"Kolmen lapsen äiti myöntää, että yksi lapsista on paljon muita rakkaampi."

Ei voi tehdä eroa.

Pelkäsin ensimmäisen jälkeen, voiko toista rakastaa yhtä paljon. Kyllä voi! Ja eri sukupuolta ovat.

ja kaikki yhtä rakkaita. En käsitä sitä että miten voi olla omissa lapsissa suosikki, varsinkin äidillä joka on kaikki lapsensa kantanut mahassaan.

Tiedän kyllä että kuitenkin voi olla suosikki, isäpuoleni vanhemmat aikoinaan suosi nuorimmaista kolmesta lapsesta, tämä lapsi oli juuri se "musta lammas" hulttio, joka ei osannut vanhempiaan arvostaa. Vanhemmat vaan kehui sitä poikaa kuinka se on hyvä poika, ja vanhempi poika joka teki lapsesta asti raskaita tilan töitä, ei saanut kuin arvostelua ja vähättelyä osakseen, myös tytär jäi paitsioon. Kuitenkaan lapsilla ei ollut isoja ikäerojakaan mikä selittäisi nuorimmaisen "vauvana" olon aikuisenakin.

Anoppini möläytti kerran kahvipöydässä kuinka se vaan on niin, että mieheni yksinkertaisesti on hänelle kolmesta lapsestaan rakkain. Että nuorimmainen on hänen mielestään kaikille se tärkein.



Kahvia siinä samaan aikaan meille kaatoi mieheni isosisko.

Kaikki ovat yhtä rakkaista, mutta voihan olla että toisen luonne on yhteneväisempi oman kanssa, tai että yhden lapsen huumorintaju on parempi kuin muilla tai että yhden kanssa viihtyy paremmin. Mutta ei se tarkoita että ketään rakastaisi vähemmän.

Sitten kun saapuu uhmaikä rakkaus karisee ja kaikki ovat yhtä rakkaita ja rasittavia.

rakasta yhtä paljon. en tunne sisimmässäni mitään eroa rakkaudessa esikoista tai kuopusta kohtaan.

että mä oon hänelle lapsista rakkain. Hänellä siis kolme tytärtä, ja olemme kaikki jo aikuisia. Mun mielestä toi oli ihan kamalaa, en olis halunnu sellaista kuulla äitini suusta missään nimessä. Oon miettinyt että pitäisikö laittaa alkoholin piikkiin vaan toi, vai olikohan kuitenkin tosissaan... Mielestäni äitini nyt ei niin humalassa ollut kuitenkaan että sen takia olis tuollaista puhunut.

Kaikki ovat yhtä rakkaista, mutta voihan olla että toisen luonne on yhteneväisempi oman kanssa, tai että yhden lapsen huumorintaju on parempi kuin muilla tai että yhden kanssa viihtyy paremmin. Mutta ei se tarkoita että ketään rakastaisi vähemmän.

Toisen kanssa synkkaa ja toisen kanssa kaikki on niin hankalaa :) Silti pyrin olemaan erittäin tasapuolinen.

"saa JOKAISEN lapsensa tuntemaan, että juuri hän on kaikkein rakkain ja erityisin."



Mitä mieltä olette?

Keskimmäinen lapsista joutui pienenä vakavaan onnettomuuteen. Hän on minulle "takaisin annettu". Ehkäpä välillemme hioutui jotain hengityskoneen raksutusta kuunnellessani pari viikkoa. Intuitio hänen kohdallaan/kanssaan on uskomattoman voimakas. (esim.voin mielessäni ajatella: tuleppas kotiin, kun en laiskuudessani jaksa soittaa lapselle, muita esim vaikka kuinka)



Tottakait muutkin on rakkaita ja tärkeitä ja toivo, ettei tämä tunteeni välittyisi muille lapsille. Pyrin aina kohtelemaan heitä tasapuolisesti.

Lellikki ja silmäterä. Minä isosiskona toki rakas mutta en samalla lailla erityinen.



No, uskokaa tai älkää mutta asia ei minua vaivaa vaan ymmärrän sen oikein hyvin. Kuopus ja vielä poika on aina lellari.



Rakastan pikkuveljeäni, meillä on aika iso ikäerokin (10v).



Ja olemme äitini kanssa läheisissä väleissä.

Anoppini aikoinaan sanoi, että meidän yhteinen muksu on lapsenlapsista hänelle rakkain, tai läheisin, tai tärkein, en muista mitä ilmaisua hän käytti.

Käytännössä se ei näkynyt millään tavalla, ei hän tätä lasta ottanut luokseen useammin tai hukuttanut tavaraan, elämyksiin.



Ennestään hänellä oli tuossa vaiheessa viisi lastenlasta; tyttäreltään kolme poikaa ja mieheni edellisestä suhteesta 2 tyttöä, joita kaikkia hän tapasi todella usein, ja esim. omaa poikani ei ottanut hoitoon, kun olisimme menneet pienelle matkalle miehen kanssa, koska oli sopinut muuta, kävimme kalenterin läpi 3 kk ajalta ja joka toinen vkl oli omistettu miehen tytöille ja joka toinen vkl oli aina jotain muuta erittäin tärkeää menoa.



Kun meidän kuopus syntyi, anoppi ei vauvasta juurikaan ollut kiinnostunut. Ei mitään lastenhoitoapua tms. vaikka olivat hyvin tietoisia, että enempää ei lapsenlapsia sukuun tule, eli tämä olisi viimeinen ja nuorin lapsenlapsi.



Kolme vuotta sitten oli tilanne, jossaa sanoin suoraan isovanhemmille,että olisi kiva, jos ottaisivat lapset luoksen niin usein kuin vaan haluavat. yhden kerran ottivat, pitivät mutman tunnin. Toivat takaisin ja sanoivat, miten on hankalaa kun ovat niin eri-ikäisiä (tuolloin 2 ja 6 v), ja pojan voivat ottaa. Vanhemman siis.



Sen jälkeen heistä ei ole mitään kuulunut, minulle on kerrottu miten mummo haluaisi pojan tavata mutta minulta eivät ole kyselleet.



Nyt mummolta tuli miehen kautta viesti. voisiko hän soittaa pojalle ja onnitella tämän synttäreinä.

En antanut lupaa, koska tytön synttärit olivat olleet pari pv sitten, eikä ollut samaa pyyntöä esittänyt. Miehen mielestä syy on se, ettei pienemmällä ole omaa puhelinta, pojalla on.

Ja edelleen: kolmen vuoden täydellisen hiljaiselon jälkeen aletaan soittelemaan lapselle, joka on jo unohtanut. Tuolloin aikoinaan poika kyseli, milloin pääsee taas mummolaan. Kunnes unohti.

Ei tarvitse alkaa taas kaivelemaan lapselle pettymuystä. Enkä anna vain toista ja kerro pienemmälle: veli menee mummolaan, ei sinä et voi mennä, joo, on se sinunkin mummo mutta ei se sinua halua sinne.

Ei kiitos.

oma anoppi on lapsena jo sanonut suoraan miehelleni että "siskosi on paljon rakkaampi kuin sinä". Sisko oli ilmeisesti äidille "unelmien täyttymys" kun oli haaveillut tyttölapsesta. Sisko sai lapsena kaiken, kun mieheni tyytyi vaatimattomasti murusiin joita tippui pöydältä.



No, nyt sitten kun meillä on lapsia (ja miehen siskolla on myös) niin kyllä on kurjaa lasten kannalta tämä asetelma. Anoppi hoitaa tyttärensä lapsia - jotka ovat hänen sanojensa mukaan niitä OIKEITA lapsenlapsia - monta kertaa viikossa ympäri vuoden. Meidän lapsia ei ole hoitanut KERTAAKAAN ikinä, ei vaikka on pari kertaa kauniisti tiukan paikan tullen pyydetty. Anoppi on sanonut että pojan lapset ovat ihan eri asia kuin tyttären lapset, ja "hän suostuu auttamaan vain tyttärensä perhettä".



Joten näinpä on asiat, ja kiva on lasteni kuulla serkuilta miten mummo vie joka paikkaan, ostaa lelut, haalarit, karkit, käy siellä päivittäin. Meille ei tipu lapsille lahjoja ja mummo ehtii käväisemään ehkä kerta vuoteen pikaisesti. Kaikki aika kun menee niiden rakkaiden lastenlasten kanssa.



Joten kyllä h****tti soikoon jos jostain lapsestaan tykkää enemmän kuin muista niin ainakin se pitäisi SALATA ja olla edes lapsenlapsille OIKEUDENMUKAINEN.



Ja asiasta on yritetty puhua lukuisia kertoja, vedottu oikeudenmukaisuuteen, oltu anopille korostetun ystävällisiä, autettu anoppia itse, lähetty lasten kuvia, piirustuksia ja lahjoja. Mutta ei auta, kun ei auta. Kun se TYTÄR ON SE RAKKAIN JA POJASTA VIIS.



Jokainen suosija-äiti ja suosija-mummo ansaitsisi kunnon potkun persauksiin.

koitan olla näyttämättä sitä, eikä todellakaan näy lahjojen määrässä tms.



mistä johtuu? vanhemman luonne on samanlainen kuin itselläni, on aina ollut "helppo" lapsi ja jotenkin vain synkkaa hänen kanssaan paremmin.



nuorempi on äärimmäisen temperamenttinen, äksy, omapäinen ja kaikin puolin hankala. ja ei, en usko että johtuu siitä että aistisi nämä tunteeni, koska on ollut samanlainen ihan syntymästä saakka.



tämän kanssa eletään, mutta kaikkeni teen ettei tunteet näkyisi lapsille vaan uskoisivat molempien olevan yhtä rakkaita.

Sitä lapsille näyttäisi tai kertoisi, mutta ainakin tällä hetkellä yksivuotias on rakkaampi näistä kahdesta, isompinon kolmevuotias.

Ehkä johtuu siitä, että hän on niin suloinen mussukka ja jotenkin äidinrakkaus tuli häntä kohtaan paljon luontevammin ja nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Imetys ja kaikki onnistui hyvin verrattuna esikoisen vauva-aikaan. Kuopus on nukkunut perhepedissä ja imee vieläkin tissiä, on semmoinen sylilapsi kaikin puolin.

Luulen, että esikoistakin hellin nyt enemmän kuin aiemmin, ihan sen takia kun vauvaakin. On hänkin erittäin rakas ja uskoisin että isompana erot tasottuvat.

Kaverini myönsi, että hänen suhteensa esikoiseen (minun kummilapseen) on aina ollut hankala vaikka tyttö vasta 5 vuotta. Tyttö ei ensimmäisenä vuotena tuntunut kaverini omalta ja äidin ja tyttären temperamentit ovat hyvin erilaiset. Kummilapsella ja minulla sen sijaan synkkaa valtavan hyvin.



Pikkuveli sen sijaan on äidin silmänterä ja lellikki ja äiti osaa rakastaa poikaa pyyteettömästi. Tämä on kova paikka tytölle, joka kyllä huomaa että jokin on pielessä ja yrittää kaikkensa saadakseen äidin rakkautta.

Molemmissa lapsissani on hyvät ja vähemmän hyvät puolensa. Kumpikin on silmissäni aivan yhtä ihana, fiksu ja rakastettava, vaikka luonteeltaan ovatkin kuin yö ja päivä.

Meidän perheessämme on aina ollut selvää, että veljeni on vanhemmilleni rakkaampi kuin minä. En ole ikinä tajunnut olla tästä katkera, koska myös minulla on ollut hyvä lapsuus ja myös minua on rakastettu. Meitä on aina kohdeltu tasapuolisesti.



Itse rakastan enemmän esikoistani kuin kuopustani. Esikoisen kanssa kaikki vaan on uutta ja ihmeellistä. Hän on helppo ja iloinen lapsi, ja lisäksi muistuttaa voimakkaasti ulkonäöltään minua ja äidinpuolen sukuani. Kohtelen lapsia kuitenkin samalla tavoin, enkä koe että tässä tapahtuisi vääryyttä kenenkään kohdalla.

eli siis jos se näkyy siten että lellilapsi saa rahaa, mopon, auton --> sisarus ei saa mitään



jos lellilasta tuetaan, kehutaan ja kannustetaan --> sisarusta vain vähätellään



jos lellilapsen omia lapsia pidetään lellilapsenlapsina joita hoidetaan ja joille ostellaan kaikkea --> sisaruksen lapsenlapset ovat yhdetekeviä, niitä ei hoideta ikinä, niille ei osteta mitään



Mun lapsuudenkodissa siis on tämä kuvio ja kyllä olen todellakin KATKERA. Vanhempani tällä hetkellä rakentavat siskolleni omakotitaloa ilmaiseksi. Sitä ennen ostivat auton. Itse en ole saanut killinkiäkään kotoani vanhemmiltani koskaan.



Tämäkö on sitten normaalia ja reilua??? Voisi mennä teillä "asiaa normaalina pitävillä" kahvit väärään kurkkuun jos oma kohtelunne olisi tätä luokkaa.