1 vai 2 lasta?
Äidit joilla enemmän kuin yksi lapsi:
Kertokaa äitiyden hienoja hetkiä ja tilanteita kun huomaatte miten hienoa on, että lapsilla on toisensa.
Siis toisin sanoen haluaisin kuulla hyviä syitä elävästä elämästä sille miksi yrittää saada enemmän kuin yksi lapsi.
Miehen kanssa juuri painitaan tämän ongelman kanssa. Tyttö on 1,5 vuotias ja toisaalta olen hyvin tyytväinen tämän hetkiseen tilanteeseen mutta jossain sisimmässä tuntuu että haluaisin toisen lapsen. Kuitenkin tuntuu että haluaisin antaa kaiken huomioni tälle ainokaiselleni ja että käytännön asiat vaikeutuisivat kahden lapsen kanssa (matkustelu, asioiden hoitaminen jne.).
Kertokaa myös jos on tullut tilanteita että olette miettineet (vaikka sekunnin murto-osan ajan), että oliko toisen lapsen hankkimisessa mitään järkeä. :)
Kiitos etukäteen vastauksistanne.
Kommentit (13)
Elikkäs meillä oli haaveissa kaksi lasta ja n. 2 vuoden ikäerolla, noh hyvinhän tuo sit meni kun tulin raskaaksi ja ikäeroksi tulee n.2v3kk, mutta nyt meille tuleekin kaksoset joten lapsia tulee olemaankin 3!!!
Ihan pakko oli tulla vaan tuo sanomaan kun aina oon kuvitellut et itellä ois 2 lasta;)
R-P ja tyttö 2v2kk ja masutytöt 35+4
Heillä vaan päätettiin tehdä vielä se kolmas, joka olikin kolmas ja neljäs eli nyt perheessä yllätys-yllätys neljä alle kouluikäistä!
eli ikäeroa 1v 8kk. Vanhempi on tyttö ja nuorempi poika. Kun nuorempi syntyi, tuli joskus niitä hetkiä että voi *" %#¤, kun vauva herätteli yöllä ja vei paljon aikaa, ja isompi tietysti sitten ihmetteli tätä sylinvaltaajaa ja yritti saada oman huomionsa - hyvällä tai pahalla, eikä auttanut vaikka vauvan nukkuessa tehtiin yhdessä juttuja, vaan huomiota olisi tietysti pitänyt saada JUURI SILLOIN kun se vauva oli siinä hoidettavana.
Heti kun vauveli alkoi vähän seurata tapahtumia, ottaa kontaktia, hymyillä, eli kun isosisko alkoi saada kiinnostukselleen vastakaikua alkoi tilanne muuttua parempaan päin. Nyt kun poika konttaa, ja nousee seisomaan, ja osallistuu leikkihin (mikä ei aina ole hyvä tietenkään...) niin lapsilla on tosi hauskaa keskenään. Autossakin isosisko istuu jo nenä menosuuntaan ja pikkuveli auton toisella laidalla takapenkillä selkä menosuuntaan, ja automatkoilla kun velikin on hereillä isosisko naurattaa sitä tekemällä hassuja ääniä ja ilmeitä - silloin äidilläkin on kivaa!
Samoin aina kun ne puuhaa jotain keskenään, tai vaikka niin että isompi tekee ja pienempi katsoo, ja oikeastaan nyt ei enää tule sellaisia ajatuksia ollenkaan että miksi tehtiin tuo toinen. Saa nähdä sitten kun ne saa uhmakohtauksen yhtä aikaa...
Mutta suosittelen siis, me ollaan ajateltu tehdä näitä vielä lisää! Ainakin yksi. Sitten pitää jo miettiä, kun sitten täytyis jo vaihtaa autokin isompaan jne....
Itsekin painiskelin saman asian kanssa, kun esikoinen (tyttö) oli reilusti yli 1-vuotias. Elämä oli asettunut uomilleen ja tytöstä oli vaikean vauva-ajan jälkeen tullut aivan ihana päivänsäde. Myös mainitsemasi matkustaminen arvelutti meitä, koska pidämme todella paljon matkustamisesta. Mutta onneksi saimme toisen lapsen! Nyt meillä on iloa kahdesta lapsesta ja usko tai älä: matkustaminen on helpompaa, kun lapsista on toisilleen seuraa :)
Toinen lapsemme on poika ja ikäeroa tuli 2,5 vuotta. Tämä ikäero osoittautui todella hyväksi. Esikoinen oli jo aika itsenäinen ja vaipoistakin oltiin päästy hyvissä ajoin eroon. Nukkuikin jo yönsä hyvin.
Toisenkin lapsen kohdalla vauva-aika oli kuitenkin raskas, koska poika oli todella huono nukkumaan (on edelleen). Ensimmäinen puoli vuotta oli kaikkein raskain jatkuvan väsymyksen ja esikoisen lievän uhman takia. Rakkaus toista lasta kohtaan oli kuitenkin niin valtava, etten missään vaiheessa katunut hetkeäkään hänen saamistaan. Tunteeni esikoista kohtaan tosin kylmenivät, mutta heti kun sain nukkua vähän paremmin ja uhmakin väheni, tunteeni palasivat ennalleen, eikä siinä asiassa ole enää mitään ongelmaa, vaikka edelleen olen välillä kamalan väsynyt (lapset nyt n. 4- ja 1,5-vuotta).
Nyt elämä on taas asettunut omille uomilleen ja olen alkanut haaveilla kolmannesta lapsesta. Voi kuitenkin olla, että jää haaveeksi, koska en usko jaksavani enää kolmatta kertaa tuota valvomista (ja se matkustaminenkin vaikeutuisi ;). Lapset leikkivät todella paljon keskenään ja sopuisasti. Esikoiseni on aivan ihanan kiltti tyttö, joten riitaa tulee todella harvoin. Katsotaan sitten, kun kuopukselle tulee uhma :)
Olen kyllä todella onnellinen siitä, että päätimme yrittää toista lasta, koska esikoisemme nauttii todella paljon pikkuveljestään.
Itselläni on kaksi useamman vuoden vanhempaa veljeä ja ei koskaan lapsena oltu mitään ylimpiä ystäviä, mutta kuitenkin sisarusten välinen kaveruus on ainutlaatuista. Eniten se kolahti kun isämme kuoli kun olin nuori aikuinen. Veljet oli ainoat joille kokemus oli ihan sama ja samaistuimme ja lähenimme toisiimme kovasti.
Se kokemus oli sen verran kova etten ikinä halunut oman lapseni joutuvat kokemaan moista " yksin" . Tämä tosin ei tietenkään ollut aivoa syy miksi halusimma ja iloksemme saimme kaksi lasta, nyt 4 ja 6 v. Sekuntiakaan en ole ajatellut miksi hankion toisen lapsen. Kolmas onkin sitten jo niin iso kynnys että jäänee tekemättä.
Ja todella, useampi lapsi on rikkaus, kun miettii, että miten kaukaisemmatkin sisarukset antaa tukea toisilleen vanhempien ja isovanhempien avioerotilanteissa, kuolemantapauksissa jne ja myöhemmin muutenkin on serkkuja jne.. itse olen ainut ja kyllä ainakin aikuisena olen kaivannut sisaruksia itselleni. Myös lapsena, vaikka usein olikin kivaa kun jäätelöpaketin sai jakaa kolmeen osaan, eikä neljään jne... ;)
Ja ihan arkipäiväisenä, leikkiseuraa ja viihdytystä he tarjoavat toisilleen jo ihan siitä asti kun ottaa vauva ekat katsekontaktit, hymyt, naurut, jne..
Välillä pahimmat hetket on koettu kun parisuhde rakoilee kun ollaan kaikki väsyksissä, ja molemmat lapset huutaa yhtä aikaa. Silloin sitä miettii mitä järkeä tässä oli, mutta siitäkin selviää.
Matkustus ja muut sellaiset asioinnit ovat vielä suhteellisen helppoa kahdenkin kanssa, myös yksin pärjään itse ainakin. Stressi ja pakkaus ja huolenpito sujuu siinä samalla vaivalla molemmista lapsista. Eikä pikkuisina vielä edes vie rahaakaan niin paljon. Ja kyllä varmana pärjäisi isommankin lauman kanssa, mutta ei kiitos kuitenkaan enempää näitä, vaikka ne niin ihania ovatkin.
Ja sanoisin, että kaikessa on puolensa. Meidän tilanteessamme tietenkin hyvä, että on kaksi. Nyt 2v5kk paljon seuraa toisistaan. Tänään olin yksin toisen lapsen kotona ja oli niin outoa kuin olla voi. Kuului jopa kellon tikitys, jota ei yleensä päätä huumaavan leikkien tai kinauksen takaa kuule.
Kahden kanssa vauva-aika oli ainakin aikas kamala, kun vielä pieninä syntyivät. Yksi lapsi kerrallaan olisi siinä tilanteessa huomattavasti inhimillisempi vaihtoehto, koska nukkuivat eri aikaan, muutenkin huonosti, herättivät aina toisensa unesta yms. Olin neljän seinän sisällä. Nytkään en kovin isoista reissuista yksin selviä, koska kahta samanikäistä ei kauppaankaan voi viedä ilman rattaita...
Lapsen rakastamisesta voin sanoa sen verran, että kaksoseni ovat kaksi täysin erilaista luonnetta ja molemmissa on paljon aivan upeita ja ihania piirteitä ja tietenkin myös hankalampia, mutta molemmat ovat tismalleen yhtä rakkaita eli kyllä kahta lasta pystyy rakastamaan täysillä.
Tsemppiä kakkosen suhteen!
minulla on neljä lasta ikää niillä on 5,4,2,ja 2kk ja hetkeäkään en ole katunut yhdenkään tekoa.lapsista on älyttömän paljon seuraa toisilleen ja meillä ainakin vanhinmasta on jo paljon apuakin jos tarvitsee,pukee ja syöttää pienempiä ihan kamalalla innolla (välillä täytyy toppuutella).onhan niitä kiukkupäiviäkin jolloin tuntuu että ohhoh miten tästä selviää,mutta kun kiukku menee ohi niin kohta on kolme isompaa jo leikkimässä ja saan olla vauvelin kanssa kaksistaan.elikkä suosittelen kahta tai useampaakin lasta.
Olen itsekin pohdiskelut näitä asioita paljon. Varsinkin viime aikoina, kun on tullut päätöstenteot eteen. Meillä on yksi lapsi - 2 v 9 kk - aivan ihastuttava hurmuripoika. Hän on aina ollut varsin helppo lapsi, tietty uhma on ollut ollut välillä aika raskasta. Elämämme on asettunut ihanasti uomiinsa. Olen palannut takaisin töihin. Nautin siitä, että minulla on taas perheen ulkopuolinen elämä. Kodin ja työn yhteensovittaminen oli helppoa ja arkemme on sujuvaa. Poika rakastaa yökyläilyä mummolassa, joten meillä on miehen kanssa säännöllisesti omaa aikaa. Rakastan elämääni juuri tällaisena.
Mutta, mielessä on silti se toinen lapsi. Me olemme molemmat miehen kanssa useampilapsisista perheistä ja jotenkin toinen lapsi tuntuu täysin itsestäänselvältä asialta. Mies on toivonut toista lasta jo pitkään, mutta minä taas olen ollut sitä vastaan. Pelottaa uudelleen kotiin jääminen, en nimittäin mitenkään erityisesti nauttinut ä-lomasta ja hoitovapaasta (olin kotona 2 vuotta). Ajatuksena tuntuu hirveältä jäädä taas pois työelämästä, olla taas niin sidottu kotiin ja kaiken aloittaminen alusta (olen niin tottunut siihen, että pojasta on tullut omatoiminen). Siltikin ajatus siitä, ettemme toista lasta yrittäisi, tuntuu erittäin oudolta. Minusta tuntuu, että jollemme antaisi toiselle mahdollisuutta ja jäisimme yksilapsiseksi perheeksi, jäisi minulle loppuelämäkseni sellainen tunne, että jokin puuttuu.
Nämä ovat hankalia asioita. Pelottaa ennalta se, miten elämä muuttuu uuden vauvan myötä. Toisaalta on vahva tunne, että sen toisen haluaa.
En ole koskaan katunut, että meillä yksi lapsi on, vaikka välillä lahjoittaisin kyllä ekalle vastaantulijalle;) En siis usko, että toistakaan lasta katuisi, vaikka välillä olisikin hankalaa ja vaikeaa.
Meillä tämä ainokainen on nyt 3v11kk ja toinen lapsi ehkä vasta nyt mielessä? En olisi itse jaksanut kerralla kahta vaippaikäistä, jos voi valita;)
Meillä on 4v ja pian 2v lapset. Tosi paljon lapsista on seuraa toisilleen, nytkin voin rauhassa tässä kirjoitella kun leikkivät olkkarissa. Alku oli tosin hankalaa, kun harmitti esikoisen puolesta vähentynyt huomio ja väsynyt äiti eikä oikein vauvaakan ehtinyt niin paljon huomioida kun olisi halunnut. Mutta kun niistä parista kuukaudesta selvisi, niin reilusti ollaan plussan puolella asiassa. Esikoiselle on tehnyt todella hyvää kun saa veljen kanssa harjoitella sosiaalisia taitoja, puolensa pitämistä, lelujen jakamista, toisen huomioimista. On reipastunut kaveripiirissäkin kun saanut oppia kotona riitatilanteiden hoitamisesta. Ja mielestäni lapsen psyykkiselle kasvulle tekee hyvää että oppii selviytymään vanhempien avulla myös vaikeista kateuden, mustasukkaisuuden ja vihan tunteistaan. Ja sitten on mahtavaa kuulla on esikoinen sanoo, kuinka paljon rakastaa veljeään ja kuinka ihanaa on että hän on meillä, ja että on kaveri jonka kanssa leikkiä.
Itse pääsen siis tällä hetkellä paljon helpommalla kahden kanssa kun ei tarvitse viihdyttää kumpaakaan. Vauva-aikanakin ei tarvinnut keksiä virikkeitä vauvalle, viihtyi hyvin isompaa seuraillessa. Ja matkustamiseen ym. ei ole minusta tullut mitään ongelmia kahden kanssa, autoonkin hyvin mahtuu ym.
Toki jokainen toteuttaa tätä hommaa, äitiyttä, ihan omista lähtökohdistaan, mutta itse en olisi voinut kuvitella, että meidän lapsiluku jäisi yhteen tai edes tähän kahteen. :0) Kuitenkin silloin kun aloimme tätä toista yrittää, odottelin plussaa vähän kauhunsekaisin tuntein; miten jaksan, miten esikoinen suhtautuu jne. Eniten pelkäsin sitä, että koliikki toistuu tämän toisenkin kanssa, mutta onneksi ei. Päivääkään en ole katunut, vaikkei tämä toinenkaan tyttönen ole koskaan ollut mikään " syö ja nukkuu -vauva" . Tytöt ovat nyt 9 kk ja 2v 5kk ja niitä ihania hetkiä listatakseni:
- tullessamme kotiin sairaalasta esikoinen oli ihan selvästi minulle vihainen kun olin ollut pois, oli ollut ikävä, mutta ei osannut sitä kunnolla ilmaista. Siskolle hän ojensi heti oman rakkaimman uninallensa (ja tämä nalle on siis tosi tärkeä esikoisellemme) kun sisko alkoi itkeä.
- esikoinen on aina innoissaan ollut mukana hoitamassa pikkusiskoa ja innosta soikeana kiikuttanut vaippoja roskiin, tuonut tuttia jne.
- tytöt pusuttelevat päivittäin ja nauraa kihertävät yhdessä
- " isosisko pitää kiinni, pikku-x ei kaadu" on nykyään usein kuultu lause meillä kun vauva on alkanut nousemaan pystyyn. Esikko tosiaan seisoo pikkusiskon takana ja pitää kiinni.
- " hyvää yötä pikkukulta" sanoo esikoinen kun pikkusiskon on aika mennä nukkumaan
- pikkusiskon silmät loistavat aina kun esikoinen ilmestyy näköpiiriin tai hänen äänensä kuuluu jostain
Onhan näitä varmaan miljoona.....
On meillä toki ollut mustasukkaisuuttakin, mutta pitkällä pinnalla ja huolellisella selittämisellä, " äiti syöttää siskon ja sitten tulee" , niistä tilanteista on selvitty ja onneksi äidillä ja isällä on iso syli, että molemmat tytöt mahtuvat samaan aikaan syliin.
meillä on kolme lasta, ja neljättä yritellään.
Lapsemme ovat 15 v (tyttö), 3 v 4 kk (poika) ja 1 v 9 kk (poika).
Ehdottomasti sisarukset ovat rikkaus toinen toisilleen.
Vaikka meidän esikoisella ja keskimmäisellä on hurjan suuri ikäero (eri isät), ovat he silti jollakin tapaa tosi läheisiä toisilleen.
Isosisko hoivaa veljiään, ja leikkii heidän kanssaan.
Pienemmillä on kivasti leikkiseuraa toisistaan, ja pienestä ikäerostaan huolimatta olemme pärjänneet (ja jaksaneet) hyvin.
Nyt toivotaan kovasti, että saisimme perheeseemme vielä kuudennenkin jäsenen :)