ilmeisesti jotain erikoista)
työskentelee telakoilla rakentamassa luksuspaatteja ja tienaa n. 70 000 euroa vuodessaTuohon vuosiansioon täytyy telakkahitsaajankin tehdä vähän pirusti viikonlopputöitä ilman mitään vapaapäiviä välissä, ja kuitenkin on aina muutaman vuoden välein lomautettuna.
Homma menee niin, että ensin pitää olla hyvä ammattilainen, jotta pääsee vakihommiin johonkin firmaan. Tämän firman kautta sitten saattaa olla mahdollisuus päästä komennukselle Suomessa tai ulkomailla, mutta ei sinne koko porukkaa lähetetä eikä varsinkaan niitä tumpelompia. Komennushommista maksetaan kyllä hyvin, päivärahoineen tili on tuplasti sen (hitsaajalla esim. 3000 kuussa käteen), mitä normaalisti (telakkahitsaajalla 1600 kuussa käteen), mutta ei sinne komennukselle siis niin vain mennä.
Oma mies on levyseppähitsari telakalla ja palkka on noin 1600-1700e/kk (netto siis). Mies on ollut samassa firmassa yli 13 vuotta. Lomautuksia tulee aina silloin tällöin, riippuen vähän siitä, kuinka isoja tilauksia on tullut. Viimeksi lomautus kesti likimain vuoden.
Kovasti mies haluaisi lähteä taas komennukselle ulkomaille kuten oli ennen lapsia, mutta ei malta lähteä vaikka kieltämättä rahaa tarvittaisiin. Perhe nyt vain menee hänellä etusijalle.
Meidän 23 v poika on automaatiopuolen asentaja ja tienaa 2-vuorotyössä noin 3500 e/kk.
tässä firmassa ainakin pitää olla 3-vuotinen ammattikoulun linja käytynä, jotta pääsee töihin. Myös monenlaista hommaa kuorma-autosta muihin ajoneuvoihin.
-Kuinka tosissaan ottaa opiskeluja ja työn teon. Jos on nk laiskamato, ei pärjää (vert. ihan samaan tapaan lukioilaisten opiskelumotivaatioissa ja menestymisessä on eroja).
-Millaisen alan valitsee, JA millaisia töitä sitten tekee. Käytännössä alalla kun alalla on monta eri vaihtoehtoa, esim. kokkina voi olla New Yorkin huippuravintolassa tai pikkukylän Rossossa =iso ero työn vaativuudessa ja palkkauksessa.
-Tietyillä aloilla voi tienata ns. "palkan ohi" ekstraa, esim. raksamiehistä moni rakentaa talon minkä sitten myy 2vuoden kuluttua, ja tekee asuntokaupoilla voittoa. Jos pari taloa rakentaa se kolmas on yleensä "ilmainen". Raksamiehillä se hyvä puoli, että talkoilla laitetaan asunnot tutuille, muuraa sinä minulle, mitä teen sähkötyöt sinulle jne. --> säästää rahaa vert. sellainen jolla ei suhteita ole. Saattaa myös saada alennuksia materiaaleista jne.
vaan siitä mitä tekee. Esim. putkimies tienaa, jos on oma firma ja tekee ns. pikkuhommia joista laskuttaa 50e/h asiakasta. Tai jos tekee jonkun isomman keikan etukäteen sovitulla urakkahinnalla ja on osannut hinnoitella keikan sen hintaiseksi että siitä jää hyvin käteen, mutta kuitenkaan ei niin kalliiksi, että duuni menis sivu suun.
Ihan perustuntityötä tekevät kirvesmiehet tienaa meidän firmassa keskimäärin 17 e/h, eli brutto on vähän alta 3000 e/kk. Ja tämä siis keskiarvo, taitaa vaihdella 12e/h - 20 e/h. Isointa palkkaa saa kokeneet ja osaavat, esim. mittamies tai torninosturikuski. Aloitteleva juuri koulusta valmistunut saa n. 10 e/h.
peltiseppä tienaa tuon helposti. heistä on kova kysyntä.