Oikeesti, jos petätte, oletteko oikeesti sitä mieltä

minua on petetty ja minulle kerrottiin heti. En ole edelleenkään ottanut avioeroa enkä aijo. Parisuhteen ongelmat kaivettiin juuria myöten esiin ja tehtiin syvällinen "juurihoito". Nyt suhde on aidompi ja läheisempi kuin ennen pettämistä. Pettämiseen on aina syy ja yleensä se on etääntyminen puolisosta. Jos pettämisen pitää salassa ja elää omaa salaista elämäänsä, ei kyllä pääse yhtään lähemmäs omaa puolisoa. Toki on varmasti karmivaa olla se pettänyt osapuoli, koska todellakin sen jälkeen saa useita saavillisia kylmää vettä niskaan. Tekojen seuraukset on vaan kestettävä ja katsottava mitä jää jäljelle. En itse käsitä kuka haluaa elää parisuhteessa, jossa ei olla rehellisiä ja jossa eletään ihan erillisiä elämiä.



Jostain se pettäminen selviää lopulta kuitenkin. Sen vaan aavistaa.

Kun lapset ovat jo isompia tai lähteneet pesästä, ei uskollisuudella ja uskottomuudella ole enää kummoistakaan merkitystä, ei miehelle eikä naiselle. Sehän on vain seksiä, eikä elinikäinen tai pitkä parisuhde läheskään aina perustu seksiin. Ainakin minua ja miestäni pitävät yhdessä aivan muut asiat, kuten yhteinen koti, jota rakastamme, aikuiset lapset, joista iloitsemme, mukava ystäväpiiri ja matkustelu, ylipäätään yhteinen maku vapaa-ajan vietossa. Olemme yhdessä yhteisestä sopimuksesta - olemme olleet lähellä eroa parikin kertaa ja tiedämme, että selviytyisimme hyvin myös yksin, mutta kimpassa on mukavampaa.



Kun puntarissa on toisella puolella koko yhteinen elämä ja toisella puolella ohimenevä ihastus tai jokunen yö toisen ihmisen kanssa, niin on itsestään selvää, että yhteinen elämä painaa enemmän.



Olemme sopineet, että jos elämä tuo eteen lahjan kiinnostavan ihmisen muodossa, siitä saa nauttia. Mutta toiselle ei kerrota. Yleensä toinen voi arvata, että jotakin on meneillään, mutta emme loukkaa toisiamme yksityiskohdilla.

No jos olisi kyse jostain panosta, ehkä joo. Mutta pitkään jatkunut sivusuhde, jota en halua lopettaa? Mitä kertoisin? Että rakastan toista, mutta ei viiti erota kun lapset on niin pieniä? Joo ei.

ei mieheni (ainakaan kun ei tiedä siitä).



Minun täytyy kantaa asiaa omallatunnollani, ei keventää oloani tunnustamalla miehelleni.



Minä olen jäänyt tähän suhteeseen perheen takia. Perheen yhtenäisyys on minulle tärkeämpi asia kuin se, että lähtisin kävelemään ja jatkaisin omaa elämääni (vaikka se monesti aika houkuttelevalta vaihtoehdolta tuntuukin). Ehkä sitten kun lapset on omillaan tähän tulee muutos, mutta nyt mennään tällä.



Eikä suurin osa pettämisistä ikinä tule ilmi. Ja jos minun pettämiseni tulee, niin sitten tulee ja sen mukaan eletään. Mutta itse en sitä vapaaehtoisesti rupea kertomaan.



Nyt meillä on menossa parempi kausi ja hyvä näin.

jos minua olisi petetty. Ehdottomasti. Tämän olen miehellenikin sanonut, ja toivon voivani luottaa siihen, että hän todella kertoisi jos kerrottavaa olisi. Muuten tulee vähän sellainen olo, ettei koskaan voi tietää, onko toinen ehkä joskus pettänyt. Ts. luottamus pelaa, kun toinen varmasti kertoo. Toki en voi tietää, kertooko hän silti.



Näin ollen minäkin kertoisin miehelleni pettämisestä. Pettäminen jo itsessään kertoo ongelmista siinä omassa suhteessa, joten tulisipahan asioita puitua. Tällä haavaa tuntuisi aivan järkyttävältä joutua kertomaan jotain tuollaista, joten enpä pettäisikään ihan hevillä.



Mun mielestä on ylipäätään oksettava ajatus, että toinen paneskelee ympäriinsä (edes kerran!) eikä toisella ole harmainta hajuakaan asiasta.

Jos suhde olis ollutta ja mennyttä, niin mä en haluis tietää. Enkä myöskään mistään satunnaisista yhdenyön suhteista.

jos minua olisi petetty. Ehdottomasti. Tämän olen miehellenikin sanonut, ja toivon voivani luottaa siihen, että hän todella kertoisi jos kerrottavaa olisi. Muuten tulee vähän sellainen olo, ettei koskaan voi tietää, onko toinen ehkä joskus pettänyt. Ts. luottamus pelaa, kun toinen varmasti kertoo. Toki en voi tietää, kertooko hän silti. Näin ollen minäkin kertoisin miehelleni pettämisestä. Pettäminen jo itsessään kertoo ongelmista siinä omassa suhteessa, joten tulisipahan asioita puitua. Tällä haavaa tuntuisi aivan järkyttävältä joutua kertomaan jotain tuollaista, joten enpä pettäisikään ihan hevillä. Mun mielestä on ylipäätään oksettava ajatus, että toinen paneskelee ympäriinsä (edes kerran!) eikä toisella ole harmainta hajuakaan asiasta.

No jos olisi kyse jostain panosta, ehkä joo. Mutta pitkään jatkunut sivusuhde, jota en halua lopettaa? Mitä kertoisin? Että rakastan toista, mutta ei viiti erota kun lapset on niin pieniä? Joo ei.

minäkään kerro vaimolleni, molemmat tyytyväisiä avioliittoon näin.

Entä jos ei kadu yhtään?

Musta just toi ettei "jaksa kantaa sitä taakkaa harteillaan" vaan kaataa sen puolison päälle on kyllä itsekästä. Jos minun mieheni pettäisi, se olisi yksi kerta ja paha moka jota katuu eikä aio sitä tehdä koskaan uudelleen, niin minä en haluaisi siitä tietää. Voisin antaa anteeksi ja todennäköisesti liittokin jatkuisi, mutta ei entiseen tapaan. Ei sellaista voisi unohtaa ja itseni tuntien en pääsisi eroon milikuvista mieheni pettäessä minua, alkaisin epäilemään hänen ylitöitään, harrastuksia yms. Nyt en epäile ja minulla/meillä on hyvä olla. Jos mie on mennyt mokaamaan niin kantakoon oman mokansa harteillaan eikä pilaa minun yöuniani sillä. Vaikka joku olisi nähnyt hänen hyppäävän taksiin vieraan kanssa ja minä kuulisin siitä niin toivon että tajuaisi valehdella minulle uskottavasti että se oli tuttu jonka kanssa menivät samalla taksilla kun suunta oli sama tms.



Jos kyse on suhteesta, niin siitä haluaisin kuulla ennen tuttavapiiriäni.

ja 12 on siis nelikymppinen perheellinen pian 15v naimisissa ollut. Myönnän kyllä että silloin alle kolmekymppisenä tyttösenä en ollut samaa mieltä vaan ajatuskin miehen pettämisestä oli verrattavaissa vakavuudessaan jonkun kuolemaan.

12