Lue keskustelun säännöt.
Apua erikoiseen ongelmaan? Katkeruudesta kyse...
10.09.2012 |
Olen tässä tiedostanut että olen äärimmäisen katkera enkä osaa muutta ajattelutapaani, nyt kuitenkin haluaisin päästä tästä eroon ja vihdoin hyväksyä sen etten tule koskaan elämään sellaista elämää kuin olisin halunnut, että asiat ei vain mene niin kuin olin aikanaan suunnitellut että en pysty kaikkea kontrolloimaan jne...
No lyhyesti, olen valinnut itselleni miehen joka ei osaa nikkaroida ja on äärimmäisen laiska, nämä asiat ikävä kyllä selvinnyt vasta muutaman vuoden yhdessä olon jälkeen kun muutimme omakotitaloon ja perustimme perheen, kaksin asuessamme kerrostalossa ei tälläisiä asioita tullut ilmi koska elämä sellaisessa on niin erilaista.
No, jokatapauksessa olen äärimmäisen katkera siitä että mies on sellainen laiskamato ja nyt asumme miehen sukulaisen naapurissa jossa eletään tasan sellaista elämää (ulospäin näyttää siltä) kuin minä haluaisin, mua ahdistaa suunnattomasti kun nään näitä ihmisiä ja niden elämää, pitäisikö mun nyt sitten lakata käymästä siellä ja olemasta heidän kanssa tekemisissä että en joka kerta olisi aivan raivona kun taas nään heidän elämää.
Koska mieheni ei siitä muuksi muutu ja eroa en halua ottaa.
Itsellä on sellainen olo että kun en nää muiden ihanaa elämää niin en silloin tule katkeraksi ja vihaiseksi ja olen tyytyväinen siihen mitä itsellä on tällä hetkellä.
Mutta jos käyn kaverien luona jossa on osallistuva mies joka huomio myös perheen niin olen sen jälkeen pitkään todella ahdistunut ja vihainen.
Juu, tulipa tosi lyhyesti... =)
Kommentit (31)
olen yrittänyt olla välittämättä mutta en vain siihen pysty, aina jossain vaiheessa katkeroidun uudestaan ja ahdistun tähn tilanteeseen.
niin, miestä ei häiritse keskeneräiset työt tai räävitön piha.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...joten en ole koskaan edes ajatellut ryhtyä omakotiasujaksi. Tätä voisi kuitenkin harkita, jos minulla olisi sellainen mies, joka a) haluaa ehdottomasti asua omakotitalossa ja b) osaa rempata paikkoja, koska minä en osaa. MInulle on aina kelvannut sellainen mies, joka ei nikkaroi, ja tällainen oma aviomieheni onkin.
En oikein ymmärrä, miten voi päätyä sellaiseen tilanteeseen, että asutaan OK-talossa mutta kumpikaan ei nikkaroi. Ettekö ole ajatelleet nikkarointipuolta etukäteen?
ap
kun on firmakin menny konkkaan? Että menettänyt sisäisen potkun, elämänhalun, mielekkyyden?
että onkohan mies masentunut konkurssin ja muunkin takia? Yhdessä muistamassani tapauksessa mies oli masentunut, mutta välillä terästäytyi ja piha täyttyi kuopista, koneista ja muusta ja sitten mies taas valui sohvalle makaamaan. Voin eläytyä miehesi tilanteeseen sikäli, että jos miehiltä odotetaan nikkarointitaitoja, naisilta odotetaan käsityötaitoja, ja mulla niitä ei totisesti ole. Asia voi oikeasti hävettää aika lailla. Ja jos on kyse rakkaasta mummolasta, virheiden pelosta voi kasvaa aikamoinen. Eikä asiaa auta, jos hampaat kirskuen katselet naapurien huvimajoja. Voin muuten vihjeeksi sanoa, että ei ne jatkuvat rakennusprojektit tee ihmistä välttämättä onnelliseksi :)
Suosittelen, että alatte yhdessä opetella pikku hiljaa remppaamista, mutta jonkun kylpyhuoneen voi aivan hyvin jättää ammattilaiselle.
Katkeruudesta sanoisin, että sille kannattaa ehdottomasti tehdä jotakin. Äitini on aika katkera ihminen, jonka elämästä olisi tullut ihanaa, jos ei sitä ja tätä olisi "vain tapahtunut". Pääasiassa hänen elämänsä pilasi kuulemma isäni. Ja nykyisin, kun isäni on kuollut, hän näkee kaikkea pahaa miehessäni ja tämän sukulaisissa. Hän on kovasti hämmästynyt, kun en haluakaan haukkua kuorossa ihmisiä. Kesti tosi kauan ennen kuin silmäni avautuivat, koska olin lapsena ihan äidin tyttö ja oikeasti luulin, että esim. jotkut sukulaiset olivat jotenkin Pahoja. Äidissäni on kivoja piirteitä, mutta katkeruus syö niitä vuosi vuodelta enemmän.
samoja ajatuksia. Mies ei tosiaankaan koske työkaluihin. Tiedän tämän hyvin, siksi me ei muutetakkaan omakotitaloon ikinä, ellen itse satu joskus saamaan työstäni rahaa, että voidaan palkata työmiehiä. Mutta olen silti tyytyväinen. Koitan hyväksyä molempien luonteet. En aseta miehelleni muita tavotteita, kuin ne mihin tiedän hänen kykenevän. Nyt on serveri ollut liian pitkään rikki, mutta mieheni vaikuttaa hiukan masentuneelta, joten korjaa sen sitten kun on parempi olo.
Ehkä sinua auttaisi, jos muuttaisit asennettasi. Nainenhan voi tehdä ihan samoja juttuja, kuin miehet, tosin painaviin asioihin tarvii miehen apua. jos mies ei tee remonttihommia, opettele sinä tekemään ja mies tekee sitten mitä hän osaa/haluaa. Vaikka hoitaa lapsia, kun sinä remontoit.
Vain itseä voi muuttaa. Tämän kun muistat niin et sysää huonoa oloasi miehen niskaan. Kateellisuus ja katkeruus on ihan hyödyllisiä tunteita, ne kertoo, että muutoksen varaa olisi.
Miehesi vaikuttaa masentuneelta. Mutta ei ihme, konkurssi on valtava menetys itsetunnolle. Hän saattaisi hyötyä avusta, jos suostuu sitä ottamaan vastaan.
Tsemppiä teille. Jotain muutosta kannattaa alkaa miettimään, mutta älä aja miestäsi ahtaalle. Hän ei selvästikkään nyt kykene parempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänellä on siihen myös lääkitys mutta itse myös kokemuksesta tiedän että lopullisesti masennuksesta paranee (kun se johtuu siitä firmasta ja tekemättömistä töistä) että hoitaa elämästään pois ne asiat joista se masennus johtuu.
Itse olin masentunut/ahdistunut ja olin pitkään saikulla ja oli jos jonkinlaista lääkitystä, kunnes itse tajusin että minun on hoidettava kuntoon se asia josta tämä ahdistus ja masennus johtui.
Miehellä vieläkin firman asioita roikkumassa vaikka siitä on jo yli vuosi aikaa, kuvittelee että kun ne vain siirtää sivuun/piiloon niin ne vaan lakkaa olemasta, mutta kun ne asiat vain pahenee. Kyse on sellaisista asioista jotka hänen pitää itse hoitaa.
Aina mies on ollut luonteeltaan sellainen että jos aloittaa jotain niin keksiikin kohta taas jotain muuta ja aiemmin aloitetut jää tekemättä tai jos vaikka korjaa pihassa autoa niin ne työkalut ja osat jää siihen ja voi maata siinä pihalla monta vuotta kunnes minä menetän hermoni ja siivoan ne pois.
Ja tuosta työmiesten palkkaamisesta, ei ole rahaa palkata kun miehen palkasta ulosmitataan osa ja minä tällä hetkellä äitiyslomalla.
Ja toisekseen hänen isä ja siskon mies on molemmat rakentaneet talon ja vaikka mitä että kyllä olisi ihmisiä ympärillä jotka osaa tehdä mutta kun kukaan ei jaksa mieheni kanssa tehdä mitään kun se käy vartin välein kahvilla...
ap
en kestä sitä että aloitetaan hommia mutta ei tehdä loppuun.
Pihakin oli ihan hyvä alunperin mutta sitten mies keksii että tehdäänpäs tuonne sitä ja tätä ja ajaa nurmikon poikki jollain kaivurilla josta jää kauheet jäljet ja sen jälkeen kaivaa ison kuopan ja se jää kesken eikä myöskään täytä niitä kaivurin aiheuttamia kuoppia ja painaumia nurmikossa yms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sä et voi äitiysloman jälkeen mennä töihin?
Siis et jää hoitovapaalle vaan otat vastuun perheen rahatilanteesta ja menet töihin! Voitte palkata miehen tekemään työn, palkasta saatte verotuksessa takasin.
Mutta ei, te kun makaatte kumpikin perä homeessa kotona, mitä elämää toi on?
mutta, hoitomaksut verottaa osan palkasta ja työmatkakustannukset osan ja sitten pitää hankkia toinen auto joten siitäkin tulee lisää kuluja, myyjän palkasta käteen jää melkein saman verran kuin olisin työttömänä kotona...
Ja jos mulle jää max 100€ kuussa kaikkien kulujen jälkeen joita työssä käymisestä tulee niin eipä sillä kovinkaan moneksi tunniksi saa työmiestä.
Toisekseen, mieheni on saanut sellaisen kasvatuksen jossa ollaan sitä mieltä että nainen hoitaa kodin ja perheen,ja mies tuo rahan taloon, eli siis mulle kuuluu pyykit, kaupassa käynnirt, ruuan laitot, lasten asiat, siivoukset, laskujen maksut, siis ihan kaiken mitä nyt kodinhoitoon kuuluu, mies käy töissä ja rojahtaa siihen sohvalle ja saa ruuat ja kahvit ja puhtaat pyykit yms... Hän tekee siis sitä mitä tahtoo ja minä sitä mitä täytyy...
Niin pelottaa että miten taas käy kun menen töihin kun on yksi lapsi enemmän huollettavana ja remontit edelleen kesken, onneksi kuitenkin on kylppäri, homeinen ja kylmä mutta saa siellä pesun suoritettua.
Vaan eipä tässä aloituksessa nyt minun työssä käymisestä ollut kyse.
Vaan siitä että kuinka pääsen katkeruudesta eroon.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan katkeria toisen onnesta, ja vahingonilo on ainoa, mitä pystyy tuntemaan! Puistatus, toivottavasti en koskaan törmää moisiin otuksiin livenä!
...joten en ole koskaan edes ajatellut ryhtyä omakotiasujaksi. Tätä voisi kuitenkin harkita, jos minulla olisi sellainen mies, joka a) haluaa ehdottomasti asua omakotitalossa ja b) osaa rempata paikkoja, koska minä en osaa. MInulle on aina kelvannut sellainen mies, joka ei nikkaroi, ja tällainen oma aviomieheni onkin.
En oikein ymmärrä, miten voi päätyä sellaiseen tilanteeseen, että asutaan OK-talossa mutta kumpikaan ei nikkaroi. Ettekö ole ajatelleet nikkarointipuolta etukäteen?