Oletko asunut koskaan yksin?

yhteensä kahdeksan vuoden ajan.

Luin erää kehityspsykologin artikkelin, jonka mukaan yksineläminen on lähes välttämätöntä riittävän identiteetin muodostumiseen. Ja tämä pitäisi tapahtua siinä vaiheessa, kun muuttaa pois vanhempien luota.

18 vuotiaana, eli 15 vuotta sitten.

Äkkiseltään laskettuna asuin n. 11-vuotta yksin.



Onkin tärkeää asua joskus yksin eikä vain heti kotoa muuttaa poikaystävän kanssa yhteen.

11 vuotta.

Joskus oikein yllätyin kun tajusin että mieheni ei ole koskaan asunut yksin.

Muutin 23v sitten 18-vuotiaana yhteen mieheni kanssa. Pitäisiköhän mun nyt muuttaa omaan kämppään että "identiteettini kehittyy".... :)

elää sinkun elämää. Kävellä käsi kädessä baarista kotiin uuden tuttavuuden kanssa jne... sääliksi käy.

Ja jokainen omaa järkeään käyttävä osaa sen ajatella.

Miten voi kaivata mitään sellaista mitä ei ole kokenut?? Tai mistä ei tiedä mitään..

Ja itse olen asunut kuusi vuotta yksin. En kylläkään heti kotoa muutettuani, vaan teinirakkaudesta erottuani.

elää sinkun elämää. Kävellä käsi kädessä baarista kotiin uuden tuttavuuden kanssa jne... sääliksi käy.

Ja ehkä taas kohta, kun lapsonen kasvaa aikuiseksi.

Ja erottuani lapsen isästä asuin osan viikoista yksin, kun lapsi oli isänsä luona.

Mutta myöhemmin olen katunut. Halusin poukayatävän luokse ja poikaystävä halusi mut hänen luokseen.

kolmisen vuotta ehdin asua ja opiskella... mutta vanhemmat jonkin verran ekana vuonna huolehti mun maksuista, kun säästöjä ysin jälkeen ei vielä ollut niin.



Seuraavana kesänä sainkin kunnon duunin ja sain maksettua kaiken itse. Noh, toki kotoa tuli välillä ruokakassia ja "taskurahaa", kun iskä lähtiessä laittoi satasen pari taskuun.

En ole. No okei pari viikkoa asuin yksin joskus mutten sen kauempaa.

väittäisin, että tasapainoisen kehittymisen ehtona on juuri se, että ihminen on elänyt myös yksin. Vain yksin eläessään ihminen todella oppii tuntemaan itsensä.



Muutin yo-kirjoitusten jälkeen omilleni. Asuin useamman vuoden yksin, muutaman vuoden myös ulkomailla. Nykyään asun yksin (viimeiset 3 vuotta), tuohon väliin mahtuu yksi pitkä seurustelusuhde (omat asunnot) sekä yksi avoliitto (josta 2 lasta). Siis nämä viimeiset 3 vuotta olen asunut "yksin", siis ainoana aikuisena, lapset luonnollisesti asuvat kanssani.

Miten voi kaivata mitään sellaista mitä ei ole kokenut??

omaa lasta?

uskon, että yksinasuminen on hyvin tärkeää kokea nuoren aikuisen. Ja miehille myös, että oppivat hoitamaan kotiasioitakin.



Samoin kuin eräs psykologi tv:ssä tuumi, että alle kolmenkymmenen iässä ei kannattaisi mennä naimisiin, koska ihminen kasvaa aikuiseksi vasta tuolloin. Ja harvoin nuoripari kasvaa samaan suuntaan.

Muutin kotoa opiskelijaksi soluasuntoon, joten tarkkaan ottaen en asunut yksin. Sittemmin olen asunut paljon kimppakämpissä. Aivan täysin yksin asuin kuitenkin noin viisi vuotta avioliitojen välillä. Vielä naimisissa ollessanikin asuin pari vuotta yksin, eri paikkakunnalla kuin mieheni.

liian usein oli tyhjää ja tylsää. Silloin kaipasin useammin seuraa, kuin nyt (useamman lapsen äitinä) yksin oloa. Se aika kasvatti, mutta lyhyempikin olisi riittänyt.

Olen pari kk, mutta senkin ajan vietin kyllä seurustelukumppanin luona suurimmaksi osaksi.