MITEN teillä hoidetaan perheen raha-asiat, kun toinen tienaa paljon enemmän?

Olevan tärkeä ja yksi yksikkö. Olen iloinen heidän puolestaan joilla on puoliso joka ajattelee myös toista pienempituloista ja menot suhteutetaan tulojen mukaan. Minut mies on hylkäämässä ja jättämässä ja olen 4. kuulla raskaana. Syynä tähän on raha. Minulla ei ole tarpeeksi rahaa että voisin maksaa puolet 2500 euron lainalyhennyksestä 3/4 koko (yht. 5 henkisen perheen) ruokakuluista koska minulla on lapsia aiemmasta suhteestani. Myös puolet asunnon sähkö yms. kuluista. Ja olen opiskelija vielä. Jäämässä äitiyslomalle. Arvatkaa onko minulla varaa?



Miehelle talo on tärkeämpi kuin perhe. Minä muka lokkeilen jos hän käyttäisi rahaa minun tai lasten menoihin. Ei mitään järkeä. Aikaisemmin hän on sanonut minulle että pitää huolen, ei hylkää, haluaa lapsen kanssani... Ja arvatkaa onko tehnyt ikinä yhtään kotitöitä?!?! Minä käyn kaupassa, teen ruuat, siivoan jäljet kun olen laittanut ruuan, hoidan tiskit, hoidan pyykit, hoidan YKSIN LAPSET, mies ei tee muuta kuin tulee valmiiseen pöytään ja huutelee sohvalta "Kultaa, voisin ottaa lasin maitoaaaaa". Mies ei edes sano lapsille oma-aloitteisesti IKINÄ hyvää yötä. Ei auta kasvattamaan, mutta jos lapset ovat lapsia ja haluavat välillä kuun taivaalta, käyttäytyvät huonosti tms. niin huutaa minulle että ottaa toisen perheen ja kiitollisemman vaimon tilalleni - minut on helppo korvata...



Ja mies tosiaan ei ole tehnyt mitään kenenkään "perheenjäsenemme" eteen koko sinä aikana kun olemme yhtä pitäneet. Rakentaa itselleen hienoa kotia, jonne minä ja hänen syntymätön lapsensa emme saa muuttaa koska olen köyhä opiskelija - ai niin, ja mies vielä sanoi kun itkuisena asiaa yritin häneltä kysyä (lähinnä siis että miten minä selviäisin kun ei tulot riitä pieni vauva kainalosssa mitenkään ja opinnot haluaisin suorittaa loppuun koska sitten olisi hyväpalkkainen työ) MIES SANOI, ETTÄ HÄNTÄ EI VITTUAKAAN KIINNOSTA. MYY VAIKKA ITSEÄSI. Että näin. Miehen mielestä olisi ok että pieni vauva sylissä möisin itseäni että saisin maksettua hänen nimissään olevasta talosta/ lainasta puolet... Minä olen uhrannut kyllä aikaani talon rakentamiseen ja tehnyt sen mitä olen voinut. Taloudellisesti en ole pystynyt osallistumaan, mutta tarkoitus oli tulevaisuudessa ostaa osa talosta. Missään vaiheessa en ole kieltäytynyt maksamaan osaa kuluista, mutta kuvittelin että niissä olisi jokin oikeudenmukaisempi jakauma.



Minun pitäisi maksaa yksin maaseudulla olevan kotimme lisäksi itseni ja kolmen lapsen menot + puolet kaikesta taloon ja asumiseen liittyvästä. Ja mainittakoon, että mies on ottanut kaikki kalleimmat vaihtoehdot taloon. En tule ikinä voimaan normaalityössä kustantamaan puolia kaikesta. Mutta minä olenkin vain taloudellinen taakka lapsineni. Miehen mielestä, perhe, yhteen hiileen puhaltaminen, toisen tukeminen ja auttaminen (jos kyse on kenestäkään muusta kuin hänestä) ja suunnaton rakkaus toista kohtaan eivät ole mitään rahan rinnalla.



Mies joka kosi minua tietäen että mukanani tulee lapset, laittoi alulle lapsen kanssani tietäen että se estää työssäkäynnin aluksi, tietäen että opiskelen (ja vaatien että vaihdan paikkakuntaa koska hän ei kestänyt etäsuhdetta ja jättäen sitten minut yksin lasten kanssa auttamatta missään) ja että kaikesta selviytyminen vaatii hänenkin panostaan ja apua, EI OLE SAMA JONKA KANSSA OLEN.



Olen ihan hajalla, mutta tuo kummasti perspektiiviä lukea kuinka on perheitä jota itsekin kaipaan - jossa toisista välitetään eikä toista jätetä yksin taloudelliseen ahdinkoon.



p.s. Minä olen juuri se joka ostaa kaiken kirpparilta ja olen jopa iloinen siitä. Säästän paljon rahaa siten.



Tulipahan vuodatus. Mutta jokainen sana on 100% totta. Miehen mielestä minä en tee mitään.

UP

sillä miehen tulojen takia en saa edes työttömyyskorvausta. Mies tienaa ja minä kituutan velaksi. Kun pääsen töihin, maksan velat miehelle eli puolet asuntolainoista, ruuista, lasten kuluista, vakuutuksista ja sähkölaskuista jne.



Ikuinen velkavankeus, siis. Ehkä jään joskus leskeksi, niin saan sitten hyvitystä ;-)

up.

Öö, 42, miksi olet miehesi kanssa vielä? Mies on kusipää ja sinä ilmeisesti tyhmä tai todella alistettu.



Kerropa kirjoituksesti asiat sukulaisillesi/ystävillesi. Saat varmasti apua eroon. Tuossa suhteessa ei ole mitään järkeä. Yäk!

mies tienaa bruttona 1600€ enemmän mutta nettona eroa on vain 500€. Yhteinen elämä - yhteiset rahat... mitä sitä miettimään ja laskemaan.

Tunne muutaman pariskunnan joilla on tiukasti omat rahat ja kaikki maksetaan puoliksi.

Paha vaan että näissä paremmin tienaava puoliso määrittelee elintason omien tulojensa mukaan. Heikompi taso ei kelpaa. Heikommin tienaavalla puolisolla menee oma palkka lähes kokonaan puoliskonsa maksamiseen eikä omaa rahaa jää juuri lainkaan. Paremmin tienaava elää leveästi ja matkustelee ties missä samalla kun heikommin tienaava kiertelee kirppareita ja miettii onko vara ostaa uusia kenkiä vanhojen rikki menneiden tilalle.

Minun on vaikea ymmärtää miksi nämä ihmiset suostuvat tuommoiseen järjestelyyn.

No minäpä kerron.

Mulle on aina ollut kunnia-asia pärjätä omillani. Ja mies uskotteli, että hän ei ole rikas (eikä ollutkaan, mitä nyt oli hankkinut omaisuutta vuosien myötä jotka yhdessäolomme aikana ehtivät tehdä hänestä varakkaan) joten ajattelin että elämme perheenä ja kannoin joka sentin yhteiseen kasaan.

Tämäkös riemastutti miestä, nyt hänellä oli varaa sijoittaa omia rahojaan vieläkin paremmin! Joskus varovaisesti kysyin, että eikö niitä osinkoja voisi vähän nostaa, että voitaisiin vaihtaa uuteen autoon tai muuten hiukkasen hankkia luksusta elämään (kuten uusi sohva tai kodinkone) mutta ei, vanhoilla pärjätään.

Ei se mies parantumattoman pihi ollut. Loppujen lopuksi hän söi työpaikallaan (ajattele mikä säästö kun ottaa lounassetelit) ja kotiin tullessaan hän saattoi vain todeta, että söi jo töissä ja kaksi ateriaa päivässä vaan lihottaa.

Joten sen lisäksi, että minä elin omaa talouttani ja hän omaansa, meillä oli ihan omat elämät, emme olleet ikinä perhe (no, vähän eronneen katkeruutta).

Miksi sitten suostuin? Alkutilanteessa keskustelimme rahasta, sovimme menojen jakamisesta. Emme tulojen. Sitten sitä vaan mentiin päivä kerrallaan.

Jotenkin miehen säästäväisyys rohkaisi minuakin hankkimaan tavarat kirpparilta, korjaamaan ja kierrättämään... Pidin sitä hyvänäkin, ettei aina hankita uutta. Ja pidän yhä!

Mutta helkkari eksä on pihi ja pihimmäksi käy.

(toin 3 kouluikäistä mukanani, yksi yhteinen nyt) eikä mieheni ole koskaan sanallakaan natissut siitä että menot on olleet alussa 1 versus 4! Ex miehestäni ei ollut apua lasten elatuksessa (yht 300 e/kk kolmesta lapsesta) joten elatusvastuu on ollut minulla ja nykyisellä miehelläni.



Mieheni halusi minut elämäänsä ja mukana tuli lapset - jos meitä ei olisi kohdeltu yhtenä perheenä olisin jättänyt miehen. Kyse ei ole hyötymisestä vaan vastuunkannosta ja perheestä. Toki soisin että miehelleni jäisi ns "omaa rahaa" kun tienaa enemmän mutta toisaalta hän mielummin antaa minun hoitaa kaikki raha-asiat. Jos rahaa jää lähdemme vaikka kaksin reissuun.



Itse en jäisi tuohon 42:sen elämään hetkeksikään.... antaa miehen rakastaa taloa ja omaisuutta yksin jos ei perhe kelpaa!!



46

lapsilisiä myöten.

Kas, 42:n kirjoitus ehti ennen omani päivittymistä.



Hyvä ihminen, lähde NYT ennen kuin huomaat rahoittaneesi toisen elämää pienillä tuloillasi yli kymmenen vuotta!



Sä pärjäät. Etkä ota mitään uutta ukkoa siihen kuvioon, pärjäät lastesi kanssa. Ja haastat just tasan joka sentin elareita, mitä sinun lapsesi kasvattamiseen tarvitaan.

ei haluakaan lapsia, eikä vaimoakaan. Näin yrittää savustaa vaimon lähtemään ison mahansa ja lastensa kanssa vaikka maantielle. Kun akka on lähtenyt voi hommata uuden naisen, ja valitella surkeana miten entinen vei rakkaat lapsetkin mukanaan kun oli niin julma ja itsekäs. Voin jo mielessäni kuulla miehen valitukset miten hän antoi kaiken, vaikka vaimo ei tienannut mitään, ja hän vain maksoi kaiken ylellisyyden hyvän hyvyyttään, mutta ei kelvannut akalle mikään.

Mies tienaa kymmenen kertaa enemmän kuin minä. Raha-asioita ei varsinaisesti hoideta mitenkään. Suurin osa rahoista menee pakolliseen, joten niistä ei ole mitään neuvoteltavaa. Muista hankinnoista yleensä keskustellaan että onko juuri nyt vara. Kumpikaan ei harrasta shoppailua vain shoppailun vuoksi. Tosiaan siis "yhteiset" rahat.

Sulla on tosi kamala mies! Puhu ystäviesi/sukulaisten kanssa asiasta, ehkä he voivat jotenkin auttaa sua. Ei kenenkään pitäisi kuunnella tollasta p##kaa mieheltänsä.

olisin tilanteessasi enemmän huolissani vanhemmista lapsistani, jotka ilmeisesti asuvat uusperhehelvetissä kieroutuneen isäpuolen kanssa, kuin raha-asioista.



Tuon tapaisen isäpuolen kanssa elämään joutuneena en voi kuin suositella, että toimit vastuullisesti ja lähdet hemmetin äkkiä tuosta suhteesta.

Kiitos kaikille, jotka ovat kommentoineet. Joku tuolla kirjoittikin että mies heittäytyy marttyyriksi ja tiedän tasan tarkkaan että juuri niin hän tulee esittämään asiat kaikille lähipiirissään/ tuttavilleen (että muka rahoitti kaiken ja minä lähdin...) Tosiasiassa mies on kertonut minulle kuinka toimi edellisessä suhteessa kun halusi erota silloisesta puolisostaan: muutti käytöstään kylmäksi naista kohtaan ja odotti hiljaa kun toinen kärsi, odotti kunnes toinen oli valmis eroamaan - ja mainittakoot vielä että olivat yli 10-vuotta yhdessä. Asuivat miehen nimissä olevassa asunnossa, jonka asuntolainaa mies maksoi ja -kas kummaa- nainen maksoi vastikkeet, sähköt, vedet. Kun erosivat miehelle jäi koko asunto, nainen jäi nuolemaan näppejään. Onneksi naisella itsellään oli ja on hyvät tulot ja nykyään todella ihanalta vaikuttava mies. "Mieheni" ja exä ovat yhä ystäviä, mutta alkuaikoina mieheni paljasti minulle salaisuutensa. Kaikki lähipiirissä antoivat sympatiat jätetylle... Vaikka toinen kulki muualla itkemässä, mies vain odotti tyytyväisenä koska "akka lähtee". Sen jälkeen aloitti railakkaan poikamieselämän ja naisten pyörityksen. Kohdatessaan minut ilmeisesti rakastui ja rakastui juuri ihmiseen jota ei ikinä olisi halunnut, nuoreen & köyhään yksinhuoltajaan joka opiskelee ja jonka ex-mies ei IKINÄ ole kantanut eurollakaan vastuuta lapsistaan. Tässä sitä nyt ollaan.



Olen jo hakenut keskusteluapua neuvolasta ja minulla on lääkäri tällä viikolla, olen hakenut apua muualtakin ja toivon että saan käytännön ohjeita kuinka eteen päin. En pysty toimimaan. Odotan romahtamispistettä. Olen kuin robotti, joka ei tunne mitään. Teen asioita, koska muuta en voi.



Kaikki lapseni ovat rakkaita. Äiti ja isä tukevat henkisesti kyllä. Heillä ei ole paljon omaisuutta, mutta ovat valmiita auttamaan muilla keinoilla. Ja se on se mikä lohduttaa. Myös muutama hyvä ystävä tietää tilanteen. Kenenkään kanssa en ole pystynyt kasvotusten puhumaan, enkä tiedä milloin pystyisinkään. Nyt on vain tyhjyys ja pelko.

up

Mites te, jotka olette lapsen saaneet ja ENNEN lapsensaantia teillä on ollut omat tilit ja kaikki menot on puolitettu tasan huolimatta siitä kumpi tienaa enemmän.



onko lapsen syntymän jälkeinen ns. yhteinen talous lähtenyt hyvin käyntiin?

Olemme naimisissa ja meillä on perhe, olemme siis yksi yksikkö. Mies tienaa 4000e enemmän kuussa. Minä olen aika keskituloisessa ammatissa, ehkä hivenen pienipalkkaisempi kuin ihan keskiverto(?). meillä on yhteinen asuntolaina ja yhteiset laskut taloon liittyen. Yleensä miehen palkasta hoituu kaikki isot menoerät, vaikka kummatkin yhteiselle laina/taloustilille laitammekin rahaa. Minä sen mitä pystyn ja meis isomman osan. Mies usein kustantaa isomman siivun matkoista, isommista hankinnoista kuten sisustuksesta, öljylämmityksestä, auton kulut, lasten pyörät/vaunut/harrastukset jne. Minä olen se, joka vastaa lasten vaatetuksesta, kummilasten ja kavereiden lahjoista, hommaan joululahjat, pienet sisustusjutut, turhakkeet yms. Samoin yleensä hoidan ruokaostokset, mieskin tietty välillä käy kaupassa. Ja omat vaatteet, kampaajat jne. yleensä maksan palkastani.



Koskaan ei olla keskusteltu systeemistä tai päätetty miten toimitaan, se nyt vaan on mennyt näin. jos tarvitsen rahaa johonkin tarpeelliseen hankintaan, saan mieheltä eikä mitään nurinaa tule. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että meillä tämä on hoitunut näin ja mies ei tee mitään numeroa palkkaeroista, ei tuhlaile rahojaan turhuuksiin, vaan melkeinpä kaikki tulee perheen yhteiseen käyttöön. jos mies haluaa jotain isompaa omilla rahoillaan ostaa, tyyliin uudet lasketteluvermeet, tietysti hän ne saa omilla rahoillaan ostaa. Mutta hyvin harvassa nämä ostokset on. Yleensä ylimääräinen säästetään johonkin yhteiseen kivaan, kuten matkaan.

molemmilla on omat tilit, lisäksi on yhteinen säästötili, josta maksetaan isommat menot. Voin käydä shoppailemassa, kavereiden kanssa ulkona, yksityisellä lääkärillä... what ever näillä yhteisillä rahoilla. Ehkä mies puuttuisi kuluttamiseeni jos hän koksi minun "kuppaavan" häntä mutta olen rahankäytössä riittävän järkevä.



Olen kotihoidontuella netto 400e/kk ja miehen nettotulot 3000e/kk. Eli onhan tuossa pienoinen tuloero ;) Ei meidän ole tarvinnut rahasta kinastella koskaan.

kun tänne oli kirjoiteltu myös tuosta menopuolesta....



meillä myös yhteinen asuntolaina, jota mies maksaa tällä hetkellä.