Olisitko huolissasi, jos lapsesi puhuisi usein siitä, kuinka huono hän on kaikessa?

Vaikka niin ei kuuluisi olla, onko lapsellasi kivoja merkkivaatteita ja muuta "arvoa korottavaa", ettei sen takia hyljeksitä? Kaikki ei ole suosittuja, mutta pakko se vaan on joukossa kasvaa.

Opeta lapsi olemaan kohtelias ja ajattelemaan muita, eikä välittämään tuosta saamastaan kohtelusta. Toisesta korvasta sisään jne.. Lopulta se palkitaan.

Lapsella on kavereita, ei tosin yhtä parasta kaveria, vaan sellaisia ihan ok tyyppejä, joiden kanssa leikkii kyllä. Mutta sanoo, että ei oikein viihdy niiden kavereiden kanssa ja on siksi mieluummin yksin. Eli ei lasta hyljeksitä, vaikka hän kokeekin, ettei kukaan pidä häntä kivana.



ap

Vaikka tuo ei olisi se totuus, niin se se miten lapsi näkee itsensä. Sillä on todella merkitystä mikä kuva lapsella itsestään on.



Meillä on yksi lapsi, joka aina sanoo ettei osaa jotain tiettyä asiaa tai hän ei pärjää. Kuitenkin juuri tuo lapsi pärjää noissa asioissa vähintäänkin hyvin tai loistavasti. Hänellä on rima korkealla ja ilmeisesti halu menestyä. Mutta puutumme aina noihin puheisiin ja pyrimme saamaan lapsemme näkemään itsensä toisin silmin ja olemaan itselleen armollisempi.



Mutta meillä ei ole yksikään kolmesta lapsesta kokenut että häntä ei pidetä kivana, eikä hänestä välitetä, saatikka ettei hänestä tulisi mitään. Jotenkin tuntuu että jos lapsi itse hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja saa kokea omana itsenään riittävästi rakkautta ja hyväksyntää, niin omakuva on positiivisempi. Tuollaisten puheiden kohdalla miettisin kiusataanko lasta tai mistä tuo itsensä näkeminen huonona ja ei välittämisen arvoisena on lähtöisin.

Lapset oppii kotona nuo tunteet ja jos ei kotona ole saanut tarpeeksi kehua, ei opi hyväksymään itseään.

Mutta sen tiedän, että isänsä ei häntä juurikaan kehu, vaikka olen hänelle siitä sanonut ja pyytänyt kehumaan silloin, kun tyttöä näkee. Tyttö tuntee myös, että hänestä ei välitetä edes kotona, koska hänelle ollaan välillä vihaisia, jos hän ei tottele. Ilman muuta ollaankin vihaisia, mutta aina vain syystä. Ja hirveästi kuitenkin meillä halitaan, pidetään tyttöä sylissä, pussaillaan yms.



ap

Vihaisia, miten tuo ilmenee? Ei vihaisuus ole hyvä kasvuympäristö. Miksi tarvitsee olla vihainen?

11 vuotiaalla pojalla masennus. Kuulosti pojan puheet aivan samalta kuin sun kirjoituksessa. Lisäksi puhui välillä ettei elämässä ole mitään järkeä eikä mikään tunnu kivalta.

Mikään ei auttanut mitä itse yritti, positiivinen palaute, haliminen kaikki normaali huomio ja läsnäolo. Silloin todella huolestuttiin ja monen yrityksen jälkeen päästiin tutkimuksiin. Meillä johtuu ihan kouluvaikeuksista. Pärjää kyllä aineissa hyvin, mutta joutuu liian kovile isossa luokassa. Pojalla keskittymisvaikeutta, hahmotusvaikeutta ja motoriikka ei ole ihan ikätasoista. Nämä asiat vetivät itsetunnon pohjalukemiin, kun koki ettei ole yhtä hyvä kuin muut. Nyt alkaa onneksi saada terapiaa.

Lienee aika luonnollista?



ap

ap