Minä haluan muuttaa, mies ei!!

pienen asunnon kaupungista ja olla arkipvät siellä? Jutteleppa tuosta miehellesi...=)

sinne on sellaset 250km..=/

Tosin tällä hetkellä en tiedä miten työpaikkojen laita olisi toisella paikkakunnalla, mutta mä haluaisin muuttaa, mies ei. Mä olen niin rikki tämän asian takia ettei mitään määrää. Mä itse en viihdy nykyisellä paikkakunnallamme, joka on pieni maalaiskylä. Joka asiaa kytätää, kaikista juorutaan eikä kunnon ystäviä saa millään. Työpaikalla etenemismahdollisuudet ovat myös pienet ja työpaikan vaihtaminenkin vaikeaa, kun niitä töitä ei ole niin paljoa. Vuosikausia jo kärsinyt täällä ja tulee tunne, että rakastaako mies mua oikeasti, kun ei suostu muuttamaan.

Vaihtoehto että jompikumpi joustaa tai sitten muutatte ihan jonnekin muualle. Sinun pääsi ei kestä siellä ja perustelusi muuttaa ovat hyvät. Toisaalta voi olla ettei miehesi pää kestäisi sinun haluamallasi paikalla ja hänellä olisi perustelut taas pysyä nykyisellä paikalla.



Teidän kannattaisi varmaan keskustella miehesi kanssa mitä haluatte ja mitä pidätte tärkeimpinä asioina. Laittakaa listaa toiveista paperille ja siitä miten eri asuinpaikat vastaisivat teidän toiveisiinne. Yritä saada miehesi ymmärtämään näkökantasi, mutta toisaalta yritä itse myös nähdä miehesi näkökanta. Kun kyseessä on koko perhe, niin kannattaa varmaan miettiä myös lasten tarpeita pidemmällä aikavälillä.



Me olemme mieheni kanssa aikanaan miettineet että lyhin matka sukulaisiin on hyvä olla about 100km, eli sinänsä meidän näkökulmamme on ihan eri kuin teillä. Emme muuttaneet kummankaan kotikaupunkiin, vaan muutimme ihan jonnekin muualle ja aloitimme yhdessä puhtaalta pöydältä samalta viivalta. Kumpikin on kuitenkin voinut tehdä kompromisseja omien halujensa suhteen, jotta on löytynyt se yhteisymmärrys asuinpaikalle. Toisaalta lasten vuoksi ollaan myös jo muutettu kerran, jolloin tärkeimmät kriteerit oli lasten mukaan mietitty.



Itse en saa varmaan ikinä täydellistä asuinpaikkaa, sillä siihen ei raha riitä ja epäilen olisiko sellaista täydellistä olemassakaan. Mutta olen elänyt tyytyväisenä useammalla paikalla ja jokaiselle olen juurtunut sitä mukaan kun olen muodostanut ystävyyssuhteita. Tärkeintä on kuitenkin ollut että perhe on mukana ja että kukaan perheenjäsen ei asuinpaikan vuoksi ole onneton.



Voisiko ajatella että te muuttaisitte jonnekin puolen välin tietämille tuon 250km etäisyydellä olevista kotikunnistanne?

Haloo naiset, onko teidän pään hajoaminen oikeastaan asuinpaikan syytä? Ihan oikeastiko kaikki olisi täydellistä ja hyvin jos muuttaisitte sinne minne haluaisitte? Olisiko muu perhe siellä onnellisia?



Epäilyttää että olette idealisoineet sen toisen asuinpaikan. Samalla omalla asenteella nykyistä asuinpaikkaa ja erityisesti sen ihmisiä kohtaan voi olla paljon vaikutusta siihen että ei ole kavereita/ystäviä. Lisäksi onni pitäisi lähteä pienistä asioista ja rakkaista ihmisistä, ei urasta.

Haloo naiset, onko teidän pään hajoaminen oikeastaan asuinpaikan syytä? Ihan oikeastiko kaikki olisi täydellistä ja hyvin jos muuttaisitte sinne minne haluaisitte? Olisiko muu perhe siellä onnellisia?

Epäilyttää että olette idealisoineet sen toisen asuinpaikan. Samalla omalla asenteella nykyistä asuinpaikkaa ja erityisesti sen ihmisiä kohtaan voi olla paljon vaikutusta siihen että ei ole kavereita/ystäviä. Lisäksi onni pitäisi lähteä pienistä asioista ja rakkaista ihmisistä, ei urasta.

Mä olen muuttanut valehtelematta parikymmentä kertaa äitini alkoholismin takia että jos joku niin voin kertoo miten asuinpaikka voi tehdä onnettoman. Nämä pienet paikat ovat juuri sellasia kauheita ennakkoluuloja uusiin ja toiselta paikkakunnalta muuttaneisiin.. jos on jollekkin sukua niin sut rinnastetaan siihen..

Eli siis meillä ei ole täällä ketään (mitä nyt miehen vanhemmat ja isovanhemmat) he eivät kuitenkaan käy meillä tai kysele kuulumisia muuta kuin mieheni kahdella sisaruksella jotka ovat aikalailla riippuvaisia vanhemmistaan ( eivätkäy töissä ja ja juovat)

Mieheni kanssa emmme pysty ollenkaan hoitamaan parisuhdettamme.

Töissä käyminen on ihan yhtä tuskaa koska en ole täältä päin kotosin kun kaikki muut taas ovat melkeen sukua keskenään..

Kun taas paikassa jonne muuttaisimme meillä olisi sukulaisten tuki ja niitä rakkaita ihmisiä ympärillä lapsilla olisi välittäviä ihmisiä ympärillä. työpaiakt olisivat taattuja.. olet varmaan taas sellanen jolla on hirveesti kavereita ja ihanat vanhemmat ja ihana anoppi...

minulla niiitä ei ole ja tasan rakkaita ihmisiä tässä kylässsä minulla on mieheni ja 2 pientä prinsessaani.

Että kyllä asuinpaikka voi tehdä ihmisestä onnettoman!!

Haloo naiset, onko teidän pään hajoaminen oikeastaan asuinpaikan syytä? Ihan oikeastiko kaikki olisi täydellistä ja hyvin jos muuttaisitte sinne minne haluaisitte? Olisiko muu perhe siellä onnellisia?

Epäilyttää että olette idealisoineet sen toisen asuinpaikan. Samalla omalla asenteella nykyistä asuinpaikkaa ja erityisesti sen ihmisiä kohtaan voi olla paljon vaikutusta siihen että ei ole kavereita/ystäviä. Lisäksi onni pitäisi lähteä pienistä asioista ja rakkaista ihmisistä, ei urasta.

Mä olen muuttanut valehtelematta parikymmentä kertaa äitini alkoholismin takia että jos joku niin voin kertoo miten asuinpaikka voi tehdä onnettoman. Nämä pienet paikat ovat juuri sellasia kauheita ennakkoluuloja uusiin ja toiselta paikkakunnalta muuttaneisiin.. jos on jollekkin sukua niin sut rinnastetaan siihen..

Eli siis meillä ei ole täällä ketään (mitä nyt miehen vanhemmat ja isovanhemmat) he eivät kuitenkaan käy meillä tai kysele kuulumisia muuta kuin mieheni kahdella sisaruksella jotka ovat aikalailla riippuvaisia vanhemmistaan ( eivätkäy töissä ja ja juovat)

Mieheni kanssa emmme pysty ollenkaan hoitamaan parisuhdettamme.

Töissä käyminen on ihan yhtä tuskaa koska en ole täältä päin kotosin kun kaikki muut taas ovat melkeen sukua keskenään..

Kun taas paikassa jonne muuttaisimme meillä olisi sukulaisten tuki ja niitä rakkaita ihmisiä ympärillä lapsilla olisi välittäviä ihmisiä ympärillä. työpaiakt olisivat taattuja.. olet varmaan taas sellanen jolla on hirveesti kavereita ja ihanat vanhemmat ja ihana anoppi...

minulla niiitä ei ole ja tasan rakkaita ihmisiä tässä kylässsä minulla on mieheni ja 2 pientä prinsessaani.

Että kyllä asuinpaikka voi tehdä ihmisestä onnettoman!!

Heh minun ihanat vanhempani arvaus meni pieleen. Lapsuuteni oli todella huono. Isä oli alkoholisti joka tappoi itsensä, äidillä oli mielenterveysongelmia ja jätti lapsensa uuden miehen vuoksi. Ei noita ongelmaisia vanhempia yleensä tule ihanista suvuista. Ihmettelenkin että miten alkoholistiäidin riepoteltavaksi jätettynä lapsena sinulla olisi ihana suku tukena...

Ymmärrän että sinä et pidä arvossa miehesi sukua, mutta miehesi voi pitää. Ne ovat hänen sukulaisiaan, vaikka eivät täytä sinun kriteereitäsi. Ja vaikka miehesi vanhemmat eivät paljoa ehdi olla lastenne kanssa, niin oletko varma etteivät miehesi mielestä voi olla lapsillenne rakkaita ihmisiä. Eli miehesi ei näe ehkä asioita samoin kuin sinä.

Juuri tuosta lapsuudestani johtuen luon verkostot ympärilleni kavereista. Minulla ei ole ihanaa sukua turvana, joten kaverisuhteet korvaavat sen. Ennakkoluuloista en välitä, vaan yritän ystävystyä siitä huolimatta. Olen myös tarpeeksi vahva, että kestän myös torjumisen ja puoleni pitävä että en ole ihan lyötävissä (tai ainakin annan täyden vastuksen). Tietyllä asenteella siis pärjää, kunhan ei jää ruikuttelemaan. Niitä ystäviä luulisi saavan myös niistä sisäänpäinlämpiävistä paikoista ja oppii tuntemaan samalla sen kaverin suvunkin:)

Lisäksi se ero meillä taitaa olla että mieheni kanssa hoidimme itse lapset. Parisuhdetta hoidettiin arjessa. Emme tarvinneet lasten hoitajia parisuhteen ja päämme kasassa pysymiseen. Lisäksi en käy töissä hoitamassa kaverisuhteita, vaan töitä. Oletan että työt tehdään oli sukulaissuhteita työkavereihin tai ei.

Kaiken kaikkiaan aloituksestasi tulee se kuva että voit olla vain onnellinen yhdellä ainoalla paikkakunnalla asuessasi ja että tarvitset sukulaisiasi että pääsi pysyy kasassa. Tämä on ehkä hitusen hälyttävää, kun kyseessä on aikuinen ihminen jolla on oma perhe. Oman perheen, sen miehen ja lasten pitäisi olla tärkeämpiä kuin omat sukulaiset.