Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erolapset syyllistää vanhempiaan hautaan asti
13.05.2015 |
Olen seurannut läheltä paria tapausta ja kummassakin lapset ovat niin henkisesti kuin fyysisesti pahoinpidelleet vanhempiaan eron vuoksi. Syyllistäminen ja katkeruus ei näytä loppuvan aikuisiälläkään. Kuinka itsekäs lapsi saa olla?? Olisiko ollut parempi kärsiä jatkuvasta riitelystä ja kodista missä vanhemmat eivät välitä toisistaan? Kaipa näiden erolasten mielestä.
Kommentit (39)
Minä olin iloinen erosta. Oli paljon helpimpaa, kun riitely loppui. Se jos mikä on lapselle pelottavaa kuultavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:14"]
Minä juuri tein viikko sitten aloituksen, kuinka lapseni on sanonut nyt, kun erosta on viisi vuotta, että hän on iloinen erosta. Ja me emme riidelleet, eikä kotona ollut ahdistavaa. Lapsi 15 v sanoi itse olevansa iloinen, että saa elää elämäänsä viikko-viikkosysteemillä.
eli 13: minun lapseni, 15 v ja 13 v itse haluavat elää vuoroviikoilla. Olen tarjonnut muuta mahdollisuutta, mutta tämä on lasten oma valinta. Ja muuten - minä itsekin elän vuoroviikoin kahta kotia. Sillä viikolla, kun lapset ovat isällään, olen miesystäväni luona. En näe tässä mitään onglemaa.
[/quote]
niin sinä olet se unelmapari, joka erosi
Tuli vain mieleen, kun luin toisenkin ketjun tässä unelmaparista. Tai siis sivustaseuraaja kertoi parista, missä nainen sanoi heidän olevan unelmapari, mutta kaikki tutut tiesi, että se aviolitto oli ihan yhtä helvettiä ja odottivat vain, koska mies löytää uuden, että uskaltaa lähteä monsterivaimonsa luota
Useammin sitä kuulee kommentit "miksi eivät eronneet jo aiemmin, kun sitä riitelyä tai tunnekylmää kotia joutui sietämään liian pitkään" tai "hyvä kun erosivat".
Jos joku on katkera vanhempien erosta, useimmiten syynä on joko se että toinen vanhempi on onnistunut myrkyttämään suhtautumisen toiseen vanhempaan panettelemalla tai sitten tarvitaan syntipukki omille ongelmille, mikäs sen klassisempaa kuin syyttää vanhempiaan.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:09"]Mä syyllistän siinä määrin, että mun vanhemmat keskittyivät eron jälkeen vain itseensä ja jouduttiin veljen kanssa kasvamaan aikuiseksi liian pieninä. Molemmille tuli mielenterveysongelmia, jotka psykologien mukaan joutuivat siitä, että perusturva mureni. Asuttiin myös viikko-viikko-systeemillä, joka on lapselle aivan helvettiä. Kokeilkaapa itse muuttaa joka viikkoa.
[/quote]
meillä niiiin sama. Minä 7v ja sisko 6v. Pari vuotta erosta ja sitte tuli uusia pikkusisaruksia kummallekkin puolin. Olo oli ulkopuolinen kummmassakin kodissa. Vaikka parhaansa yrittivät mutta kun oltiin "isompia" lapsia niin aika omillaan sai pärjätä. Tuntui ettei koskaan ollut kenellekkään se maailman tärkein ihminen. Nyt masentuneena 30kymppisenä näitä asioita käydään läpi. En syytä vanjempiani erosta vaan juuri itsekkyydestä. Jollain tapaa se lapsuus loppu silloin 7veenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin kahdestaan äitini kanssa, kun olin 11-vuotias. Isästä muistan, että hän matkusti aina ja paljon työnsä vuoksi. Hän teki 2000-luvun alussa uraa IT-alan huipulla ja työmatkoja oli Kauko-Aasiaan ja Jenkkeihin ihan yhtenään. Mun kouluni ja äidin vakityön vuoksi ei voitu harkita mukana reissaamista, eikä kyllä olisi huvittanutkaan.
Isä löysi uuden naisen työkaveristaan, mikä on nyt itse aikuisena ajatellen aika ymmärrettävää. Hän oli töissä enemmän kuin kotona. Mun vanhempien ero tuntui alusta asti järkevältä ratkaisulta, enkä ole koskaan ollut kummallekaan katkera. Isää näen noin kerran vuodessa kun käy Suomessa, olen myös itse matkustanut monta kertaa USA:ssa. Vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja hyvin toimeentulevia, enkä kärsinyt 'erolapsena olemisesta' millään tavalla.
Nainen 23 v
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:25"]
Erossa lapset kokevat suurta turvattomuutta
[/quote]
ei aina. Mun vanhemmat erosi kun olin 7 kk vanha. En muista mitään :D heidän ero ei ollut riitaisa, eikä mulla ole minkäänlaisia lapsuuden traumoja. Isäni oli vanha, yli 50 kun synnyin ja kuoli ennen kuin täytin 18.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:25"]Erossa lapset kokevat suurta turvattomuutta
[/quote]
Ei voi näin yleistää, sillä itse koin suurta helpotusta! Ei tarvinnut enää pelätä ja jännittää toista vanhempaa. Muuton myötä elämä rauhoittui ja iltaisin ihmeteltiin miten on niin hiljaista.
Aloitimme vanhempieni eron jälkeen, ollessani 12-vuotias, koko elämän ihan tyhjän päältä. Muutimme uudelle paikkakunnalle, mistä emme tunteneet ketään, asuimme pienessä vuokra-asunnossa, eikä rahaa suunnilleen mihinkään ollut. Koska olin ujo ja ilman kavereita jouduin koulukiusaajien silmätikuksi, ja vaikka kavereita löysinkin, jatkui kiusaaminen vuosikaudet. Äidilläni vaihtuivat miesystävät ja kaikki esiteltiin heti minulle ja olivat tiiviisti elämässäni, kunnes taas tuli ero ja kuvioihin tuli seuraava mies. Hän muutti silloisen miehensä kanssa n. 100 kilometrin päähän ollessani 15-vuotias, ja koska en tuohon kuvioon ilmeisesti sopinut, muutettiin minut omaan vuokrayksiöön. Äitini ei koskaan oikeastaan ruokaa laittanut, joten tein meille molemmille ruoat erosta alkaen, joten siihen ei yksin asuessa tullut muutosta, mutta kävin töissä ja huolehdin kaikista asioistani tuosta 15-vuotiaasta.
Tuo kaikki vaikutti minuun lähinnä niin, että minun on hyvin vaikea luottaa ihmisiin, varsinkin miehiin, ja siihen että he eivät hylkää minua. Minulla on aivan ihana mies ja meillä menee todella hyvin, mutta jotenkin pelkään silti koko ajan hänen jättävän minut. Minusta kasvoi itsenäinen, joissain määrin liiankin, ja arvostan parisuhdetta, avioliittoa ja ydinperhettä niin paljon, että en ole tyytynyt mihin tahansa mieheen, vaan sellaiseen, jonka kanssa näen oikeasti olevani onnellinen loppuelämän.
Äitini kanssa olen silti hyvin läheinen, ei minulla muutakaan perhettä ole, isäni kanssa en pahemminkaan tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä erolapsi joka ei ole koskaan syyttänyt eikä syyllistänyt vanhempiaan erosta(olin 11v. silloin). Mielestäni parempi että erosivat aikanaan. Syyllistämistä kuulin isältäni(asuin hänen luonaan) äitiäni kohtaan, silloin se tuntui pahalta mutta nyt ymmärrän katkeruuden mikä isälläni oli; äitini petti ja vaihtoi lennosta miestä.
Nyt 12v eron jälkeen pystyvät kommunikoimaan keskenään eikä syyllistämistä enää tapahdu kummaltakaan vanhemmalta.
Erolapsia on muitakin kaveripiirissäni enkä ole koskaan kenenkään kuullut syyttävän vanhempiaan!
Syyllistävät lapset ovat kasvatettu itsekkäiksi. Ei henkisesti tasapainoinen lapsi syytä vanhempiaan jatkuvasti vaikka on hieman taisteluhaavoja elämän varrella tullutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisten lasten vanhemmat voivat miettiä mistä lapset ovat saaneet tuollaisen itsekkyyden ja joustamattomuuden mallin.
Minä en ole syyllistänyt vanhempiani heidän erostaan koskaan. En ole sanonut puolikastakaan vastalausetta, vaikka he eivät koskaan edes yrittäneet tulla toimeen ja minä sitten sukkuloin heidän välillään ja pidin kahdet rippijuhlat ja kahdet valmistujaiset kun he eivät suostuneet samaan tilaan keskenään. Mietin mielessäni, että kun saan lapsia, tämä pelleily loppuu, enkä enää järjestänytkään kaksia ristiäisiä ja kaksia synttäreitä - häistä puhumattakaan!
Ja niinpä he sitten syyllistivät minut :)
Luonnekysymyksiähän nämä on. Aikuisena tein stopin sille, että minä olen ainoa joka joustaa. Joskus huonona hetkenä tekisi mieli soittaa isälle ja kysyä, miksi hän ei koskaan asettunut minun tuekseni uutta vaimoaan vastaan, mutta isäni tuntien tiedän, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Viileät, asialiset välit on paremmat kuin katkerat ja riitaisat. Tiedänpähän nyt sitten itse, miten en toimi, jos ero joskus edessäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kärsii aina erossa. Joskus on tottakai parempi erota, mutta kyllähän se järkyttää silti lapsen maailmaa
Oma lapsuuteni oli helvettiä juurikin siksi etteivät vanhemmat eronneet. Jokapäivä riiideltiin muka salaa. Ilmapiiri oli kolkko. Toiselle puhuttiin kuin kaverille ja vittuiltiin salaa. Vain siksi ettei meidän takia viitsineet erota. Mitä helvettiä. Erosivat heti kun tulin täysi-ikäiseksi ja molemmista tuli kertaheitolla onnellisempia ja rennompia. Mielestäni paras päätös ikinä, kun vain olisivat tehneet sen aikasemmin. Lapsella ei ole hyvä olla huonossa koti ilmapiirissä vaan paljon ennemmin vuoron perään onnellisilla ja vapailla vanhemmilla.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 15:37"]
Minä en ole syyllistänyt vanhempiani heidän erostaan koskaan. En ole sanonut puolikastakaan vastalausetta, vaikka he eivät koskaan edes yrittäneet tulla toimeen ja minä sitten sukkuloin heidän välillään ja pidin kahdet rippijuhlat ja kahdet valmistujaiset kun he eivät suostuneet samaan tilaan keskenään. Mietin mielessäni, että kun saan lapsia, tämä pelleily loppuu, enkä enää järjestänytkään kaksia ristiäisiä ja kaksia synttäreitä - häistä puhumattakaan!
Ja niinpä he sitten syyllistivät minut :)
Luonnekysymyksiähän nämä on. Aikuisena tein stopin sille, että minä olen ainoa joka joustaa. Joskus huonona hetkenä tekisi mieli soittaa isälle ja kysyä, miksi hän ei koskaan asettunut minun tuekseni uutta vaimoaan vastaan, mutta isäni tuntien tiedän, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Viileät, asialiset välit on paremmat kuin katkerat ja riitaisat. Tiedänpähän nyt sitten itse, miten en toimi, jos ero joskus edessäni on.
[/quote]
Joo, niin tuttua. Äiti ei voinut kävellä isän vieressä saliin lakituksessani, vaikka juhlia siis oli kahdet erilliset. Koska tilanpuutteen takia kukin oppilas sai yhden lipun jolla pääsee kaksi sisään, väärensi äiti lipun ja purjehti sitten isäpuolen kanssa saliin.
Meitä lapsia on syyllistetty ihan kaikesta alkaen siitä, jos on ollut liian kivaa äitipuolen kanssa, mutta vanhemmat eivät ole voineet käyttäytyä normaalisti edes lakituksessa ja häissä.
Minun lapset eivät ole syyllistäneet, oikeastaan päinvastoin. Toinen ainakin on enemmän kuin tyytyväinen siihen että erosin.
Tosin, vaikka erosta on n16v olen pysytellyt yksin, lasten ei ole tarvinnut tottua siihen että "äijät" ois vaihtuneet, ei myöskään exän nyxään koska olen ollut täysin yksinhuoltaja, ex ei ole tavannut lapsia eron jälkeen kuin n5 krt.
Alue: Aihe vapaa
Täällä myöa eroperheen lapsi.
Itse koin vanhempieni eron suurena helpotuksena ja eron jälkeen olen oppinut tuntemaan vanhempani ikäänkuin uudelleen.
Itse omilleni muuttaneena nään tilanteen jo vähän ulkopuolelta. Pikkusisareni voivat paljon paremmin kuin ennen ja välit ennen etäiseen isään ovat eron jälkeen parantuneet. Meidän perheelle vanhempien ero oli helpotus, ja uskallan kyllä puhua sisarusteni puolesta kun sanon että ero oli oikea valinta.