Onko meidän 12kk vähän hidas?:(
Esikoinen 12kk, tänään oli neuvola. Ei jäänyt kiva mieli. Huomautettavaa tuli mm. siitä ettei syö vielä itse (sotkee kyllä lusikan kanssa, mutta ei osaa ottaa itse ruokaa lautaselta lusikalla), juo iltamaidon vielä tuttipullosta, ei osoittele esineitä sormella, ei tajua hönkäsenpöläystä edes helpoimmista nuppipalapeleistä (ei edes yritä laittaa paloja takasin siihen), palikkatorneista ei tietoakaan ja vaikka mitä muuta..
Ainoa "onnistuminen" tuntui olevan se että kävelee yhdestä kädestä taluttamalla..
Meidän oikea neuvolatäti ei ollut paikalla, tämä oli joku sijainen.
ihanko tosi nuo kaikki pitäisi jo osata?:(
Kommentit (35)
Meillä kuopus (1v 3kk) ei pääse käsiksi nuppipalapeleihin uudelleen vielä kuukausiin, jos se minusta on kiinni. Jossain vaiheessa luulin, että ne saa olla lapsen vapaasti saatavilla, mut mieli muuttui. Mulla on muutakin tekemistä kuin kerätä ne palat sata kertaa päivässä milloin mistäkin. Yleensä ainakin osa on eksynyt jääkaappiin, koiran vesikuppiin tai eteiseen kenkiin. :)
Kuulostaa taas turhalta pelottelulta. Ihan ku meidän 1-v. ja ihan normaalina on pidetty neuvolassa. Joka paikassa on muutama tollanen ylisuoritustäti joka pelottelee. Lapsesi on ihan ok.
Mulla on 6 v ja 8 v lapset enkä edes enää muista missä iässä tekivät mitäkin. Tyyliin muistan, että esikoinen puhui aikaisin, toinen ajoi pyörällä aikaisin. Eka ei pysynyt paikoillaan niin et olisi ehtinyt syödä... Mutta ihan ovat ok kehittyneet vaikka ei stressattu oppimista. Kolmas on vauva 5 kk. Varmaan ens kerralla tulee neuvolasta pitäis pitäis kommenttia. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos... Lapset on erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 08:21"]
Kuulostaa taas turhalta pelottelulta. Ihan ku meidän 1-v. ja ihan normaalina on pidetty neuvolassa. Joka paikassa on muutama tollanen ylisuoritustäti joka pelottelee. Lapsesi on ihan ok.
[/quote]
Ja AP varmaan tietää tämän jo, sillä lapsihan on jo yli 2-vuotias nyt.
Noissa jutuissa kehitytään ihan eri tahtiin, en huolestuisi. Tärkeintä on oma fiiliksesi sen suhteen, saatko lapseen kontaktia jne. Tietysti on hyvä, että tutkitaan, jotta löytyisi merkittävät kehitysviiveet, mutta kun omat lapseni ovat jo selvästi isompia, tuntuu niin HULLULTA, että tuossa iässä kytätään, osaako laittaa jotain palapelin palaa paikalleen tms. pikkujuttua. Pitäisi keskittyä kokonaiskuvaan, siihen, että lapsi kokee itsensä rakastetuksi. Ne on niitä juttuja, jotka kantaa pitkään elämässä. Kukaan ei myöhemmin muistele ja kysele, olitko 12 vai 14 kk, kun opit jotakin.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2012 klo 23:23"]
vaikea keskellä yötä juottaa nokkamukista. SIKSI tuttipulloa käytetään. Ihan käytännön syistä.
[/quote]
ei yks vuotias tartte yöllä enää ruokaa!!
poika nyt 2-v 10 kk ei koskaan oikein ole ollut kiinnostunut nuppipalapeleistä. ei vaan huvita.. viime keväänä innostui oikeista palapeleistä ja nyt tekee sujuvasti 24/30 palan palapelejä. Joka kuulema on vissiin keskivertoa vähän parempi "tulos".
ÄÄh mua niin pännii toi meininki että pitää nimen omaa osata joillain tietyillä leluilla leikkiä. Oon kuullut että neuvolan täti on todennut että pitää osata rakentaa palikka torni, leegot ei kelpaa kun niissä on avusteita.. samaa motoriikkaa siinä tarvitaan.. logojen kanssa mun mielestä jopa vaikeampaa, kun se palikka pitää saada osumaan juuri oikein päin..
paitsi että tuo tuttipullo ois syytä jättää pois... nokkamuki kehiin, aloita Nuk:in pehmeänokkaisella, saa vaikka Prismasta tai Cittarista. Ja pesethän hampaat iltamaidon jälkeen...
Kyllä ne muut jutut tulee aikanaan. Ei 1v. ikäisen tarttekaan osata syödä vielä, eikä kaikki kiinnosta palapelit välttämättä ikinä.
nämähän ovat kaksivuotisneuvolassa katsottavia asioita. Meniköhän neuvolantädiltä nyt pakka sekaisin.
tutti-ja tuttipullohysteriaa. Meillä neuvolan 50-vuotias th sanoi, että niiden demonisoitin on ajalta, jolloin lapsilla oli se tutti suussa koko ajan, ja oli ihan tavallista että sitä tuttia syötiin vielä kolmevuotiaana. Tai lapselle annettiin tuttipullo, josta lapsi sitten imeskeli mehua tai maitoa pitkin päivää. Sellaisella käytöllä, mitä nykyään pidetään normaalina, kumpikaan noista ei aiheuta lapselle mitään ongelmia.
tutti-ja tuttipullohysteriaa. Meillä neuvolan 50-vuotias th sanoi, että niiden demonisoitin on ajalta, jolloin lapsilla oli se tutti suussa koko ajan, ja oli ihan tavallista että sitä tuttia syötiin vielä kolmevuotiaana. Tai lapselle annettiin tuttipullo, josta lapsi sitten imeskeli mehua tai maitoa pitkin päivää. Sellaisella käytöllä, mitä nykyään pidetään normaalina, kumpikaan noista ei aiheuta lapselle mitään ongelmia.
Että osaisi juoda muustakin kuin tuttipullosta, niin miksi se pullo on niin tärkeä?? Mä en ymmärrä.... Itselläni on kaksi lasta, ja kumpikaan ei tuttipulloa ole käyttänyt (no okei, eka lapsi pari kertaa) ja kuopus söi tuttia nukkumaan käydessä, mutta senkin heitin h**ttiin kun oli n. 8kk ikäinen. Mitä kauemmin tuttia pitää, sen vaikeampaa siitä on luopua.
vaikea keskellä yötä juottaa nokkamukista. SIKSI tuttipulloa käytetään. Ihan käytännön syistä.
katsoa mitä neuvolassa tarkastetaan missäkin iässä.
Mitään mainitsemistasi asioista ei tarvitse osata vielä 1-vuotiaana joten ole huoleti.
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Lastenneuvolan_ja_koulua…
Ei tarvi osatakaan noita asioita! Relaa ja nauti lapsesi seurasta, jos ei rentoutuminen onnistu, niin pyydä uusi aika toiselle hoitajalle.
Mulla on 1,5-vuotias lapsi, joka on muuten todella reipas ja osaava, muttei ymmärrä nuppipalapeleistä juuri mitään. Itse annan ajan kulua, kyllä hän ne oppii. Uskon, että kannat huolta ihan turhaan :) Myös muut taidot kehittyvät kyllä lapsellasi ajan myötä, neuvolantäti taisi olla liian virkainnokas.