Tärkeiden asioiden krooninen lykkäily (procrastination) ongelma - mikä avuksi?

Tekosyitä ja selittelyä. Kun antaa elämänstä luisua laiskaan saamattomaan apaattisuuteen, niin siitä voikin olla vaikeaa nousta ylös. Ihminen tarvitsee rutiineja, tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja raameja elämäänsä. Menkää töihin, hankkikaa sosiaalista elämää, harrastakaa, syökää kunnollista ruokaa (ei siis mitään hiilarihöttölisäainepaskaa), liikkukaa ja lopettakaa selittely ja diagnoosien kaivelu.

kun on noin suurenmoinen itseilmaisun kyky? ja elämänviisauttakin oikein kertynyt?

Tekosyitä ja selittelyä. Kun antaa elämänstä luisua laiskaan saamattomaan apaattisuuteen, niin siitä voikin olla vaikeaa nousta ylös. Ihminen tarvitsee rutiineja, tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja raameja elämäänsä. Menkää töihin, hankkikaa sosiaalista elämää, harrastakaa, syökää kunnollista ruokaa (ei siis mitään hiilarihöttölisäainepaskaa), liikkukaa ja lopettakaa selittely ja diagnoosien kaivelu.

töissä, harrastan aktiivisesti liikuntaa, myös kavereiden kanssa, syön kunnollista ruokaa ja nukun hyvin. Olisko muita vinkkejä, noista ei ole apua.

kärsin samasta ja elän asian kanssa. Enää en elättele toiveitakaan, että saisin jonkun jutun tehtyä ajallaan. Kaikki läheisetkin ovat tietoisia tästä ongelmasta, mies on ainoa joka jaksaa yrittää patistaa..

Ainoo ongelma on, etten saa aikaseks lukea sitä... ;-)



Pari lukua luin ja sain todella hyviä käytännön vinkkejä, mutta jotain tästä mielentilasta/oireilusta, miksi sitä nyt sanotaankaan, että en vaan saa luettua ja omaksuttua, vaikka tiedän, että olis hyödyksi.



Laskut maksan kerran kuussa, apinanraivolla. Reippaina kuukausina kahdesti. E-laskut on just mun juttu!



Lehtiä en enää tilaa, ellei myyjä vanno, että määraikainen. Kun en vaan saa peruttua.



En saa ilman muistutusta laitettua sähköpostilla ilmoittautumista, vesimittarin lukemaa tms. Vaikka roikun netissä ja käytän sähköpostia kivojen asioiden hoitoon.



Ja töissä tosiaan olen tarkka, hoidan asiat järjestyksessä ja rivakasti ja oikein. En vaan saa siirrettyä tätä pätevää ja toimeliasta roolia kotiin.



Väitän lapsuuskodin elämän jollain lailla tehneen musta tälläisen. Yritän hyväksyä itseni. On minussa muitakin puolia, paljon parempia, kuin saamattomuuteni.

tää on siis se kirja, joka ois hyvä lukea, jos viitsisi :-)

Kathrin Passig&Sascha Lobo:"Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria"

Meille itsekurittomille on nimikin,lobo(lifestyle of bad organization),kirjassa on ihan konkreettisia vinkkejä miten selvitä elämästä lobona,mutta myös neuvotaan miten oppii hyväksymään itsensä. Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi viime vuonna,ja vaikka vieläkin arkistoin laskut avaamattomina lipaston laatikkoon,se ei ole enää niin ahdistavaa :)

että teitä muitakin on! Mä olen myös ikäni kärsinyt tästä ja on todella ahdistavaa kun läheiseni paheksuvat ja arvostelevat, koska heiltä se sujuu. Ei auta vaikka tajuan et mulla on vastaavasti paljon hyvää ja taitoja mitä heillä ei ole. Luulevat että olen laiska ja saamaton. En ole, sen voi nähdä monesta asiasta elämässäni.

Ainut mikä on hiukan helpottanut mulla on, että olen yrittänyt kanssa hyväksyä itseni näin ja saada asioista mahdollisimman mieleisiä ja helppoja. Ja tunnistin myös jotain vihaa, ehkä juuri näitä läheisiäni kohtaan; että koska he väheksyvät minua, se jotenkin kulminoituu siihen etten sitten todellakaan pysty tekemään niitä asioita mitä he väheksyvät. Kun tämän tajusin, sain jonkinverran voimia opetella hoitamaan asioita paremmin. Mut on se myös joku aivorakennejuttu varmaan, koska monissa asioissa olen tosi taitava, mutta sitten tällaiset "tavalliset" velvollisuudet aiheuttavat ihan todella syvää ahdistusta ja lamaantumista.

Tekosyitä ja selittelyä. Kun antaa elämänstä luisua laiskaan saamattomaan apaattisuuteen, niin siitä voikin olla vaikeaa nousta ylös. Ihminen tarvitsee rutiineja, tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja raameja elämäänsä. Menkää töihin, hankkikaa sosiaalista elämää, harrastakaa, syökää kunnollista ruokaa (ei siis mitään hiilarihöttölisäainepaskaa), liikkukaa ja lopettakaa selittely ja diagnoosien kaivelu.

mutta ei auta. Sinä olet uskomattoman tyhmä ja epä-empaattinen. Jos joku asia sujuu sulla niin itsestäänselvästi sen pitaäisi sujua myös muilla samalla tavalla? Että se kuinka sinä elät on ainoa oikea totuus? SE millainen olet, millaisessa työssä, millaiseksi olet kasvatetu yms- sinä olet se joka tietää mikä on oikein??? Mä olen erittäin ahkera työssäni, liikunnallinen, sosiaalinen yms, mutta ne ruutiinit ja niiden hallinta on todella vaikeaa. Ehkä kyseessä on joku adhd-juttu tms, ihan sama. Mutta vaikeaa on.Voipa olla että ne asiat missä minä olen hyvä ja ansioitunut, sinä olisit niissä surkea, koska sinä et ole samalla tavalla taitava kuin minä.

Tekosyitä ja selittelyä. Kun antaa elämänstä luisua laiskaan saamattomaan apaattisuuteen, niin siitä voikin olla vaikeaa nousta ylös. Ihminen tarvitsee rutiineja, tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja raameja elämäänsä. Menkää töihin, hankkikaa sosiaalista elämää, harrastakaa, syökää kunnollista ruokaa (ei siis mitään hiilarihöttölisäainepaskaa), liikkukaa ja lopettakaa selittely ja diagnoosien kaivelu.

mutta ei auta. Sinä olet uskomattoman tyhmä ja epä-empaattinen. Jos joku asia sujuu sulla niin itsestäänselvästi sen pitaäisi sujua myös muilla samalla tavalla? Että se kuinka sinä elät on ainoa oikea totuus? SE millainen olet, millaisessa työssä, millaiseksi olet kasvatetu yms- sinä olet se joka tietää mikä on oikein??? Mä olen erittäin ahkera työssäni, liikunnallinen, sosiaalinen yms, mutta ne ruutiinit ja niiden hallinta on todella vaikeaa. Ehkä kyseessä on joku adhd-juttu tms, ihan sama. Mutta vaikeaa on.Voipa olla että ne asiat missä minä olen hyvä ja ansioitunut, sinä olisit niissä surkea, koska sinä et ole samalla tavalla taitava kuin minä.

tällaisista mielipiteistä.

ihan selkeästi vanhemmat, ennen kaikkea äiti oli autoritaarinen, aina-oikeassa -persoona. Mäkätti loputtomasti kaikesta, muttei koskaan opettanut tekemään mitään ja pahimmillaan teki asiat itse uudestaan. Esim. opin keittämään vettäkin vasta kun olin jo muuttanut kotoa pois. Olin kyllä kysynyt äidiltä mistä tietää, että vesi kiehuu, mutta vastaus oli vain että kyllä sen tietää tms. Sama juttu kaikessa muussakin. Äidillä oli ja on vieläkin ärsyttävä tapa myös esittää oma käsityksensä lastensa mielipiteenä: ethän sinä siitä tykkää jne. Jos halusi jotain, mitä äiti ei halunnut, niin hirveä perustelu ja aivopesu, kunnes et enää tiennyt mitä mieltä olet. Opin muodostamaan omia mielipiteitä vasta tosi myöhään ja vieläkin otan joskus asioita liikaa at their face value. Tiedän, että tekemättömyyden aiheuttama vapauden tunne on peräisin siitä, että se toisintaa äitikapinan aikoinaan antamaa tunnetta itsenäisyydestä, kun todellinen itsenäinen päätöksenteko oli mahdotonta.

kirjoitin tuossa yllä vihasta, sun kirjoituksesi oli hyvä, tästä oivalsin että kyllä, siinä että jotenkin lamaantuu, on jotain selvitytymiskamppailua. kun ei voi olla aktiivinen ja osallistuva, voi hallita elämäänsä lamaantumalla.

kaikki, jotka ajattelee että en jaksa tänään kattoo noita veroilmoituksia, katon ne sitten ens viikolla (kuitenkin ennen sitä palautuspäivää, vaikka sitten viimeisenä iltana), vai onko procrastinator sellainen, joka miettii asiaa monta kuukautta ennen, mutta ei tee, ei tee edes viimeisenä päivänä, jättää sitten kokonaan tekemättä ja miettii jälkikäteen, että olisiko pitänyt tehdä ja miten se nyt sitten myöhässä onnistuisi ja voisiko sinne soittaa ja kysyä ja viivyttelee vielä sen asian selvittämisenkin kanssa?



Koska näin oikeana, pahana procrastinatorina ei tule mieleen oikeastaan ketään, joka tekisi kaiken ajoissa ja vielä miettimättä, että onko pakko tehdä nyt. Toki joku voi sen veroilmoituksen tehdä ajoissa, mutta viivyttelee sitten vaikka nukkumaanmenon tai jonkun muun asian kanssa, eikö?



Tai no mulle tulee mieleen kaksi tehoihmistä, joka oikeasti varmasti kärsivät siitä, että on hetkenkään mielessä joku tekemätön asia. Toinen näistä on siivousorientoitunut, toinen sitten enempi hoitaa työkseen ja harrastuksekseen talousasioita. Siivooja ei pystyisi varmaan elämään jos tietäisi että kaappien päällä voi olla pölyä eikä voi mennä nukkumaan jos ei ole käynyt suihkussa. Talousorientoitunut tekee hirveät määrät töitä. Mutta ainakin nyt jos ihan rehellisesti ajattelen, niin ei hekään mielestäni ihan terveitä ole siinä pedanttisuudessaan ja perfektionismissaan, jota myös muilta odottavat...



Mutta olen tässä nyt miettinyt tätä omaa tilannettani. Minulla on siis ns. kulissit, en kenellekään paljastaisi mitä kaikkea tietoisesti "unohdan". En muista edes itse kaikkea, enkä haluakaan muistaa, todellakaan. Kuitenkin käytännössä ajattelen jokaista uutta tietoisesti ö-mappiin menevää tärkeää asiaa poikkeustapauksena. Ajattelen että muistan, että tämä kirje on nyt tässä laukussa ja että tämän deadline oli nyt tämä. Ajattelen olevani tehokas ja kartalla näistä asioistani. Tiedän olevani fiksu ja pystyn selvittämään näitä sotkujani, viivyttelen soittoja ja paikanpäälläkäymisiä, mutta selviän niistäkin sitten kyllä asiallisesti. Mutta totta kai kun niitä alkaa olla lukemattomia, tärkeitä asioita jää hoitamatta ja pienemmistäkin asioista kertyy ongelmia. Lisäksi vuodet vierii enkä saavuta mitään. Ja tiedän totta kai, että se hoitamisen vaiva ei tosiasiassa ole ainakaan suurempi, kun sen tekee vain heti ja ylläpitää sitää tiettyä aktiivisuuden tasoa. Silloin saa tosi paljon aikaan. Mutta kun. Kai se kapina on sitten tärkeää.

selviääkö masennuksestakin vaan potkulla persuksiin, allergiat on pelkkää niuhotusta, adhd-yks vaivat lapsilla vain huonoa kasvatusta? Ja aina ihan vaan ihmisen oma vika, mitäs ei oo sellainen kuin sä??? Sä olet varmaan vastaillut myös noihin laihdutusketjuihin lämpimään tyyliisi, koska sä tiedät ja sulla kaikki sujuu??

Usein ihmisten ongelmat on moniulotteisia, se mikä laiskana näkyy ulospäin voi olla vaikkapa hirveä ahdistus, joka taas johtuu siitä että on pahoinpidelty ja nujerrettu lapsena yms. Ikinä, koskaan ei voi tietää kuinka syvällä ne ongelmat on. Ja on tietysti hyvä jos ihminen lähtee niitä selvittämään, mutta tie on pitkä, usein kallis ja vie paljon voimia. kaikki ei ole saaneet lapsena potkua persuksiin, eikä kaikkia ole laitettu juoksemaan eteenpäin oman onnensa seppänä. Eikä se aina ole huono asia. haavoittunut ihminen kun paranee, on usein rohkea, taitava, toisille hyvä. Toisin kuin oikeassa-olevat, myötätunnottomat pätijät. Elämä ei ole niin yksinkertaista kun sä luulet.

Tekosyitä ja selittelyä. Kun antaa elämänstä luisua laiskaan saamattomaan apaattisuuteen, niin siitä voikin olla vaikeaa nousta ylös. Ihminen tarvitsee rutiineja, tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja raameja elämäänsä. Menkää töihin, hankkikaa sosiaalista elämää, harrastakaa, syökää kunnollista ruokaa (ei siis mitään hiilarihöttölisäainepaskaa), liikkukaa ja lopettakaa selittely ja diagnoosien kaivelu.

Onko kukaan koskaan tullut miettineeksi tätä? Nykyihmisen hätä jättää itsestään jotain jälkipolville merkiksi, kiireinen elämäntahti ja jatkuva tarve olla pätevä ja/tai hyödyksi muille (etenkin naisilla) on aika säälittävää katseltavaa sellaiselle, joka vaan ON. Ai sinä sait ylennyksen viime viikolla? Ja sinä taas uhrasit vapaaehtoistyöhön puolet vapaa-ajastasi? Entäs sitten? En tunne sinua. Ja vaikka minun mielipiteelläni ei ehkä olekaan sinulle väliä, meitä "so?"-ihmisiä on maailma täynnä. Yritän tässä kai sanoa, että kun hyväksyy että oma suorittaminen ei näy tai tunnu missään isommassa mittakaavassa, se vapauttaa aika paljon. Katoaa kaikki hassut kuvitelmat siitä, miten kahta työtä tekevä pienipalkkainen nainen "pitää yllä" hyvinvointivaltiota jne. ;)



Minulta on kysytty monesti, että eikö minua ahdista tai harmita, kun en ole "saanut mitään aikaiseksi". Vaikka on totta etten ole käynyt kouluja, ollut töissä tai edes kunnostautunut vanhempana, en osaa mitenkään käsittää miten näitä asioita tehnyt ihminen olisi jotenkin yläpuolellani, saati "aikaansaaneempi". Omat vanhempani elivät loppuun asti siinä uskossa, että olivat tunnollisia ja aikaansaavia kaikessa. Vaan mitä heistä jäi jäljelle, kun kuolivat? Pelkkää tuhkaa.



Parempi elää ja olla, murehtiminen ei ratkaise mitään. Eikä jatkuva tarve "saavuttaa" jotain epäolennaista.

Mutta tämä lykkääminen ja viivyttely on minulla mennyt sellaisiin mittasuhteisiin, etten esim. yliopistolla pääse tentteihin tai saa ilmoittauduttua kursseille, tai haettua ajoissa lisäaikaa opintoihin. Pystyisin ne asiat ihan hyvin omaksumaan, olisin hyvä opinnoissa ja saisin hyvän koulutuksen itselleni, jos. Kun en ole ihan aina avannut pankin kirjeitä heti (vaan vasta pari kuukautta myöhemmin), opintolaina on mennyt Kelan maksamaksi ja maksan sitä nyt Kelalle takaisin isommalla korolla, enkä saa enää uutta lainaa. Haen nyt uuteen koulutusohjelmaan, mutta opiskelu on vähän hankalaa jos ei ole tuloja eikä saa opintolainaa. Opintotukeakaan en saa ennen kuin on tietty määrä rästissä olevia opintopisteitä suoritettuna. Olen siis ihan oikeasti saanut asiani sotkettua. Kyse ei ole siitä että en ole mielestäni tarpeeksi ahkerasti keitellyt marjamehuja tai vienyt lasten pieniksi jääneitä vaatteita kirpparille.