Haluan äänestää työväen presidenttiä, mutta kuka noista on OIKEESTI sellanen?
Kommentit (7)
Ilman työtä, kaikenlaista työtä ei Suomi voi hyvin. Jos tarkastelee PUOLUETTOMASTI Niinistön sanomaa, ymmärtää että siinä on PALJON järkeä.
Mutta vas.liittolaiset ja osa demareista ei pysty periaatteen vuoksi tätä tekemään, eivätkä haluakaan.
Seuraavaksi eniten työväen asiaa ajaa Vanhanen.
se ei voi ajaa myöskään työläisten asiaa, koska ilman pienyrittäjiä ei synny uusia työpaikkoja, ja ilman akateemisia ei synny kilpailukykyistä yrityselämää.
kaikkia tämän maan työtä tekeviä ihmisiä, esim. johtotason työtä tekeviä yms yms. siksi juuri sauli niinistön kampanja on suututtanut monet, koska kyseessä hänellä on lähinnä sanaleikki.
niin se ei kuulostaisi niin ristiriitaiselta.
tuloverojen hallittua alentamista painottuen pienituloisiin siten, että olisi kannattavampaa olla töissä kuin tukiaisilla, mutta hän ei yritä jättää tukiaisilla eläviä oman onnensa nojaankaan.
Lisäksi Vanhanen ja Keskusta pyrkivät antamaan naisille valinnan mahdollisuuden jäädäkö kotiin hoitamaan lapsia vai mennäkö töihin. Demarit yrittävät pakottaa pientenkin lasten äitejä töihin muka tasa-arvon nimissä eivätkä antaisi perheille reaalista valinnan mahdollisuutta.