Mitä ajattelet, kun joku kertoo elävänsä "hyvin perhekeskeistä elämää"?

henkilö joka elää vain lastensa kautta ja jää hirveän tyhjyyden päälle kun lapset lentävät pesästä. Huomaa olevansa vailla ystäviä, harrastuksia ja mieskin on muuttunut vieraaksi.



Eli ei välttämättä niin positiivista, mitä tuolla lauseella haetaan.

Me eletään tosi perhekeskeistä elämää, koska ei ole oikein vaihtoehtoja. Mut ei tämä ole mulle mikään stressin aihe, tiedettiin jo ennen lapsia että itse nämä on hoidettava 24/7 ainakin ensimmäiset vuodet. Ei mitään valittamista, hyvää elämää eletään. :)

matkustellaan perheenä, rakennetaan kodista yhä viihtyisämpää ja jos nähdään tai kuullaan jotain tosi hienoa/jännää se jaetaan ekana siipan kanssa:) Haaveillaan yhdessä...



Vaikka isot lapset on jo lähteneet kotoa he tulevat 2-3x kuukaudessa kotiin syömään - anoppi samoin, samalla tavalla kestitään ystäviä vähintään kerran kuukaudessa. Hekin viihtyvät meillä.



Se ei todellakaan tarkoita että oltais nysvejä, molemmilla haastavat työt - mies matkustaa 2-8 pv kuukaudessa työmatkoja jne. Olemme kiinnostuneita maailman asioista ja aktiivisia monella tapaa.



Ehkä se on sitä että molemmat ottaa aina toisen ja koko perheen huomioon suunnitelmissaan - ollaan me eikä minä.

1.) Pyrkii oppaiden täydellisen vanhemman rooliin

2.) Hieman säälin, kun ihminen hukannut oman itsensä ja elää vain perheen kautta

että hän on ns. kotona viihtyvää sorttia.



Itse kuulun jälkimmäisiin, suurin osa mielipuuhistani onnistuu parhaiten kotosalla (puutarhanhoito, kokkaaminen ja lukeminen). Tykkään kyllä ihan oikeasti ajan viettämisestä miehen ja lasten kanssa ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Ehkä tämä on säälittävää jonkun mielestä - minun mielestäni säälittävää olisi taas vaikkapa jatkuva kaupungilla vaatteiden ja manolojen perässä juoksentelu/shoppailu.

Minusta se kertoo vanhemmista, jotka elävät lasten ehdoilla, lapsen mukaista perhe-elämää. Omat menot ilman lapsia on laitettu taka-alalle tai vähemmälle huomiolle ja ollaan valmiita tinkimään omista haluista ja tarpeista lasten hyväksi, kuitenkin pitäen huolta itsestään ja parisuhteesta, jotta lapsella on ne jaksavat vanhemmat ympärillään läsnä.



Meillä vietetään juuri edellä mainitun laista "perhekeskeistä elämää". Ollaan onnellisia, naimisissa, minä kotiäitinä, mieheni töissä, kaksi lasta. Tietenkään tämä(kään) elämäntapa ei ole täydellinen, eikä kuulukaan olla. Mutta meidän periaatteemme on alusta asti ollut se, että kun lapsia tehdään, heidän mukaan eletään. Eli ei bilettämisiä ym. kuin joskus harvoin. Ja tämä sopii meille. Emme koe jäävämme paitsi mistään, vaikka yhteistä rauhallista kaksinoloaikaa voisi toki olla enemmän. Mutta näillä mennään nut, kun lapset ovat vielä pieniä.



Korostan kuitenkin, että meillä ei mennä lapsentahtoisesti, me olemme mieheni kanssa perheen auktoriteetit ja sääntöjä pitää noudattaa ja rajat on pidettävä. Hyvä vanhemmuus kumpuaa rakkaudesta, hoivasta, läsnäolosta, rajoista ja turvallisuudesta sekä tietenkin vanhempien omasta jaksamisesta - siksi siitäkin pitää pitää huolta.



Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Enkä myöskään näe ideaa, miksi pitäisi tuomita ja haukkua ihmihmisiä, jotka ovat erilaisia tai tehneet erilaisia valintoja kuin me itse. Tämä ikävä ilmiö on aikamoisen kprostunut tällä palstalla, valitettavasti.

henkilö joka elää vain lastensa kautta ja jää hirveän tyhjyyden päälle kun lapset lentävät pesästä. Huomaa olevansa vailla ystäviä, harrastuksia ja mieskin on muuttunut vieraaksi.

Eli ei välttämättä niin positiivista, mitä tuolla lauseella haetaan.

Mun mielestä sellainen on aika säälittävää elämää. Varsinkin jos just tuudittautuu siihen että tää on nyt ainoota oikeeta elämää, omaa aikaa ei tarvita, omia ystäviä ei tarvita, on vaan se perhe (ja sittenpä on helppo heittäytyä marttyyriksi jos vaikka mies haluaakin joskus sille ihan kamalalle kalastusreissulle kavereittensa kanssa.)-ja yleensähän nää "perhekeskeiset" taitaa ollanimenomaan naisia.

tarkoita sitä että mentäisiin lasten ehdoilla - esim meillä lapset on hoitaneet harrastukset pääosin itse - kyydit yms. Kun olivat alakouluikäisiä tuli toki oltua jonkin verran mukana.



Mutta ei todellakaan tarkoita uhrautumista perheen tai lasten vuoksi! Eikä täydellisyyteen pyrkimistä ainakaan meillä:) Kaukana siitä....



Eikä olla hukattu itseäkään, on meillä omakin elämä mutta helpompaahan se on kun on sama ajatusmaailma, haaveet ja intressit. Parisuhdeaikaakin vietetään aina kun mahdollista, matkustetaan kaksin ja nautitaan yhdessäolosta.



Kummallisia ennakkoluuloja ja näkemyksiä ihmisillä:D Meille perhekeskeisyys on lähinnä sellaista italialaista "la famiglia" elämää - hälinää ja elämää ympärillä. Omia ja vieraita lapsia ruokapöydässä jne. Monelle lapselle se tuntuu olevan onni ja autuus... ehkä heidän perheensä ei ole niin perhekeskeisiä;)



Yllättäin meidän ystäväperheet on samanlaisia... huippu-uristaan huolimatta

että hän on ns. kotona viihtyvää sorttia.

Itse kuulun jälkimmäisiin, suurin osa mielipuuhistani onnistuu parhaiten kotosalla (puutarhanhoito, kokkaaminen ja lukeminen). Tykkään kyllä ihan oikeasti ajan viettämisestä miehen ja lasten kanssa ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Ehkä tämä on säälittävää jonkun mielestä - minun mielestäni säälittävää olisi taas vaikkapa jatkuva kaupungilla vaatteiden ja manolojen perässä juoksentelu/shoppailu.

mulle kelpaa myös ne uudet manolot ja muut kivat, joilla voin vaikka sitten ihastuttaa aviomiestäni makkarin puolella.. ;) Mieskin onneksi on kotonaviihtyvä ja perhekeskeinen, ei ravaa baareissa, harrastuksissa tms.

tulee mieleen juuri tällainen elämä:

Minusta se kertoo vanhemmista, jotka elävät lasten ehdoilla, lapsen mukaista perhe-elämää. Omat menot ilman lapsia on laitettu taka-alalle tai vähemmälle huomiolle ja ollaan valmiita tinkimään omista haluista ja tarpeista lasten hyväksi, kuitenkin pitäen huolta itsestään ja parisuhteesta, jotta lapsella on ne jaksavat vanhemmat ympärillään läsnä.

Mutta, mä en koe eläväni noin, enkä kuvaisi itseäni perhekeskeiseksi, mutta koen silti, että elämme lapsen ehdoilla ja lapsen mukaista perhe-elämää.

Vaikea selittää, mutta. Meillä on vain 1 lapsi, vähän yli 3 v. Hoidimme lasta vuorotellen kotona 3-vuotiaaksi, nyt aloitti pk:ssa. Vauvavuonna kävin tosi vähän missään, samoin kun olin töissä ja mies kotona niin en tietysti raskinut olla iltoja poissa.

Mutta nyt kun lapsi on jo 3... olemme ensinnäkin aika vähän kolmisin missään. Melkein aina toinen on lapsen kanssa ja toinen tekee itsekseen jotain hauskaa tai töitä (meillä molemmillä on todella mieluisa työ). Viikonloppuina emme koskaan ulkoile kolmisin, vaan toinen hoitaa toisen ulkoilun ja toinen toisen.

Mä harrastan vähintään 2x/viikossa, samoin mies. Liikun tuohon päälle vielä 1-2x viikossa. Käymme molemmat kaverien kanssa ulkona, keikoilla, elokuvissa, ym. Ei nyt joka viikko mutta joka kk vähintään.

MUTTA olemme lapsen kanssa paljon ja muutenkin toimimme hänen etunsa mukaisesti.

Lapsi on pk:ssa max. 7 tuntia päivässä ja muun ajan toinen meistä todellakin leikkii lapsen kanssa keskittyen häneen. Emme kyläile lapsen kanssa juurikaan vaan käymme puistoissa ym. mikä on lapsesta hauskaa. Ja minä ainakin todella nautin lapsen kanssa olemisesta, harvoin hermostun hänelle ja meillä on aina hauskaa yhdessä. Eli mielestäni olemme järjestäneet asiat lapsen edun mukaisesti ei-perhekeskeisellä tavalla :)

Ja varsinkin, jos tämä sanotaan työ/harrastuspiirissä, joka edellyttää jonkin verran poissaoloja kotoa.



"Ei ei, minä vietän niin perhekeskeistä elämää, etten voi missään nimessä lähteä. Lapset on pieniä niin vähän aikaa"



Ja sitten se typerä, ylimielinen hymy siihen päälle. Viimeksi tänään tapasin tällaisen persoonan.



nimim. Alle kouluikäisten kaksosten äiti, jolla oma vaativa työ ja paljon aikaa vievä rakas harrastus ja jolle lapset ovat tärkeintä maailmassa, mutta hyvänä kakkosena tulee oma täyspäisyys ja terveys.

Ja varsinkin, jos tämä sanotaan työ/harrastuspiirissä, joka edellyttää jonkin verran poissaoloja kotoa.

"Ei ei, minä vietän niin perhekeskeistä elämää, etten voi missään nimessä lähteä. Lapset on pieniä niin vähän aikaa"

Ja sitten se typerä, ylimielinen hymy siihen päälle. Viimeksi tänään tapasin tällaisen persoonan.

nimim. Alle kouluikäisten kaksosten äiti, jolla oma vaativa työ ja paljon aikaa vievä rakas harrastus ja jolle lapset ovat tärkeintä maailmassa, mutta hyvänä kakkosena tulee oma täyspäisyys ja terveys.

mitä inhoan yli ikaiken

Ja varsinkin, jos tämä sanotaan työ/harrastuspiirissä, joka edellyttää jonkin verran poissaoloja kotoa.

"Ei ei, minä vietän niin perhekeskeistä elämää, etten voi missään nimessä lähteä. Lapset on pieniä niin vähän aikaa"

Ja sitten se typerä, ylimielinen hymy siihen päälle. Viimeksi tänään tapasin tällaisen persoonan.

nimim. Alle kouluikäisten kaksosten äiti, jolla oma vaativa työ ja paljon aikaa vievä rakas harrastus ja jolle lapset ovat tärkeintä maailmassa, mutta hyvänä kakkosena tulee oma täyspäisyys ja terveys.

mitä inhoan yli ikaiken

Tuollaisiin "me vietämme perhekeskeistä elämää toisin kuin te" -ihmisiin liittyy juurikin usein ylimielinen asenne muita kohtaan. Että ikään kuin se heidän elämänsä olisi sitä oppikirjojen mukaista Oikeanlaista Lapsiperheen Elämää. Ja kaikki muut ovat niin itsekeskeisiä.

Minustakin on tärkeää, että ihmisellä on myös muuta elämää kuin perhe-elämä. On jokin tärkeä harrastus, ystäväpiiri jne.

varmasti elää hyvinkin monella eri tavalla kuin minä itse. Mutta oletan, että jotenkin sitä perhettä sitten kuitenkin halutaan esiin tuoda, käytännössä se voi olla myös pelkkää sanahelinää, vain teot puhuvat puolestaan...Perheellisen tulisikin elää perhekeskeisesti, jos lapsia tähän maailmaan tekee, pitää heille antaa myös aikaansa ja läsnäoloa. Kuinka monen perheellisen olet kuullut sanovan, että hän elää "hyvin itsekeskeistä" elämää, aika harvan varmaankin...

ajattelisin, että joko sillä on syyllinen olo siitä, että se ei vietä perheensä kanssa aikaa niin paljon kuin "pitäisi" tai sitten se haluaa antaa täydellisen kuvan itsestään tai sitten se selittelee sillä valintojaan, jotka johtuu ihan muusta kuin perheestä todellisuudessa.



Tunnen monia perhekeskeisiä vanhempia. Koen itsekin olevani sellainen. Mutta en ole koskaan kuullut kenenkään näistä kutsuvan itseään sellaiseksi, eikä tulisi itsellekään mieleen sanoa, että elän perhekeskeistä elämää.

Kuten me.. Tehdään kaikkea kivaa perheen kanssa, ei juosta baareissa erikseen vaan eletään nyt lasten ehdoilla, ihanaa aikaa!

Eri ihmisille perhekeskeinen elämä tarkoittaa eri asioita ihan samoin kuin vaikka lasten ehdoilla elämäminenkin.

"perheeseeni kuuluu minä ja äitini"

Se hyvin perhekeskeinen ei enää vastaa ystävien yhteydenottoihin mitään (eikä kyse ole baarireissuista) tai vasta hyvin pitkän ajan päästä. Jos niillä käy, niin muusta ei puhuta kuin lapsista. Vähitellen ystäväpiiristä karsiutuvat kaikki lapsettomat, koska hyvin perhekeskeinen haluaa olla vain toisten perheellisten kesken tekemisissä, saattaa sanoakin sen avoimesti.

tulee nolo fiilis tuosta sanasta.

en ole koskaan käyttänyt, en muista kuulleeni kenenkään käyttäneen sitä.