Millaista oli opiskella yliopistossa yli 30-vuotiaana?

Ilman tuttuja on aika vaikea löytää töitä... Varsinkin opiskeluaikana ne jakautuvat todella epätasaisesti. Joillakin on enemmän töitä ja luottamustehtäviä kuin ehtivät hoitaa, ja lopuilla ei sitten niin mitään!!

Vaikka suoritin opinnot nopsaan, tutustuin kyllä osaan opiskelukavereista ja muiden vähän vanhempien lisäksi myös muutamaan nuorempaankin. Ihan hyvä oli tutustua tuleviin kollegoihin ja kyllä sitä ehti tutustua ruokatauoilla ja luentojen välissä ihan riittävästi, ilman bileitäkin.

aika pian, että ollaan ihan eri planeetoilta ihan vain sen elämäntilanteen takia. Muut aikalailla suoraan lukiosta ja itse yli 30v perheellinen nainen.

Muut kikattivat, kun vastasin puhelimeen "äiti". Kun kerroin olevani kolmen lapsen äiti, ensimmäinen kommentti oli: "Siis ihan sika siistii, et sä oot pitäny ne kaikki."

Muutenkin ne maanantaiset "Ei v***u mikä viikonloppu taas." -heitot eivät oikein jaksaneet innostaa.

Ehkä nykyään on. Olisi ollut tarve. Kierrettiin nimittäin baareja eikä näkynyt muita aikuisia. Joten jäi tutustumatta kehenkään.

Up

Muutin opintojen takia uuteen kaupunkiin ja sain kyllä ystäviä, kun en edes ollut 32-vuotiaana porukan vanhin, vaikka olin niin ajatellut.

en osallistunut mihinkään opiskelun ulkopuoliseen toimintaan ja suoritin maisterinopinnot 3 vuodessa. Ei oikein kyllä ne kaljabileet opiskelijabaareissa napanneet, kun muut osallistujat on minua 15 vuotta nuorempia miehiä ;-)

Vieraaseen kaupunkiin muutto edessä jos tuon toteutan, nimittäin... ja vaikka kuinka etäopiskeluna tekisi niin silti siellä pitää jossain vaiheessa joku kuukausi asustaa!

mihinkään toimikuntaan tai hallitukseen. Kiersin kaikki vastuutehtävät kaukaa.



Suoritin opinnot kolmessa vuodessa, vaikka lapsiakin oli kolme (opintojen alkaessa 4v, 6v ja 8v).

Opiskelin vain, nopeassa tahdissa. Sain kavereita samankaltaisessa tilanteessa olevista, eli perheellisistä opiskelijoista.

ap Saitteko kavereita ollenkaan? Vieraaseen kaupunkiin muutto edessä jos tuon toteutan, nimittäin... ja vaikka kuinka etäopiskeluna tekisi niin silti siellä pitää jossain vaiheessa joku kuukausi asustaa!

Minäkin vieraaseen kaupunkiin muutin ja ei, en kyllä kavereita saanut. Eipä tuo minua kauheasti haitannut, kun oli sen verran tiivis opiskelutahti ettei siinä ehtinyt mitään kaveruuksia opiskeluaikana miettiäkään. Miesystävän, nykyisen aviomieheni, kyllä löysin itselleni yliopiston henkilökunnasta ;-)

Vieraaseen kaupunkiin muutto edessä jos tuon toteutan, nimittäin... ja vaikka kuinka etäopiskeluna tekisi niin silti siellä pitää jossain vaiheessa joku kuukausi asustaa!

Kun en lähtenyt koskaan yhdelle, enkä kahdelle ja kuljin koulumatkatkin yksin pyörällä tai omalla autolla, en edes tutustunut lähemmin bussimatkoilla.

Opiskelukaverit olivat 5-10 vuotta nuorempia ja ihan eri elämäntilanteessa muutenkin, ei ollut ihan samat intressit. Kolmen lapsen yli 30v äidillä on vähän erilainen vapaa-ajan elämä kuin 20v sinkulla.

ja muiden vähän vanhempien lisäksi myös muutamaan nuorempaankin. Ihan hyvä oli tutustua tuleviin kollegoihin ja kyllä sitä ehti tutustua ruokatauoilla ja luentojen välissä ihan riittävästi, ilman bileitäkin.

jatko-opinnot yli kolmekymppisenä, mutta kuuluihan niihinkin kursseja, joilla oli (yli) 10 vuotta nuorempia opiskelijoita. En osallistunut mihinkään opiskelijaelämään enää siinä vaiheessa. Kun kuuntelin nuorempien höyryämistä kaikenlaisten tapahtumien ja bileiden järjestämisestä, olo oli juuri sellainen vähän haikeansuloinen, että ne kinkerit oli koettu jo kivoilla muistoilla ja aika aikansa kutakin.

Vaikka suoritin opinnot nopsaan, tutustuin kyllä osaan opiskelukavereista ja muiden vähän vanhempien lisäksi myös muutamaan nuorempaankin. Ihan hyvä oli tutustua tuleviin kollegoihin ja kyllä sitä ehti tutustua ruokatauoilla ja luentojen välissä ihan riittävästi, ilman bileitäkin.

aika pian, että ollaan ihan eri planeetoilta ihan vain sen elämäntilanteen takia. Muut aikalailla suoraan lukiosta ja itse yli 30v perheellinen nainen.

Muut kikattivat, kun vastasin puhelimeen "äiti". Kun kerroin olevani kolmen lapsen äiti, ensimmäinen kommentti oli: "Siis ihan sika siistii, et sä oot pitäny ne kaikki."

Muutenkin ne maanantaiset "Ei v***u mikä viikonloppu taas." -heitot eivät oikein jaksaneet innostaa.

Opiskelin vain, nopeassa tahdissa. Sain kavereita samankaltaisessa tilanteessa olevista, eli perheellisistä opiskelijoista.

Samoin, paitsi olen vissiin sen verran epäsosiaalinen, että varsinaisia kavereita ei löytynyt.

Tosin opin toimimaan yhdessä ihan kenen tahansa tuntemattoman, satunnaisen vieressäistujan kanssa mm. paritentissä ja muissa tehtävissä.