Lue keskustelun säännöt.
Tärkeiden asioiden krooninen lykkäily (procrastination) ongelma - mikä avuksi?
30.08.2012 |
Lykkään tärkeiden asioden hoitamista (työoaikkahakemusten tekemistä, työkkärilappujen täyttämistä, vakuutuspapereiden täyttämist yms.) viimeisille minuuteille ja joskus en saa niitä tehtyä lainkaan. Asia vaivaa koko ajan, mutta en saa siihen tehtyä parannusta vaikka kuinka yritän potkia itseäni. Tämä alkaa vaikeuttamaan jo normaalielämää. Onko kukaan muu kärsinyt vastaavasta psykologisesta ongelmasta ja miten sen yli päästään?
Kommentit (75)
josta jäkätettiin paljon. Tein se kyllä aina itse, joten jäkätys ei päättynyt siihen, että työn olisi tehnyt joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisen vaikeaa on soittaa virastoihin, varata lääkäri- ja neuvola-aikoja jne. Silti työssäni toimin erittäin vastuullisella paikalla ja hoidan tunnollisesti kaiken. Myös tarvittavat puhelinsoitot ilman ongelmia. Tämä ongelma yltää vain omaan elämänpiiriini.
Mieheni tietää ongelmani ja auttaa mua usein. Hänen hommansa on esim. maksaa laskut tietokoneella. Mutta usein mä unohdan tai "unohdan" avata ja viedä ne laskut hänen pöydälleen ja sitten tulee karhukirjeitä.
Mulle oltiin pienenä aina vihaisia kaikesta. Luulen että tää johtuu jollain tavalla siitä. Lamaannun hoidettavien asioiden edessä, päässä soi vaan se etten osaa enkä pysty.
mutta haluaisin kysyä teiltä ongelmasta kärsiviltä, että kun olitte lapsia, vaativatko vanhempanne teitä hoitamaan velvollisuutenne vai saitteko olla aika vapaasti?
Miehessäni huomaan aina joskus tuota epämieluisten asioiden lykkäämistä (vaikka joissain asioissa hän on toisaalta hyvinkin tehokas). Minulla on se käsitys, että hänen lapsuudenkodissaan lapsia ei juurikaan jämäkästi käsketty tekemään asioita, vaan korkeintaan vain jäkätettiin esimerkiksi siitä, että lapset eivät osallistuneet siivoamiseen tms.
vähän liikaakin ja liian nuorena. Kymmenvuotiaana olin jo "iso ämmä" jolla oli paljon velvollisuuksia - sen sijaan veljeni sukupuolensa takia ei ollut iso vielä kaksikymppisenäkään eikä tarvinnut tehdä mitään...
Yliopistossa kun tuli sivuaineena psykaa luettua niin siellä tästä jotain puhuttiin. Itse asiassa tämä piirre on evoluution aikana ollut hyödyllinen ja siksi se on ihmisillä niin yleinen. Niin pitkään kun on tarvinnut keskittyä lähinnä välittömiin eloonjäämiseen liittyviin toimiin, ja pitkän tähtäimen suunnittelu ja touhuilu kaukaisempien tavoitteiden eteen on ollut todennäköisesti turhaa energiankäyttöä ja vienyt huomitoa pois nykyhetkestä, joka voi johtaa vaikka pedon syömäksi tulemiseen. Myös energiansäästäminen välttämällä kaikkia töitä, jotka eivät ole täysin välttämättömiä, on ollut hyödyllistä kun ruoka on ollut niukkaa. Luonnonvalinta on siis suosinut niitä piirteitä, jotka nyt nykymaailmassa, jossa esim. työtavoitteet on aika abstrakteja, aiheuttavat sen että ihminen ei oikein millään saa tartuttua toimeen vaikka tietää järjellään että "pitäisi".
Persoonallisuuden piirteistä muistaakseni impulsiivisuus oli se mikä vahvimmin korreloi tämän viivyttelyn kanssa. Itse olen hyvin impulsiivinen myös.
Erityisen vaikeaa on soittaa virastoihin, varata lääkäri- ja neuvola-aikoja jne. Silti työssäni toimin erittäin vastuullisella paikalla ja hoidan tunnollisesti kaiken. Myös tarvittavat puhelinsoitot ilman ongelmia. Tämä ongelma yltää vain omaan elämänpiiriini.
Mieheni tietää ongelmani ja auttaa mua usein. Hänen hommansa on esim. maksaa laskut tietokoneella. Mutta usein mä unohdan tai "unohdan" avata ja viedä ne laskut hänen pöydälleen ja sitten tulee karhukirjeitä.
Mulle oltiin pienenä aina vihaisia kaikesta. Luulen että tää johtuu jollain tavalla siitä. Lamaannun hoidettavien asioiden edessä, päässä soi vaan se etten osaa enkä pysty.
Töissä pärjään, vaikka välillä sielläkin lykkään joitain vaikeampia asioita. Kotona tilanne on pahempi. Myöskään minä en pidä kirjeiden avaamisesta ja keräänkin niitä läjiin, jotka jätän jonnekin vanhenemaan. Kumma, että töissä kirjeiden avaaminen ei kuitenkaan tuota ongelmia.
Erityisen vaikeaa on soittaa virastoihin, varata lääkäri- ja neuvola-aikoja jne. Silti työssäni toimin erittäin vastuullisella paikalla ja hoidan tunnollisesti kaiken. Myös tarvittavat puhelinsoitot ilman ongelmia. Tämä ongelma yltää vain omaan elämänpiiriini.
Mieheni tietää ongelmani ja auttaa mua usein. Hänen hommansa on esim. maksaa laskut tietokoneella. Mutta usein mä unohdan tai "unohdan" avata ja viedä ne laskut hänen pöydälleen ja sitten tulee karhukirjeitä.
Mulle oltiin pienenä aina vihaisia kaikesta. Luulen että tää johtuu jollain tavalla siitä. Lamaannun hoidettavien asioiden edessä, päässä soi vaan se etten osaa enkä pysty.
Töissä pärjään, vaikka välillä sielläkin lykkään joitain vaikeampia asioita. Kotona tilanne on pahempi. Myöskään minä en pidä kirjeiden avaamisesta ja keräänkin niitä läjiin, jotka jätän jonnekin vanhenemaan ja puhelimella hoidettavat asiat ovat hankalia. Tämä myös töissä, mutta siellä pärjään sähköpostitse asioimalla. Kumma, että töissä kirjeiden avaaminen ei kuitenkaan tuota ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ainakin aivan selkeästi. Koen muutenkin kotona kaoottisuutta ja huonoutta, töissä koen olevani ihan ok.
t. se laskujen hilloaja.
Tosi kauan stressasin sitä, kun en koskaan pystynyt olemaan sellainen mitä muut toivoivat: vanhemmat sättivät sotkuisuudesta, koulu itsetunnottomuudesta, kaverit milloin mistäkin. Lintsasin kaikesta, jätin asiat hoitamatta ja puhelut soittamatta. Välttelin kaikkea ikävää, kun en osannut reagoida siihen "oikein".
Nyt viime kuukausina olen alkanut hyväksymään sen, että minä olen ihminen jolla pyykit lojuvat 2 viikkoa korissa siksi, ettei huvita pestä pyykkiä. Tänään jätin erään suht tärkeän homman välistä ja nukuin sen sijaan päiväunet- eikä kaduta yhtään! :) Ahdistus on lähes tipotiessään ja jaksan olla hyväntuulinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa, että en vain pysty tarttumaan joihinkin asoihin ja sitten tunnen olevani huono ja vajaa. Se on noidankehä, joka ikään kuin ruokkii itseään ja toinen toistaan. Samanaikaisesti tiedän kuinka helpottavaa olisi jos vain tarttusin toimeen ja hoitaisin asian, mutta jostain syystä en vaan pysty.
ahdistaa, mutta sekään ei saa tekemään asioita. Ja joka ilta tosiaan ihan tosissani päätän, että en kestä enää tätä stressiä. Huomenna teen sen. Enkä kuitenkaan tee.
Jotenkin oudolla tavalla pelkään asioiden hoitamista... ja kuitenkaan mikään lopulta hoidettu asia ei ole ollut kovin iso duuni tai ylivoimainen hoitaa.
Oon miettinyt, että pelkäänkö ihmisiä jollain tapaa. Asioiden hoitaminen johtaa ihmiskontakteihin. Pläääh.
Pahenee iän myötä, luulin että rohkeus ja aikaansaaminen olis semmosia aikuisten ominaisuuksia. Mut juu ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ahdistaa, mutta sekään ei saa tekemään asioita. Ja joka ilta tosiaan ihan tosissani päätän, että en kestä enää tätä stressiä. Huomenna teen sen. Enkä kuitenkaan tee.
Jotenkin oudolla tavalla pelkään asioiden hoitamista... ja kuitenkaan mikään lopulta hoidettu asia ei ole ollut kovin iso duuni tai ylivoimainen hoitaa.
Oon miettinyt, että pelkäänkö ihmisiä jollain tapaa. Asioiden hoitaminen johtaa ihmiskontakteihin. Pläääh.
Pahenee iän myötä, luulin että rohkeus ja aikaansaaminen olis semmosia aikuisten ominaisuuksia. Mut juu ei.
Huijaan siis eräpäivää, vaikka oikeasti tiedän, ettei kalenterimerkintä ole oikeassa, niin pystyn kuitenkin saamaan sen saman deadline- fiiliksen aikaiseksi.
Ja jos tämä on tosi iso ongelma, niin kannattaa varata aika sossuun ja ottaa ne paperit mukaan. Tai käydä lääkärissä hakemassa masennuslääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta haluaisin kysyä teiltä ongelmasta kärsiviltä, että kun olitte lapsia, vaativatko vanhempanne teitä hoitamaan velvollisuutenne vai saitteko olla aika vapaasti?
Miehessäni huomaan aina joskus tuota epämieluisten asioiden lykkäämistä (vaikka joissain asioissa hän on toisaalta hyvinkin tehokas). Minulla on se käsitys, että hänen lapsuudenkodissaan lapsia ei juurikaan jämäkästi käsketty tekemään asioita, vaan korkeintaan vain jäkätettiin esimerkiksi siitä, että lapset eivät osallistuneet siivoamiseen tms.
vähän liikaakin ja liian nuorena. Kymmenvuotiaana olin jo "iso ämmä" jolla oli paljon velvollisuuksia - sen sijaan veljeni sukupuolensa takia ei ollut iso vielä kaksikymppisenäkään eikä tarvinnut tehdä mitään...
Yliopistossa kun tuli sivuaineena psykaa luettua niin siellä tästä jotain puhuttiin. Itse asiassa tämä piirre on evoluution aikana ollut hyödyllinen ja siksi se on ihmisillä niin yleinen. Niin pitkään kun on tarvinnut keskittyä lähinnä välittömiin eloonjäämiseen liittyviin toimiin, ja pitkän tähtäimen suunnittelu ja touhuilu kaukaisempien tavoitteiden eteen on ollut todennäköisesti turhaa energiankäyttöä ja vienyt huomitoa pois nykyhetkestä, joka voi johtaa vaikka pedon syömäksi tulemiseen. Myös energiansäästäminen välttämällä kaikkia töitä, jotka eivät ole täysin välttämättömiä, on ollut hyödyllistä kun ruoka on ollut niukkaa. Luonnonvalinta on siis suosinut niitä piirteitä, jotka nyt nykymaailmassa, jossa esim. työtavoitteet on aika abstrakteja, aiheuttavat sen että ihminen ei oikein millään saa tartuttua toimeen vaikka tietää järjellään että "pitäisi".
Persoonallisuuden piirteistä muistaakseni impulsiivisuus oli se mikä vahvimmin korreloi tämän viivyttelyn kanssa. Itse olen hyvin impulsiivinen myös.
Erityisen vaikeaa on soittaa virastoihin, varata lääkäri- ja neuvola-aikoja jne. Silti työssäni toimin erittäin vastuullisella paikalla ja hoidan tunnollisesti kaiken. Myös tarvittavat puhelinsoitot ilman ongelmia. Tämä ongelma yltää vain omaan elämänpiiriini.
Mieheni tietää ongelmani ja auttaa mua usein. Hänen hommansa on esim. maksaa laskut tietokoneella. Mutta usein mä unohdan tai "unohdan" avata ja viedä ne laskut hänen pöydälleen ja sitten tulee karhukirjeitä.
Mulle oltiin pienenä aina vihaisia kaikesta. Luulen että tää johtuu jollain tavalla siitä. Lamaannun hoidettavien asioiden edessä, päässä soi vaan se etten osaa enkä pysty.
Töissä pärjään, vaikka välillä sielläkin lykkään joitain vaikeampia asioita. Kotona tilanne on pahempi. Myöskään minä en pidä kirjeiden avaamisesta ja keräänkin niitä läjiin, jotka jätän jonnekin vanhenemaan ja puhelimella hoidettavat asiat ovat hankalia. Tämä myös töissä, mutta siellä pärjään sähköpostitse asioimalla. Kumma, että töissä kirjeiden avaaminen ei kuitenkaan tuota ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.psychologytoday.com/articles/200308/procrastination-ten-thin…
Procrastination is not a problem of time management or of planning. Procrastinators are not different in their ability to estimate time, although they are more optimistic than others. "Telling someone who procrastinates to buy a weekly planner is like telling someone with chronic depression to just cheer up," insists Dr. Ferrari.
4. Procrastinators are made not born. Procrastination is learned in the family milieu, but not directly. It is one response to an authoritarian parenting style. Having a harsh, controlling father keeps children from developing the ability to regulate themselves, from internalizing their own intentions and then learning to act on them. Procrastination can even be a form of rebellion, one of the few forms available under such circumstances. What's more, under those household conditions, procrastinators turn more to friends than to parents for support, and their friends may reinforce procrastination because they tend to be tolerant of their excuses.
Työhön tulee ryhdyttyä, kun joku toinen ihminen muistuttaa siitä. Teen töissä paljon projekteja sisäisille asiakkaille. Silloin pyydän muistuttamaan hiukan ennen määräaikaa. Monet ovat oppineet, että teen työn hyvin ja ajallaan, kun he natkuttavat siitä oikealle hetkellä. Toiset varmaankin ajattelevat niin kuin tämän ketjun ilkeilijät, etten ole kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi. Minulla onneksi on varaa ajatella, että se on heidän tappionsa. Kotona en ole löytänyt mitään vastaavaa ratkaisua enkä haluaisikaan.
Olen kuitenkin ihan sinut "vaivani" kanssa. Töissä olen tehokas, jopa äärimmäisen pedanttinen ja hoidan asian kuin asian kuntoon vauhdikkaasti.
Kotioloissa olen sitten ihan flegmaattinen; joku asia saataa kestää kuukausikaupalla ennenkuin saan asian tehtyä, vaikkapa just joku ajan varaus gynekologille tai kestotilauksen peruminen...
Ja lappuja mulla on, kaikki hommat on lapuilla. Ja ei niitä lappuja voi missään järjestyksessä lähteä tekemään, siis että päälimmäinen ensin. Pakko niitä on tehdä siinä järjestyksessä kuin on pakko ja jotku tärkeätkin jää helposti notkumaan, kun ovat jo ennestään notkuvien nipussa...
Kathrin Passig&Sascha Lobo:"Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria"
Meille itsekurittomille on nimikin,lobo(lifestyle of bad organization),kirjassa on ihan konkreettisia vinkkejä miten selvitä elämästä lobona,mutta myös neuvotaan miten oppii hyväksymään itsensä. Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi viime vuonna,ja vaikka vieläkin arkistoin laskut avaamattomina lipaston laatikkoon,se ei ole enää niin ahdistavaa :)
on artikkeli Psykologia-lehden numerossa 3/2012.
Tässä abstrakti:
Aikaansaamattomuuden psykologiaa
Aikaansaamattomuus (engl. procrastination) määritellään tässä katsauksessa itselle haitalliseksi viivyttelyksi. Aikaansaamattomuutta on tärkeää tutkia sen aiheuttaman yksilöllisen kärsimyksen ja kielteisten yhteiskunnallisten seurauksien vuoksi. Tässä katsauksessa esitellään aikaansaamattomuustutkimusta TMT-mallin (Temporal Motivation Theory model) jäsentelyä käyttäen ja haetaan keinoja vähentää aikaansaamattomuutta. Oleellista aikaansaamattomuuteen vaikuttamisessa on ottaa huomioon sekä yksilön että tehtävän ja toimintaympäristön ominaisuudet. Katsauksessa pääpaino on aikaansaamattomuuden yksilöpsykologisessa teoreettisessa ymmärtämisessä ja selittämisessä, mutta siinä näkyy myös kirjoittajien kokemus yliopistoympäristöstä.
pitää saada stressaavia asioita karsittua elämästä pois, niin vapautuu energiaa.
mutta haluaisin kysyä teiltä ongelmasta kärsiviltä, että kun olitte lapsia, vaativatko vanhempanne teitä hoitamaan velvollisuutenne vai saitteko olla aika vapaasti?
Miehessäni huomaan aina joskus tuota epämieluisten asioiden lykkäämistä (vaikka joissain asioissa hän on toisaalta hyvinkin tehokas). Minulla on se käsitys, että hänen lapsuudenkodissaan lapsia ei juurikaan jämäkästi käsketty tekemään asioita, vaan korkeintaan vain jäkätettiin esimerkiksi siitä, että lapset eivät osallistuneet siivoamiseen tms.