Auttakaa mua ymmärtämään elämäänsä pettynyttä taaperoani.

että miten lapsesi allergiat löytyivät, jos eivät oireilleet muuten näkyvästi? Entä saitteko apua allergian tunnsitamiseen ihan tk:sta vai menittekö yksityiselle?

Meillä nuo raivarit alkoi 2v iässä ja parin viikon raivoamisen jälkeen tajuttiin että ne tuli aina pähkinöitä syötyään. Pähkinät oli aloitettu juuri samaan aikaan. Kokeiltiin monta kertaa ja aina ilman pähkinöitä lapsi oli ok ja pähkinöiden jälkeen raivosi. Ei käyty lääkärissä. Muuten lapsi pystyi syömään kaikkia ruoka-aineita.



Valitettavasti sen jälkeen lapsi on 6-12kk välein allergisoitunut jollekkin. Tilanteen huomaa kun elämä menee raivoamiseksi ja huutamiseksi. Silloin on aina vaikea etsiä syyllistä mutta yleensä se on onnistunut ruokapäiväkirjan avulla. Eli kirjoitetaan KAIKKI lapsen syömiset ylös ja tarkoittaa kaikkia lisäaineita, mausteita jne Eli pelkkä lihaperunat ei riitä vaan kaikki ainesosat. Ja sitten kirjataan myös kaikki oireilut ylös.



Käytännössä ruokia on sitten kierrätetty ja osa jätetty hetkeksi tauolle. Näin saadaan niitä oireettomia päiviäkin ja on helppo sitten ruveta lisäämään oireettoman päivän ruokiin lisää uusia ja seurata milloin oireilu alkaa. Aikaa ja hermoja se vie mutta meillä on kannattanut ehdottomasti. Ja onneksi välillä entiset allergiat on parantuneet joten ei meillä nytkään ole pois kun alta 10 ruoka-ainetta, yksi lisäaine ja mausteita.



Meillä on välillä testattu allergioita lapselta verestä/ihotestein mutta käytännössä näin on löytynyt vain muutamia esim. vehnä ja kanamuna koska näin testataan vain suppea joukko ruoka-aineita ja suurin osa täytyy vain etsiä kokeilemalla koska testit ei ole edes kovin luotettavia ja kalliita testata koko ruokavalio.



MSAS analyysi ei kuulu koululääketieteen piiriin mutta joskus käytiin uteliaisuudesta kokeilemassa ja todettiin että kyllä siitä sai aikalailla suuntaa siitä mikä ruokavalio voisi toimia ja mitkä ruoka-aineet ei ainakaan toimisi. Mutta ei siihenkään saa sokeasti luottaa vaan täytyy oikeasti kokeilla kaikki vältä/altista menetelmällä ettei mitään jää turhaan pois pitkäksi aikaa.



Jos epäilee allergioiden vaikutusta kannattaa kokeilla vaikka muutamia eri ruokavalioita parin päivän kuureina. Näin voisi saada suuntaa onko ruokavaliolla vaikutusta tilanteeseen varsinkin jos pitää samalla ruokapäiväkirjaa tarkasti. Meillä muuten yksi pahimmista on sinisessä keijussa oleva lisäaine E472C ja tiedän että muillekkin se on aiheuttanut raivoamista. Samoin monet mausteet on usein välttämisen arvoisia. Kannattaa myös huomata että jos kokeilee vain yksi asia kerrallaan pois ei sen vaikutusta välttämättä huomaa jos ruokavaliossa on edelleen muita pahiksia.



WWW.histamiini.com sivustolta löytyy paljon kokemuksia allergioista ja refluksista. Ja sieltä löytää kysymällä vinkkiä myös hyvistä allergioihin erikoistuneista lääkäreistä jotka tunnistavat myös tällaiset raivoamiset harvinaisempina allergiaoireina. Ja tietysti löytyy paljon reseptejä ruokiin ja leivonnaisiin jos haluaa kokeilla hetken ilman kotimaisia viljoja, kanamunaa tai jotain muuta vastaavaa.



Meillä on selvitty paljolti ihan omalla maalaisjärjellä ja fiksun neuvolalääkärin avulla. Aina tarvittaessa on neuvolalääkäri kirjoittanut lähetteen allergiatesteihin ja tarvittavia lääkkeitä jne.



Tsemppiä.



- 17

mun piti palata kiittämään teitä vastaajia, näistä vastauksista oli oikeasti apua, ja mulle tuli niistä aivan aidosti parempi mieli. :) Jotenkin jo sen tajuaminen helpottaa, että muiltakin voi viedä voimia tällaisen lapsen kanssa eläminen. Musta tuntuu etten julkisesti halua omasta lapsestani valittaa, kun toinen on niin pienikin vielä. Kiva että täällä sai vähän purkautua. :)

Meillä oli tuollainen pieni raivoaja.Koskeakkaan ei saannut kun uhmakohtaus oli päällä.Joskus jopa hyperventiloi ja nukahti kiukkuunsa.Tilanne oli kuin pois pyyhkäisty,kun oppi ilmaisemaan itseään sanoin.

pieni ei vielä oikein osaa sanottaa omia tunteitaan.



Ei siis osaa selittää, mikä harmittaa.



Ehkä syliin otto ja siinä keskustelu rauhoittaa ainakin tilapäisesti asiaa. Voit ehdottaa miltä tuntuu, suututtaako, pelottaako jne ja keksitte yhdessä ratkaisuja.



Kun saat lapsen syliin ja tilanne on ohi, otatte siihen sen traktorin ja yhdessä katsotte ettei se muumi sinne millään mahdu. Ei pää edellä, eikä edes jalat. Ja sitten etsitte jotain, joka sinne mahtuu. Pikkuhiljaa ehkä oppii, että raivoamalla ei tule tulosta.

Kuulostaa ihan minulta siihen aikaan kun söin e-pillereitä. Saatoin esimerkiksi päättää viedä roskat ulos ja eteisessä todeta, että en jaksakaan ja menin keittiöön tiputtelemaan lautasia lattialle (eivät sentään hajonneet) koska oli niin paha olo. Eipä siihen ainakaan mikään auttanu, paitsi niiden hulluuspillerien lopetus. Ehkä se on vaihe joka menee ohi.

mene viereen odottamaan että kilari menee ohi ja sitten yritä kysellä mikä on vikana ja käydä läpi sitä oliko hermostuminen "järkevää" yms. Meillä keskimmäinen on samanlainen ja ihan vihonviimeinen virhe on mennä kiinni häneen kun kilari tulee. Se vaan eskaloi tilanteen vielä pahemmaksi. Poika on nyt 7v ja nykyään menee ovet paukkuen omaan huoneeseensä 5 minuutiksi ja palaa sitten takaisin ihan normaalina.

on tuota tekoa. Nyt jo isompi, mutta edelleen kilarit nostavat koko perheen hiukset pystyyn... enää niitä on onnex vaan keskimäärin 1krt päivässä ;)

pitääkin kokeilla tuota, että menen istumaan lattialle lapsen viereen ja odottelemaan. Nytkin olen siinä saatavilla sen jälkeen, kun olen yrittänyt auttaa tilannetta, mutta eihän lähellä seisova aikuinen ole tietenkään ollenkaan sama asia. Meillä esikoinen oli sellainen, että hän halusi lohdutusta heti jos harmitti, ja siksi jotenkin on vähän hakusessa nämä kuopuksen kanssa toimiminen.



Olen miettinyt, oisko lapsella jotain fyysistä vaivaa, mikä tekee hänet ärtyneeksi, mut neuvolalääkäri sanoi, että esimerkiksi allergiat oireilevat muulla tavoin ja lapsi vaikuttaa siltä ettei ainakaan allergioita ole. Sitäkin olen miettinyt, että auttaisiko, jos tekisin arkipäivän toimista valokuvia, ja lapsi voisi niiden kautta osoittaa mitä haluaa. Siksihän hän on osittain niin turhautunut, kun en ymmärrä kuin osan siitä mitä hän sanoo.



Mutta onhan se toisaalta niinkin, että jotkut vaan on räiskyviä persoonia, eikä se ole mikään "vika" lapsessa. Onhan toisaalta tuossakin omat hyvät puolensa, että tahtoo kovasti asioita, siis noin loppuelämää ajatellen. :)



ap.

Kiukun syyhän on ihan ilmiselvä. Lapsella on oma tahto, ja harmittaahan se, kun asiat ei mene niin kuin tahtoo.



Millaiset raivarit itse saisitte, jos jääkaapissa olisi jotain, mitä todella tahdotte, mutta esim. miehenne kieltäisi ja estäisi sen syömisen? Kyllä vaan, voi olla että huutaisitte, raivoaisitte, paiskoisitte ovia ja jopa muita kamoja. Samasta asiasta on kyse.



Ei, mäkään en saa omaani rauhoittumaan millään tempulla. Eikä tosiaan toimi sylissä pitäminen ja keskustelu ennen kuin tuo on ihan itse rauhoittunut. Niinpä annan raivota rauhassa, ja lohdutellaan ja puhutaan sitten, kun on pahin kiukku talttunut. Omallani on sentään ikää 2,5v, mutta vuoden verran tuo uhma on jo kestänyt.



Omalla kohdallani voi todeta, että onni on isommat sisarukset... kolmen isomman kanssa on saanut itselleen vähän suhteellisuuden tajua ja ymmärryksen siitä, ettei lapsi mene rikki, vaikka se vähän (enemmänkin) raivoaisi.

Lapsi on 1v 4 kk eikä mikään ole tehnyt häntä tyytyväiseksi pitkään aikaan. Itkuinen ja voimakastahtoinen sekä helposti ärtyvä hän on ollut aina, mut nyt mennään jo ihan mahdottomuuksiin. En ymmärrä häntä; hän pettyy herkästi ja reagoi pettymyksiin tosi voimakkaasti, ihan eri tavalla kuin esikoisemme ja useimmat muutkaan tuntemani tuonikäiset.

Kaikki lapset ovat yksilöitä. Toisilla on huomattavasti voimakkaampi oma tahto kuin toisilla ja kun siihen yhdistetään temperamentti jota kuvaat niin keitos on valmis. Kun lapsi alkaa ilmentää omaa tahtoaan, eivät omat keinot vielä riitä tyyntymiseen kun tahto ei toteudukaan.

Kauanko lapsi jaksaa raivota kilarit saatuaan? Jos raivoa kestää alle puolen tunnin, niin sanoisin että anna lapsen raivota rauhassa ja kun on raivonnut "valmiiksi" ota syliin ja hellittele sen jälkeen.

Itselläni nuorimmainen lapsi sai samanlaisia raivareita saman ikäisenä ja vielä tuonne 2,5-vuotiaaksi asti. Mikä tahansa mikä ei neitiä miellyttänyt, aiheutti hillittömän hepulin.

Meillä toimivin metodi oli rauhallinen periksiantamattomuus. Mitään mihin raivoamalla pyritään, ei onnistu. Jos lapsi makaa lattialla huutamassa, antaa maata ja huutaa. Kun huuto loppuu otetaan syliin. Jos tekee kiellettyjä juttuja, haetaan pois ja estetään tekemästä. Tässä kohtaa saatoi kyllä joutua pitelemään sylissä pidempäänkin koska olisi toki halunnut mennä jatkamaan kiellettyä huviaan.

Kun raivo sitten loppuu, jutellaan rauhassa siitä mikä harmitti. Lapsi ei mene rikki raivoamisesta, vaikka se saattaa hurjalta näyttää ja kuulostaa.

Lähinnä tuo, mitä sanoit että "mikään ei ole pitkään aikaan tehnyt häntä tyytyväiseksi"- onko todella noin? Vai onko kuitenkin niin että hyvät hetket ovat jääneet tuon tahtomisen ja raivoamisen alle?

Pienen raivopään kanssa eläminen on aikuisille tosi raskasta, ja kysyy voimia. Ehkä paras suhtautumistapa on katsoa asiaa vähän huumorilla, sillä pikkuinen raivopää on oikeastaan aika liikuttava vai mitä? Tankatkaa rakkautta niinä hetkinä, kun lapsi on tyytyväisenä sylissä tai milloin se hyvä hetki ikinä onkaan.

Muista että lapsi tarvitsee ne tunteensa kasvaakseen ja kehittyäkseen, ja sun tehtävä on olla turvallinen vanhempi jonka seurassa tunteet saavat tulla.

Jos sitten on oikeasti niin, että lapsella ei todellakaan ole yhtään hyviä hetkiä vaan elämä on oikeasti kaoottista raivoa koko ajan, olisi hyvä ehkä ottaa asia puheeksi neuvolassa. Lapsella saattaa silloin olla jotain piilevää ongelmaa kasvun tai kehityksen kanssa joka oireilee noin.

Voimia joka tapauksessa!

kamalat raivarit jos joku ei mene niinkuin haluaa, varsinkin jos on väsynyt. Luonteeltaan todella tarkka ja temperamenttinen.:) Varsinkin uhmaiässä noita raivareita tuli 1-3krt päivässä, nyt huomattavasti vähentyneet. Meillä on myös toinen lapsi, reilu 1v, hän taas on aina ollut erilainen, iloinen ja tyytyväinen lapsi.

Kyllä olet saanut vahvatahtoisen lapsen. Melläkin yksi neljästä on samaa luokkaa. Aivan hurmaava, mutta toki toisinaan raivostuttaa. Tällainen lapsi tarvitsee joskus rauhaan jttämistä, ei liikaa hössötystä tunnetilansa ympärillä. Tämä on ainakin minun kokemukseni. Huumoria kannattaa jo noinkin pienellä ruveta viljelemään ja konflikteja tietysti välttää, mutta konfliktin tullen pysytään rauhallisen lujina.

tyttö täyttää kohta 2v ja ihan samanlainen kun sun.

Se kiihtyminen tapahtuu niin nopeasti, ettei siinä kerkeä saada lausetta loppuun, kun toinen on jo täydessä raivossa, sen jälkeen kaikki meneekin kuuroille korville.

Meillä on nyt myös alkanut sellainen riehuminen raivarin yhteydessä, että heittelee tavaroita,yrittää lyödä ja puree.



Ja tosissaan aiheeksi riittää ihan mikä tahansa pikku juttukin mikä ei mene neidin mielen mukaisesti, päivässä monta raivaria.

Saa raivarin pukemisesta ja ulos lähdöstä, ulkona saa raivarin jos pitää pysyä tietyllä alueella tai ei saa heittää hiekkaa.

Sitten tulee taas raivari kun pitää mennä sisälle jne.



On aina ollut tuollainen tulisielu, ihan vauvasta saakka. Isosisko myös samanlainen, pari vuotta on sen kanssa ollut nyt ihan helppoa,on nyt 12v, että ehkä sieltä kohta on murrosikä tulossa, saas nähdä kuin sitten käy.

isosisarukseksi. Sai kamalia raivareita. Löi, puri, huusi...pidin sylissä, kunnes rauhoittui. Meni ajan kanssa ohi. Nykyään erittäin huomaavainen ja iloinen ja kiltti 5 vuotias :)

on lapsella toki hyviäkin hetkiä, taisin vähän liioitella tuossa että mikään ei kelpaa. Minusta vaan tuntuu siltä, että kaikki on niin hankalaa...alan olla itse jotenkin väsynyt ja tunnen, että minun pitäisi osata toimia jotenkin toisin, niin että lapsi olisi tyytyväisempi.



Lapsi on useimmiten tyytyväinen silloin, kun ollaan pihalla, ja hän saa leikkiä muiden lasten kanssa. Silloinkin hermostuu helposti, kun ei osaa sitä mitä isommat lapset, mut tokenee nopeammin kun on kiire juosta muiden perään. :D

Normaalina päivänä ollaankin pihalla useita tunteja ja käydään kylässä tai uimassa tms. joka päivä. Tämä lapsi selvästi tarvitsee paljon fyysistä rasitusta ja paljon tilaa ympärilleen.



Ja onhan se totta, että lapsi on kaikessa suuttumuksessaan tosi liikuttava. Eihän se ole helppoa olla lapsi, kun henkisiä ja fyysisiä esteitä on joka paikassa.

ap.

Millaiset raivarit itse saisitte, jos jääkaapissa olisi jotain, mitä todella tahdotte, mutta esim. miehenne kieltäisi ja estäisi sen syömisen? Kyllä vaan, voi olla että huutaisitte, raivoaisitte, paiskoisitte ovia ja jopa muita kamoja. Samasta asiasta on kyse.

Jotkut meistä kasvaa aikuisiksi. Harmi, ettei sinulle ole käynyt niin.

osittain johtunee luonteesta, osittain uhmaiästä, osittain uudesta pikkusisaruksesta. On muuten tosi hankalaa auttaa ja antaa 'kaikki' huomio, kun on itkevä vauvakin...



jaksamista :-)

kaksi lasta kolmesta tuollaisia, toinen nyt 8 ja toinen 2,5-vuotias. Lehmän hermot se vaatii. Olen lähistöllä, mutta en kökötä vieressä. Raivoaa minkä raivoaa, kaikki puhe ja muu vain kiihdyttää lisää.



Tärkeintä on olla näyttämättä itse mitään levottomuuden merkkejä, nämä lapset tarvitsevat tukevan muurin johon voivat päätään hakata. Jos muuri joustaa, täytyy hakata kovempaa, kunnes raja löytyy. Ekan kanssa olin helisemässä ja vähän epävarma, ja tilanteet menivätkin sellaisiksi, että hän satutti itseään. Silloin oli pakko pitää kiinni.



Sinun lapsesi on vielä pieni, mutta tässä pikkuhiljaa ja tulevan varalle annan vinkin: kautta linjan järkkymättömät rajat! Sitä ei edes tajua, miten pienestä nämä voivat kuvitella saaneensa jotain periksi. On niin helppo sanoa "okei, saat katsoa tv:tä vielä puoli minuuttia", mutta nämä kaikki kostautuvat satakertaisina ainakin meillä. Se raja pitää heti taas etsiä, jos annan vähänkin siimaa.



Voimia! Kyllä se siitä suttaantuu :)Pidät vaan kiinni linjastasi, tulosta tulee aikanaan.

Olen miettinyt, oisko lapsella jotain fyysistä vaivaa, mikä tekee hänet ärtyneeksi, mut neuvolalääkäri sanoi, että esimerkiksi allergiat oireilevat muulla tavoin ja lapsi vaikuttaa siltä ettei ainakaan allergioita ole. ap.

Meidän kuopuksella oli tuossa vaiheessa todella paljon omaa tahtoa. Jo 6kk iässä eräs lääkäri totesi että on erityisen voimakas tahtoinen lapsi kun kokenut hoitaja ei saanut syötettyä lasta vaikka mitä yritti. Mutta ei meidän voimakastahtoinen lapsi saanut tuollaisia raivareita. Hän vain piti päänsä mutta ei siinä maattu juuri koskaan pikkuasioista maassa potkimassa isommista asioista toki joskus mutta ei päivittäin.

Esikoinen sen sijaan oli mukautuva ja helppo luonteeltaan muuten mutta sai tuollaisia raivareita. Hänellä niiden taustalla on selkeästi allergiat. Ja yllätys yllätys ensimmäiseen 5v:een ei ollut mitään muita allergiaoireita kuin järjettömät raivarit. Jos lapsi syö vain hänelle sopivaa ruokaa on todella helppo ja jaksaa keskittyä jne. Mutta jos syö jotain sopimatonta niin 15 min- 3 tuntia siitä alkoi tajuttoman kova raivoaminen jostain pikkuasiasta. Hänellä raivari kesti vähintään puolitunia toisinaan tunnin(paitsi antihistamiinilla se meni nopeasti ohi). Ja kaikki raivarit ei johtuneet alleergioista mutta ne pahimmat kyllä. Ja ennen ensimmäistä kiveäkin niin tällä lapsella nämä allergiat näkyy suurimmaksi osaksi myös allergiatesteissä eli ei ole pelkästään äidin tai lapsen korvien välissä.

Muita fyysisiä vaivoja jotka voisivat selittää tuollaista raivoamista on myös refluksi (kukapa sitä olisi kovin hyväntuulinen jos kurkkuun nousee happoja jne). Monet refluksilapset heräilevät yöllä. Aamuisin ei ruoka tahdo välttämättä maistua jos yöllä on poletellut kovin kurkkua. Toisaalta varsinkin vauvana monet refluksivauvat syövät tosi tiheään koska juominen helpottaa hetkeksi kipua. Refluksia on kahdenlaista rakenteellista ja allergista.

Meillä yhdelle lapselle aiheuttaa selkeästi kurjaa oloa vaikun kertyminen korviin. Tällä lapsella vaikku ei tule pois ellei joka viikko laiteta öljyä korviin joka pitää korvat puhtaana. Tätä voi epäillä jos korvissa on aina kovasti vaikkua niin ettei lääkäri näe niitä tarkistaa.

Korvien ilmastoitumisongelma voi myös aiheuttaa jatkuvaa kipua ja kurjaa oloa mutta sitä on vaikea tutkia ja todeta mitenkään.

AP voi ainakin seurata vaikuttaako lapsen syömät ruuat lapsen vointiin. Voisi pitää vaikka hetken kirjaa lapsen syömisistä ja voinnista.

Jos epäilee lapsen olevan kipeä voi kokeilla parin vuorokauden kuuria särkylääkkeillä ja näkee miten se vaikuttaa lapsen oloon.