Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lasten kuljetus etävanhemman luo, kumpi hoitaa?

Vierailija
04.09.2012 |

Lasten isän kanssa on sovittu että hän näkee lapsia kahdesti viikossa arki-iltaisin ja lisäksi joka toinen viikonloppu. Nyt isä muuttaa n.10 kilometrin päähän ja ilmoitti että minun on hoidettava puolet kuljetuksista. Minulla ei ole autoa ja bussilla hakureissun tekemiseen menee noin tunti, kun laskee mukaan pysäkille kävelemisen, bussimatkat yms. Joudun siis hakemaan lapset isältään kahtena iltana viikossa ja viemään tai hakemaan viikonloppuisin.



Viikonlopun reissuista vielä selviän, mutta en voi kuvitellakaan että vien lapset ensin aamulla päiväkotiin, menen itse töihin, teen yhdeksän tunnin työpäivän (niinä päivinä kun etä on lasten kanssa, teen pidemmän päivän koska omina hakupäivinäni en ehdi päiväkodin aukioloaikojen puitteissa tehdä kahdeksaa tuntia), matkustan töistä suoraan etän luo ja olen lasten kanssa kotona puoli kahdeksan aikaan. Missä välissä ehdin käydä kaupassa, tehdä ruokaa tai tehdä kotitöitä? Miten ihmeessä jaksan?



Toisella lapsista on lisäksi vielä hoitoa vaativa perussairaus, jonka vuoksi joudun olemaan ajoittain pois töistä, ja korvaamaan työtunteja tekemällä töitä iltaisin tai viikonloppuisin.



Olen myös sitä mieltä että lasten olisi parempi olla isällään yötä yhtenä arki-iltana sen sijaan että heitä raahataan paikasta toiseen harva se päivä. Eksän mielestä hänellä on kuitenkin oikeus nähdä lapsiaan useammin ja kuulemma yökyläily arkena on hänelle liian rankkaa, kun pitäisi jaksaa seuraava työpäiväkin.



Kun sovimme lasten huollosta lastenvalvojalla, meillä oli parista asiasta erimielisyyttä. Lastenvalvojalta ei niiden sopimiseen saanut oikein mitään mielipidettä tai apua, ainoastaan kehotuksen varata uusi aika jos sopua ei löydy. Mistä ihmeestä saan apua asian selvittelyyn? Yksi suurimmista eron syistä oli eksän loputon itsekkyys, joten tiedän että häntä on turha yrittää saada ymmärtämää minun kantaani tai suostumaan mihinkään muuhun kuin häntä itseään miellyttävään ratkaisuun. Eksä on sitä mieltä että minä voin kyllä kärsiä kunhan lapset eivät kärsi, eikä suostu myöntämään että myös minun hyvinvoinnillani olisi vaikutusta lasten hyvinvointiin. Hänen mukaansa syy, miksi en haluaisi ryhtyä näihin haku- ja vientireissuihin on vain ja ainoastaan laiskuuteni.



Tässäkin asiassa eksä vetoaa oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Hänellä on auto, mutta aikoo myydä sen koska ei tarvitse sitä tällä hetkellä työmatkoihin ja minä tulen hoitamaan puolet kuljetuksista.

Kommentit (50)

Vierailija
1/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

hoitaa kuljetukset ja kaikki muutkin kustannukset. Ruuat, matkat, mahdolliset lääkkeet ym. Onhan tuo aika kohtuutonta jos yleisillä joudut viemään.

Vierailija
2/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

puolet kuljetuksista on totta kai sinun vastuullasi..!



Kyllä teidän kannattaisi kuitenkin yrittää saada joku järkiratkaisu noihin vieriluihin, että lapset olisvat esim joka toinen viikko to-su siellä isällään ja joka toinen viikko su-ke.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että nyt lapset tulossa, että menis taksia vastaan ja maksais sitten sen kyytin. Pienetkin lapset menee näin kyllä kyydissä. Ja sitten sulle takaisinpäin sama juttu, sinä maksat lasten kyydin takaisinpäin. Näin meneen kustannukset jakoon tasan joka toinen matka kummallekin, simppeliä! Ei tarvi koskaan enää nähdä exän naamaa ja ei sulta kulu aikaa siihen matkaamiseen lainkaan.



Voit vielä laskea, jos et usko viisaampia, että taksikyydit voi tulla halvemmaksi kuin oman auton ostaminen. Älä osta autoa! Silloin joudut varmasti kuskaamaan enemmänkin helposti, jos sulla sellainen olisi. Auton hinnalla saa lapset matkustaa tosi monia vuosia joka viikonloppu 10 km matkan taksilla!



Herttinen kun yksinkertainen ratkaisu teille! Ideaani saa vapaasti käyttää, ollos hyvä!

Vierailija
4/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun puhuttiin kuljetuksista, ja hän sanoi kierrellen että vanhempien pitää se asia sopia keskenään. Kysyin myös jotain, josta tiesin että laki määrää asiasta ihan tietyllä tavalla. Halusin vain saada myös lasten isän ymmärtämään asian, kun se tulee lastenvalvojan suusta. Tähänkin lastenvalvoja sanoi että vanhempien pitää sopia asia keskenään. Entä jos emme vain saa sovittua? Totaaliyksinhuoltajuuskin olisi varmaan helpompi kestää kuin jatkuva ravaaminen eksän kotona, hänen määräyksestään. Tällä hetkellä itkettää pelkkä ajatuskin siitä, miten lopussa tulen olemaan kun eksä myy autonsa, varsinkin kun tiedän miten leppoisaa elämää hän viettää lapsettomina päivinään. Monesti hän tuo lapset takaisin viikonloppuvierailulta vähän aikaisemmin, jonkun tekosyyn varjolla tai "kun on ollut niin rankkaa".

Vierailija
5/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vielä siinä iässä että heitä voisi kuljetuttaa yksin taksilla, eikä takseissa ole turvaistuimia.

Vierailija
6/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja vie. Lasten äidillä ei ole autoa ja vaikka olisikin, ei hän taatusti osallistuisi kuljetuksiin. Ajatusmaailma näet on, että jos mies haluaa lapsia nähdä, hän myös hoitaa kuljetukset.



Mä en kyllä ap:n tapauksessa suostuisi noihin kuskailuihin. Julkisilla on tosi rasittavaa kuljettaa pieniä lapsia, jotka eivät kuitenkaan enää istu rattaissa. Tuo arki-iltajärjestely kuulostaa muutenkin rasittavalta niin lasten kuin vanhempienkin kannalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

olla isällä yötä. Siten heidän ei tarvitse reissata edestakaisin. Jos ei miehelle sovi, niin voi voi. Et yksinkertaisesti mene noutamaan, vaikka mies perään soittelisi.



Tapaamisissa ajatellaan lapsen parasta ja se on sitä, että heitä ei kuljeteta jatkuvasti paikasta toiseen.

Vierailija
8/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vielä siinä iässä että heitä voisi kuljetuttaa yksin taksilla, eikä takseissa ole turvaistuimia.

No niin kauan kun on noin pieniä, viet taksilla ja tuut pois linja-autolla. Miehen ongelma on sitten miten kuskaa lapset sulle takaisin.

Tässäkin tapauksessa kannattaa ennemmin taksi kuin oma auto. Käytännössä taksi yhtä edullinen kuin pelkkien lapsien kanssakin eli lisää hintaa tulee vain bussimatkastasi takaisin. Toinen juttu on sitten menetetty matka-aika. Mutta kohta lapset on niin isoja, että menee yksin taksissa, jos vastaanottaja on toisessa päässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei olisi tullut mieleenkään alkaa hommaamaan autoa sen takia, että olisin vienyt ja hakenut lasta silloin kun ex päätti muuttaa naisen perässä kauemmas asumaan. Ei hän tosin sitä ehdottanutkaan.



Enkä tosiaankaan maksattaisi miehellä kaikkia kustannuksia, jos yhtäkkiä päättäisin muutta radikaalisti kauemmaksi.

Vierailija
10/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

teet eksälle selväksi, että ehdottamansa järjestely on sinulle liian rankka.



Sitten yrittäkäälöytää kompromissi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tosi raskaalta tuo arki-iltaisinkin näkeminen. Jos on niin pieniä lapsia, etteivät he voi matkustaa yksin taksilla, niin ei taida tuo edestakas veivaaminenkaan olla ihan hyvästä.

Vierailija
12/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se maksaa, joka päättää muuttaa kauemmas. ei olisi tullut mieleenkään alkaa hommaamaan autoa sen takia, että olisin vienyt ja hakenut lasta silloin kun ex päätti muuttaa naisen perässä kauemmas asumaan. Ei hän tosin sitä ehdottanutkaan.

Enkä tosiaankaan maksattaisi miehellä kaikkia kustannuksia, jos yhtäkkiä päättäisin muutta radikaalisti kauemmaksi.

Tämä ei kuulemma päde saman kaupungin sisällä, ainoastaan jos toinen muuttaa pitkän matkan päähän. Eksä vetoaa siihen että bussimatka "kestää vain kymmenen minuuttia" mutta kun mukaan laskee pysäkille kävelemisen, sen että siellä pitää aina olla vähintään pari minuuttia ajoissa, pysäkiltä eksälle kävelemisen, lasten mukaanottamisen ja takaisintulomatkan, kaikkeen menee yhteensä se tunti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

3 ja 4,5

Vierailija
14/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

hoitaa KAIKKI tapaamisiin liittyvät kuljetukset. Ajatelkaa nyt jumaliste omalla järjellännekin vähän asioita! Ei lähivanhemmalla ole niitä kuskauksia jo aivan riittävästi muutenkin - juuri niitä kuskauksia, joita etävanhemmat eivät käytännössä koskaan hoita (poikkeuksiakin toki on); siis arjen kuskaamisen tarhaan, kouluun, harrastuksiin, lääkäriin...



On se nyt saatana jos ei etävanhempi edes tapaamisia hoida ilman lähivanhemman apua ja osallistumista!



huomaa kyllä, kenellä tässä ketjussa ei ole mitään käsitystä lähivanhemman arjesta.....



Ap, pysy tiukkana ja vaadi lastenvalvojaa puolellesi. Meidän tapauksessamme lastenvalvoja nimenomaan sanoi, että lähivanhempaa ei voida velvoittaa enää osallistumaan tapaamiskuljetuksiin, koska se kaikki muu roudaus on lähin harteilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuttakaa tapaamissopimusta, niin ei tarvi ravata monta kertaa viikossa. Ja kuljetukset menee puoliksi, sori vaan. Mikä velvollisuus sillä eksällä on pitää autoa (joka on kallista) jos sullakaan ei ole velvollisuutta.

Vierailija
16/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

parikymppinen poika, tai jos ei parikymppinen niin ainakin alle 30-vuotias. Hänellä ei ollut mitään sanomista mihinkään ja kaikkeen toisteli vain että se on vanhempien oma päätös.



Saako lastenvalvojalla käydä erikseen, molemmat omalla varatulla ajallaan? Edellinen kerta päättyi omalta kohdaltani itkukohtaukseen kun eksä vaati kohtuuttomia, minä ajoin lasten etua ja lastenvalvoja yritti saada aikaan kivan kompromissin. Lopulta en vaan kyennyt pitämään puoliani eksää vastaan vaan romahdin, enkä haluaisi sitä uudestaan. Onkohan meidän käynnistämme jotain muita tietoja järjestelmässä kuin tehty sopimus, esimerkiksi eksän riitainen ja aggressiivinen käytös?

Vierailija
17/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ainakin toimii niin, että mies hakee lapsensa aina meille. Lasten äiti muutti 100 km päähän meistä, joten matkoihin kuluu aika paljon rahaa, etenkin kun kumpikin ollaan työttöminä. Mutta ei auta kuin tinkiä muusta, lasten äiti ei niitä lapsia alkaisi meille kuskaamaan ja siinä jäisi sitten mieheltä heidän tapaamisensa.



Vaikeitahan nää asiat on.

Vierailija
18/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että heitä kuljetellaan julkisilla ympäri kaupunkia. Minun pitää olla jo kahdeksalta töissä, joten lähdemme seitsemältä kotoa että ehdin. Kun siihen lisää bussimatkat isän luokse ja takaisin minun kanssani, on lasten päivä ihan yhtä pitkä kuin minunkin. Ja lapsille varmasti paljon paljon rankempaa.



Jos yritän ehdottaa harvempia tapaamisia, olen vieraannuttava, kauhea ja julma nainen ja saan varmasti kuunnella suoraa huutoa siitä miten yritän tuhota isän ja lasten suhteen. Eikä se vaikuta tilanteeseemme mitenkään.

Vierailija
19/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset




Ei kuulu sinun tehtäviisi kuljettaa lapsia isälleen.



Ota yhteyttä yksinhuoltajien liittoon

http://www.yvpl.fi/etusivu/ ja siellä eroinfo



EROINFOPÄIVYSTYS

ma-to 10.00-16.00

ke 10-19

020 774 9800





Ihmetyttää lastenvalvojien toiminta. Kun kuitenkin pyritään siihen, ettei oikeuteen tarvitse mennä.



Jos isä haluaa tavata lapsiaan niin hakekoon. Tuo sinun kokemasi kuulostaa vain ja ainoastaan kiusaamiselta ja pomputtamiselta.

Vierailija
20/50 |
04.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lastenvalvojalle saa kyllä varattua erilliset ajatkin, mutta kyllä ne silti pyritään pitämään sellaisina käynteinä, että yhdessä käy eronnut pariskunta.



Kuskaukset kuuluu mennä puoliksi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi kuusi