Pakkoajatuksista kärsivät, kysymys...

mutta en tiedä onko hänellä pakkoajatuksia. Sen sijaan pesee kätensä ihan verille :( Plus juo paljon alkoholia lievittääkseen oireita ja kaiken seurauksena ilmaantunutta masennusta :( Surullista.

mutta minulle tulee useasti ikäviä ajatuksia tyhjästä ja pelkoja, että esim. läheiselle on tapahtunut jotain pahaa. Tai, että joku on sairastunut. Vauva aika todella stressaavaa, ja vieläkin tarkistan ennen kuin menen nukkumaan, että lapset hengittävät. Ajatukset ilmestyvät tyhjästä. Mitään "pakko-oireita" minulla ei ole, mutta saan keskeytetty nämä ajatukset kuvittelemalla, vaikka iskemällä itseäni tikarilla jalkaan tms.



........ Nyt lukemalla kirjoittamani ei vaikuta kovin terveeltä toiminnalta, mutta tällä pärjään.

asioita? Oletko siis ihan 100% varma, että joku läheisesi on sairastunut? Vai miten nuo ajatukset tulee päähän?

eli pakko-oireinen häiriö. Kyllä ne ajatukset väkisin tunkee päähän, vaikka niitä ei todellakaan sinne haluaisi. Pakonomaisesti toistettavilla teoilla (esim. käsienpesu) sitten yritetään lievittää näiden ajatusten aiheuttamaa ahdistusta.

joku suunnilleen syöttää niitä ajatuksia päähän? Jos ne ei ns. ole omasta itsestä lähtöisin?

asioita? Oletko siis ihan 100% varma, että joku läheisesi on sairastunut? Vai miten nuo ajatukset tulee päähän?

Tulee melko yllättäen. Voi olla, että mietin ja muistelen asioita ja jostain iskee ajatus, että kaikki ei ole välttämättä hänellä kunnossa. Tai jos luen jostain onnettomuudesta, lähes poikkeuksetta kuvittelen sen olevan joku tuttu. Tiedän ja tunnistan ajatukseni tyhmiksi ja mahdottomiksi, mutta silti jokin osa minua väittää toista. Ja sen toisen osan saa hiljennettyä esim. tolla tikarilla jalkaan. Ollut näin ihan pienestä asti. Useimiten tulee, jos yksin viettää aikaa.

se on sellainen pakonomainen kierre eikä sitä saa katki... itse sain tähän hyvää lääkettä joka katkaisi kierteen... ei pystynyt keskittymään asiaan niin kauaa vaan ajatukset lähtivät harhailemaan.



Mulla pakko ajatukset johtuivat tinnityksestä. Eli aina kun kuulin tinnityksen kierre alkoi. Sen vuoksi tinnitys potilaat pyrkivät olemaan tilanteissa joissa tinnitys ei kuulu eli ympärillä on muita kuuloärsykkeitä. Öisin tämä on kuitenkin hankalaa...

Mulla ne ajatukset alkaa ensin niin että "mitä jos", esim. "mitä jos hella jäi päälle", voi tulla vaikka kesken työpäivän yhtäkkiä mieleen. Hetken päästä ajattelenkin sitten jo että "saattoi se hella jääda päälle", kun ei ole tarkkaa muistikuvaa eikä todisteita että ei olisi jäänyt päälle. Lopulta pelkään että koko talo on palanut ja mielikuva piinaa siihen asti kun pääsen kotiin toteamaan että näin ei ole käynyt.



Tämä oli vain yksi esimerkki, ajatuksia voi tulla melkein mistä vaan aiheesta, yleensä jostain todella karmivasta. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Kärsin myös pakko-oireista, esim. ulko-oven lukituksen tarkistaminen uudestaan ja uudestaan, pakonomainen pintojen pyyhkiminen, vaatekaappien järjestely.

Itselläni on välillä pahoja, mutta olen käynyt terapiassa ja minun ajatukset tulee kun moitin itseäni virheistäni.

Kun ajatukset tulee tiedostan me kyllä ja en aiemmin kyennyt ajattelemaan muuta. Nyt osaan katkaista ne terapian ansiosta kun käyn vuoropuhelua itseni kanssa, että voi voi ja että opettelee arvostamaan itseäni ja hyväksymään virheeni ja että kaikki tekee virheitä. Ja minulla ajatukset myös kertoo ylirasitustilasta. Tiedän että on aika levätä ja hemmotella itseänsä.

Lisäksi muutenkin minulla on taipumusta jumiutua kaikkeen täysipainoisesti eli mistään muusta ei tule mitään kun saan päähäni jonkin asian ajateltavakseni. On siitä hyötyä työssänikin kun keskityn sitten 100% ongelmaan.

Mutta jos joku muu ajatus on päällä nii ei tule työstäkään mitään. Eli stressaan helposti kaikkea.

Mutta usein auttaa kun vaikka katsoo hyvän elokuvan tai käy lenkillä tai tekee jotain ihan muuta kuin mitä normisti tekee.

Saa pään järjestykseen ikäänkuin.

Tärkein juttu minulle on se kuitenkin että säälin itseäni ja vaikka kirjoitan faktat ja ne kaikki pahimmatkin skenaariot ylös ja sitten näkee ja osaa toimia jotenkin realisesti. Sekavaa tekstiä mutta toivottavasti joku ymmärsi.

pelkään tulevani hulluksi. Jos näen esimerkiksi sivusilmällä vaikka kärpäsen lentävän ohitseni saatan mennä paniikkiin, koska pelkään näkeväni harhoja. Sitten alkaa vimmattu kärpäsen etsiminen, jotta saan todistettua itselleni, että todella näin sen ötökän enkä harhoja :(

joku suunnilleen syöttää niitä ajatuksia päähän? Jos ne ei ns. ole omasta itsestä lähtöisin?

Kyllä se tavallaan siltä tuntuu, että joku syöttää niitä ajatuksia päähän. Varsinkin kun järjenjuoksussa ei siis ole mitään vikaa, eli järjellä ajateltuna on selvää, ettei niissä ajatuksissa tai pakonomaisessa toistelussa ole kerta kaikkiaan mitään järkeä.

Minun oli esim. pakko siirtää tuolit tiettyyn asentoon, koska kuvittelin jotain pahaa tapahtuvan ellen tee niin. En koskaan uskaltanut ottaa riskiä, että mitä tapahtuu ellen siirräkään tuoleja. Vastaavia juttuja oli useita ja en osaa sanoa mistä ne putkahtivat päähän, mutta ne pysyivät siellä tiukasti. Aikuistuttuani olen koittanut järkeistää asiaa ja olenkin onnistunut pääsemään suurimmasta osasta eroon. Ajoittain näitä vastaavia ajatuksia kuitenkin putkahtaa edelleen päähän, mutta mielestäni hallitsen ne jo kohtalaisen hyvin. Päälle päin nämä eivät näy mitenkään, enkä usko että kukaan läheisenikään on koskaan huomannut asiaa.

joku suunnilleen syöttää niitä ajatuksia päähän? Jos ne ei ns. ole omasta itsestä lähtöisin?

Kyllä se tavallaan siltä tuntuu, että joku syöttää niitä ajatuksia päähän. Varsinkin kun järjenjuoksussa ei siis ole mitään vikaa, eli järjellä ajateltuna on selvää, ettei niissä ajatuksissa tai pakonomaisessa toistelussa ole kerta kaikkiaan mitään järkeä.

Musta harvoin tuntuu että ajatukset tulisi jostain muualta, tunnistan ne kyllä omiksi ajatuksiksi, vaikka tiedostan että niissä ei ole järkeä. Todisteiden puutteessa käyny sitten kuitenkin itseni kanssa keskustelua, että ONHAN joke asia teoriassa mahdollista, vaikka olisi kuinka epätodennäköistä. Esim. minulla voi olla malaria ( koska olen ollut ulkomailla ja malaria on aluksi oireeton ).

Tai oikeammin ne ovat siellä ja tunkevat järjen ohi. Onpas hyvä aihe nyt miettiä, kun voi paremmin eikä kärsi niistä samalla tavalla. Käytän ranskalaisia viivoja ajatuksiani nopeaan kokoamiseen aiheesta



- ne ovat pelottavia ja ahdistavia. Aiheuttavat fyysisiä tekoja (tarkistusta, rutiineja yrittäessä hallita niitä, fyysistä oireilua)



- niiden kanssa "keskustelu" on vaikeaa, koska ne ovat niin voimakkaita, että tunkevat sitä järkeä sivuun. Yritän siis vakuttaa itselleni, etten ole ajanut kenenkään päälle, mutta ajatus pyörii, pyörii ja ikään kuin painaa järjen syrjempään. Ahdistun mitä kovemmin itseäni kiellän. Pysäytän auton ja kurkkaan auton alle. Tai tarkistan taas junan penkin loisten varalta. Istun penkin reunassa ja yritän hallita paniikkia. Menen viidettä kertaa kiertämään kaikki sähkölaitteet. Kiellän itseäni taas nousemasta ylös sängystä, mutta nousen ja tarkistan hellat ja sen, että olen vetänyt johdot vielä toisenkin tai kolmannenkin kerran. Ne ovat äänekkäitä. Kauhu pitää kuvan paikoillaan. Syyllisyys kietoutuu seurauksiin (jotain kamalaa tapahtuu, olisin voinut estää sen, jotain kamalaa tapahtuu, pystyn estämään sen, jotain kamalaa tapahtuu, en saa anteeksi, jotain kamalaa tapahtuu, en anna itselleni anteeksi)



- masennusaikoina hankalampi hallita. Vievät voimia.



Kärsin edelleen jonkin asteisesta ocd -oireilusta, vaikka masennusta en nyt sairastakaan.

Olen aivan normaali ihminen monin puolin, mutta nuo ajatukset ilmenevät ihan yhtäkkiä missä vain.



Esimerkiksi työpöydän ääressä yhtäkkiä minulle tulee ajatus, että kaadan koko työpöydän ja heitän tietokoneen näytön lattialle. Hassu ja outo ajatus! Mutta minulle tulee TUNNE että saatan tehdä niin, ellen hillitse itseäni. Siispä joudun hieman keskittymään, omasta mielestäni, etten toteuta vahingossa tuollaista ajatusta. Vaikka en tietenkään ole niin koskaan tehnyt, enkä usko että teenkään.



Se on jännä tunne, kun tuntuu siltä, että saattaisi "vahingossa" tehdä niin. Mutta tunnen aihealueen hyvin ja tiedosta asian epätodellisuuden myös pakkoajatuksen keskellä. Yleensä.

noi pakko-oireet? Ajatuksia minulla on tullut pienestä asti, ja välillä laukaissut paniikkikohtauksiakin. Kerran pelkäsin jättäneeni kahvinkeittimen päälle ja keittiö olisi nyt ollut tulessa. Mikä pahinta, en edes uskoltanut mennä kattomaan oliko se keitin päällä vai pois. Mietin samaan aikaan, ettei se kahvinkeitin voi sytyttää keittiötä palamaan, mutta silti samaan aikaan sitä, että nyt palan hengiltä.



T. #3&7

noi pakko-oireet? Ajatuksia minulla on tullut pienestä asti, ja välillä laukaissut paniikkikohtauksiakin. Kerran pelkäsin jättäneeni kahvinkeittimen päälle ja keittiö olisi nyt ollut tulessa. Mikä pahinta, en edes uskoltanut mennä kattomaan oliko se keitin päällä vai pois. Mietin samaan aikaan, ettei se kahvinkeitin voi sytyttää keittiötä palamaan, mutta silti samaan aikaan sitä, että nyt palan hengiltä.

T. #3&7

Minulla on jo lapsena ollut erilaisia sekä pakkoajatuksia että pakko-oireita.

T: 15

aikana mulla on noita. Mutta kun tiedän, että jossain vaiheessa taas helpottaa niin se auttaa. Ja kyllä pakko-oireisen häiriön syntyyn vaikuttaa muukin kuin geenit. Itsellä ankara kasvatus varmasti yksi laukaiseva tekijä kuten monilla muillakin tätä vaivaa potevilla.

Huoh, mulla on kans näitä pakkoajatuksia ja pelkoja..nyt on pakkoajatuksena pelko sekoamisesta jopa siinä määrin, että ahdistun, jos näen tai kuulen jotain kuulumatonta. Sitten pitää tarkistaa mieheltä, kuuliko / näkikö saman..kuulihan ja näkihän se, mutta silti todella raastavaa, kun on alkanut kyseenalaistaa omia aistihavaintojaan. :(

Mulla ajatukset liittyy lähinnä pelkoon lapsen satuttamisesta. Mulla ei (vielä) edes ole lapsia, mutta suunnitelmissa on. Olen kuitenkin pelännyt asiaa niin paljon, että olen välillä ajatellut, etten voi hankkia lapsia ollenkaan kun kuitenkin teen niille jotain kamalaa. Todellisuudessa en ole ikinä ollut väkivaltainen ketään kohtaan enkä usko että edes pystyisin. Eräänlainen "sekoamisen" pelko kai tämäkin on. Onko kellään ollut samanlaista? Olen maininnut asiasta psykologille, ja hän sanoi vain, että lähes kaikilla äideillä on välillä jotain samankaltaisia ajatuksia. En kuitenkaan niinkään pelkää, että esim. vihastuksissani tekisin jotain, vaan enemmänkin kokeilunhalusta, jos niin voi sanoa.