Pelottavin elokuva?
Tähän pahimmat elokuvat ja vaikka lyhyt kuvaus, minkätyyppisestä leffasta on kyse.
Oma vastaus; Hostel. Raakaa silpomista.
Kommentit (32)
Noloa, mutta varsinaisista kauhuelokuvista on mieleen on jäänyt varsinkin ensimmäinen paranormal activity. Katsoessa ei tuntunut miltään, lähinnä naurettavalta. Mutta sitten herään yöllä klo 3 ja tajuan makuuhuoneen olevan auki, ja meidän sängyn näyttävän ihan samalta kuin pariskunnan sänky siinä elokuvassa. Menin sulkemaan oven ja makasin pitkään sängyssä silmät selällään. :DMinusta Paranormal activity oli kuten harvinaisen huono X-file. Ei pelottanut.
Pelottavimpia on imelät HOllywood-elokuvat (jos mukana on Jennifer Aniston tai Tom Hanks, en uskalla edes katsoa). En uskalla ajatella mitä yleisön päässä liikkuu kun he menevät vapaaehtoisesti katsomaan näitä 6-vuotiaille kehitysvammaisille suunniteltuja ällöysfestejä.
eivätkä kauhuelokuvat ole ikinä ennen jääneet vaivaamaan/tulleet uniin. Siksi tuo niin oudolta tuntuikin. :D
Eli just noi yliluonnolliset. Ajattelen aina vain, että ei tätä ole oikeasti olemassa :D Eniten pelottaa elokuvat, joissa on pahoja ihmisiä, koska niitä on oikeastikin olemassa.
Marttyyrit.
Kun ehtii helpottuneena huokaista, että ihan perus mörkö ja verta leffahan tämä olikin, niin sitten se tarina vasta oikeasti alkaakin...
Painostava, ahdistava, raaka, mutta juuri sopivasti siinä rajamailla, että tämähän voisi tapahtua oikeasti...
En nyt muista mikä se on Suomeksi. Mutta on tullut tv:stäkin monta kertaa. Pääosassa Richard Gere. Siinä on jotain semmoista, mikä ylittää mun käsityskyvyn ja saa hytisemään. En voi enää katsoa sitä. Ja sitten kun se "perustuu tosi tapahtumiin" uiuiui...
Pelottaako ketään muuta vai oonko vaan outo?
sain sen jälkeen pelkotiloja pari viikkoa... en katso enää uudestaan!!!!!
http://www.hymy.fi/kuvat-ja-videot/videot/johanna-tukiainen-burleski-na…
meni unet ja elämänhalu moneks päiväks....
Insidious on ollut pelottavin kauhuleffa, kaikestä hölmöydestä huolimatta jouduin katsomaan melkein koko elokuvin tyynyn takaa kurkkien.
Paranormal activityt ovat myös pelottaneet ja pahin vaihe on vasta elokuvan päätyttyä, kun pitäisi mennä nukkumaan.
Minustakin tuo Mothman Prophecies oli karmiva. Kirja, johon kyseinen elokuva pohjautuu on myös melko piinaavaa luettavaa, vaikka järjellä ajatellen "oikesti pelottavia" juttuja (kuten ne punaiset silmät) on mainittu melko vähän. Hrr.
joten Polanskin Rosemaryn painajainen oli jo riittävän kamala. Inho oli muistaakseni myös itselleni tarpeeksi pelottava, mutta se ei ole ihan tuoreessa muistissa.
Olin 17, kun se tuli telkkarista. Ensin laitoin äänet pois, kun tekivät niin pahaa, ja sitten mietin että jätän kesken, mutten voinut, koska sitten kauhu olisi ainakin jäänyt pyörimään päähän kuvitellessani, miten kamalin tavoin leffa olisikaan päättynyt.
Myös The Ring, ihan päivänvalossa katsottuna, oli kamala. Nykyään en enää halua katsoa kauhua, esim. American Horror Storyn olen jättänyt suosiolla väliin, niin paljon kuin se kehuja onkin saanut.
Eli Ringin alkuperäinen, japanilainen versio. Ainoa kauhuelokuva, jonka olen kokenut oikeasti pelottavaksi. Vieläkin jonkin verran kylmää, kun ajattelen sitä.
Pelottavuus rakennetaan tuossa elokuvassa aika pitkälle katsojan oman mielikuvituksen varaan, mm. jättämällä näyttämättä asioita ja tapahtumilla, joita aivot eivät pysty selittämään.