Lyödäänkö vetoa että Muru eroaa ennen joulua?
Kommentit (3)
Jotkut oppii yhdestä virheestä ja eikös hän ollut seikkaillut vähän enemmänkin miesmaailmassa.
että muru on palannut nuolemaan haavojaan tuttuun kainaloon villin, mutta epäonnisen seikkailun jälkeen, voisi olettaa ettei yhteiselo ole rakentunut sille vakaimmalle pohjalle. Nyt on varmaan aikamoiset paineet vakuuttaa, että suhde on juuri sitä mitä muru haluaa, mutta kun tunteet laantuvat ja arki astuu kuvioon, saattaa olla että homma levähtää.
Muru saattaisi tehdä jopa lapsen nykyisen kanssa, mutta veikkaan, että jossain vaiheessa hän alkaa kaivata muuta.
Joillekin naisille on kovin tärkeää saada ylenpalttista ihailua miehiltä. Tavallinen suhde ei arkipäiväistyttyään yleensä näille naisille riitä. Muru kuulunee tähän egobuustaajien joukkoon.
tulee kuvioihin saattaisi muru lähteä kokeilemaan.